Kahden ruudun päälle pysäköinti

AHJOS TIMO 09.06.2016 15:40

Helsingin Sanomat julkaisi lauantaina 21.5.2016 sivulla D6 artikkelin "Näistä virheistä ropisee parkkisakkoja". Siinä Helsingin kunnallinen pysäköinninvalvoja vastasi toimittajan kahdeksaan kysymykseen. Matkailuautoilijoita kiinnostanee erityisesti kysymys nro 5 ja siihen saatu vastaus, jonka liitän tähän viestiin.

Käyttäjän lisäys viestiin 9.6.2016 klo 15:41:26 Sivunumero on siis D5.

HALINEN HARRI 09.06.2016 17:56

Minä laitan neljän ruudun keskelle. Pääsee hyvin sisään ja ulos joka ovesta. Yhtään sakkoa en ole ko pysäköinnistä ihan vielä saanut. Jos parkkiruudutus on kapallisen yrityksen alueella jonne enimmäkseen joudun pysäköimään ja saan eka sakon kysyn kirjallisesti ja jos en saa vastausta yrityksestä myöhemmin julkisesti missä ko yrityksen 8 metriset ruudut ovat.

POIKULAINEN ESA 09.06.2016 18:42

Tai missä on yrityksen 12-15metrin ruudut vaunun kanssa. Kahteen peräkkäiseen ruutuun menee ja silti tulee yli pituus-suunnassa lappuliisan iloksi. Huoltiksilla parkkeeraan rekkaruutuihin tai linja-autoille varattuihin. Tarvii sitä kaupassa / syömässä käydä karavaanarinkin milloin missäkin kaupunkissa.

MARTTILA RAIMO 09.06.2016 19:26

Lappuliisalta hiljakkoin varmistettu asia: Kahteen peräkäiseen parkkiruutuun pysäköinti on luvallista, ei pitäisi tulla sakkoja.

Jos onmaksulliset ruudut, riittää yhdestä ruudusta maksu. Jos taas on auto/vaunyhdistelmä ja vaunu on kytkettynä vetoautoon, silloinkin riittä vain yksi maksu, vaikka käytössä olisikin kaksi peräkkäistä ruutua.

Jos vaunu on irrotettu vetoautosta peräkkäisissä ruuduissa, silloin maksetaan kummastakin pysäköintimaksu.

HAAPANEN TIMO 09.06.2016 20:52

Mulle on lappuliisa antanut toisenlaista tietoa. Maksat niistä ruuduista joita käytät. Tuntuu järkeenkäyvältä.

@timppa

HAKALA JYRI 09.06.2016 21:18

Tahtoo nuo lappuliisan,poliisin ja katsastusmiehen ohjeet olla "henkilötason tulkintoja" ei välttämättä kaikki samoin.... Omakohtaisia kin on muistissa.. Jotenkin ymmärrettävältä tuntuu käytetyistä ruudusta maksu, menekö pisin yhdistelmä jopa 3 ruutuun ... Puuttuvat jopa pakettiauton kokoisen kuorma-auton pysäköintiin ha ruuduissa, jos huomavat , poliisit. Jyrih

POIKULAINEN ESA 09.06.2016 21:19

Että vaunun tuulilasiin toinen lappu? Onnex on kaksi parkkikiekkoakin mukana niin toisen asentaa veturiin ja toisen vaunun tuulilasiin.

POIKULAINEN ESA 09.06.2016 21:27

Jyrin vastauksesta päätellen on parempi pysyä kaukana köyhien karavaanareiden kaupunkista jos joutuu ostaa jopa kolme lippua. Yksi veturiin toinen vaunun tuulilasiin ja kolmas takalasiin. Niitä kun ei voi tilata Ebay:sta.

HAKALA JYRI 09.06.2016 21:59

Noin ajateltuna asuntovaunussa ei ole tuulilasia , jonne lappu pitäis laittaa jos auton maksu riittää edullinen matkaparkki keskellä kaupunkia, eräässä kaupungissa 8-23 h oli vain 8€ .

Ei henkilökohtaisia ongelmia asuntovaunun parkeeramisessa nyt ilmaine parkki,,,vein vaunun rintajoupin pihaan, sain jopa vähän rahaa ..

Kylähulluille kulkureille kysymys, linja- auto muutettuna matkailuautoksi= henkilöauto (koko pituus max12 m, poikkeusluvalla jopa 14m kokopaino jopa 25 ton, saako henkilö auto ruutuun pysäköidä? Psrkkilapulla tai kiekolla.

Minne parkkimaksu tosite jos paperilapulla ongelma ollut moottoripyöräilijöillä Vaikka tuulilasi on. Jokin tulkinta samasta aiheesta jos yhdessä ruudussa usea moottoripyörä pitää jokaisen maksaa pysäköintimaksu ainakin joissain kaupungeissa näin, väittävät suomen t.... .? Toivottavasti joku selvittää mikä on maksun peruste, ruutu, auto vai ? odotellaan asiantuntijaa. Jyrih

AHJOS TIMO 10.06.2016 13:09

Tuon aloitusviestiin liittämäni lehtileikkeen mukaan liikennemerkki määrittelee pysäköintioikeuden eikä asfalttiin maalatut ruudut, joita ei lumikelillä ehkä näekään. Nykyisinhän ei liene enää missään ruutukohtaisia maksullisia mittareita.

HUOVINEN TUOMO 10.06.2016 14:01

Kyllä täällä itäsuomen pääkaupungissa on, niin kun varmaan muuallakin lippuautomaatit, josta lippu ostetaan parkkiruutuun, johon olen pysäköinyt. Meillä saa pysäköidä kahteen ruutuun yhden ruudun hinnalla. Olisi tietysti hyvä jos käytäntö olisi suomessa kaikkialla sama. Olisi vaikka lisäkilpi mistä tietäisi, saako vai ei. Olis turistille helpompaa. Tuomo

AHJOS TIMO 10.06.2016 14:32

Ei kai se lippu missään ruutukohtainen ole? Auton saa siirtää lipun voimassaoloaikana ruudusta toiseen, esimerkiksi auringosta varjoon, jos varjoisa paikka vapautuu, mutta tietysti vain samalla pysäköintialueella.

SAARELA HARRI 10.06.2016 15:16

Ei niin pientä, tai itsestään selvää asiaa, etteikö karavanari saisi sen ympärille rakennettua kymmentä ongelmaa!

MUTKA EILA 24.06.2016 10:16

28pyk. 6mom.

Pysäköinti kielletty: 6) merkityn pysäköintipaikan vieressä tahi merkityllä pysäköintipaikalla siten, että ajoneuvo osittainkin jää kullekin ajoneuvolle merkityn paikan ulkopuolelle.

AHJOS TIMO 25.06.2016 10:35

Siis selvä ristiriita lain ja aloitusviestiin liitetyn lausunnon välillä!

SULIN TIMO 26.06.2016 13:48

Ajoneuvohan on saatava omaan ruutuun ja niin ettei häiritse toisten lähtemistä muista ruuduista. Mahdollisimman keskelle ruutua, kadun varteen pysäköidessä mahdollisimman kauaksi tien keskiviivasta. Keula menosuuntaan. Pysäköintimaksu tulee olla lain mukaan suoritettuna ennen kuin siihen maksulliseen ruutuun ajaa. Eli ensin pitäisi tiputtaa apumies kyydistä mikä maksaa parkkimaksun ja sen jälkeen voi vasta ajaa ruutuun jos semmonen on vielä vapaana. Lain mukaan näin, muttei käytännössä ketään toimi lain mukaan.

KANGAS JARI 26.06.2016 14:12

Laki kieltää pysäköimisen ilman maksua mutta ei pysähtymistä. Eli ruutuun saa pysähtyä ja käydä maksamassa pysäköintimaksun pysäköintiä varten. Pysäköintikielto merkin alueella saa myös pysähtyä lyhytaikaisesti esim. Matkustajan ottamista tai jättämistä varten jne.

MUTKA EILA 27.06.2016 14:15

Jos kuljettaja poistuu ratin takaa maksamaan on auto jo pysäköity. Jos oikein toimittaisiin autossa pitäisi olla se apumies mikä hyppää maksamaan pysäköinnin.Hullulta tuntuu.

AHJOS TIMO 27.06.2016 16:02

Entä jos jättää ajovalot päälle ja moottorin käyntiin? :)

VEIJOLA ESA 27.06.2016 17:03

lainaus: Jos kuljettaja poistuu ratin takaa maksamaan on auto jo pysäköity.

Missä pykälässä noin on määritelty?

SULIN TIMO 27.06.2016 21:03

Tieliikennelaki 27 pykälä kohta 8 siitä voi tavata, maksulliseen ruutuun ei saa edes pysäyttää ennen kuin maksu on suoritettu. En nyt saanut kopsattua sitä tähän mutta Finlex.fi löytyy haulla

KAASINEN PERTTU 27.06.2016 21:09

Voihan sitä vähän katsella ympärilleen ettei ihan laputtajan nenän eteen jätä ja sitten poistu mittarilta hakemaan lappua. Yleensä laputtajakin katselee hetken ennenkuin alkavat kuvaamaan autoa ja kirjoittamaan virhemaksua, ainakin täällä kunnalliset!

SULIN TIMO 27.06.2016 21:29

Joo kyllä ne yleensä järkeä käyttää, mutta noin niinku lain kannalta katottuna.

VEIJOLA ESA 27.06.2016 22:02

Kysyvälle vastataan eikä tarvi edes tavata. Kiitos tiedosta.

Käyttäjän lisäys viestiin 27.6.2016 klo 22:20:20 Käytännössä lakipykälien luku ja rangaistuksen määrääminen ovat eri asioita, onneksi.

HALMEENMÄKI JUHANI 28.06.2016 16:39

Pysäköinnin valvonta on yleensä kunnallista (tai nykyisin on P-alueilla myös yksityisiä firmoja) joten virhemaksuja jaetaan eri kunnissa ei tavalla, riippuen siitä mitä pomo sanoo tulkinnaksi. Tietysti tulkintojen ei pitäisi olla tiukempia kuin laki, mutta jossain ollaan sitten hieman enemmän ns maalaisjärkisiä. Ihan yhtä tulkinnallinen asia on se, miten moottoripyörät pysäköidään, ja etenkin mitä tehdä sille lapulle. Moottoripyörissä kun ei ole hyttiä jonne jättää lappu tuulelta ja rosmoilta suojaan .

http://www.laki24.fi/liik-parkkisakot-parkkisakot/

HALMEENMÄKI JUHANI 28.06.2016 16:41

Ja tässä italialainen tapa. Oikealle P-alueelle oli sentään muutama sata metriä matkaa. Ja tilaa siellä oli, plus isot ruudut piirongeille & busseille.

AHJOS TIMO 28.06.2016 18:11

Juhani Halmeenmäki kirjoitti mm: " Moottoripyörissä kun ei ole hyttiä jonne jättää lappu tuulelta ja rosmoilta suojaan ."

Eihän se lappu autonkaan tuulilasin pyyhkijän alla ole suojassa tuulelta ja rosmoilta, mutta meidän lähellä ainakin yhdellä yksityisellä pysäköinninvalvontayrityksellä on hiukan uudenaikaisempi käytäntö. He tulostavat sellaisen pitkän ja kapean muovinauhan, jossa on printattuna kaikki teksti. Ei siis enää mitään kynällä täytettyä lappua. Samalla kun pysäköinninvalvoja syöttää ne tiedot koneelle tulostusta varten, ne siirtyvät varmaankin keskustietokoneeseen, jolla laskutus ja perintä hoidetaan. En ole tutkinut, onko siinä nauhassa tarraliimaa, mutta ainakin auton tuulilasin pyyhkijän ympärille rullattuna se pysyy paikallaan paljon paremmin kuin jokin lappu tai kirjekuori.

SULIN TIMO 28.06.2016 22:12

Moottoripyöräilijä maksaa pysäköinnistään myös, lappu lompakkoon talteen ja jos pyörässä on pysäköintivirhemaksu niin kuitin avulla sen saa todistettua aiheettomaksi. Joskus saanut maksun perävaunuuni, kyllä ne sen siihen aisaankin saavat hyvin tarttumaan.

Parkkipirkko mittari matonen määrää naksun, poliisi kirjoittaa sakon.

HALMEENMÄKI JUHANI 30.06.2016 17:40

Ei vaan päde tuo kaikkialla, se lappuhan voi olla naapurilta saatu... Jollain paikkakunnalla oli ohje, että laita esim hanskan sisään ja hanska esille. No, seuraavaksi katoaa hanskat sekä lappu... Kuvakaan ei ole pätevä todiste siitä, että on lappu ostettu mikäli se viedään, kun se on esillä.

SULIN TIMO 30.06.2016 21:59

Hyvähän se on jos naapurilla semmosia lappuja on olemassa ja luopuu niistä. Toivottavasti pari kymppiä rahaa saa semmonen kiltti naapurin setä.

Kaupunkien ja kylien mutu-tuntumasta en tiedä, lakikirjan juttuja uskon mieluummin.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 30.06.2016 23:07

Joka paikassa ei käytetä lappuja esim. Helsingissä on alueita joissa automaattiin syötetään rekkari ja aika, lappuliisa katsoo rekkarin perusteella onko maksu suoritettu.

HALMEENMÄKI JUHANI 02.07.2016 19:05

Ja Parkman yms sovellukset on hyviä, eli maksu kännykällä käytetyn ajan mukaan. Valitettavasti ne vaan ei toimi ihan kaikkialla.

Käyttäjän lisäys viestiin 2.7.2016 klo 19:14:04 Kerrotko Timo, missä kohtaa laikirjaa sanotaan, että parkkimaksulapun ei tarvitse olla näkyvissä, vaan lompsassa olo riittää? http://www.iltalehti.fi/autot/2016062721802770_au.shtml Tuossa on oikein KHO'n päätös autosta, mutta siinäkin oletetaan, että pitäisi varmistaa lipun olevan luettavissa.

BERGSTRÖM BIRGER 02.07.2016 20:17

Tässä.

Näin se toimii:

Valitse kartalta pysäköinnin sijainti ja maksa pysäköinti painamalla "aloita pysäköinti"-nappia. Kun palaat autolle, paina "lopeta pysäköinti"-nappia. Maksat vain käytetystä ajasta ja säästät rahaa. Samalla autat muita: Muut käyttäjät näkevät vapautuvan parkkipaikan kartalla. Pysäköinninvalvojat tarkistavat maksusi elektonisesti, joten vältyt sakoilta. Avainominaisuudet: Pysäköintimaksut napinpainalluksella Pidennä pysäköintiä lennosta ja katkaise pysäköinti koska tahansa Automaattinen GPS-paikannus Löydä parkkipaikka: Kun toinen ParkMan-käyttäjä lopettaa pysäköinnin, näet sen vapautuvana parkkipaikkana Tuki usealle autolle Kutsu kaverisi mukaan, niin saatte kumpikin ilmaisen pysäköinnin

BB

SULIN TIMO 03.07.2016 17:46

Joo eipä ollutkaan laissa mainintaa, yleinen tapa ja liikenneturvan vinkki että pitää lapun lompsassa. Eli maksulappu näkyvälle paikalle ja piste perään.

Liikenneturvassa taisi olla vinkkinä että ottaa kuvan maksulapusta, saattaa käydä todisteena kunnan virkamiestä vastaan jos lappu katoaa.

Käyttäjän lisäys viestiin 3.7.2016 klo 17:47:53 Toi kännysovellus varmaankin hyvä ja tätä aikaa.

HALMEENMÄKI JUHANI 05.07.2016 09:59

Juuri tulleesta Easyparkin tiedotteesta:

¨Moottoripyöräilijän pitää maksaa pysäköintimaksu aivan samoin kuin autoilijan. Pysäköintimaksun todistaminen vanhalla lipukesysteemillä on epävarmaa, koska lipuke saattaa lentää taivaan tuuliin tai sen voi napata joku toinen. Periaatteessa aiheettoman virhemaksun saa peruttua, mutta siinäkin voi olla omat hankaluutensa. Pysäköintitoimistossa täytyy pystyä osoittamaan maksu joko maksetulla lipukkeella tai lipusta otetulla kuvalla. Oikaisuvaatimusten käsittelyaika vaihtelee kaupungeittain ja saattaa kestää jopa useamman kuukauden.

Moottoripyörää koskee pysäköinnissä samat säännöt kuin autojakin. Vaikka polkupyörän ja mopon saa pysäköidä jalkakäytävälle, moottoripyörää ei saa. Parkkimaksussa on muistettava myös se, että maksu on ajoneuvokohtainen. Vaikka samassa ruudussa olisi useampi moottoripyörä, on jokaisesta maksettava oma maksunsa.

Automaatista saatavat pysäköintiliput häviävät helposti esimerkiksi tuulen mukana tai ne saattavat jopa livahtaa toiseen kulkuvälineeseen. Tästä johtuen moni kaupungin pysäköintilaitos ohjeistaa, että moottoripyörään ei tarvitse maksettua lippua laittaa. Pysäköintisakon yllättäessä, sen saa peruttua toimittamalla todisteeksi joko lipun tai kuvan lipukkeesta pysäköintiviranomaiselle. Helsingissä pysäköintivirhemaksua ei tarvitse maksaa oikaisuvaatimuksen käsittelyaikana, mutta esimerkiksi Tampereella se pitää suorittaa eräpäivään mennessä."

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.