Kuninkaanlähteellä

HALINEN HARRI 09.06.2016 15:14

Viikko sitten perjantaina (3.6.) matka kulki Kuninkaanlähteelle ja Satakunnan yhdistyksen alueelle ensi kertaa. Ensikokemuksena jäi oikein hyvä mieli yhdistyksen aikaansaamasta karavaanarialueesta. Vastaanottaja oli suunnilleen auton vieressä samaan aikaan kun auto pysähtyi respan viereen ja opastus alkoi heti ensikertalaiselle alueesta. Kirjautuminen oli salamannopea ja paikallekin saakka ohjattiin ja avustettiin ihan henkilökohtaisesti kun ei ollut tuloruuhkaa. Ei mitään turhaa eikä tuputtavaa ylikohteliaisuutta - oikein asiallinen opastus. Kun tällä kertaa oli kyseessä vain yön yli viipyminen ei itse alueen palveluja tarvittu mutta uteliaisuudesta piti käydä toteamassa paikan erinomainen siisteys ja suunniteltu tarkoituksenmukaisuus. Jos jotain pitää keksiä puutteita niin se puuttuva järvi/merimaisema mutta uimareille ja lapsille riittää varmasti se iso uima-allas. Muitakin alueen palveluja ja virkistystoimintoja ehdin havaita kuten tenniskenttä, lukutupa ja lisäksi tietenkin sauna ja asialliset ja erittäin siisti suihku/wc-tilat. Tällä lailla hoidettuun yhdistyksen alueeseen tutustuu mielellään ja suosittelee sitä lapsellisille ja lapsettomille karavaanareille. Kiitos!

PYYKKÖNEN MARITA TUULIKKI 19.07.2016 07:45

Käytiinpä taas lastenlasten toivomuksesta kuninkaanlähteen caravan alueella. Aika oli lauantaista-maanantaihin. Säätkin suosivat, ja paikka oli aivan niin suurenmoinen kuin viimevuoden käynnistä jäi mieleen.

Yhdyn täysin aloitteentekijään. Asiallinen ja ystävällinen on siellä palvelu. Hyvin valvottu, allas aluetta myöden. Huomasin että pesutiloissakin tehdään välisiivouksia, joten paikat pysyvät siisteinä.

Yötkin sai rauhassa nukkua, paikka kun on enemmänkin lasten ehdoilla liikkuvien mieleen. Tietenkin aleella on omat tanssi/ym tapahtumansa.

Kova sana on myös juuri leivottujen leipien/pullien liikkuva myyntipiste joka saapuu arkiaamuisin myymään tuotteitaan.

Jo lähtiessä lapsenlapset ilmoittivat haluavansa ensikesänäkin samaan paikkaan uudestaan.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.