Kokemuksia Kalajärvestä-kieltojen alue

RANTAKEISU KIMMO 08.06.2016 14:56

Uusimassa Caravan-lehdessä 4/2016 kerrotaan Kalajärven Sf-caravan alueesta. Kävime alueella sesonkiajan ulkopuolella toukokuussa ja saimme pettyä kovasti. Aueella oli hiljaista, joten saimme vapaasti valita paikan melkein mistä vaan. Paikkoja ei ole merkattu monista muista alueista poiketen mitenkään ja pohja on sorakenttää ilman kauniita viheralueita. Lasten leikkialue oli hieno, mutta trampoliini oli erikseen munalukolla kiinni ja täytyi käydä pyytämässä aukaisua. Vaipanvaihtoon lähdettiin leikkihetken jälkeen ja opastus huoltorakennuksessa opasti hoitotilaan, joka toimi romuvarastona ilman vaipanvaihtomahdollisuutta. Naisten vessasta löytyi kyllä sitten hoitopöytä. Sen jälkeen lapset nuorisotilaan, joka toimi leikkihuoneena. Ovi oli lukossa ja jälleen isäntää etsimään, että päästään leikkimään. Leikkihuone toimi kemssa-aineitten säilytysvarastona ja haju oli sen mukainen. Ei siellä voinut olla. Silmiini osui kivalta vaikuttava tupa, jossa voisi viettää aikaa kylmällä säällä lasten kanssa. Ovi oli lukossa. Jälleen isännän etsintään. Saimme vastaukseksi, että tupaa käytetään vain tapahtumiin, ei muuten. Joka paikassa oli kieltolappuja, mitä ei saa tehdä ja missä ei saa tehdä mitä. Asiat voisi ilmaista myös positiivisen ohjeistuksen kautta. Yleisilmeeksi jäi kova kontrolli, sekava piha-alue ja huono opastus. Sähköllä lämmitys oli kielletty, mutta hinnastossa luki kuitenkin, että lämmityksen hinta on 10€ vuorokausi. Vietimme iltaa sitten vaunussa ja kävimme saunomassa. Sauna oli niin kuuma, että pystyimme istumaan vain huonokuntoisten lauteiden portailla. Ensikertalainen näkee asiat aina selkeimmin ja jos asiakkaat halutaan saada viihtymään, näillä pienillä asioilla on merkitystä.

VÄLIMÄKI JARMO 08.06.2016 21:39

Niin, me kyllä oltiin jo aikoja sitten , eli oliko 2000v alussa,ei siis mikään oo muuttunut. ,JV

MARTTILA RAIMO 09.06.2016 10:49

Kolme vai neljä kertaa valittu Suomen parhaimmaksi alueeksi?

HÄMÄLÄINEN MARKKU 09.06.2016 11:14

Kaikille alueille olisi terveellistä tehdä kriittinen tarkastelu. Jees jees hymistely ei paranna toimintaa.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 09.06.2016 14:04

Viime Juhannukselta viimeisimmät mukavat muistot Kalajärveltä, henkilökunta joustavaa ja sympaattista, jutteluherkkää, kaikki palvelut pelasivat, perhesauna loistava, oma karaokeillanvietto tuvassa kahtena iltana, hinnoissa ei Juhannuslisiä, ei korruptioherkkiä varauslistoja, ravintola ja hiekkaranta vieressä, hyvätasoinen minigolfrata ym. ym.

Kaikki hommat pelasi loistavasti joka käänteessä ja ihmiset paikalla asiallisia, ei mitään häiriöitä. Arvatkaapas, missä vietän ensi Juhannuksen?

BACKMAN JUHANI 10.06.2016 09:19

Siitä parhaasta caravaan alueesta taitaa riittää voittoon kun kausipaikkalaiset äänestää aluetta ja mikä siitä tai toisesta tekee paremman pieni ja vähempi voi olla parempi kuin suuri jolla ei ole paljon vaik asukkaita niin ääniäkin ei paljon kerry!!!!

KORHONEN PAULI 10.06.2016 09:46

V-P. Päijänteen saaressa? :-))

pkk

KUJANPÄÄ MARKKU 10.06.2016 09:49

Veepee. Jossain estooniassa.

PULKKI MARTTI 10.06.2016 12:40

Kalajrvi on minusta ollut aina ehdottoman hieno paikka. V- P kiteytti asian ytimen. Juhannuksena en ole siellä ollut, sillä se ehtii tulla taatusti täyteen, ennenkuin meiltä Hittaasta sinne asti kerkiää.

KYLMÄNEN OLAVI 10.06.2016 19:14

Olimme viimevuonna Heinäkuussa parhaana sesonkiaikana kyseisellä alueella ensikertaa, ja minulle ainakin jäi paikasta positiivinen kuva. Matkassamme oli myös leikkikenttiä käyttäviä,ja hyvin tuntui viihtyvän.Traktori vetoiset pienoisjunan vaunut joka kiersi alueen ympäri lähes taukoamatta oli kovasti lasten suosiossa. Kaksi yönseutua siellä sitten vierähti ennenkuin pääsi lähtemään,ennakko suunnitellun yhden sijasta kun ilmat vielä suosi,ja eikä mihinkään kiire. Mini colfrata on kyllä parhaasta päästä mitä on caravan alueilla käynyt pelaamassa,eikä pyörätiessäkään moittimista kun kylänpinnassa kävi pyörähtämässa. Isäntärouvat sitten poislähtiessä ystävällisesti vilkuttelivat portilla ja toivottivat tervetulleeksi uudellee,joten eiköhän kutsu täytyne taasen kesällä ottaa vastaan.

Sekin on varmaan totta jotta sesonkiajan ulkopuolella palvelu ole yhtä "timmissä",vaan joutuu paljon enemmin omatoimiseksi,mutta eikösse se olekkin sitä caravan elämää.

KARJALAINEN ALPO 10.06.2016 19:42

Pari vuotta sitten olimme vaimoni kanssa siellä yhden yön. Muuten on meille vanhoille pieruille.

Aamulla menin suihkuun heti ensimmäisten joukossa. Aamuvirkku kun olen.

Suihkusta vain kylmää vettä. Olishan se ollut mukava saada lämmintäkin vettä.

Lähdemme pitkän matkan takia heti aamusta. Kerroin poislähtiessä, että suihkusta ei tullut lämmintä vettä Naishenkilö totesi vain tylysti; "A-haa, pitääpä sanoa huoltomiehelle."

Ei anteeksi pyyntöä, ei valitteluja, se oli siinä.

Todennäköisesti tuli käytyä kahdesti; ensimmäinen ja viimein kerta.

KOISTINEN TOIVO 10.06.2016 20:07

Käytiin taas kerran. Ei moittimista, ja siellä padolla on hyvä kävellä koiran kanssa. Tosin SFC alueet olleet tähän asti hyviä, missä ollaan yövytty. Toivopoika

PULKKI MARTTI 11.06.2016 15:56

Mukavaahan täällä taas pitkästä aikaa. Keli tosin on hieman viileä, muttei se ole kylläkään kenenkään vika.

KORHONEN JORMA 13.06.2016 20:21

Kokemuksia Kalajärvestä!

Joka kesä, jo vuosia, ainakin 15 vuotta. Joka kesä, noin 5 - 6 kertaa. Ei pienintäkään moittimista. Henkilökunta aivan huippua. Sauna aina sopivan lämmin, suihkuista vesi aina oikean lämmintä.. Jos parempaa paikkaa haluaa etsiä, monelle tulee ikävä, kun ei taho löytyä. Vessat siistit, lehdet luettavissa ,sauna aivan loistava, kaikki pelaa .Ja maisemat ja uimaranta kokemisen arvoinen. Paikka jossa henkilökunta tosiaan huolehtii asiakkaistaan. Hinta sopiva ja kaikki pelaa!

85436.

VÄLIMÄKI JARMO 13.06.2016 20:29

Juu kaikki ei oo liikkunu muualla. ,JV

Satu Valkila 08.11.2017 18:05

Ekaa kertaa käytiin. Sattui olemaan syystalkoot. Ei siinä mitään sinänsä. Oma vika kun ei tarkistettu mistään tapahtumista. Mutta tarkoitus oli vain mennä lepäämään viikonlopuksi. Lauantai aamuna klo 8 alkoi joku kovaa ääntä pitävä traktori tms. kiertää auton ympärillä. Sitähän piisasi sitten koko päiväksi ja vielä hiukan sunnuntaiksikin. Mutta tosiaan oma moka.

Mutta sitten sunnuntaina aateltiin että nyt kun talkoot ohi, niin jäädään maanantaiksi kun olis varamaan rauhallista. Mutta eipä ole missään muuall tullut vielä vastaan sellaista asiaa, että kaikki ovet laitetaan sunnuntaina klo 14.00 kiinni ja sen jälkeen et voi käydä wc:ssä, et tyhjentää kemssaa, et suihkussa tai käydä grillaamassa. Siis alueella olisi toki saanut olla. Mutta ilman palveluita.
Palveluita olisi saanut jos olisi purkanut leirin ja käynyt hakemassa avaimen keskustasta.
Tässä olis kyllä selvä kehityksen paikka. Täytyyhän alueella olla avaimia, joita voidaan antaa ja palautuslaatikko. Tai sitten joku koodi millä ovet saa auki, niinkuin muualla on ollut. Vaunuilijalle tuo ei tietysti ole ongelma, mutta autoilijalle kyllä. Ei sitten huvittanut purkaa koko leiriä, niin lähdettiin kotiin heti iltapäivällä.

Mutta tosi huono kuva jäi järjestelyistä tuolla alueella. Isännät sinänsä mukavia. Eikä systeemi varmaan niiden vika. Mutta jonkun pitäis miettiä asioita muidenkin kuin kausipaikkalaisten näkökulmasta.







Jarmo Välimäki 08.11.2017 20:37

Eli mikään ei oo muuttunut 17vuoden aikana. Se on vaan kausipaikkalaisille,kun vieras menee kattotaan nenänvartta pitkin,mutta kun lähdet kyllä kädet heiluu (kiva kun lähdit) , aioin jo käydä kattomas ,mutten sitte meekkää. . JV

Markku Hämäläinen 09.11.2017 19:07

Minun kokemuksien mukaan ei Kalajärvi poikkea mitenkään muista Sfc-alueista.
Me olemme aina, kun olemme poikenneet siellä, saaneet ystävällisen vastaanoton.

Sirpa Eskelinen 09.11.2017 21:22
Markku Hämäläinen

Minun kokemuksien mukaan ei Kalajärvi poikkea mitenkään muista Sfc-alueista.
Me olemme aina, kun olemme poikenneet siellä, saaneet ystävällisen vastaanoton.

En halua olla pokkitelon kanssasi, mutta olen matemaattisesti innostunut , joten: Montako kertaa olet poikennut kyseiselle alueelle tai muillekaan SFC-alueille ?

Alle kahdestasadasta ei kannata kokeilla tilastoa ! - sanoi matikan yliopettajani

sirpa

Markku Hämäläinen 09.11.2017 22:21

Sirpa, kun tuota matkailua caravan laitteilla on tullut harrastettua liki 40 vuotta niin uskon tuon tilastovaatimuksen ylittyvän reilusti.
En tosin pidä kirjaa yöpymisitäni.

Sirpa Eskelinen 09.11.2017 23:15

Ymmärrän ja olen samaa mieltä kanssasi.

Nautimme kaikista ihmisistä jokaisella tapaamisella. Toivon !

sirpa

Satu Valkila 10.11.2017 10:26

Kyse ei ole siitä, etteikö palvelu olisi ollut ystävällistä. Sitä se oli.

Mutta käytäntö tuolla tavalla ei vain toimi. Jos olet alueella, niin eikö kaikki alueella tarvittavat palvelut pitäisi olla käytettävissä?

Tämän tarkoitus on herättää miettimään asiaa, ja muuttamaan ehkä paremmin toimivaksi käytännöksi.
Ja siinä ei tarvita muuta investointia, kuin jokunen avain ja postilaatikko.

Ja ilmeisesti ei ongelmaa ole sesongin aikana. Vai lukitaanko silloinkin kaikki ovet johonkin kellon aikaan?

Sirpa Eskelinen 10.11.2017 23:58

Satu Valkila

Olen sen verran vanha eläkeläinen, ihminen ja karavaanari, että uskallan kertoa muutoksesta ihmisten välisistä.
Silloin, kymmeniä vuosia sitten yritimme nousta edellisestä maailmansodasta ja uskoimme talkoovoimaan.
Eli jokainen toi paikalle sen, minkä osasi.
Laitoimme pystyyn leiritymisalueita (toki vain Suomessa) Pakersimme, rakensimme ja uskoimme yhteishenkeen.

Maailama muuttuu ja me vanhat "raakit" olemme vain kehityksen tulppana ,jos pessimismiin on uskomen.
Minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa, kuolla pois tai tukea "toisin ajattelijoita".

sirpa



sirp

Toivo Koistinen 11.11.2017 06:30

Olisiko ensimäinen konsti kun on leirillä, ja huomaa epäkohdan, kertoa henkilökunnalle asia heti paikanpäällä niin sanotusti tuoreeltaan.
Samalla jos henkilökunta on oikeahenkinen palvelu altis, niin saa korjauksen aikaan, tai mikä parasta selityksen, minkätakia näin menetellään.
Ellei onnistu, niin silloin voi hyvällä syyllä ottaa rullat alle, ja poistua
Monilla alueilla, ole antanut itseni ymmärtää, on ollut tarpeen lukitus toimia, koska asiatonta liikkumista tapahtuu.
On leiriydytty lähelle puskaan, ja käyty käyttämässä siten palveluita.
Alatalossa muistelen kerran talvella kun olimme ainoita soitin isännälle, ja hän neuvoi avainkaapin, ja sen numeroyhdistelmän, mistä sai sitten avaimen tarpeellisiin paikkoihin.
Toivopoika

Sulevi Kallio 12.04.2018 06:42

Olisit pari satasta lappannu pöytään "palavelurahhaa" luulis äänen kellosa muuttuvan.. :)

Heikki Nieminen 05.02.2019 19:08

Kalajärveltä pääosin hyvät muistot. Ei kuuluta vierailijana eri rotuun, kuin kausipaikkalaiset. Osaavat sanoa, kuin pohjalaane osaa, eli suoraan.
Oulun kupeessa sai saunassakin kuulla, että vierailijat pilaa kausipaikkasten elämän. Jopa omat laudepaikat kausipaikkaselle.
Joroisissa kaikki samaa pataa, kuin myös Vieremällä.
Vaan Tampereella kävin karavaanarikaupoilla. En ilmoittanut tulostani ennakkoon. Kysyttiin ensin, että onko asiaa. Olihan minulla. Vaan kysäisin halvimman pään peltikotteroa (25 tuhtta), niin ei ollut aikaa juuri palvella. Sain kuitenkin laskelman käteen ja kysyttiin, mitä mä vielä odotan? Sanoin odottavani kyytiä, koska kauppaa ei tule. Käskettiin pakkasessa ulos odotteleen pois muiden asiakkaiden jaloista. Lämmin kiitos!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.