Trafi.fi - Uutinen - Rekisterikilpien lukulaite hälyttää tuhansia kertoja kuukaudessa

JOKINEN ARI 26.12.2015 16:19

http://www.trafi.fi/tietoa_trafista/ajankohtaista/3732/rekisterikilpien_lukulaite_halyttaa_tuhansia_kertoja_kuukaudessa

Hyvä että poliisi alkaisi vihdoinkin keräämään pois liikenteestä niitä liikkuvia pommeja joista ennen vain luettiin lehdestä : Humalainen ajoi kolarin katsastamottomalla , vakuuttamattomalla autolla ilma korttia.

Kameratolpathan on tähän verrattuna pelkkää verojen keruuta.

JANHONEN MATTI 26.12.2015 18:54

Se Orwelin "Maailma 1984" on jo täällä.

Rekisterikilpi saa vielä jonkun aikaa tuurata tuota persoonakohtaisen sirun virkaa. Sekin aika tulee kun synnytyslaitoksella jo kätilö siruttaa, ja laittaa äidin odotusajan ultrakuvat ja lapsen synnytyspisteet geenien ja sotu-tunnuksen lisäksi sirun pohjatiedoiksi. Sirun sisältämän tiedoin päivitys tapahtuu reaaliajassa.

Eikä tuo Orwelin kirjassa mainittu ajatuspoliisikaan mitän fiktiota enää ole. Täällä saitilla on jo kauan ollut ajatuspoliisien manuaalimalleja koekäytössä. Tosin epätarkkoja ovat vielä. Minunkin väittävät ajattelevan ajatuspoliiseista pahaa, ihan kun eivät tietäisi ettei heidän olemattomista ajatuksistaan voi pahaa ajatella.

KOISTINEN TOIVO 27.12.2015 06:14

No ne Ollilan ryhmän ajatukset ovat jatkoa tälle. Toivopoika

TURUNEN HEIMO 27.12.2015 10:35

Aivan hyvä homma kunhan järjetelmää käytetään kuten kerrottu. Saapa sillä kiinni ne epärehelliset kansalaiset jotka ovat maksaneet liikaa maksuja Trafille.

KAASINEN PERTTU 27.12.2015 19:43

Varmasti laajentavat lukulaitteet kameroiden lisäksi noihin peltilaatikoihin! Koska sieltä lähtee kuvat ja tiedot sähköisesti saman tien keskukseen Malmille.

JANHONEN MATTI 27.12.2015 21:03

Entäs kun jo valmiina oleva tielaitoksen kameraverkko pannaan kyttäämään autoilijoita. Jo nyt kuva, rekkari, ajonopeus, ajosuunta ja ajoneuvon akselimäärä välittyy keskusvalvomoon.

KAASINEN PERTTU 28.12.2015 06:38

Hys hiljaa ettei hallitus herää ja määrää niitä kameroita sakottajiksi!

HAARAKANGAS ALLAN 28.12.2015 08:54

Niinpä niin. Ties vaikka kytkisivät paperitehtaat juoneen mukaan. Paperin tuonti Virosta lisääntyisi merkittävästi.

Ei ehkä talouspaperin, mutta embot ja muut silmäpyyhkeet olisi varminta tuoda ulkomailta, ihan vaan isoveljen valvontaa hämmentämään...

Allu vaari

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.