Hirvikolari

MYLLY JORMA 11.10.2015 14:28

Tuli kaadettua hirvi, vaikka ei ole hirvenkaatolupaakaan. Iltapimeällä Muonion ja Pellon puolessavälissä hirviperhe oikaisi tien yli. Norsunkokoinen emäntähirvi suhahti kymmenen sentin päästä auton edestä. Perässä tullut paukahti auton kylkeen. Jarrut pohjaan ja tien viereen. Kädet täristen soitto hätäkeskukseen, kun en muutakaan keksinyt. Hätäkeskushenkilö kysyy että tuliko henkilävahinkoja. Ei, mutta hirvivahinko tuli, kun makaa tuolla keskellä tietä ja yrittää nousta jaloilleen. Ilmeisesti jalat poikki kun ryömii tienojaan pusikkoon kadoksiin. Surullista katsottavaa. Hätäkeskushenkilö tinkaa tarkkaa sijaintiani. Enpä tiedä sitä, jossain Muonion ja Pellon välissä. Jostain ilmestyy paikalle nuori kaveri mönkijällään. Lähtee hakemaan lähitalosta pyssyä, jolla täräyttää hirven hengiltä, löydettyään sen maantieojasta. Kummallista että autoni kyljessä ei ole naarmuakaan. Harmillista oli että olin juuri poistanut autokamerasta muistikortin. Jäi tapahtuma ikuistamatta.

HALINEN HARRI 12.10.2015 10:53

Samantyyppiseen tilanteeseen jouduin Tre-Pori tiellä. Hirvi tuli oikealta nousi tielle ja onneksi lähti tien viertä kanssani samaan suuntaan. Juostessaan heilui oikealle ja vasemmalle ja kun autoni vauhti ei riittävästi hiljentynyt tömähti juostessaan auton kylkeen, kumpikin ilman vaurioita tällä kertaa. Seuraavasta risteyksestä hirvi päätti kääntyä oikealle (vilkkua näyttämättä).

KERÄNEN LAURI 12.10.2015 15:00

Muutama syksy sitten tuli Kittilässä porolauma vauhdilla pusikosta osa niistä kolisi asuntoauton kylkeen.Vaurioita ei tullut autoon eikä ilmeisesti poroille.Tilannetta pysähdyin tutkimaan oli porot häipyneet näkymättömiin.Ilmeisesti joku hätisteli poroja pihastaan kun niin vauhdilla tulivat.

ANTIKAINEN ESKO 12.10.2015 20:36

Lataa (äly)puhelimeesi "112 Suomi". Kun soitat sillä Hätäkeskukseen, näkevät sijaintisi, ei tarvitse etsiä koordinaatteja tai karttatietoja.

VÄLIAHDE JUSSI 14.10.2015 17:45

Ei sitä tarvii ladata ne tullee aina kun 112 soi vaikka he kuulismitään ääntä he paikantaa puhelimen mistä se singaali tulee.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.10.2015 klo 17:47:25 Jos lataat virhesoittoja tulee vain tarpeettomasti, se ei ole hyväasia.

HAAPANEN TIMO 14.10.2015 18:13

Äläs ny Jussi taas puhu väärää tietoa.

http://www.112.fi/ajankohtaista/uutiset/2/0/112_suomi_-mobiilisovellus_hatapuhelujen_paikannukseen_nopeuttaa_avunsaantia_hatatilanteessa_60636

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 14.10.2015 klo 18:15:02 ''• 112 Suomi -sovellus on integroitu Hätäkeskuslaitoksen järjestelmiin. Näin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista, kun hätäpuhelu soitetaan sovelluksen kautta.

Huom: • Puhelin lähettää paikannussignaalia vain, kun käyttäjä tietoisesti antaa siihen luvan. Hätäpuhelu on siis aina soitettava sovelluksen kautta.''

KALLIO SULEVI 15.10.2015 17:29

Huom: • Puhelin lähettää paikannussignaalia vain, kun käyttäjä tietoisesti antaa siihen luvan. Hätäpuhelu on siis aina soitettava sovelluksen kautta.''

Mitenkähän tuo sitten viime käjessä on? Jos puhelimen omista sovelluksista on valittu asetus siten, että sijaintitieto paikannus ei ole päällä. Kun hätäpuhelun soittaa 112:sen sovelluksen kautta, niin puhelimen sijainti tieto ei toimi ennenkuin ko.asetus on muutettu erikseen ennen soittoa päälle. Ei ainakaan muut paikannussovellukset toimi ennenkuin ko.asetus on erikseen muutettu käsin puhelimen omista sovellus asetuksista. Näin on ainakin mun menneen talven Lumiassa. Vaikka voihan se joissain muun merkkisissä toimiakkin suoraan.

NIEMINEN RAIMO 15.10.2015 20:12

Juurikin äsken testasin Lumiasta tuota 112-sovellusta.Näin se menee kuin Sulevi sanoi.Sijaintitieto on oltava päällä ennenkuin mitään tarkkaa sijaintia on saatavilla,eli ollaan silloin noiden telemastojen armoilla kun ei ole päällä.Sovelluksen etusivulla on tosin linkki asetuksien sijaintitietoihin josta sen saa päälle ennen soittoa.

Ei tuosta sovelluksesta varmaan mitään haittaa ole.

rami

MYLLY JORMA 16.10.2015 16:20

Oli minulla tuo 112-sovellus, mutta hätäpäissään en muistanut sitä, vaan näpyttelin numeroita. Onneksi ei ole enää lankapuhelimen varassa.

HAKALA JYRI 16.10.2015 18:35

On tainnut muuttua tai toimiiko vanhoissa puh eritavalla, soitin. 112 tiesivät heti missä olen, kysyi onko tapahtuma paikassa mistä soitat, vai aiemmin jonne jo hälytetty palokunta Onko tullut jokin yksityisyyden suoja, sijainnista? Jyrih

KALLIO SULEVI 20.10.2015 09:25

Puhelimissa on oletus asetuksena sijaintitiedot päällä. Jos Jyri et ole niitä poistanut päältä, ne saa sijaintisi soittaessasi.

Itte poistan ainakin päältä kun otan uuven älyttömän luurin käyttöön, koska ei sen mikrosoftin tarvi tietää missä kulloinkin liikun. Monet älyluurit lähettää (tässä tapauksessa Lumia) automaattisesti aika-ajoin tiejon sijainnistani mikrosoftille jos sijaintitieto asetus sen sallii. En tykkää ko. systeemistä jotenka en pijä paikannusta päällä jatkuvasti, vaan vain silloin kun tarvin. Esim. sport trakker tarvii sijaintitieto paikannuksen päälle toimiakseen oikeen.

HAKALA JYRI 11.12.2015 22:32

Ei älyä kummallakaan puh vanha nappikone ja soittaja myös, kuitenkin yllättyin kun liikuin keskuksen kartalla. Jyrih

VÄLIAHDE JUSSI 14.12.2015 18:49

EN tiendä olisinko saanut sitten,ihan väärää tietoa pelastusviranomaisilta? Mutta näin minua on informoitu,heidän taholtaan.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.