Tampere Härmälä

AHJOS TIMO 05.09.2015 21:35

Aion mennä ensi viikonloppuna kolmeksi yöksi Tampereelle ja ajattelin yöpyä Härmälässä, missä en ole aiemmin käynyt. Siitä on täällä keskusteltu viimeksi 3 vuotta sitten. Onkohan kenelläkään siitä mitään ajankohtaista sanottavaa?

Sen huomasin, että ravintola on suljettu jo elokuun lopussa, mutta majoittua voi vielä syyskuun täydet viikot. Aiemmin olen Tampereella käydessäni majoittunut aina Nokian Viinikanniemeen, mutta sieltä on vähän liian pitkä matka aamulla Tampere-talolla alkavaan tilaisuuteen.

KUJANPÄÄ MARKKU 06.09.2015 09:01

Ihan ookoo paikka. Tänä vuonna kolme kertaa käyny.

Toisaalta jos päätarkoitus on Tampereella osallistua johonkin tapahtumaan, onko kämppärillä isoa merkitystä, kohan on lähellä.

NIEMELÄ AP 06.09.2015 09:39

Siellä on mukavia rantapaikkoja ihan vedenäärellä.

KOIVISTO ESA 06.09.2015 09:41

Viinikanniemen alue on lopetettu jo muutama vuosi sitten. Tulee asuntoja tilalle.

AHJOS TIMO 06.09.2015 10:13

Esa Koivisto, yövyin Viinikanniemessä viimeksi kuukausi sitten eli elokuun alussa. Ei ollut lopetettu ainakaan silloin vielä. Siellä oli paljon lapsia ja ravintolakin toimi.

LAHTINEN TIMO 06.09.2015 13:46

Ei pitäisi niin väittää. Viinikanniemen kotisivut eivät tiedä asiasta mitään, että muka suljettu.

KOIVISTO ESA 06.09.2015 15:08

Moro

Sori että tuli väärää tietoa. Muistelin aamulehden juttua ja olin siinä uskossa että se tapahtui jo, koska alueen vetäjäkin ryhtyi pitämään Tampereen kaupungin omistamaa leirintäaluetta Uudessakaupungissa. Sulkeminen tapahtuu tosiaan vasta 2017. http://yle.fi/uutiset/nokian_viinikanniemen_leirintaalue_kaavoitetaan_asumiselle/7513199

Ei pitäisi luottaa muistiin, tällä ikää, vaan faktoihin. Pahoittelut vielä väärästä tiedosta.

PS. Muistaakseni Härmälän leirintäaluekin suljetaan asuntojen tieltä tulevaisuudessa :)

MYLLYMÄKI SAMI 06.09.2015 21:00

Tuli oltua Härmälässä tuossa ja aika ankeaa oli.

Ruohot leikkaamatta ja varsinkin kostealla tosi ikävä rämpiä siellä pitkässä ruohossa. Alueen valaistus melko ala-arvoinen Huoltorakennukset huonossa kunnossa ja siivottomat. Uusin huoltorakennus suljettu jo talviteloille. Hinta on kyllä paikkaan nähden ylimitoitettu.

Härmälä olisi sijainniltaan ja muuten loistava paikka kun yrittäjät hieman panostaisivat paikkaan. Santalahden tasoinen leirintäalue Härmälän paikkaan niin olisi varmasti porukkaakin ihan eri tavalla. Sijainti on hieno ja lähellä kaikkea.

AHJOS TIMO 06.09.2015 21:35

Kiitos Sami Myllymäki tuosta ilmeisesti aivan tuoreesta tilannekuvauksesta! Alan sittenkin harkita Viinikanniemeen menoa. Se on minulle ennestään tuttu paikka. Viimeksi elokuussa siellä olin eikä ollut mitään valittamista. Eihän se matka sieltäkään Tampere-taloon mahdottoman pitkä ole, jos riiittävän aikaisin herää aamutoimille.

NIEMELÄ AP 06.09.2015 22:57

Onko Maisansalo pois laskuista ?

UUSITALO MARKO 07.09.2015 07:47

"Eihän se matka sieltäkään Tampere-taloon mahdottoman pitkä ole, jos riiittävän aikaisin herää aamutoimille."

Vaikka matkaa Viinikanniemestä kertyy viisinkertainen määrä verrattuna Härmälään, riittää että heräät 15 minuuttia aikaisemmin.

ANTTILA MARKKU 07.09.2015 09:03

Härmälän etuna on bussiliikenne joka Tampereella toimii aika hyvin ja kattaa suuren osan kaupungin asutuksesta.Härmälästä pääsee Bussilla Tampere talolle.

AHJOS TIMO 07.09.2015 09:49

Ainakin Maisansalo on liian kaukana, kun sieltä sanotaan olevan 35 km Tampereen keskustaan. Joutuisin ajamaan sen välin 6 kertaa eli yhteensä yli 190 km "Tampereen sisäistä" ajoa, vaikka tarkoitus on viettää viikonloppu Tampereella.

RÖNKKÖ ERNO 07.09.2015 14:54

Liejuinen paikka ja kaikki ajavat villisti jo edeltä varatuille paikoille. Henkilökunta ei kerennyt järjestystä valvomaan,vaan sähköjä vedetty sieltä täältä. Sitten yöllä pimeessä sähköjä etsimään. Että sellainen tapaus

VÄLIAHDE JUSSI 07.09.2015 20:34

Minulla on ihan päivastainen kokemus Maisansalosta se on vielä keväältä 2015. Kun tulimme paikalle oli yö isäntä ajoi edellä ja näytti paikan veti sähköt sanoi vielä saunan tilasta,mutta ei jaksettu lähteä seuraavana päivänä ajoimme tampereelle sieltä tultuamme huomasin että, etupyörän pultit oli pois maisansalossa sain heti apua paikalliseen rengasliikkeeseen ja ystävälliset karavaanarit pistivät rengaan kiinni ajoin sillä virityksellä Helsinkiin jossa Herttoniemessä sain puuttuvat pyörän pultit. Minä eläilen omastakokemuksestani että,Erno ei ole edes käynyt siellä.

Minä olen Maisansalon kannalla sinne kannattaa ajaa ja yöpyä siellä siistipaikka hyvähenki ja aina on porukkaa ei tarvii yksin olla.Ainakin minä ajan sinne yöksi Tampereella käydessäni matkailu kulkimella. Olikohan tuo jo toinen kerta kun,olin siellä puoleen vuoteen? Joka kerran oli eri isäntä ja sama kohtelias vastaanotto.

POIKULAINEN ESA 07.09.2015 20:42

Kävitkö täällä tilaisuudessa Ahjos Timo? Siellä meni mulla ainakin viikonloppu.

http://www.tampere-talo.fi/news/215/372/Tracon-jaelleen-loppuunmyyty-konserttilippuja-vielae-saatavilla

AHJOS TIMO 07.09.2015 21:28

Jussi, ymmärsin Ernon kuvanneen edellä Härmälää eikä Maisansaloa.

Esa, en ollut siellä vielä vaan aion mennä vasta ensi viikonloppuna tähän 2-päiväiseen tilaisuuteen: http://www.viisaselamamessut.fi/

ESKOLA JUSSI 07.09.2015 21:38

Kerran ollut Maisansalossa, sillloin ainakin kaikki toimi. Ja porukka todella mukavaa. Vierähti illan vietto aika pitkälle :-) Sinne varmasti uudestaan. Nyt Tuurissa, ja paikalla n. 30 matkakuljinta

RÖNKKÖ ERNO 10.09.2015 17:09

Joo. Valitettavasti tämän kesän leiriintymiset Suomessa jääneet vain Härmälään. Paljon hauskempaa kiertää Eurooppaa koko loma.

AHJOS TIMO 13.09.2015 21:49

Suunnistin perjantaina Tampereelle tultuani ensin Härmälään. Kävelin alueen läpi järven rantaan. Ei tullut sellaista tunnetta, että olisi tehnyt mieli leiriytyä sinne. Siihen vaikuttivat varmasti edellä olevat kirjoitukset. Nurmikot oli mielestäni kyllä hiljattain leikattu, mutta mieluummin pysäköin autoni yöksi kovalle maalle kuin märälle nurmikolle. Oman vaikutuksensa tekivät alueelta jo pois lähdössä olleet rempseästi käyttäytyneet virolaiset nuoret miehet ja kaksi vanhempaa miestä, jotka pelasivat minigolfia pitäen juomatölkkiä samanaikaisesti toisessa kädessä.

Ajoin sitten Viinikanniemeen, missä tätä kirjoitan. Täällä aistin aina hyvän energiakentän eli olo tuntuu miellyttävältä. Kävin eilen ja tänään Viisas Elämä -messuilla Tampere-talossa, mutta en ajanut sinne navigaattorin ehdottamaa suorinta reittiä, jonka viimeiset kilometrit ovat kovin sekavia. Sen sijaan ajoin yksinkertaisinta reittiä eli kiertäen koko Tampereen keskustan siten, että lähestyin Tampere-taloa pohjoisesta Tammelan Puistokatua ja Yliopistonkatua pitkin. Silloin kun reitti on suoraviivainen ja selkeä, 10-15 km matkan pituudessa ei merkitse mitään.

NIEMINEN RAIMO 13.09.2015 22:50

Ajoit varmaan tuon 4 km lyhyemmän reitin ja toisaalta minutin pitemmän matka-ajan kuin kehätien kautta.Jos ajoit Kekkosen-Paasikiventien kautta,niin jouduit rantatunneli hässäkkään,joka nyt ei juurikaan mitään haittaa.Jos taas ajoit Pispalan kautta,saatoit ihailla Mansea parhaimmillaan,Sitä tai tätä kautta ,pääasia että matka onnistui.

https://goo.gl/maps/xJGlB

AHJOS TIMO 14.09.2015 11:49

Ajoin Paasikiven-Kekkosen tien kautta. Siellä oli hyvissä ajoin, jo ennen Pispalan tienhaaraa, opasteet Tampere-talolle. Ne olivat loppupäässä keltaisia kiertotieviittoja, jotka ohjasivat Tammelan Puistotien päähän ja siitä edelleen Tammelan torin ohitse. Olin elokuussa autolla sekoilemassa Tampereen keskustassa tuomiokirkon yms. läheisyydessä, joten nyt ei ollut tarvetta eikä kiinnostusta mennä sinne.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.