Miksi kaupungit ja kunnat eivät hyväksynleirintäaalueita.

SULASALMI REIJO 30.06.2015 22:38

Viimeisimmät havainnot Jyväskylästä jossa Tuomiojärven kaunis leirintäalue on ajettu ahdinkoon ja jouduttu sulkemaan. Onko kaupungin johdolla ja johtavilla päättäjillä tarkoitus uhrata paikka kerrostaloille. Samalla halutaan unohtaa matkailun imago ja caravaanareiden kaupunkiin tuomat eurot. Rovaniemellä sama meininki. Eläkeikää lähestyvä kaupunginjohtaja, kaupunginarkkitehti ja muutama johtava poliitikko haluavat poistaa Ounaskoski Campingin ja rakentaa kävelyreittejä ja kerrostaloja tilalle paikkaamaan kaupungin kehnoa taloutta. Leirintäalue on ollut 50-luvun lopulta lähtien portti Lappiin ja kaupungin kesämatkailun helmi. Ei voi muuta kuin ihmetellä joidenkin päättäjien hölmöyttä.

NEVALAINEN SIPPO 30.06.2015 22:49

Olisikohan aika aloittaa jonkin sortin kansalaistoimintaa tuon Ounaskosken leirintäalueen pelastamiseksi. En ole huomannut että esim. SF karavaanarit olisivat juurikaan ääntään korottaneet yleisen matkailu infran kehittämisen ja säilyttämisen puolesta. Taitaa katse tarkentua ainoastaan noihin jäsen alueisiin. Muu kaikkia karavaanareita palvelevan infran kehittäminen on toisarvoista. Ollaanhan me aikamoinen takapajula näissä asioissa esim. Ruotsiin verrattuna.

Sippo

VALTONEN MARTTI 30.06.2015 23:06

Joukossamme on nykyään hyvin paljon vapaan leirinnän (puskaparkkeilun) kannattajia ja puolestapuhujia.

Oliskohan em. ilmiöt mitalin toista puolta..?

Omia arvelujani vain ilman sen kummempaa näyttöä.

LINDBLOM ALF 30.06.2015 23:09

Samalla kun leirintäalueita ajetaan alas kunnat kilpailevat kenellä on komein vierasvenesatama. Kumpi tuo enemmän rahaa / yksikkö kunnalle? Veneilijöillä on parempi imago, miksi karavaanareilla on huono?

YLÖNEN PETRI 30.06.2015 23:18

voithan sinäki sinne "vierasvene" paikalle parkkeerata autos tai peräkärrys:))veneilijöitten vaikeempi kuivalle maalle...?

JANHONEN MATTI 30.06.2015 23:29

Tämä on nykysuuntaus. Lähellä kaupunkia, asutuksen keskelle jäänyt camping-alue joka sijaitsee rakentamiskelpoisella maalla, järven tai meren rannalla on uhanlainen laji koko maassa.

Usein kaupunki omistaa camping-alueen maapohjan ja kun kaupungilla on myös kaavoitusmonopoli ja rahanpuute, niin maapohjan rahoiksi laitto kiinnostaa. Ei karavaanarit näitä kohteista voi pelastaa, korkeintaan liito-orava.

Tuomiojärvi oli tässä suhteessa ensimmäinen tai ensimmäisiä. Siirsivät alueen Laajavuoren hiekkakentälle häkiin ja oitis paikka sai lisänimen "Guantanamo" Nyt JKL:n kaupunki on laittanut sataman parkkipaikasta stellplatzin, joka on hyvä hanke sinällään, kunhan eivät sitä hinnalla pilaa.

Meillä tosiaan tarvitaan aivan uudenlaista ajattelua karavaanarien tarpeista ajatellen. Liikkuvia karavaanareita varten tulisi kehittää kokonaan uusi konsepti jossa huomioidaan mitä varusteita ajoneuvoissa jo on, eikä niitä rakenneta alueille ajoneuvovarustusta huonompaan tasoon uudelleen ja alueen palvelu yhdistyy jo rakennettuun infraan ja sen yhteydessä oleviin palveluihin. Ei esim. kaikki karavaanarit kontistaan syö.

Ei kaikki karavaanarit mitään järvenrantaa nurmikenttineen, saunoineen, makkaranpaistokojuineen, ja karaoketiloineen tarvitse. Liikkuvat karavaanarit tarvitsee mitoituksen mukaisen rauhallisen parkkitilan vaikka asfaltilta, WC- ja suihkutilat sekä ajoneuvojen teknisen huollon paikat, kuten vesityspalvelut ja sähkön. Ja siinä se, aamulla menoksi.

HELLSTEN KARI 30.06.2015 23:51

Näinhän se on niinkuin Matti totesi. On se vaan hiukka kumma huomata että tämä matkailuautoparkki malli on Suomessa vielä ihan lapsengenkissään jos verrataan lähinnä meitä oleviin euroopan maihin.

TURUNEN HEIMO 01.07.2015 09:27

Jospa kaupunginisät on katsoneet aikoinaan karavaanit-ohjelmaa ja oiken haluavat kammeta ne ulos kaupungeista ja laitamilta.

HAAPANEN TIMO 01.07.2015 09:45

Martti tuolla ylempänä: ''Joukossamme on nykyään hyvin paljon vapaan leirinnän (puskaparkkeilun) kannattajia ja puolestapuhujia.

Oliskohan em. ilmiöt mitalin toista puolta..?''

Se on seuraus tilanteesta jossa kämppärit ovat pitkin metsiä.

@timppa

HALINEN HARRI 01.07.2015 09:57

Kuntien virkamiesten lapsilla on jo kesätyöpaikat.

ANTTILA MARKKU 01.07.2015 10:02

Toisaalta...jos leiriytymisalueet on pitkin metsiä niin.Mitä ne puska parkeissa sitten kaipaavat?

JANHONEN MATTI 01.07.2015 10:13

Tästä voitte katsoa jos kiinnostaa millainen stellplatz verkostoon on jo Euroopan eri maissa, eikä tässä promobilin karttapohjassa edes ole kaikki paikat. Nämä paikat ei kilpaile camping-alueiden kanssa vaan täydentävät tarjontaa.

Linkki on tarkoituksella laitettu promobilin kotisivumuodossa niin ei vanhene. Kohdasta Stellplätze / Stellplatzsuche löytyy runsaat 5500 paikkaa joista suomalaisia 8. Karttapohja on aktiivinen ja zoomilla pääsee yksittäisen kohteen tietoihin saakka.

http://www.promobil.de/

NYYSSÖNEN KAJ 01.07.2015 11:57

Rastila Helsinki

Kaupunki on ilmoittanut että se ottaa paikan haltuunsa koska aikoo kaavoittaa sinne asuntoja koska alue on kävelymatkan päässä metron pysäkistä. Koska tämä tapahtu sitä en tiedä. Rastilalle osoitetaan uusi alue Vuosaaren sataman vierestä.

ANTTILA MARKKU 01.07.2015 12:01

Minä vähän luulen ettei tämä kansa joka lähti kirveen lastun perästä vastavirtaan kysymään että "kenenkäs poikia sitä ollaan"ei suvaitse jos esm.Härmälän leirintäalue muutettais yön yli parkiksi keskelle kerrostaloaluetta.Se on vähän sama kuin joku asuntola perustetaan alueelle.Hirveä valitusryöppy on seuraus.Muutenkaan meillä ei katsota hyvällä jos joku aikoo yöpyä naapurustossa vaunussa tai autossa.Korpimetsään mokomat kummajaiset.:-)

PALM PEKKA 01.07.2015 16:42

Kyllä ainakinn Enontekiö. Kuinkahan paksun nipun kruunuja on paikallinen rakennustarkastaja ja palotarkastaja saanut kun hyväksyvät ne tiheästi rakennetut vaunujen lisärakennukset joissa näytti olevan kelkan bensaa ym. ym. hyvin syttyvää. Ei kylläkään taitas mennä etelämmässä läpi. ITE

PULKKI MARTTI 01.07.2015 20:05

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että SFC.llä on pitkäaikainen karavaanareiden rahankäyttötutkimus käytössään. Jos minulla yrittäjänä, olisi palveluksessani noin saamattomia myyntimiehiä, olisin potkinut pellolle jo aikapäiviä. Hyvänä esimerkkinä on tämä kotikaupunkini Hitaan helmi, eli Hämeenlinna. Ei ensimmäistäkään matkailuautoille tarkoitettua pysäköintipaikkaa kantakaupungissa, tai edes lähellä sitä. Vain huonosti hoidettu ja ränsistynyt Aulanko camping.

VÄLIAHDE JUSSI 01.07.2015 21:09

Pulkki vastasikin EU kysymykseen mm.Kreikasta saamatonta porukkaa imankos Hiltler niiden yli marssikin niin helposti,mutta liitoutuneet kärsi suuria tappiota saadakseen takaisin itsenäiseksi valtioksi,historia toistaa näin itseään,mutta eri muodossa näinä tulevina päivinä.Taas alkaa jonkun Siritasin"Sorpasin" tanssi. Sama se kuntien matkailu yrittäjäisyys ystävälisyydestä kysymys,täälläkin Oulusa kirjotti Kaleva että.jonkun nuoren kioskiyrättijyys kaatui paskakaupunkin valtuuston pyrökratiaan.

JANHONEN MATTI 01.07.2015 21:57

Kun Jussi meni tuohon toiseen maailmasotaan Kreikkaa koskien, niin tässä yksi historian reunamerkintä niiltä ajoilta.

Saksan vallattua keväällä 1941 Kreikan (ensin sitä yritti Italia, joka sitten pyysi Saksalta apua) Hitlerin Saksa pakotti Kreikan pankin antamaan Saksalle 476 miljoonaa Reichsmarkkaa. Nykyrahassa noin 10 miljardia ja korkoa korolle laskettuna vuodesta 1941 tekee noin 70 miljardia. Olisko niin, että nyt piru hakee luottotappioiden muodossa omiaan pois.

Jo silloin Kreikka oli geopoliittisesti niin tärkeä, että sen valtaus tehtiin ennen Barbarossa-suunnitelman aloitusta, tarkoituksena näin estää liittoutuneita pommittamasta Mustameren ja Bakun öljykenttiä.

TURUNEN HEIMO 14.07.2015 14:37

Hyvä että tämäkin saatiin Kreikan syyksi.

JANHONEN MATTI 14.07.2015 14:51

Jussi saa Venäjän ja Kreikan syyksi vaikka mitä.

TALHOLA MATTI 14.07.2015 15:56

Satuin ajelemaan viime yönä Jyväskylän sataman ohi ja katsoin tilanteen matkaparkissa.Kolme autoa parkissa ja kahdeksan vapaamatkustaja autokuntaa muualla parkkialueella,jossa ei vielä ole leiriytymiskieltoa.Kauankohan mahtaa tämäkään Jyväskylän tarjous olla voimassa,kun tarjonta ei kelpaa.

NYYSSÖNEN KAJ 14.07.2015 16:01

jussihan ajaa Hitlerwagenilla tästä se johtuu.

http://www.express.de/image/view/2009/10/23/1111178,666334,highRes,maxh,480,maxw,480,MVO_2040.JPG.jpg

KAASINEN PERTTU 14.07.2015 16:55

Tuli vaan mieleen karavaanareiden huono arvostus yhteiskunnan taholta. Meillä on Kaivopuistossa veneiden talvisäilytys paikkoja mutta ei stellplatseja ja rastilakin pitää saada rakennus alueeksi. Stiä on ehdotettu jopa siirrettäväksi Sipooseen siitä tulee mieleen että olemme ihmisten mielestä toisen luokan harrastajia vaikka kuitenkin meidän rahat kelpaa heille!

HAAPANEN TIMO 14.07.2015 17:10

Matti T! Millä tavalla parkkialueella yöpyjät ovat vapaamatkustajia? Eikös siellä ole aivan luvallista yöpyä?

@timppa

NYYSSÖNEN KAJ 14.07.2015 17:14

Persaukisia karavaanareita ei haluta stadiin. Risteilyvieraat toivotetaan ihan sydämmellisesti tervetulleeksi. Veneilijäolle on Helsingin keskustassa Eteläsataman suulla kaivopuiston rannalla Klippanin vierasvenesatama jossa kaikki palvelut kuten parhaissa Suomalaisissa leirintäalueilla.

http://www.njk.fi/vierassatama/

VEIJOLA ESA 14.07.2015 20:25

Myönteisenä esimerkkinä mainittakoon vaikka Seinäjoen tangomarkkinat, jossa karavaanarit on huomioitu erittäin hyvin järjestäjän toimesta. Kaupungin puistot on valjastettu väliaikaisiksi p-alueiksi ja suihku, vessa sekä sähköfasiliteetit ovat kunnossa. sähkökatkosongelmia aiheuttivat etupäässä autojen ja vaunujen vialliset sähkökytkennät aiheuttamalla jakokeskusten vikavirtalaukaisuja. Ennen kytkemisiä sähköverkkoon kannattaisi karavaanareiden tarkastaa autonsa ja vaununsa sähkökytkentöjen ja sähkölaitteiden kunto. Vieläpä sattui silmään tapaus, jota ei olisi enää uskonut näkevänsä. Eräskin herra tyhjenteli poislähtö puuhissansa kemsansa viereiseen ojaan vaikka 50 metrin päässä olisi ollut tyhjennyskaivo ja sisältö näytti olevan sitä ihteään. Monikohan vieras poti vatsatautia kun jotkut älykääpiöt huuhtelivat kemssojaan juomavesiletkulla laittamalla letku jopa säiliön tyhjennysaukosta sisään ja seuraava jo täytteli samaisella letkulla juomavesikanisteria :-((( huh heijaa!

HAAPANEN TIMO 14.07.2015 20:40

Siitä ei välttämättä selviä alkuunkaan vatsataudilla. Oikeasti hengenvaarallinen homma, ulosteperäiset bakteerit ovat melkoisia veitikoita.

@timppa

POIKULAINEN ESA 14.07.2015 21:01

Katselin minäkin ihmeissäni ja meinasin kysyä mitä herran päässä liikkuu kun tyhjenti kemssan tiskien pesualtaaseen Keskisellä. En jäänyt katsomaan oliko itteensä vai pelkkää "nestettä". Kai siihen joku rouva tuli seuraavaksi tiskaamaan astioita. Huh,huh.

VÄLIAHDE JUSSI 14.07.2015 21:36

Kyllä neliömetri kaavoitettuamaata asunrakennuksesi kuin,"kreikan" turvaväliin on kunnalle tärkeämpi ja kannattavanpi kuin, VOP vaunussa on pyörät sillä pääsee syrjennpääkin Lohja oli tästä hyvä esimerkki. Ei SFC näissäkään asijoissa jäsenistöään tue.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2015 klo 21:43:04 NO taaskaan en lukenut missä mennään, mutta pöljillehän me emme mahda mitään,noinkin alkeelinen asia kuin,vessan tyhjennys on monelle vaikea opetella mihin sen tyhjentää.

JANHONEN MATTI 14.07.2015 21:54

Kun tuo meidän jäsenlehti kirjoittelee joidenkin Amerikan matkoista niin voisi se pari sivua uhrata karavaanarien siisteydelle ja ennen kaikkea hygienialle eritoten yhteisiä tiloja ja ajoneuvojen vesityspaikkoja koskien.

Joillain ei tosiaan ole mitään hajua eikä halua toimia oikein mm. vessan pöntön tyhjennyksen kanssa. Eivät osaa edes ilmausnappia painaa. Mitenkähän ne kotonaan elää kun vesityspaikoilla eletään kun elopellossa, ihan kun muita ihmisiä ei olisikaan.

Hyvä konsti on hoitaa asia niin, että rakenteelliset ratkaisut camping-alueella estää törkymöykkyjen väärinkäytökset. Harmaan veden ja vessan vesien tyhjennyspaikka voisi olla samassa ja puhtaan veden ottopaikka eri paikassa. Tämä nopeuttaisi myös vesityshuoltoa.

KYLMÄNEN REIJO 14.07.2015 22:14

Janhonen käytä asiantuntemustasi käymälä asioissa ja hae Liiton leirintätoimikuntaan. Tee kemsan käyttöopas ja olet 20 000€:a rikkaampi.

NIEMINEN PENTTI 14.07.2015 22:36

Miten Kreikan taloussotkut ja Hitler liittyy tähän aiheeseen?

JANHONEN MATTI 14.07.2015 22:47

Ai Kylmäsestäkin on tullut möläyttelijä.

Mikä muuten kirjoituksessani oli väärin tai epätosi. Ja miksi kommentoit kirjoitustani, mutta et aiempia, jotka oli karmeita esimerkkejä siitä mitä hygienia pahimmillaan alueilla on.

On sitä paitsi tullut niin monella vesityspaikalla asioitua - muuallakin kun Alatalossa - että taatusti omaan kompetenssia arvioida niiden rakenteellista ja toiminnallista laatua m-autoilijan kannalta.

LINDBLOM ALF 14.07.2015 23:02

Rastilassa usein olleena olen huomannut että siellä sosiaalitilat ovat keskimääräistä paremmassa kunnossa ja siistimpiä, johtuneekohan että miltei puolet alueen vierailijoista ovat ulkomaalaisia. Meidän liitto pitäisi tosiaan tehdä työtä arvostuksemme nostamisessa veneilijöiden tasolle politiikkojen silmissä.

KYLMÄNEN REIJO 14.07.2015 23:02

Janhonen, onko niitä muitakin, jotka ei nuoleskele sinua?

Käyttäjän lisäys viestiin 14.7.2015 klo 23:06:14 Mistä olet oppinut sivistyssanan "kompetenssi"?

VALTONEN MARTTI 14.07.2015 23:09

Jahas, joku on käynyt jäsenpalstalla, saanut tartunnan ja tauti levinnyt tännekin...

KYLMÄNEN REIJO 14.07.2015 23:14

Jo heräs ensimmäinen.

JANHONEN MATTI 14.07.2015 23:24

Kylmänen oikein monen kertaan todistaa olevansa möläyttelijä.

Toki olisimme uskoneet sen kerrastakin, vallankin kun miehellä jo aiempaa näyttöä.

VALTONEN MARTTI 14.07.2015 23:42

Koko päivän oon sitäpaitsi valveilla ollut...

KOSKINEN OLLI 15.07.2015 01:32

"Veneilijöillä on parempi imago, miksi karavaanareilla on huono? " Eiköhän se johdu siitä että veneilijä voi pestä veneensä satamassa, (vedessä tai laiturilla) , laskea pesuvedet maahan ja veteen. Veneilijä voi myös hioa veneensä pohjan myrkkymaalit vapaasti luontoon. Kuten voi myös kusta yli laidan missä tahansa. Paskantaakin veneiljä voi vapaasti veteen, aivan kuten sivistyneen perheen jäsen, koira, voi myös paskantaa minne tahansa, ilman että siitä imago kärsisi.

NYYSSÖNEN KAJ 15.07.2015 09:18

Paskantamallako se karavan imago nousuun?

Kyllä karavaanarin imago on todella kansainvälisesti tunnettu persaukisien toimintana. Leirintäalueelle ei jätetä muuta kuin ne pakolliset maksut. Ulopuolellakin se on huomattu.

Varsinkin kesäaikaan reissaavat ovat pahiten persaukisia. esim. Olhãon leirintäalueen ravintolaa ja baareja pyörittävä isäntä totesi että kesällä hän voisi pitää ravintolan kiinni koska ei siellä ole ruokavieraita. Kesällä kuluu vain jäätelöä lapsille.

JANHONEN MATTI 15.07.2015 09:21

Ei voi muuta kun todeta, että on se Alatalo on saanut oikein hienon mainosmiehet tästä "globetrotter" Kylmäsestä.

KYLMÄNEN REIJO 15.07.2015 10:35

Janhoseen iskenyt emmental, mutta on kateudesta vihreä. Mainosta sinä sitä rosvorannikkoa. Et saa sinne koskaan niin paljon vieraita, kuin Alatalossa on nyt. Pysy persaukisten kavereittesi kanssa siinä toisen maailmansodan aikaisessa poterossa.

HAAPANEN TIMO 15.07.2015 10:49

Älä huoli Reijo, kyllä ne vieraat tälläisillä puheilla vähenevät. Ymmärrätkö kuinka paljon vahinkoa teet Alatalolle.

@timppa

JANHONEN MATTI 15.07.2015 12:59

Kuten sanoin, Alatalo on saanut Kylmäsestä hyvän mainosmiehen. Otan osaa!

KYLMÄNEN REIJO 15.07.2015 14:11

Nuo sotaveteraaniveljet ovat oikeassa. Koetetaan kuitenkin saada ostettua lisää maata naapureilta - ongelma on positiivinen. Alatalo lähenee suosiossaan jo vielä ykkösenä olevaa Tuurin Onnelaa. Savosta ollaan ja satasia eväänä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.