Camping-alueiden tähtiluokituksessa suuria eroja kotimaa / ulkomaat

JANHONEN MATTI 21.06.2015 20:49

Camping-alueet käyttää yleisesti niin Suomessa kun muuallakin viisiportaista tähtiluokitusta 1-5. Suomen camping-alueluokitus poikkea kuitenkin merkittävästi Euroopassa yleisesti käytetystä luokituksesta alaspäin ja johtaa siihen, että meidän tähti-luokitus antaa liian hyvän kuvan alueiden tasosta suhteessa muihin maihin.

Yksi Euroopan merkittävimmistä camping-alueiden luokittajista on Saksan autoliitto ADAC joka luokittaa camping-alueet kolmeen tasoon. 1. taso 1-3 tähteä. 2. taso 4-4 1/2 tähteä (ADAC TIPP 2015, ja viisi tähteä ADAC Best Camping 2015. Vuosiluku siksi, että alueen luokitus on vain vuosikohtainen ja alue voi menettää sen jos alueen taso ei seuraava vuonna ole pysynyt luokituksen mukaisena. Aukoton ketju ADAC:n vuositarroja respan seinässä kertookin laadusta.

ADAC on rankannut myös suomalaisia camping-leirialueita tätä vuotta koskien 77 kpl. Vaikkei ei ole kysymys mistään tieteellisestä selvityksestä niin tulos on mielenkiintoinen, ja erot suomalaisen ja ADAC:n tähdityksen välillä todella suuria. Tämän on jokainen Eurooppaa kiertänyt voinut todeta myös paikanpäällä.

ADAC:n ranginkissa yksikään suomalainen 5 tähden alue ei ole saanut kolmea tähteä enempää. Suurin poikkeama on yhdellä suomalaisella 5-tähden alueelle jolle ADAC antaa vain kaksi tähteä, ja kolmelle 5-tähden alueelle vain 2 1/2 tähteä. Laatu ja hinnoittelu ei kohtaa.

Jo pienikin tarkastelu osoittaa, että Suomen Leirialueyhdistyksen pitäisi nopeasti harmonisoida Suomessa käytettävä luokitus yleiseurooppalaiseen tasoon.

HALINEN HARRI 21.06.2015 21:21

Samaistumisessa olisi sekin etu kun käyttäjillä on omat tarpeensa korostuu paikkojen ero. Varsinkin runsaita palveluja ym. huvittelutapoja ja -laitteita tarjoavat esim. minulle ovat pääosin tarpeettomia. Usein sanallinen esittely eri luetteloissa on ylikehuva tai vastaavasti joskus joissain paikoissa tarjolla olevat peruspalvelut ovat huippuluokkaa kun taas viidestä tähdestä tai vastaavan korkeatasoisen paikan laitteissa/siisteyksissä on huomattavaa kohentamista. Joskus huomaa ettei jotkut asiat ole korjaantuneet vaikka aikaa rikkoutumisista on kulunut, mikä tarkoittaa ettei asioista huolehtiva tutki paikkojaan kovin usein. Hyvin huolehditun alueen kyllä huomaa helposti.

JANHONEN MATTI 22.06.2015 10:31

Heikko paikka suomalaisilla camping-alueilla on saniteettitilat ja niiden siisteys. Paljosta puheista huolimatta meidän siisteyskäsityksessä on paljon toivomiseen varaa moniin maihin verrattuna, ainakin mitä camping-alueisiin tulee.

ADAC:n laatuluokituksessa saniteettitilojen painoarvo on peräti 39 %. Toiseksi suurin painoarvo on alueen tasolla yleensä, ajoneuvopaikoilla, maastolla, alueen tiestöllä 26 %.

HÄMÄLÄINEN MARKKU 22.06.2015 11:51

Suomalainen leiritäalueluokitus perustuu vain palveluiden saatavuuteen ei siis paikan yleiseen tasoon tai siisteyteen. http://www.camping.fi/Leirintaalueluokitustietoa

Luokitusta tulisikin muuttaa enemmän alueen tasoa kuvaavaksi (siisteys, paikkojen laatu jne.), tällöin myös luokitus voisi muuttua jos tasosta ei pidetä kiinni. Tosin tasoluokitus vaatsi myös tarkastajan joka valvoisi tasoa.

KYLMÄNEN REIJO 22.06.2015 12:18

SF-Caravan yhdistysten ylläpitämät alueet eivät tarvitse sakujen luokitusta. Kaikki ovat seitsemän tähden alueita. Käykää toteamassa laatu ja hinta***

JANHONEN MATTI 22.06.2015 13:56

Ei tässä ole kysymys vain sakujen luokituksesta vaan camping-alueiden luokituksesta yleensä Euroopassa.

Camping-alueen tähditys on asiakkaalle annettu laatulupaus, tarjottavan palvelun tasosta. Asiakas tietää odottaa tiettyä laatua ja auta armias jos asiakkaan odotus laadusta ja koettu laatu ei kohtaakaan. Jos asiakas vielä kokee, että palvelun laatu ja hinta ei kohtaa, kyseessä on entinen ja tyytymätön asiakas.

Meidän camping-alueiden laatuluokitus on nykyisellään enempi hinnan vedätysluokitusta, joka perustuu vain joskus todettuun tekniseen laatuun, jonka tason pysyvyyttä tuskin valvoo kukaan.

Tekninen laatu vastaa kysymykseen mitä ja toiminnallinen laatu kysymykseen miten. Siisteys on toiminnallisen laadun alueella ja se kyllä on aika usein suomalaisilla alueilla hakusessa. Joskus tuntuu, että suomalaisten oma käsitys siisteydestä on vain myytti ilman perusteista.

Yleensäkin ihmisen evoluutio näyttää Euroopassa olevan kehittymässä siihen suuntaan, että pyyhintärätti ja mopin varsi ei enää pysy valkoihoisten kädessä.

HALINEN HARRI 22.06.2015 13:56

Joillekin kaksi suomalaista tähteä riittää, mutta on vaikea (ulkolaisen henkilön) tajuta millaista saa. Sen vuoksi tuo Matin esiin tuoma ajatus on hyvin kannatettava.
Eli tervetuloa pettymään monille alueille.

KYLMÄNEN REIJO 22.06.2015 21:08

Käy Janhonen joskus Leirintäoppaasta löytyvällä alueella, jonka nimessä on SF-C ... --- tähdet kertovat jotain vain Komisario Palmulle !

HALINEN HARRI 22.06.2015 21:25

Matkustaminen kaikissa pohjoismaissa ja Euroopan alueella eri campingalueilla avaa tämän kyseessä olevan ongelman ytimen. Asia ei ole pelkästään SFC-leirintäoppaan ongelma. Sen jakelu ei ole kovin suurta eurooppalaisille eikä kieliversioita ole.
Suomalaisten tulisi saada turisteja Suomeen ja tuomaan rahaa. Kunhan aluksi saisimme turistimatkailutulot yhtä suuriksi kuin suomalaisten viemät turismirahat ulkomaille. Sekin olisi osa ratkaisuun nykyiseen kansalliseen laajempaan talous-ongelmaamme.

JANHONEN MATTI 22.06.2015 23:29

"Olen käynynnä Piuttissa, Luisissa, Retulaatsissa Miiamissa" lauleli aikoinaan Kangasniemen poika Hiski.

Muutamalla alueella niin kotimaassa kun muuallakin on tullut itsekin käytyä toteamassa tilanne, en tästä muuten kirjoittasi.

Meillä tämän karavaanarihomman kanssa on vallan tavattomasti miellytty Pasi Kauniston laulumaan "Koskaan et muuttua saa".

KARJALAINEN ALPO 23.06.2015 06:38

Matti aloitti jutun oikeasta asiasta.

Kyllä on kotimaassa hyviä siistejä alueita, mutta on todella myös sottaisia ja surkeita. Myös SFC -alueissa on joissakin parantamista. Pitäisi uskaltaa peilin eteen ja katsoakkin sinne, eikä vain paukutella henkseleitä ja todeta, että me oomma hyviä. En ryhdy kirjoittelemaan nimiä, mutta muutamassa paikassakin on aika vaikea päästä suihkuun, kun sauna ja suihkuajat ovat suunniteltu kausipaikkalaisia ajatellen. On olemassa vain saunan yhteydessä olevat suihkut. Me päiväläiset saatamme elää vähän eritavalla.

SFC-alueet ovat yleensä hyviä, mutta alueet jotkut ovat niin sisäänpäin lämpeneviä, että vieras päiväkävijä ei sitten ole minkään arvoinen.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 23.06.2015 08:23

Kylmänen, minkä verran sulla on empiiristä vertailupohjaa?

Oletko leirintämatkaillut Euroopan huippucampingeillä?

Kyllä mun on todella vaikea verrata sfc:n korpileirintää johonkin Grännan tai Venetsian huippuihin, tai edes Gardan Serenellaan tai Espanjan Torre la Saliin.

Tai siis on helppo verrata ja nähdä huima ero, Matti tarttui aivan oikeaan asiaan, tehtävä vain on mahdoton meidän lyhyen sesongin vuoksi, ei ole mieltä investoida.

HAAPANEN TIMO 23.06.2015 08:38

SFC-alueilla ainoastaan siisteys on viiden tähden luokkaa. Muuten ei oikeastaan voi edes vertailla normialueisiin.

@timppa

NYYSSÖNEN KAJ 23.06.2015 09:32

Minä kun luulin että Suomessa tähdillä kerrotaan vain hintataso ei muuta.

SUOMINEN TAUNO 23.06.2015 10:02

Matin ehdotus tähtien harmonisoinnista on hyvä, mutta täällä on aloitettu taas tämä tyypillinen itseruoskinta.

Kannattaa pysytellä siellä ulkomaan alueilla.

HALINEN HARRI 23.06.2015 10:49

Tauno, silläkö se muiden kuin oma ongelma poistuisi?

JANHONEN MATTI 23.06.2015 11:10

Tauno olen samaa mieltä, niin kannattaa - pysyä ulkomaisilla aluilla.

Joskus vaan tulee ajateltua tätä hommaa tarpeen ja kehityksen näkökulmasta ja sehän on ankarasti kiellettyä. Ei saa herättää nukkuvaa karhua.

Tämän luokituksen uudistamisen suhteen SF-Caravan on oven raossa ja mikä pahinta saranapuolella. Omat osin "kausipaikalaisuuden kautta säätiöityneet" alueet ei haluakaan kuulla mistään luokituksesta, ja muille alan toimijoille luokitusuudistusta on vähän hankala mennä esittämään, koska ne kysyy heti, että milloin te siellä omilla alueilla alatte ylipäätään luokitteleman alueita. Toimi siinä sitten jäsenistön edunvalvojana - kun on pallo jalassa.

SUOMINEN TAUNO 23.06.2015 11:48

Vilkaisin Suomen Leirintäalueyhdistyksen hallituksen kokoonpanoa:

http://www.camping.fi/Suomen-Leirintaalueyhdistyksen-hallituks-2015

Ei siellä näyttäisi olevan ketään SFC:n puolelta asioita sotkemassa. Ei muuta kuin uudistus käyntiin, jos se koetaan tärkeäksi.

Käyttäjän lisäys viestiin 23.6.2015 klo 13:02:24 Nettisivujen mukaan luokitus on vuonna 2015 voimassa vain 66 alueella. Esimerkiksi ADAC:lta parhaat pisteet (3.5) saanut Kuntoranta puuttuu kokonaan. Kuntorannan nettisivujen mukaan he ovat kuitenkin saaneet 4 tähteä vuonna 2008. Lerintäalueyhdistyksen mukaan luokitus päivitetään 3 vuoden välein. Onkohan tässä nyt ongelma luokituksen käytännön toteuttamisessa.

JANHONEN MATTI 23.06.2015 15:09

En tiedä mikä on luokituksen ongelma, mutta se on olemassa.

Tässä muutama esimerkki. Santalahti, Suomen lukitus 5 tähteä, ADAC 2,5 Nallikari, Suomen luokitus 4 tähteä ADAC 2,5 Poroholma, Suomen luokitus 5 tähteä, ADAC 2 Manamansalo, Suomen luokitus 5, ADAC 3 Rastila, Suomen luokitus 5, ADAC 3

En lähde minkään luokituksen takuumieheksi, mutta selvä ero Suomessa noudattavan ja Euroopassa noudatettavan luokituksen välillä on olemassa.

Voisin nostaa tähän esiin viisi ihan aidosti viiden tähden aluetta Euroopasta, muuta olkoon.

KYLMÄNEN REIJO 23.06.2015 16:18

Merikallio, monellako SF-C korpialueella tiskivedet lorisevat jalkoihin. Kuva on kehumaltasi Camping Torre La Solista!

JANHONEN MATTI 23.06.2015 17:05

Kylmänen

Tuo esiin nostamasi kuva ei ole ko. alueen tiskipaikoilta. Siitä voi ottaa vettä omaan astiaan. Vanha tiskipaikka on tässä. Syksyllä 2014 kuvassa olevat tiskipaikat (3 huoltorakennusta) purettiin ja rakennetiin kaikkiin huoltorakennuksiin uudet tiskipaikat tasoon 5 + Kuvat on vanhoista tiskipaikoista. http://www.torrelasal2.com/en/services/laundry-sinks

Sama tehtiin näille kuvassa oleville suihkutiloille, kaikki matalaksi ja uudet tilalle. http://www.torrelasal2.com/en/services/shower-blocks Uudet on tasoa 5 +

Tässä on alueen uusi koirien hoitohuoneen suihkutila. http://www.torrelasal2.com/en/services/dog-grooming-centre

Tosiasia on, että Suomessa ei ole yhtään camping-aluetta joka tasossa yltää lähellekään camping Torrelasal2:sta ja silti hinta oli viime syksynä kaksi eläkeläistä, autopaikka ja sähkö (10 A) 14,30 e/vrk. Alennus alkaa eka päivästä. http://www.torrelasal2.com/

KYLMÄNEN REIJO 23.06.2015 19:13

Laita kuva alueelta, jollaista Suomesta ei löydy. Liitteen kuva on paikasta, jolla tuskin olet käynyt. Minä olen. Ilma 29º vesi 26º viime kesänä. Juuri uutisissa eräs matkailuasiamies kehui Suomen luontoa ja aikoo pistää sillä rahoiksi. Ole kuitenkin onnellinen siellä rosvorannikolla.

Käyttäjän lisäys viestiin 23.6.2015 klo 19:15:25 PS Matkailun ammattilainen on Japanista.

JANHONEN MATTI 23.06.2015 20:11

On paljon paikkoja jossa olen käynyt ja vielä enemmän niitä joissa en ole. Maailma on täynnä paikkoja - myös camping-alueita - joita Suomesta ei löydy.

Mitä näihin Suomen luonnolla "rahoiksi" pistäjiin tulee niin niitä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Onnea ja menestystä.

Ja jos pidät Espanjaan Valencian aluetta rosvorannikkona niin pysy ihmeessä pois. Etelän Torreviejasta Valencian alueen pohjoispää Peniscolan välisellä alueella on lukuisa määrä camping-alueita, joilla suomalaisia karavaanareita lomailee ja/tai talvehtii ja he tuskin yhtyvät näkemykseesi.

SILMUNEN HANNU 23.06.2015 20:51

Suomen alueiden luokituksessa pisti silmään että vasta kolmen tähden alueelta vaaditaan ajokaivo.

Itseäni eivät nuo tähdet juuri kiinnosta kun ne eivät kerro kuitenkaan sitä, onko paikka omasta mielestä viihtyisä. Mutta ehkä hassua sekin, että siinä Suomen Leirintäalueyhdistyksen hallituksessa istuvista kukaan ei sanonut harrastavansa matkailua.....

t.Kaarina

VÄLIMÄKI JARMO 23.06.2015 21:03

Sama jos mäkin alan väittää että koiraskin poikii. .JV

SUOMINEN TAUNO 23.06.2015 21:12

Nuo päivitetyt leirintäalueiden luokituksen perusteet näyttäisivät olevan melko asialliset, Nehän ovat Pohjoismaisena yhteistyönä laaditut.

Systeemi on kuitenkin sellainen, että leirintäalueiden pitäisi hakea tuota luokitusta kolmen vuoden välein. Luokitus on lisäksi maksullinen. Tämä selittänee sen, miksi vain 66 alueella on voimassaoleva luokitus.

Euroopassa näyttäisi olevan 115 Adacin 5 tähden aluetta. Suomessa ja Norjassa ei ole yhtään, Ruotsissa yksi ja Tanskassa neljä.

NIEMINEN RAIMO 24.06.2015 07:32

http://yle.fi/uutiset/uudet_luokitukset_voimaan_5_tahden_leirintaalueella_pitaa_osata_5_kielta/8079353

rami

JANHONEN MATTI 24.06.2015 10:01

Mitenkähän tuo uutinen on mennyt minulta ohi. Mitään uutta siinä ei sinällään ollut. Merkittävin oli uutisen viimeinen lause, paikat rapistuu

Aikanaan kun camping-alueverkostoa Suomeen luotiin, alueet oli Minicipal-alueita eli kunnallisia. Lähes kaikilla kunnilla piti olla oma camping-alue. Alueita syntyi liikaa = liian pieniä kannattavaan toimintaa - etenkin kunnallisina ja etenkin nykytyylillä liikuttaessa monet on ihan väärässä paikassa.

Jo peruslähtökohta on muutoksessa. Ennen halutiin olla sillä ei ole paljon tai lainkaan muita, nyt halutaan nimenomaan olla siellä missä on muitakin. Tästä kielii mm. tapahtumamatkojen kova kasvu.

Tästä seuraa, että ne ei kannata ja kun ei kannata ei investoidakaan ja kun ei investoida niin kohta ei kannata senkään vertaa - paikat rapistuu ja kävijät vähenee.

KYLMÄNEN REIJO 24.06.2015 10:59

Janhonen synnytti uuden leirintäalueryhmän: "Minicipal"? On vain yleisiä- ja SF-C-alueita. Ei tunnu tietävän niiden eroa. Minulla on empiiristä kokemusta molemmista ja tiedän kumpiko ryhmä menestyy.

JYLHÄ HANNU 24.06.2015 11:40

Laitan nyt kuvan huussista, näitä oli viisi. Jokaiseen tuli siivooja kuudelta aamulla ja lähti pois puolilta öin. Muu aika sai olla siivoamatta. En jaksa kaivaa kuvaa ravintoloista, kolmesta uima-altaasta, koirien WC:stä ja uimarannasta jne jne. Tämä oli vain kolmen tähden alue ja voin vakuuttaa, että yksikään suomalainen alue ei pääse lähellekään tätä tasoa. Suomessakin on hienoja paikkoja ja käytämme niitä (sekä yleisiä että sfc-alueita) ihan mielellämme, mutta turisteille on todella hämmentävää tulla alueille jotka mainostavat itseään neljällä tai viidellä tähdellä. Paljon parempi kuva jää matkailijalle positiivisista yllätyksistä kuin pettymyksistä. Suurimmat pettymykset olemme löytäneet juuri Suomesta, valitettavasti. Mielestäni se olisi kaikkien etu, että leirintäalueluokitus olisi Suomessa kansainvälisesti vertailukelpoinen. On selvää, että meillä ilmasto rajoittaa matkailukautta ja lisää kustannuksia ihan eri tavalla kuin lämpimissä maissa, mutta miksi ei voisi olla ihan reilusti ylpeä kolmen tähden alue.

HooJii

SUOMINEN TAUNO 24.06.2015 13:15

Matin keskustelunavaus oli siinä mielessä hyvä, että se antoi kimmokkeen paneutua nähin erilaisiin alueiden luokittelujärjestelmiin. En olisi sen perusteella lähtemässä harmonisoimaan luokituksia ainakaan ADACin (ANWBn) pohjalta.

Kyllä viisiportainen kansallinen luokitus palvelee parhaiten kotimaisia matkailijoita, joita on kuitenkin valtaosa. Kyllä Hollantilainen tai Saksalainen matkailija tajuaa ilman muuta, että ei Suomalainen viiden tähden alue voi olla sama kuin ADACin viiden tähden alue. Sitä paitsi heillä on käytössään myös nuo ADACin tekemät luokitukset, jotka lähtevät heidän lähtökohdistaan.

Suomalaisen luokituksen heikkous on tietysti se, että luokittajat eivät ole riippumattomia. Nyt olisikin sitten mielenkiintoista saada palautetta siitä, missä kohdin Suomalainen luokitus pettää. Siellä on viisi kappaletta viiden tähden aluetta. Tuottaako esimerkiksi joku niistä suuren pettymyksen eikä ansaitse tähtiään?

JANHONEN MATTI 24.06.2015 13:16

Ei ole olemassa yleisiä camping-alueita, joihin kaikilla on pääsy, kuin subjektiivisena tai jokamiehen oikeutena.

On olemassa vain camping-alueita, jotka omistaa joko yksityinen tai yhteisö. Yli puolet camping-alueista on varmaan edelleen joko kuntien tai kuntien omistamien yhtiöiden omistuksessa, mutta se eri asia kuka aluetta käytännössä pyörittää. Tähän sisältyy myös uhka. Heikko maapohjan tuotto camping-alueena, hyvä tuotto tehokaavoitettuna - ja tontit lihoiksi. Kunta omistaa - kuntaa kaavoittaa!

Camping-alue voi valita asiakkaansa ja poistaa jo valitun alueelta, vaikka häiriökäyttäytymisen vuoksi, kunhan ei syyllisty toimissaan syrjintää. Eli ihan samaan tapaan kun majoitusliike ja ravintola.
Näin sanoo Ulkoilulaki ja tätä oikeutta esim. SF-Caravaniin yhdistykset voi halutessaan käyttää.
Lain mukana voidaan perustaa myös väliaikaisia camping-alueita ja näihin pätee asiakasvalinnan osalta tämä sama sääntö.

Varmaan minulle nyt annetaan porttikielto kaikille SF-Caravanin alueille kun tällaisen tiedon menin kertomaan.

KYLMÄNEN REIJO 24.06.2015 14:25

Meillä Kuopion Alatalossa ei ole yhtään tähteä. Paras luokittaja on tyytyväinen asiakas. Kerronpa esimerkin: Kahdeksan vuotta sitten alueellemme tuli Sveitsiläinen pariskunta tyttärineen retkeilyautolla. -Olivat menossa kohti pohjoista kalastamaan. Yhden yön nukuttuaan he purkivat kumiveneen peräkärristä ja ongelle Juurukselle - savustivat ahvenet sekä kuhan ja herkuttelivat. Hupsista siinä sitten menikin pari viikkoa. Sen jälkeen he ovat kuutena vuotena peräkkäin viettäneet elokuun eli koko lomansa meillä. Haukkukoot Rutusakki suomalaisia alueita - karavaani kulkee...

HALINEN HARRI 24.06.2015 14:43

Tuskin kannattaa yleistää käytyä keskustelua Rutusakin tai jonkin muun yhteisön mielipiteeksi. Kukaan ei ole kiistänyt keskustelun aikana etteikö Suomessa olisi hyvin palvelevaa henkilökuntaa, siistejä leirialueita ja riittävän palvelutason omaavia alueita. Itse en kuulu mihinkään vastaavaan (siis Rutusakki) yhteisöön vaikka vietän ulkomailla taatusti enemmän kuin moni muu. Tuollainen hyökkäys Reijon taholta on kuviteltavissa katkeroituneen alueyrittäjän epätoivoiseksi. En tiedä hänen onko hän tuollainen vai mistä moinen viha asioiden parantamista ja harmonisoimista vastaan. Se ja ehdotetut seikat olisi hyvää palvelua asiakkaille. Asioissa on useita negatiivisia puolia esimerkiksi maksullinen luokitus.
En tunne tuota esimerkiksi otettua Alatalon aluetta eikä aavistustakaan mitä laatutasoa se edustaa: Miksei muuten Alatalolla ole edes tätä suomalaista luokitusta?
Kuten aiemmin todettiin se riittää usein suomalaisille matkailijoille, mutta vain satunnaisesti ulkomainen osaa hakeutua alueelle.

JANHONEN MATTI 24.06.2015 15:04

Olen kyllä Rutusakin jäsen, mutta näillä näkymin siinäkin ikuinen noviisi.

Vastakkainasettelu Rutusakin tai ylipäätään ulkomailla matkaavien ja kotimaassa matkaavien karavaanarien välillä on minulle täysin vieras ajatus.

KYLMÄNEN REIJO 24.06.2015 19:26

Halinen, en ole alueyrittäjä. Fanitan aidosti yhdistysten alueita maailman kauneimmilla paikoilla. Kalentereihin on kertynyt vuosien saatossa 42 merkintää SF-C-alueista, joilla olen vieraillut. Yhteenkään alueeseen en ole pettynyt. Kaikissa tapahtuu kehittymistä vuosittain - parempaan suuntaan. Suosittelen kaikille***

HALINEN HARRI 24.06.2015 19:57

Yhdistysten alueiden vastaanotot, suhtautuminen toisiin on omaa luokkaansa, aivan ihaltavaa. Niillä on miellyttävä vierailla. Sellaista tunnelmaa ei löydy helposti "kaupallisilta" tai ulkomaisilta alueilta. Tosin tunnelma on ja suhtautuminen toisiin ihmisiin on ulkomailla suomalaisiin yleisiin leirintäalueisiin verrattuna kivempaa.

NYYSSÖNEN KAJ 24.06.2015 22:54

Rutusakkilaiset saa täyteen karavaanmatkailukiintiönsä talven aikana joten heitä ei niin paljon näy sen enempää SFC-alueilla kuin kaupallisillakaan. Minä Rutuna käyn kesässä kahtena viikonloppuna Rutu tapaamisissa ja kolmekertaa Kylähullut Kulkuritapaamisissa lopun kesää auto seisoo mitä nyt hevostallilla osan aikaa.

Rutu sakkilaisilla on erinomainen ymmärrys mikä on Suomalaisen leirintäalueen kompastuskivi. Sen Matti on jo monesti tuonut esille. Miten hankkia vuoden tienisti puolessatoista kuukaudessa ilman että asiakas ei siittä suutu!

PS! minun piti perustaa leirintäalue Pääkaupunkiseudulle hankin 15 hehtaarin tilan pääkaupunkiseudulta. Valtatie 1 vierestä 35 km Helsingin päärautatieasemasta. Laadin tietokonelaskentaohjelman laskemaan minkä kokoinen alue kannattaisi, mutta tulos oli ettei minkään kokoinen täyttänyt kannattavuuskriteeriä jotta siihen saisi rahoituksen.

ARO PERTTI 26.06.2015 15:14

Mikä Alatalossa niin erikoita on .Minä en ainkaan löytänyt sieltä muuta erikoista kuin sisään lämpiävän kausipaikkalais piirin " Suomen kauneinta " on myös makuasia ja minun makuni mukaan Suomesta löytyy joukkottain kauniinpia maisemia kuin esimerkiksi Alatalo , Kyllä minun puolestani siitä voi tykätä kuka haluaa mutta ei se mikään hätkähdyttävä paikka ole . Muuta en muista kuin tuon alussa mainisemani sisäpiirin . Kyllä Matti on aivan oikealla asialla .

MERIKALLIO VELI-PEKKA 27.06.2015 16:39

Nyt veit kyllä Pertti sanat suustani, en vain ole rohjennut esittää omaa ihmettelyäni mokomasta asiasta ounastellen niiden sisäpiiripappojen vetävän kaffeensa sieraimiinsa. Meillä kotopihassa kauniinpaa Suomea Päijänteen rantamaisemineen, vaan kukin tulkoon uskossaan autuaaksi, vapaatahan se tahto on.

KYLMÄNEN REIJO 29.06.2015 16:12

Merikallio ja Aro: Miksiköhan Alatalo oli eilen täynnä vieraita? Vieraspaikat rannalla olivat suosittuja. Pitäkää te vain omat vaununne siellä liiterin takana, tuskin kukaan teitä ikävöi.

ARO PERTTI 29.06.2015 16:34

Savolaiset eivät ilmeseti matkustele muualla kuin Savossa. Tavallisesti paikosta jää jotain muistoja sisäpiirin lisäksi, erityisesti saunat mutta en muista edes onko siellä saunaa.?Joo, kylänraitin muistan,siellä ihmiset tervehtivät jajuttelivat . V-P:llä on tietääkseni m-auto . LOL

NYYSSÖNEN KAJ 29.06.2015 19:56

Kyllä minä tiedän Alatalon Mikon mutta mitenkä hän liittyy SFC-alueisiin? Olen minä jo karavaanari urani aikana käynyt neljässä eri SFC-alueella.

Kausipaikkakin minulla on Olhãossa. Tämä tosin ei ole SFC-alue vaan ammattiyhdistysalue.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 29.06.2015 20:28

Kylmäselle taas valistusta, ei jouda auto paljon liiterin takana vanhentua, 120 tuhatta on tullut pelkästään Hymerin mittariin, vaikka käytän kolmea eri autoani tilanteen mukaan.

Selitys lienee se, että olen leirintäMATKAILIJA, en viihdy kovin pitkään yhdellä ja samalla kusenpolttamalla leirintäalueella ja surukseni täytyy myös todeta, että kaikkein vähiten sfc-alueilla, nekun sijaitsevat useinkin korvessa, missä ei ole sitä tärkeää kyltyyritarjontaa.

Siitä huolimatta jokainen tulkoon mun puolestani uskossaan autuaaksi ja jokainen matkailee tai on matkailematta aivan oman halunsa ja kykynsä mukaisesti. Itsekin olen jo pitkään harkinnut siirtymistä matkailuautosta henkilöauto-leirintämökki-hotelli-motellimatkailijaksi. Sitä kun matkaillessa vanhenee, mukavuudenhaluistuu ja laiskistuu. Ehkä lopullinen tulevaisuus on seuramatkailu.

TORVINEN VEIJO 30.06.2015 00:54

Kansainvälisen matkailun laajennuttua jo näihinkin mittasuhteisiin, on järkevää vertailla ainakin eurooppalaisia luokituksia. Toivottavasti ADACin katalogeissa on näkyvä maininta: Tähtiluokitus perustuu kansallisiin luokituksiin. Meillä ei tietääkseni ole muita vapaaehtoistyöhön perustuvia alueita kuin omat alueet. Muut ovat enemmän tai vähemmän raadollista bisnestä. Kun ainakin kerran vuodessa itketään näilläkin palstoilla korkeita camping-maksuja, niin mitäs siitä seuraa, kun 2,5:n tähtiluokitus nostetaan ADACin 5:een. 30 euron maksu nousee vähintään 60:een. "Vähintään" on lievä sana tähän, kun ottaa huomioon retkeilykausien pituudet ja väestöpohjat eri puolilla Eurooppaa. Hyvä, Matti, että omalta osaltasi ravistelit suomalaista omahyväisyyttä.

SUOMINEN TAUNO 30.06.2015 10:19

Adacin luokitus ei perustu kansallisiin luokituksiin, vaan heillä on oma luokitusmenettelynsä. Luokitus perustuu heidän omien tarkastajiensa tekemiin havaintoihin.

Adacin luokituksessa 60 % pisteistä tulee itse leirintäalueesta, varusteista yms. Loput 40 % tulee alueen tarjoamista vapaa-ajanpalveluista. Tämän takia Suomessa parhaat pisteet (3,5) on saanut Kuntoranta Varkaudesta.

Adacin luokituksessa alueen koolla näyttää olevan melko ratkaiseva merkitys. Kaikki viiden tähden alueet ovat mammuttimaisia alueita, jollaisia Suomeen tuskin koskaan syntyy. Ehkä niin on hyväkin.

JANHONEN MATTI 30.06.2015 11:52

"Adacin luokituksessa alueen koolla näyttää olevan melko ratkaiseva merkitys. Kaikki viiden tähden alueet ovat mammuttimaisia alueita, jollaisia Suomeen tuskin koskaan syntyy".

Iso koko tuo omat etunsa mm. eri palvelujen kannattavuuden suhteen. Tämän voi tulkita myös niin, että kun Suomen alueet on paikkamäärältään pieniä - liian pieni - jolloin talous ja lyhyt sesonki pitää siitä huolen, että niistä ei koskaan tule oheispalvelujen osalta tasokkaita.

Kuntoranta on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun camping rakennetaan kiinni valmiiseen infraan ja siihen liittyvään palvelutuotantoon. Perinteisestihän suomalainen ajattelu lähtee campingin ja hotellin kilpailuasetelmasta - vaikkei se sitä ole - ja johtaa siihen ettei synergiaetuja voida saavuttaa.

TORVINEN VEIJO 30.06.2015 12:17

Hyvä korjaus, Tauno. Tarkoitin, että kun Euroopan camping-paratiiseista tullaan meidän 5 tähden alueille, niin se EI tarkoita heidän luokitustensa mukaisuutta, vaan meidän omaa. -Länsirannikollakin on muuan 5 tähden alue, jonka maaperälle en astuisi kuin kumisaappaissa (hanhien p-skaa). Vihreään nurmikenttään tottunut voisi otaksua, että Suomen luokitus on 5-20.

NYMAN MATTI 01.07.2015 00:32

Niin, pitäisiköhän meidän oikeasti ymmärtää, että emme voi vertailla Suomessa olevia leirintäalueita ja ns. mannereuroopassa olevia. Eroina on huikeat aukioloaikaerot, itse asiassa kuukausia, Asiakas määrän voluumi, Ja esim. se puhututtanut 4 metrin turvaväli. Tällä hetkellä tuossa lähin vaunu on n. metrin päässä. Alue on vasta 50 vuotta vanha. Ja todella iso. Estääköhän suomalanen turvallisuushenkinen, ehkä insinöörimäinen, ajattelu, kannattavan liiketoiminnan kehittymisen? Niin, tarvitseeko meidän olla Euroopan tiukkapipoisempia?
t. Matti .

TURUNEN HEIMO 01.07.2015 09:19

Onhan tässä omassa liiottelevassa luokituksessa hyviäkin puolia. Ulkolaiset ei tuppaannu surkeiksi luokitetuille alueillemme vaan pysyvät naapurimaissa laatucampingeilla eurojaan levittämässä.

JANHONEN MATTI 01.07.2015 09:22

Euroopassa on hyvin eri tavalla ja eri aikana toimivia alueita. On niitä jotka on ympäri vuoden auki ja niitä jotka leikkaa vain huippukysynnän, eikä tämä riipu alueen koosta tai tasosta vaan bisnesideasta.

Tässä esimerkiksi yksi erittäin tasokas ja iso viiden tähden paikka Espanjan Gironassa, Camping Las Dunas Aukioloaika 23.5.- 18.09. tänä vuonna. Tili tehdään lyhyenä aikana ja siihen tarvitaan kaksi asiaa, korkea täytösaste ja kovat sesonkihinnat.

http://www.campinglasdunas.com/

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.