Turun messutreffit

KARJALAINEN ALPO 25.12.2014 18:37

Olemme lähdössä loppiaiselta matkakulkimella täältä pohjoisesta etelään ja ajattelin, että käymme samalla reissulla Turun Caravaanimessuilla ja -treffeillä.

Kyselin sieltä, että mitä maksaa ja vastaus oli 70 €:a. No me kerkiimmä Turkuun vasta lauantaiaamuna, niin kyselin, että mitäs maksaa treffit lauantai - sunnuntai? Vastaus oli 70 €:a.

No jätämmepä väliin ainakin ko treffit.

Olis ollut ehkä kiva käydä, mutta rajansa se on ryöstämiselläkin!

Ei se nyt niin rahasta ole kiinni, mutta periaatteesta!

KOISTINEN TOIVO 25.12.2014 18:54

Se vaan on nykyään vähän niin, että satanen on kaupassa käydessä melekeen kun ennen oli sata markkaa Oikeen ei kannata kympin kanssa isotella. Treffeistä en mitään osaa sanoa, kun en tiedä mitä siihen seittenkymppiseen kuuluu. Kaippa sinne tulee väkeä. Toivopoika

KARJALAINEN ALPO 25.12.2014 19:27

Kirjoitat asiaa Toivopoika. Näin on näreet.

Mutta kyllä sitä eläkeläisen kuitenkin täytyy hieman katsoa mihin euronsa syytää. Ainakin minun täytyy. Vaikka minulla on kyllä hyvin taloudellinen ja säästäväinen hallitus.

Häntä ei voi syyttää tuhlailusta tai ruoka-aineitten hukkaan heitosta.

Kauppaan kun lähdemme noin kerran viikossa, niin hänellä on mukana ruokalista ja ostoslista tulevalle viikolle. Ei heräteostoksia, korkeintaan Ilta-sanomat, kun hän ei ole oikein vielä tottunut lukemaan lehteä täältä netistä.

HJELM ARTO 26.12.2014 10:20

Aikoinaan kun käytiin anoppilassa niin lauantaisin tehtiin kauppa reissu. Hän selvisi viikon ostoksista sillä summalla mikä meillä meni karkkihyllyjä kiertäessä.

Jelmi

ANTTILA MARKKU 26.12.2014 10:26

inflaatio on syönyt rahanarvon.Niistä messutreffeistä,Pakettihinta josta ei voi kieltäytyä säästämällä osan seuraavaan kertaan.

LEPOLA SAKARI 26.12.2014 11:00

Inflaatio on ollut koko euroajan hyvin alhainen. Ei puhettakaan markka-ajan inflaatiosta. Nytkin ollaan menossa kohti deflaatiota. Hintojen nousu Suomessa ei johdu inflaatiosta vaan kilpailun puuttesta. Tosin näissä treffihinnoissa ei voida puhua kilpailun puutteesta vaan kyse on vain siitä että pyytää voi mitä vaan, kenenkään ei ole pakko maksaa. Mutta esim. kaupan alalle me tarvittaisiin Lidlin lisäksi toinen suuri ulkomainen toimina, vasta sitten saadaan oikea hintakilpailu käyntiin. Mutta suomessa on liian vähän asukkaita jotta tämä olisi houkutteleva kauppapaikka. Pinta-alaltaan tämänkokoisissa maissa on yleensä kymmenkertainen asukasmäärä. Ja sitten kun yritetään pitää koko maa asuttuna pienellä väestöpohjalla niin hintoihinsa se tulee. Mutta se hyvä puoli meillä on, että mistä tahansa asiasta saa olla mitä mieltä haluaa. Minä olen tätä mieltä.

JANHONEN MATTI 26.12.2014 12:26

Caravan-messuja on liikaa karavaanarien maksettavaksi.

KOISTINEN TOIVO 26.12.2014 13:08

Kyllä se on tosi Harvaan asuttu maa, siittä ilosta joutuu maksamaan logistiikka, kulkeminen, ja muu toiminta pitkien etäisyyksien maassa maksaa. Lisäksi suuren tuotannon ajatus. Maito pohjoisesta rahdataan etelän purkitettavaksi, ja sitten takaisin jakoon samalle paikkakunnalle viikon vanhana tuoreena. Sonnin mullikka utsjoelta seinäjoelle tapettavaksi, valamiiksi mureaksi vuorokauden autossa tapelleena Meillä itsellä on se malli jo, että lähikauppa, jos semmoista sattuisi olemaan, ei voi palvella, kun sen hinnat ovat kalliimmat, kun sadan kilometrin päässä olevassa kaupinkimarketissa, jossa on kymmenmetrinen juustohylly. Sitten pari suomen omistamaa tukkua huolehtii sitten loppujen pikkukauppojen kuoleman meidän avulla. Parempi on kaupungin ulkopuolella kahenkymmenen kilometrin päässä pellolla laatuaika viijen hehtaarin kikamareketissa, kun keskikaupungin kivijalaka kaupassa, jossa voi vaan ostaa tavaraa. Toivopoika

NYYSSÖNEN KAJ 26.12.2014 14:54

Saksassa Ruhrin alueella kysyin pienpanimon pomolta että miten laajan asiakaskunnan hänen panimonsa tarvitsee.

Hän myi oluensa max. 30 km päähän panimostaan ja kaikki meni. Sillä alueella asui 5 miljoonaa asukasta. Suomessakin on kaksi merkittävää pienpanimoa Sinebrykoff ja Olvi

Lidl ei avaa myymälää Eestissä koska ei kannata painaa uutta kieltä purkin kylkeen niin pientä markkinaa varten. Mitä sitten maksaa se että meillä on kaksi kieltä? Ruotsin kielen kustannukset jakaa n. 10 miljoonaa asukasta ja suomenkielen n. 4,5 miljoonaa. Kaikkia tuotteita mitä täällä myydään ei myydä Ruotsissa.

AHJOS TIMO 26.12.2014 17:29

Kaj Nyyssönen kirjoitti: "Lidl ei avaa myymälää Eestissä koska ei kannata painaa uutta kieltä purkin kylkeen niin pientä markkinaa varten. "

Lidl ehti ostaa Virossa 30 tonttia ja palkata henkiöstöä, mutta ei kuitenkaan avannut yhtään myymälää. Tarkemmin:

http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2006/07/20/lidl-luopuu-virosta/200613780/12

AHJOS TIMO 26.12.2014 17:35

Matti Janhonen kirjoitti: "Caravan-messuja on liikaa karavaanarien maksettavaksi."

Kummanko jättäisit pois, Turun vai Lahden messut? Helsingin Caravan-messuthan ovat vain isompien Matka-messujen lisäosa, minne ei peritä erillistä sisäänpääsymaksua. Se hiukan ihmetyttää, että Turun ja Helsingin messut pidetään peräkkäisinä viikonloppuina.

JANHONEN MATTI 26.12.2014 18:30

Ottaen huomioon matkailuajoneuvojen mallivuoden alkamisen Caravan Saloon messuilta Düsseldorfista elo-syyskuun vaihteessa, seuraavan mallivuoden autojen tulon Suomeen, messujen maantieteellisen sijainnin ja ajoneuvojen käyttäjäkunnan sijoittumisen suhteessa messuihin, liputan Lahden messujen puolesta.

Turun caravan-messujen virallinen kävijämäärä oli tänä vuonna 7.361 kävijää. Lahden caravan-messujen virallinen kävijämäärä oli tänä vuonna 14.609. Jotain tämäkin kävijöiden tunnoista kertoo.

Matka-messujen yhteydessä Messukeskuksessa järjestettävä matkailu-ajoneuvonäyttely nyt on lähinnä sellainen vintin täytetilaisuus. En nyt pariin vuoteen ole käynyt, mutta kun viimeksi kävin niin oli vintillä vähän väljähtynyt tunnelma. Niin oli kun olisi ollut ison dealerin viikonloppunäyttelyssä - ilmaiset makkarat vain puuttui.

AHJOS TIMO 26.12.2014 18:37

Viimetalvinen Helsingin näyttely oli sikäli poikkeuksellinen, että siellä oli esillä suuri määrä uusia matkailuautoja, jotka oli rekisteröity vuoden 2013 loppuun mennessä säännösten muuttumisen vuoksi.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.