PUSKAPARKKILAISET

PALDANIUS HEIKKI 05.06.2014 08:33

Keskieurooppalaisilla näkyy olevan outo käsitys matkailuvaunualueiden toiminnasta täällä Suomessa. Eilen oli koko päivän leiriytyneenä saksalainen matkailuauto aivan matkailuvaunu-alueemme ulkopuolella sijaitsevalle pysäköintialueella, kunnes myöhemmin iltapäivällä ilmaantui viereen myös ranskalainen matkailuauto. Koska alueemme ei ole aidattu heillä oli vapaa pääsy toiseen huoltorakennukseen, jossa sijaitsevat wc:t, suihkut ja keittiö jonka palveluja he käyttivät ja olisivat illan/yön myötä käyttäneet lisää päätimme viikkoisännän kanssa pistäytyä heidän luonaan. Toivotimme heidät tervetulleeksi alueemme sisäpuolelle ja ilmoitimme yöpymistaksamme, toinen seurue närkästyi heti aikoen jatkaa matkaa. Toinen seurue aikoi hoitaa maksamisen ja rouva lähtikin maksamaan rahapussin kanssa maksua, palasi kuitenkin autolleen maksamatta mitään ja hekin jatkoivat matkaa kohti uusia seikkailuja. Teimme tämän heti alkukesästä sen takia , ettei viesti ilmaisesta yöpymispaikasta sosiaalitiloineen leviä puskaradion/lehtien kautta laajemmalle alueelle ko.autoilijoiden kotimaissa Mistä muutoin saa "liikennemerkin" joka kieltää leiriytymisen pysäköintialueella, vai onko niitä olemassakaan?

KOSKINEN JANI 05.06.2014 09:16

Onko se parkkipaikka omilla/hallitsemillasi mailla? Jos niin sitten voit tehdä mitä tahansa rajoituksia siihen. Mutta mikäli on julkinen parkkis niin eihän siihen mitään rajoituksia voi laittaa. Lain mukaan asuntoautossa nukkuminen ei ole leiriytyimistä jos tavaroita ei levitellä ulkopuolelle.

Mutta portille kannattaa teettää kyltti jossa alueen luvattomasta palveluiden käytöstä veloitetaan enemmän kuin yöpymismaksu on ja paikalle kutsutaan poliisit mikäli ei makseta. Siihen portin ympäristöön vielä valekamera niin eiköhän se pummiminen vähene. Ja tietty samaan kylttiin selkeästi aluemaksun hinta.

JANHONEN MATTI 05.06.2014 10:15

Keskisessä Euroopassa on usein niin, että camping-alueen portin ulkopuolella on pieni parkkialue johon voi jäädä yöksi ne jotka tulee alueelle niin myöhään, että alueella on jo hiljaisuus ja portti on kiinni. Hiljaisuuden aikaan ajoneuvolla ajo camping-alueella ajokielto.

Mutta jos portin ulkopuolelle parkkeerannut käyttää alueen palveluja kuten suihkuja niin niistä on kyllä maksettava. Ei ne sielläkään loisimista suvaitse.

On myös paikkoja jossa kolikoilla voi automaatista ostaa lipukkeen jossa on portin lukon koodi, jolla portti aukea ja voi hiljaa ajaa vapaalle paikalle. Tuloselvitys tehdään vasta aamulla/lähtiessä ja koodin ostoon käytetty summa hyvitetään maksussa.

Mitähän tietoa meistä muuten tuolla Euroopassa liikkuu? Luin tuossa päivänä muutamana ADAC:n sivuilta (käännös) Suomi-tietoutta jossa mm. sanottiin, että Suomen maapinta-alasta puolet on napapiirin pohjoispuolella, järvissä on hyvin kalaa ja kalastaa saa vapaasti missä tahansa ja voimassa on jokamiehen oikeus, joka mahdollistaa liikkumisen vapaasti.

Vaan kovimpa tuo on pakka sekaisin meiltäkin. On niitä jotka on sitä mieltä, että karavaanarien pitää ehdottomasti mennä yöpymään "häkkiin", ja sitten on niitä joiden mielestä tämä on vapaan valkoisen miehen toimintaa joka yöpyy missä haluaa.

VÄLIAHDE JUSSI 05.06.2014 10:17

Joka ei ole kiellettyä on sallittua.Kyltti joka, kieltää portin ulkopuolelle pysäköinin päiväaikaan,22,00-06,00 alueella ajokielto paitsihuoltoajot ja hälytysajot. Tuonmoisen kyltin olen monissa paikoissa nähnyt.En tiijä vaikuttaako nekään?

ALAKULJU AULI 05.06.2014 13:39

Olivatko oikeasti saksalaisia? Ettei vaan ollut ulkosuomalainen joka puhui Saksaa? Meitä Saksassa asuvia ulkosuomalaisia on kymmeniä tuhansia, joten suurin osa siellä Suomessa Saksan kilvissä kulkevista autoista on ulkosuomalaisten. ;)

Kyllä noita kylttejä näkee täällä paljon, millä on kielletty kokonaan asuntoautolla parkkeeraaminen tai sitten juuri tiettyyn kellon aikaan. Puskaparkissa yöpyjiä en kyllä näe täällä. Se ei liity siihen, ettei olisi turvallista. Turvallista on mutta täällä on niin paljon matkaparkkeja ja niitä käytetään. Vai johtuuko se vain siitä, ettemme näe puskissa yöpyjiä, kun emme ajele pimeällä ja lähde aamulla aikaisin liikkeelle? Tässä joskus tulleita ajatuksiani tuosta aiheesta, olemmehan karavaanareina liikkuvia mainostauluja.

http://soleilblogi.blogspot.de/2014/03/millaisen-kuvan-annamme-matkailijana.html

Suomesta täällä tiedetään hyvin vähä, pääasiassa vain kylmyys. Viimeviikolla, kun mies vei pakettia lähtemään Suomeen. Oli kioskin myyjänä viisikymppinen nainen, joka oli mennyt hämilleen, ettei ole koskaan laittanut Eu-ulkopuolelle pakettia menemään. Eikä uskonut miehen sanoja, että Suomi kuuluu Eu:hun. Soitti sitten johonkin asian varmistaakseen. Kovasti oli pyydellyt anteeksi tietämättömyyttään. Eilen mies kertoi kuinka häneltä eri saksalaiset miehet olivat kysyneet, onko se totta että Suomessa on autovero 130% ja tehdäänkö Suomessa paljon itsemurhia. Että semmoista.

Tv:stä olen kaksi kertaa nähnyt saman ohjelman Lapista, mistä minulla on jäänyt mieleen huonokuntoiset talot, tanssipaikassa lenkkarit jalassa tanssivat ihmiset ja vanhoilla moottorikelkoilla ajaminen. Kerran olen nähnyt hyvän luontofilmiä itä-Suomesta. Tuosta luonto-ohjelmasta olin aivan ylpeä, mutta tuosta Lappi ohjelmasta en.

Kopio Adacin sivuilta: “Wurmangeln (ohne Rolle) ist ein Jedermannsrecht. Genehmigungen für andere Fangmethoden sind für wenig Geld überall vor Ort zu bekommen, z.B. an Automaten, in Banken und Postämtern. Dazu muss man die kalastuksenhoitomaksu (staatliche Fischereiabgabe) bezahlen (ca. 6 E pro Woche). Die Quittung sollte man bei jeder Angeltour dabeihaben.”

Minusta tuossa sanotaan jotakin, että mato-ongella kalastus on vain jokamiehen oikeus, ilman kelaa. Kalastuslupia/kalanhoitomaksuja saa automaateista, pankista ja postista ja se kuitti pitää olla kalastaessa mukana. Sitä en ymmärrä, että sanotaanko tuossa niin, että kalastuksenhoitomaksu pitää maksaa myös mato-ongintaan??

Sen voin sanoa, että ei saksalainen ajattele, että mitähän se tuo toinen minusta ajattelee samalla lailla, kuin suomalainen ajattelee. Väärää tietoa on varmasti täällä niin kuin on siellä Suomessakin täältä. Se minua on mietityttänyt, suomalaisena kun ajattelen mitä muut ajattelee, kun meitä on iloisesti pidetty saksalaisina mutta, kun vastapuoli on kuulut meidän olevan suomalaisia, niin hän on mennyt hiljaiseksi?

JANHONEN MATTI 05.06.2014 14:13

Minä kun olen paljolti saksalaisen perunakauppiaan näköinen, niin koetan aina enin kertoa, että olen suomalainen. On monia maita jossa se tieto välittömästi parantaa palvelun laatua.

ALAKULJU AULI 05.06.2014 14:40

Kyllä sillä, kun kertoo olevansa suomalainen saa paljon useammin ystävällisyyttä vaan enempi ja ollaan kiinnostuneita meistä.

Se voi olla, että näytämme jo enemmän saksalaisilta kuin suomalaisilta? Ostammehan vaatteemme täältä.;)

MERIKALLIO VELI-PEKKA 05.06.2014 14:41

Hyvin yksinkertaisella P-merkin lisäkilvellä voi kieltää yöpymisen, kuten on esim. Tuusulajärven rannassa Halosen talon parkissa, "Ei yöpymistä".

PALDANIUS HEIKKI 05.06.2014 15:05

Oli siinä sitten aamulla ollut suomalainen vaunuilija parkissa, suihkun jälkeen häipyneet pikaisesti. Ei ollut meidän alueisäntä ennättänyt jututtamaan heitä. Että tällaista. Leiriytymiskieltokyltit on tilattu ko parkkipaikalle.l

SILMUNEN HANNU 05.06.2014 15:57

Leiriytymiskieltokyltti ei estä auton yön yli pysäköintiä ja siellä sisällä nukkumista.

Mitä jos laittaisi tällaisen kyltin muutamalla kielellä :" Olette saapuneet SFC.n jäsenalue öö:n parkkipaikalle. Olette tervetulleita ajamaan portista sisään ja nauttimaan hintaan x alueemme palveluista. Jos kuitenkin yövytte mieluummin tällä p-paikalla, voitte käyttää alueemme palveluita y-hintaan. Ystävällisin terveisin öö-seudun karavaanarit."

t.Kaarina

SILMUNEN HANNU 05.06.2014 18:56

Niin ja olen siis tosissani,ystävällinen kyltti kertoman ja ohjaamaan kanssakulkijoita luo aika paljon miellyttävämmän ilmapiirin ja vaikutelman kuin pelkkä kielto tai sen yritys!

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 05.06.2014 19:14

Auli kertoi kirjoituksessaan, että Suomesta tiedetään Saksassa vähän. Kun saksalaiselle kertoo olevansa Suomesta niin normaali reaktio on, että panevat kädet puuskaan, jäljittelevät vilunväristyksiä ja kertovat että teillähän sataa aina. Sitten kuin lohdutuksen sanoiksi sanovat, että Lappi ja Nordkapp on kaunista aluetta - vaimoni on käynyt siellä.

YLEN Saksan kirjeenvaihtaja Tytti Sulander kirjoittaa tänään, että Suomi ei saksalaisten mielestä ole kiinnostava maa ja maiden välillä ei ole sitä paljon puhuttua erityissuhdetta ja ajasta jolloin sellainen on ollut, kumpikaan osapuoli ei halua lausua mitään. Sulanderin mukaan sellaista herraa kun Jyrki Katainen ei Saksassa tunneta. Sulander kertoo, että saksalaiset ovat ensisijaisesti kiinnostuneet vain itsestään.

On syytä olettaa, että Suomi tietous ei kovin suurta Saksassa ole ja mitä etelämmäs mennään niin sitä huonompaa. Olen pitänyt Italian ja Espanjan korkeudella liikkuessani auton ylänurkassa pientä Suomen lippua. Se herättää huomiota jopa kiusaksi asti. Keväällä Gardan reissulla meillä oli paikka ensimmäisessä rivissä aivan rantaväylän varrella jolloin lippu näkyi hyvin rantaväylän jalankulkijoille. Tiirailivat Suomen lipun nähtyään aidanraosta ja vinkkasivat muitakin katsomaan millaisia aboriginaaleja siellä oikein filettä grillailee.

NYBERG JYRKI 05.06.2014 19:31

Kerran Belgiassa Gentin Ficc-leiriltä palatessani ajoin yhden karavaaniyhdistyksen portille joka oli kiinni, kaukaa jo heiluttelivat käsiään että ei ulkopuolisille. Kaivoin suomen pienoislipun esille ja sivuikkunasta näkyville, melkein juoksujalkaa tulivat avaamaan puomin ja ohjasivat hienolle paikalle lähelle huoltorakennusta. Kovasti yritimme saada tolkkua puheistamme mutta ei se menoa haitannut, hieno ilta oli heidän kanssaan ja aamulla lähtiessämme ei maksusta ollut puhettakaan. antoivat vielä heidän yhdistyksensä metallisen laatankin lahjaksi. Paikan nimeä en muista mutta pirusti siellä oli maa-ampiaisia, ne oli heidän tunnuksessaankin kuvattuna, laatta on tallessa, kun vaan muistas missä.

Lennu

Käyttäjän lisäys viestiin 5.6.2014 klo 19:34:44 Eihän tää nyt kotimaan matkailua ollut, mutta kun tuo juttu täällä yleensäkkin rönsyää sivuraiteille niin kerroin jutun kun muistu mieleen.

SILMUNEN HANNU 05.06.2014 19:39

Tuommoista kohtelua mekin osaksemme olemme saaneet eri puolilla Eurooppaa ja eri tavoin liikkuessamme.

Siksikin itsestäni tuntuisi tosi mieluisalta, että antaisimme samalla mitalla ystävällisyyttä Suomeen tuleville karavaanareille!

t.Kaarina

Käyttäjän lisäys viestiin 5.6.2014 klo 19:43:24 Ja olisipa mukavaa kun Suomesta karavaanmatkailumaana syntyisi vieraanvarainen mielikuva maailmalle!

KATEISTO EERO 06.06.2014 09:33

Kaarinan kanssa olen täsmälleen samaa mieltä. Suomessahan ei ole vastaavia Stellplatz-yöpymispaikkoja kuten esim. Saksassa ja Ranskassa. SFC-karavan leirintäpaikoilla hinnat ulkomaalaisille ovat korkeita. Tuo saksalaisrouva, joka lähti kukkaronsa kanssa maksamaan ja palasi nopeasti takaisin autolleen säikähti varmaan tuota hintaa. Autopaikan lisäksi täytyy useimmiten maksaa henkilömaksu, joka on usein yhtä kallis kuin paikkamaksu. Vielä päälle maksu valosähköstä niin varmasti yöpymishinnaksi tulee yli 30 euroa. Miksi me suomalaiset yritämme saada ulkolaisilta rahat pois hinnalla millä hyvänsä. Eivät he tänne tule, sana kiertää.

JANHONEN MATTI 06.06.2014 10:25

Onhan se ihan selvä, että Suomessa mm. kauden lyhyydestä johtuen yksikköhinta jää korkeaksi oli sitten kysymys meidän tai yksityisten alueista. Mutta ainoa hintaa kohottava tekijä tämä ei ole, kuten joskus kuulee väitettävän.

Ei ole monellakaan ulkomaan camping-alueella saunat riesana ja kuluina, ei ole makkaranpaistokotaa jossa talkoilla tehtyjä puita poltetaan, ei nurmenleikkausta jne. Meillä nämä kansalliset perinteet maksaa teettää työtä - myös talkootyötä - mutta rahaa niistä ei juurikaan kassaan tule.

Katselin tuossa juuri oman yhdistyksen tilinpäätöstä. Liiketoimintana harjoitetun leirialuetoiminnan kulujäämä on selvästi miinuksella ja on syytä olettaa, että leirialuetoiminnan kuluja on myös muissa kuluissa kun muuta toiminta ei juurikaan ole.

Selvästi näkee, että leirialuetoimintaa on merkittävästi subventoitu jäsenmaksutuotoilla. Tilinpäätöksen lyhyestä versiosta ei näe miten hyvin kausipaikkatoiminta on kattanut kulunsa vai johtuuko alijäämä kuluihin nähden liian alhaisista käyntimaksuista. Tuskimpa meidän yhdistyksen tilinpäätös tässä suhteessa poikkeaa muista.

Sille ajatukselle kannattasi uhrata hetki, mitä ajattelee ne jäsenet, jotka eivät omia alueita käytä, mutta maksavat silti osan oman alueen leirialueen kuluista jäsenmaksun muodossa. He kysyvät tätä asiaa vielä!

ALAKULJU AULI 06.06.2014 11:21

Olisin kyllä toivonut, että kyseiset turistit olisivat saaneet yöpyä siinä parkkipaikalla ja vaikkapa vain suihkusta maksaneet leirintäalueelle.

Niin syitä varmasti on monia miksi esim. saksalaiset eivät suosi vaikkapa Suomea. Suomi on todella kallis maa. Joskus olen kuulut sanottavan, että saksalaisturistilla on eväät mukanaan matkoilla, niin on pitkälti ollut meilläkin, kun asuntoautollamme olemme käyneet Suomessa. Ja niinhän sitä oli ennen Suomesta Norjaan kuukauden lomareissulla 5 hengen perheenä, kantoi säilykepurkkeja mukana. Saksassa ruoka ja ulkona syöminen on halpaa, ostovoima on hyvä. Iso ostoskärry täynnä toissapäivän noin 65e.

Sitten se millaisten palveluiden ja nähtävyyksien keskellä ihmiset täällä elää, sitä nähtävää on valtavasti ja erilaista. On hyvät ulkoilu ja pyöräily mahdollisuudet, vuoren huipuilla ravintolat yms.

Tietysti uteliasta karavaanari erilaisuus kiehtoo. Suomen Lappi on erikoisuus jota varmasti tullaan katsomaan mutta sitten on sielläkin se palvelujen puute, kun niiden palveluiden käyttäjiä on niin vähän ja kesä on lyhyt. Saksalainen haluaa hyvää palvelua, täällä on siihen totuttu. Ja kukapa sitä ei haluasi.

Yksi merkittävä asia on myös sitten se ihmisten ystävällisyys. Te joskus täällä matkaavat ette niin sitä eroa huomaa kuin miten minä tuon huomaan. Aika hyvin huomaan monen maan erot. Sitä ystävällisintä asiakas palvelua saa Saksassa ja matkoillani Itävallassa. Itävallassa on kotoinen tunne. Niin kaunis maa kuin Sveitsi niin siellä ei palvelu ole niin ystävällistä. Esim. leirintäalueilla on suuri ero ihmisten tervehtimisessä. Eli, kun Sveitsiin menen siellä ei ole sitä mukavaa ilmapiiriä mikä on Itävallassa ja Saksassa. Sinne menee vain lumoavien maisemien takia. Te koette varmasti asian vähän erililalailla, kun olette tottuneet toisenlaiseen. Minä ehkä ajattelen vähän niin kuin saksalainen tästä asiasta.Tiedän myös miten asiat menee Suomessa.

Vuosi sitten siellä Suomessa menimme ison kaupungin leirintäalueelle. Alueen huoltotilat olivat uudehkot mutta niin likaiset että hirvitti siinä suihkussa käydä, pesin ensin tilaa suihkulla. Mitä ulkomainen turisti olisi tuosta ajatellut? Taas kyllä toisessa kaupungissa oli puhdasta ja siistiä. En missään täällä maailmalla ole nähnyt vastaavaa. On voinut Italiassa ja Kroatiassa olla hyvin vanhat laatat seinissä ja lattiassa mutta ne ovat olleet puhtaat. Viime viikonloppuna upeilla maisemilla Italiassa oli ehkäpä huonoimmat täällä näkemäni parakkisuihkut mutta puhtaat ja suihkussa käynnin jälkeen huomasin, että leirintäalueen 60-70-vuotias isäntä kävi siivousvälineiden kanssa lattian kuivaamassa.

Miksei siellä synnyinmaassani voisi olla juuri tuota hyvää Kaarinan ehdottamaa malli käytössä, että saa parkkipaikalla yöpyä ja maksaa alueen palveluiden käytöstä. Edes kokeilla. Eihän siitä tule suuria lisäkustannuksia. Siitä ei varmasti mitään järjestyshäiriöitä tule.

Taas muistuu mieleen, kun aikanaan Unkarissa menimme perhemotelliin yösijaa kysymään, olimme henkilöautolla matkalla. Paikka oli täynnä mutta meidät lähti mies opastamaan jonkun kotiin. Ajoi mopolla edessämme. Perhe majoitti yläkerran huoneissaan matkailijoita. Saimme pyykätä ja aamulla oli emäntä heidän takapihalleen runsaat aamiaispöydät kattanut. Upea muisto tuokin. Kuka on Suomessa valmis vastaavaan?

Anteeksi, tämä näin pitkä höpötykseni. :)

Ps.Matille, myöhässä maksoin tämän vuoden jäsenmaksun. Kovasti olin sitä mieltä etten maksa enää ollenkaan, kun en mitään etuja/palveluita saa lehden tulemisen lisäksi eli taitaa sitten minun ”tukiraha” jäädä viimeiseksi. Se hyvän laiva matkojenkin tarjouskin poistui.

YLITALO ASTA 06.06.2014 11:42

Näinhän se on, kuten Matti sanoi, suomeessa on kuluja, mutta ulkomailla ei ole vaikka nurmikot leikataan läpi vuoden, puustoa hoidetaan läpi vuoden, uima-altaat hoidetaan läpi vuoden ja yleiset tilat pidetään läpi vuoden kunnossa. Ihmeelisiä nuo ulkomaan elävät kun ilman tekevät.

T : Masi

MÄKELÄ EERO 06.06.2014 12:15

Auli (ja Kaarina) kirjoittavat asiaa. Kyseissessä asiassa täällä Finladiassa eletään kaukana perässä Keski-Euroopasta. Meilläkin muuten Suomeen reissuilta palatessa täytetään jääkaappi Saksassa sekä kuivamuonia hankitaan ruokakaapit täyteen. Halvempaa on ruoka siellä. KJON!

pikkueero

Mäkelä ... ... ....

P.S. Tänä kesänä ei kyllä poistuta synnyinmaasta. Saas nähdä mitä kardiologit suunnittelee tehtäväksi tuolla minun rintakehässäni sykkivälle pumpulle? Nyt siellä on ollut pian vuorokauden holterinlaite piirtämässä käyrää. Iltapäivällä ottavat pois. Tahdistimenkohan laittavat? Kai se pian selviää tai sitten ei.

JANHONEN MATTI 06.06.2014 12:25

Kustannuspaineita varmaan on ulkomaisillakin camping-alueilla. Siitä vaan päättelen kun Välimeren eteläpuoleisten maiden työvoima jatkuvasti lisääntyy camping-alueilla, ensin siivoojat, sitten huoltohenkilöstä ja sitten respa.

Itse en nurmikkoa omalla tontilla leirialueella kaipaa, koska hyvä kivipinta on parempi. Uima-altaat on kallis investointi ja vielä kalliimpi ylläpidettävä. Etelässä tosin halvempi kun täällä, koska veden lämmityksen menee energia vähemmän tai ei ollenkaan.

Yksi kustannuksiin vaikuttava tekijä on alueen koko. Meillä leirialueiden keskikoko on aika pieni ja kuitenkin tietyt kiinteät kulut on yhtä suuret oli koko mikä tahansa. Ts. samalla porukalla hoitaisi suuremmankin asiakasmäärän.

Monesti pienemmät camping-alueet on perheyrityksiä ja niissä talousjousto tapahtuu askelta pidentämällä ja päivää jatkamalla.

Yksi sanoisinko erikoisuus tai paremminkin toimintatapa camping-alueella se, että ne ovat avoinna toukokuun puolivälistä - Espanjassakin - syyskuuhun jolloin pistävät portit kiinni. Alueiden taso on erittäin kova, asiakkaiksi valikoituu joukko joka ei kysy paljonko maksaa vaan sopiiko teille. Tyypillistä näille alueille on myös erittäin voimakas hintajousto kysynnästä riippuen. Toukokuun hinta voi olla vain puolet elokuun hinnasta. Meillähän tätä sesonkihinnoittelua ja sesongin mukaan toimimista ei oikein ymmärretä.

MANNINEN JUHA 06.06.2014 15:43

no suomessa on kaikki niin suhteettoman kallista ihme että tulivat tänne neuvostosuomeen.en missään nimessä voi suositella yhtään tätä suomen maata kellekkään matkailijalle .en tiedä miksi tämä on diktaattoreiden valtakunta itse ajelen keskieurooppaan ja kartan supomen maata niin paljon kuin voin.ja suomessa ajellessa käytän levikkeitä yöpymiseen ,moni levike sijaitsee hienolla paikalla eikä ole kausipaikkalaiset arvostelemassa ja kyyläämässä mitä tehdään.hyvää kesää ja älkää välittäkö näistä leirialueen kannattajista.jokainen tekee niin kuin itsestä parhaalle tuntuu.-ehkä suomi on vielä toistaiseksi vapaa maa ,

JANHONEN MATTI 06.06.2014 16:17

Noin yleisesti ottaen meille on levinnyt äkkirikastumisen pakkotauti. Kaikkien pitää saada paljon ja äkkiä.

"Onko meillä malttia vaurastua" sanoi muistaakseni Kekkonen aikoinaan. Tämä kysymys ja sen opetus on unohdettu ja aikoja päiviä.

MANNINEN JUHA 06.06.2014 16:43

nyt matti puhui asiaa.ulospäin näytetään miten hyvin tässä menee,mutta voin sanoa että moni porskuttaa velka-autolla eikä se rahasta kiinni ole vaikka levikkeellä yövytäänkin.nykyään suomessa katsotaan minkälaisella vehkeellä ajetaan ja sitten arvellaan kyseisen taloudellinen tila.paskanmarjat sanon minä.itse ajelen vuoden 2000vm dugatolla,voisin ajaa uudemmaallakin mutta auto on hyvä ja luonne antaa periksi eli ilkeän ajella vanhemmallakin vehkeellä.henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että ostan vehkeet käteisellä ettei tarvitse niitä osamaksuja maksella.ja jää vielä euroja säästöönkin.kaikki ei ole niin miltä ulos päin näyttää.

KUJANPÄÄ MARKKU 06.06.2014 20:28

Mannisellapa näkemykset. Tekis hyvää vähän laajentaa ja tuulettaa niitä.

MANNINEN JUHA 07.06.2014 11:56

asiahan on kieltämättä tosi ,sitä kun tulee juteltua reissussa ihmisten kanssa ja kuunneltua mielipiteitä mitä kukin kertoo kokemuksistaan,toin tässä nyt monen karavaanarin mielipiteet julki koska kaikki ei uskalla ilmaista mielipiteitään näin julkisesti.

LAUKKANEN MAURI 07.06.2014 13:11

Saatapi olla hyväkin asia toisten mielestä tuo Suomen korkeahko hintataso,siis se rajoittaa matkailua ,mutta onko se matkailu meidän BKT ,n nostava voima,ei ole.

Siis minä ainakin haluan mennä sinne korpeen hiljaisuutta hakemaan ja niin varmaan moni muukin,me olemme Suomalaisia ja oletan Euroopan sillitynnyrissä ollaan kateelisia siitä että meillä on puhdasta luontoa,järviä metsiä ja melkein koskematonta korpea. Se on se aarre mitä meidän pitää suojella liialta turismilta ja kuten kirjoitin hintataso on se rajoittava tekijä.

Onneksi on niin että eurooppalaisilla on toisenlainen kultuuri;mennään sinne missä on muitakin ihmisä,parkeerattavan se kuljin toisen viereen vaikka ois tilaa muualla.

Niin minullekin kävi kerran ,Ranskaliset tuli siihen viereen leiriä pitämään ja minua ei se oikein huvittanut,mutta maassa maan tavalla?.

TERVO JARI 07.06.2014 21:51

Heikki, kumpaan otit yhteyttä ?

Vai kumpaankin . . .

VEIJOLA ESA 08.06.2014 10:51

Eräs keino olisi luoda maastamme samanlainen kuva ulkomaalaisille, kuten meille on tehty vastaavaa esimerkiksi balttianmaista ja puolasta, joissa on suositeltavaa turvallisuuden vuoksi välttää majoittumista muualla kuin leirintäalueilla. Täällähän saattaa kuljeskella vihaisia karhuja ;-)

ANTTILA MARKKU 08.06.2014 11:41

Pitkälti on niin että tuo jokamiehen oikeuden antama mahdollisuus käyttää toisen maata ymmärretään liian laajasti.Toisekseen vaikka toisin väitetään suuremman joukon liikkuminen tietyillä alueilla aiheuttaa selvää haittaa luonnolle.Seuratkaa mitä luontoreiteillä tehdään jotta niitä voidaan pitää käytössä.Kukaan ei roskaa ja kuitenkin siivouspartioita pitää lähettää reiteille.Ymmärrettävää on toisaalta kun kymmenen päivän reisulla muiden kustannusten päälle tulee 200e kustannus päivittäisestä leiriytymisestä.Laittaa haaveilemaan "puskaparkista".

Käyttäjän lisäys viestiin 8.6.2014 klo 12:05:52 Useimpien puskaparkkilaisten perään ei edes osata lähettää siivouspartiota.

NYYSSÖNEN KAJ 05.07.2014 21:47

Tulimme tänään puskaparkkiin Veikkolaan paikkaa pitävältä ratsastuskoilulta saan lainattua sähköä kuvassa näkyvästä teltasta.

Lupaa en kysynyt keltään kun lainasin ratsastuskoulun 8 tonnin kauhakuormaja kaivurin. tekemään metsään tämä puskaparkki.

JORVA OLLI 05.07.2014 22:06

" Kato Isoisä, mönkkäri ", sanoi pojanpoikani Leo kuvan näyttäessäni.

LAUKKANEN MAURI 06.07.2014 09:53

Lukaisimpa taas kerran ketjun valitukset läpi,kuinka me Suomalaiset olemme pöljä ja sivistymättättömiä ja kuinka se se sivistys ja älykkyys kukoistaa Euroopan matkailijoiden silmissä,on melkein kuin olis siellä seitsemännessä taivaassa.

Ihmiset vain hymyilee toisilleen,ovat empaattisia sekin on lievä ilmaisu heidän hyvyydestä jos vertaa Suomalisiin.

Siis siellä ei mikään maksa mitää,se on tullut todistettua jo saitilla useita kertoja. Naisetkin ovat kauniimpia ja ehkä antavaisempiakin kuin jäykästi käyttäytyvät Suomi neidot.

No se oleelisin asia,punkku ja viina on melkein ilmaista ja niistä ei sitten ole pitkä matka pilveen,mitä me täällä koto Suomessa vielä harjoittelemme ,siis nuoriso ja miks ei sivistynyt kääkäkin .

Kun rupeaa tekemään vertailua Euroopan ja Suomen välillä ,niin loppuu nuo argumentit siitä Euroopan hyvyydestä,oisko niitä eurooppalaisia silmälaseja siellä myynnissä,pakko olla ,kun se maailman meno näyttää siellä niin erilaiselta kuin täällä junttien ja sivistymättömien maassa.

Onneksi sinne ei vielä ole pakko ajaa lomailemaan ja toivottavasti siitä ei EU,ssa tehdä direktiiviä Suomalisille :pakollinen loma kuukausi Euroopassa ,mutta eihän sitä koskaan tiedä?.

KUJANPÄÄ MARKKU 06.07.2014 11:09

Onhan meillä perämettäläisen geenit. Kyllä me jotenkin aina erotumme tuolla isossa maailmassa.

Ootteko pannu merkille, jotta lentoasemilla suomalaisten portit kyllä erottaa.

On meissä hyvät piirteemme. Jäppinen on jotenkin Luigia reilumpi, luulisin.

LASSILA PEKKA 08.07.2014 14:47

Tulinpa vuosien tauon jälkeen Karavaanarit-sivuille. Ja edelleen täällä puhutaan puskaleiriytymisestä ja leirintäpaikkojen hinnoista. Puskaa paheksutaan, leirintäaluehintoja puolustellaan ja viittaillaan kompleksisesti ihmisten oletetusti heikkoon maksukykyyn.

Asuin kesäkuun alusta viime viikonvaihteeseen asti vaunussani. Kolme viikkoa olin pienessä maatilamatkailupaikassa, joka maksoi vajaat kakaisataa euroa. Koko kausi olisi ollut 250 + sähkö. Sitten yö puskassa, mutka kotona ja taas puskaan leiriytymään, 0 euroa. Viisi päivää kesätapahtumassa 70 euroa, sitten yksi yö alkeellisella leirintäalueella 31 euroa (sis. sauna), pari yötä puskassa 0 euroa ja kaksi yötä leirintäalueella 52 euroa (sis. 1 krt sauna). Matkaa tuli yhteensä vajaat 3000 km ja diesel maksoi 10-11 litran keskikulutuksella 450 euroa.

Näin meillä matkaillaan, välillä puskaan, välillä leirialueelle, myös ulkomailla. Valinta tehdään sen perusteella, tarvitaanko leirintäalueen palveluja vai ei. Pelkästä yöpymisestä en halua maksaa useita kymppejä, kun on kerran vaunu mukana. Kun tarvitaan sähköä, saunaa tai halutaan viettää aikaa paikoillaan, mennään leirintäalueelle. Luulen, että näin moni ulkomailta täällä matkaileva toimii.

Nyt, kun kaikki lapsemme ovat aikuisia ja kuljemme kaksin, ei leirintäalueiden henkilömaksu nosta maksuja aivan kohtuuttomiksi leirintäalueiden keskimäärin varsin nuhjuiseen ja vaatimattomaan tasoon nähden. Ylärajoilla kuitenkin mennään jo kahden ihmisen maksuilla. Erityisesti valosähkön könttähinta on useimmin älytön. Henkilömaksua voisi perustella paremmin esim. sillä, että ainakin yleinen sauna kuuluisi automaattisesti henkilömaksuun. Nyt sauna maksaa usein erikseen 15-20 euroa ja yleiselläkin vuorolla 5-10 euroa/henkilö.

Ilta ja yö leirialueen nuhjuisella hietikolla 70-luvun suihkujen äärellä maksaa helposti enemmän kuin halpa hotellihuone. Aluemaksu 15-20 euroa, henkilömaksut 2x5=10 euroa, sähkö 5 euroa, kosteusvaurioinen sauna 20 euroa = 50–55 euroa!

Filari- ja melontaretkilläni leiriydyn aina puskassa, vaunun kanssa se voi olla joskus ympäristösyistä hankalampaa. Mutta vain yön yli. Muuten mennään leirintäalueille tai mieluiten omille sfc-alueille.

KARJALAINEN ALPO 08.07.2014 17:01

Noin juuri, Pekka! Näin mekin teemme. Toisinaan jossain leirintäalueella ja toisinaan puskassa ja sitten saattaa olla "puskavuoro" vaikka S-marketin parkkipaikka tai ABC:n piha.' Toisinaan jonkin ystävän luo, heidän pihalleen ja joskus kadun reunassa ystävä kerrostalon luona, kun ei ole parkkipaikassa tilaa vieraille.

Vaihtoehtoja on ja mielenkiintoista on matkailla!

Käyttäjän lisäys viestiin 8.7.2014 klo 17:04:15 Eikä se hinta ratkaise. Joissain paikoissa yö maksaa 10 €:a ja jossain toisessa paikassa 50 €:a. Palvelut ovat vain toisenlaisia.

KOISTINEN TOIVO 08.07.2014 18:42

Yksinkertaista. tuohan on sitä paljon puhuttua vapautta. Sfc maksu maksetaan joka vuosi. Alueita käytetään, kun se sopii suunnitelmiin. Muuten kattellaan yöpuu, mistä milloinkin. Se on siinä. Toivopoika

NYYSSÖNEN KAJ 08.07.2014 20:48

Kerran yötipunen laskutti yöstä 13 000 mummon markkaa mutta onneksi tämä meni firman piikkiin. Paikka oli Paris. Silloin kun olin nätti ja nuori, nyt olen vain "ja"

KARJALAINEN ALPO 09.07.2014 16:13

Kyllä oli varmaan hyvät "unet"!

NYYSSÖNEN KAJ 13.07.2014 20:23

Nesteen asvalttipuskassa https://picasaweb.google.com/108494370080971186320/2014Kevat_syksy#6035595715963138530

huomenna ajetaan Kangasalan Mobilian Nostalgiapäiville Suomen vanhimmalla Volvo M10M alustaisella matkailuautolla. Nostalgiapäivä on 15.7.

NYYSSÖNEN KAJ 16.07.2014 10:06

Muuntajaparkissa Kangasala harjulla ylimmällä. Mobilia ja Nostalgia tapahtuma. Koko retken kuvat: https://picasaweb.google.com/108494370080971186320/2014Kevat_syksy#6034378862501564946

KOISTINEN TOIVO 16.07.2014 10:37

On kait sulla vahvin, kun päällikkö ei anna ostaa onnikkaa minun. Saan kai sitä minä kuiten katteellinen olla. Tuolla mopiliassa pitäs käydä. Pikkufiiatin yhistelmällä on ajatus kohillaan. Onhan se tieten takaveto. Toivopoika

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.