Puskaparkissa

KARJALAINEN ALPO 14.03.2014 06:44

Rauhallisesti nukuttu yö takana Haapajärven keskustassa S-marketin parkkipaikalla. Mitänyt kova tuuli vähän keinutti autoa, mutta eipä haitannut.

Aamu-uutiset kuunneltu ja luettu sekä aamusmoothie syöty ja lenkille ja ABClle kahville.

KOISTINEN TOIVO 14.03.2014 06:57

Siillälailla, ja rosvo ei häirinny. oli hiljanen ja hyvätapanen. Hyvää reissua. Toivopoika

POKKINEN TAPANI 14.03.2014 11:58

Jotenkin on tullut sellainen käsitys, että nämä karavaanarit jotka noita ABC ketjuja käyttää ovat sitä suurta enemmistöä joilla liikunta kulminoituu siihen auton ja tankkauspaikan välimaastoon. Jo vuosikymmeniä sitten huomasin keskieuroppalaisten karavaanareiden poistuvan autonsa vaikutuspiiristä enimmäkseen noin 10 metriin. Krilli, markiisi ja sen oman auton ympärillä pyöriminen syöden ja etenkin juoden on tullut meidän suomalaistenkin pääsääntöiseksi lomanviettotavaksi. Olen tästä vähän samaa mielipuolta kuin noista turistikeitaistakin. On pirun hyvä kun porukka sulloutuu samaan rysään. Meille muuta arvostavalle riittää sitä väljempää tilaa. Mikäs siinä. Kukin tulkoon tavallaan onnelliseksi. -tapani-

SUOKKO OIVA 14.03.2014 14:12

Ettei vaan nämä aakkosketjua suosivat karavaanarit olisi osaltaan mukana tässä abc:n ympärijuoksu-jutussa.

TALHOLA MATTI 14.03.2014 15:24

Aiheen aloittajalle,rauhallinen yö johtui talviajasta ja arkiyöstä!

LAUKKANEN MAURI 14.03.2014 18:05

Olempa taas poikkeus,siis olen osallistunut kymmeniin kuntoilutapahtumiin as,autossa asuen ja minä en ole ainut harhateillä oleva karavaanari on niitä muitakin hulluja kuntoilijoita jotka liikkuvat as,autolla.

Siihen se on erittäin hyvä väline,kun oltiin Norjassa Tromsassa juoksemassa ns, yöttömänyön maratonia,niin kaverilta meni voimat ja kun hän tuli maaliin väsyneenä ja palvellen talutin hänet as,autolle jossa hän meni suihkuun ,siis kuumaan sellaiseen ja sieltä tuli uusi mies ulos ja kehui kuinka ihmepeli tuokin suihku on pienessä kopissa.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.3.2014 klo 21:18:25 http://www.msm.no/

MANNINEN JUHA 14.03.2014 18:33

joopajoo.ei kai sillä väliä missä sitä majoittuu kunhan on mukavaa ja homma toimii lakia noudattamalla.

KARJALAINEN ALPO 14.03.2014 18:39

Niin, en ollut ABC:n pihassa yötä. Olin paikallisen S-marketin parkkipaikalla, ovat eri paikoissa ja kauempana toisistaan kuin 10 metriä. Kävin ABC:lla aamukahvilla samalla kun tein noin 3 kilometrin joka aamuisen aamulenkin. Uskallan lähteä autolta pitemälle kuin 10 metriä eli ilmeisti en ole keskiverto karavaanari.

RUUSKANEN TUULA 14.03.2014 20:08

Eiköpä lie jokaisen oma asia missä yönsä viettää. Me ainakin yövytään siinä missä hyvältä tuntuu. Paremmin nukuttaa jos on ääntä sopivasti ympärillä.T: Kari

KARJALAINEN ALPO 14.03.2014 23:34

Tässäpä Kari sanoi sen totuuden.

Olen oman tieni kulkija ja öyvyn siellä missä haluan. Mutta joskus haluan kertoa näkemyksiäni.

Yövyn joskus täysin "puskassa" eli metsänsiimeksessä, toisinaan tällaisissa "puskissa" asfaltilla ja sitten on nämä virallalliset caravanpaikat.

Tätä minä rakastankin tässä caravaaniiudessa, että saa elää niinkuin haluaa.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.3.2014 klo 23:35:33 pitäis lukea; metsän siimeksessä

VALLIUS MARTTI 14.03.2014 23:45

Arvostan suuresti Alpon näkemystä näin se täytyiskin olla vapaus valita paikansa.Hyvää kevään odotusta Alpolle myös muilekin.TV. Kulkuri

KARJALAINEN ALPO 15.03.2014 00:01

Kiitos Martti, Positiivesta näkemyksestäsi!

KOISTINEN TOIVO 15.03.2014 10:33

Lienee peistä taitettu jo tästä asiasta niin paljon, että kaippa se jo selvä on. Itsenäisiä ihmisiähän tässä ollaan. Pätetään sitten itse missä kuljetaan, ja yövytään. Kun ei ketään häiritä, eikä pahennusta herätetä kanssa ihmisten keskuudessa. Ei muuta kuin hyviä reissuja itse kullekkin. Toivopoika

PÖNTINEN PEKKA 15.03.2014 10:59

Alpo, Martti, Toivo ... Allekirjoitan täysin näkemyksenne. Jos minulta kysytään, miksi meillä on vaunu ( se voisi yhtä hyvin olla matkailuauto), pystyn vastaamaan yhdellä sanalla: vapaus!

No, joku filosofi väittää tietysti, ettei ihminen koskaan ole täysin vapaa. Sanotaan sitten: vapauden tunne! Sen vapauden sitten määrittelköön jokainen itse harrastustensa ja mieltymystensä mukaan. Sekin on osa sitä vapautta. Hyviä reissuja kaikille! Kesää kohti mennään.

ANTTILA MARKKU 15.03.2014 11:11

Jokohan se on unohtunut se villien ja vapaiden leiriytyminen toisen maalle Kytäjän kartanolla?Eikös se lopulta päättynyt kartanon herran itsemurhaan?

MERIKALLIO VELI-PEKKA 15.03.2014 14:51

Tähän väliin Pekalle osuu kuin nyrkki silmään:

"Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki" (en muista kenen tekstiä Leinoa tai Viitaa, oisko haanpäätä).

PÖNTINEN PEKKA 15.03.2014 17:21

Kyllä osuu. Olikohan se Aaro Hellaakoski, joka puki sanoiksi tuon oodin vapaudelle.

VÄLIMÄKI JARMO 15.03.2014 21:39

En vastusta puskajussien parkkia,mutta toi oli mun mielestä liikaa tutuilta rahakkailta,ajetaan leirintä alueen viereen aidan toiselle puolen ,ja käydään kuitenkin tansseis sun muuta,ja jäädään siihen,ristus jos raha riittää autoon sun muuhun onko tuo sopivaa käytöstä.Siinä kyllä tais seisoo molemmat päät,ja ihminenkö muka viisas.Ja viä sukulaisia,häpeän. JV

SUOMINEN TAUNO 16.03.2014 09:13

Ei tässä asiassa oikein voi Hellaakoskeen vedota.

Perimmäisen tiedon mukaan hän runoili hiihtäjistä:

Ken latua kulkee, ladun on vanki, vapaa vain on umpihanki. Runo löytyy kokoelmasta Huojuvat keulat, 1947.

Hiihtomiehenä kuitenkin mielellään seurailen valmista latua, jopa koneella tehtyä. Harvoin tulee umpihankeen lähdettyä rämpimään.

KURKINEN MATTI 16.03.2014 17:42

saanenko kysyä asiallisesti että minkä ikästä tämä porukka joka täällä oikein kirjoittelee. kun näitä juttuja lukee niin tämähän on aivan lapsellista riidan hakuisuutta, tahallaan vain vittuillaan ja verta kaivetään, ja kun katsoo niin aikalailla nuo samat herrat ovat aina asialla.

nämä tuntuu lasten kirjoituksilta, mutta kuten sanontakin kuuluu: vanhetessaan ihminen palaa lapsentasolle.

VALLIUS MARTTI 16.03.2014 17:59

Noin se on kuin Mattti.k, kirjoiti aina ollut ja näköjään tulee olemaan katsotaan kun uusi sukupolvi vaihtuu remiin mukaan jos se siitä paranee toivotavasti.Mutta kaikea mitä täällä kirjoitetaan niin ei kanata otaa vakavasti.TV. Kulkuri

KURKINEN MATTI 16.03.2014 18:03

olet martti ihan oikeassa ei näitä vakavasti voi ottaa, pikemminkin hymyssä suin ja kyllähän sitä itekkin joskus sortuu näihin ylilyönteihin...mutta tämmöstäpä tämä elämä on...

VALTONEN MARTTI 16.03.2014 19:42

Olenkohan viihtynyt liikaa tuolla jäsenosiolla kun en millään huomaa tällä osiolla mitään riidan haastamista?

Korvat ja silmät varmaan turtuneet jo siihen joten kaikkea ei osaa noteerata.

Käyttäjän lisäys viestiin 16.3.2014 klo 19:44:05

piti lukea oikein uudelleen koko ketju vaan ei sittenkään löytynyt.
VALTONEN PAULA 18.03.2014 09:57

Minulle leirintäalueet(kin) passaa oikein hyvin, jos ovat siinä kohtaa, missä minä kulloinkin harrastusteni takia olen. Harvoin ovat... tai mikään muukaan majoitus, joten siksi vaunu on hankittu.

Ja toisekseen reissu taukoaa tasan silloin, kun kuskia väsyttää. Usein vuorokaudenaika ei ole sopiva mennä enää koluamaan leirintäalueelle.

Sitä on vapaus :)

NISSINEN JUHA 18.03.2014 10:26

Talvet kierretään hiihtokisoissa joka viikonloppu. Kisapaikoilla ollaan jos jonkin moisissa paikoissa yötä, kisamatkoilla aakospaikoilla,p-alueilla ja yms.. Aamut hinkataan suksia ja päivät juostaan latuja ympäriinsä antamassa lapsille väliaikoja ja taas illat hinkataan suksia. Kesät rötkötetään Kattivankkurissa Vuokatissa. Pirun hyvin nukuttaa joka paikassa ja liikuntaakin tulee varsinkin kevät hangilla hiihdellessä Saariselän laduilla.

MANNINEN JUHA 18.03.2014 14:57

hei.olen ajatellut sitä että kun hankitaan sellainen kulkuneuvo ,missä on kaikki tarpeellinen mukana.esim Wc,keittiö,jääkaappi,suihku,makuupaikat.niin eihän sitä aina kaipaa sinne leirialueen hälinään,maailmalla on upeita levähdyspaikkoja jossa voi vapaasti yöpyä,olen monien kanssa keskustellut aiheesta ja moni on sitä mieltä että ei käytä leirialueita joka yöpymiseen,ja itse olen samaa mieltä.hyvää kesää ja puskissa kuhisee.

KORHONEN PAULI 18.03.2014 16:21

Oikea nimitys olisi luontoparkki. Tuo puskaparkki vaikuttaa jonkun sortin lymyilyltä. Oliskohan ne H:linnan herratkin myötämielisempiä :-))). pkk

SILMUNEN HANNU 18.03.2014 16:34

Tuota nimi-asiaa olen minäkin miettinyt, mutta ei se luontoparkkikaan ole oikea, sillä yhtä lailla sitä nukutaan huoltisten, kylpylöiden ja nähtävyyksien pihoilla, kaupunkien kaduilla, venesatamissa jne...eili ei aina luonnossa.

Itse olen ruvenenut miettimään, että josko tuo puskaparkki pitäisi vain reippaasti ja ylpeästi ottaa käyttöön, kääntää haukkumanimestä "hyväksi "nimeksi!?

t.Kaarina

MERIKALLIO VELI-PEKKA 18.03.2014 17:13

Mitä vikaa on jo yleistymässä olevassa käsitteessä "Matkaparkki".

Mielestäni se on riittävän lavea pitämään sisällä, minkä tahansa ja missä tahansa tapahtuvan matkan keskeyttämisen, mistä syystä ja missä paikassa hyvänsä ja vielä kuinka pitkäksi aikaa tahansa.

Vaan sulkee pois varsinaisen leiriytymisen pidemmäksi ajaksi, kuten usein leirintäalueilla ja varsinkin kausipaikoilla, siellä ei olla matkaparkissa, sillä matkaparkin ideana on, että matka jatkuu pikapuoliin.

Lavea on käsite ja halukkaille mahtuu sen sisälle puskaparkit, levähdysalueet, hautausmaan portinpielet, torinlaidat, stellplatzit yms.

PÖNTINEN PEKKA 18.03.2014 17:18

Eikös joskus puhuttu myös freeparkista? Kelpaiskohan se, kun aina ei taida sitä puskaa osua lähelle? :-)

Kaikillehan ei voi ikinä olla mieliksi. Mutta eiköhän me kaikki olla aikuisia ihmisiä, jotka osaavat itse päättää, milloin tarvitsevat leirintäalueen palveluita ja milloin vain levähtää muutaman tunnin ennen matkan jatkumista.

LINDBLOM ALF 18.03.2014 20:57

Freeparkki, mitä suomenkieltä se on. Onko häpeällistä käyttää rehellistä suomenkielen käännöstä vapaaparkki. Puskaparkin kannalla itse olen, se on jo iskostunut käsitteeksi. Puskaparkkilaisten osuus on muuttaa käsitys positiiviseksi.

AHONEN KAI 19.03.2014 02:12

Vapaaparkkinahan näitä omatoimimatkaajien leiripaikkoja jokunen vuosi sitten kutsuttiin.

Tuo puskaparkki-nimitys taitaa olla tämän kahvikassan hoitajan lanseeraama vähätteleväksi tarkoitettu nimitys osan palkkansa maksavista jäsenistä, jotka eivät halua olla häkkilintuja.

KOISTINEN TOIVO 19.03.2014 05:45

Taitaa olla niin, että noita nimiä käytetään vain näissä kirjoituksissa enimmäkseen. Ei tuo niin vaikeaa ole, Jos johonkin pysähtyy yöpymään, jossa on talo lähellä, että näyttäisi olevan sen mailla. Käy kysymässä luvan. Levähdysalueethan ovat levähtämistä varten, ja yö on lepoa. Ja noita n.k puskaparkkejahan on jo aika monta, jotka ovat siihen hommaan vakiintunet karavaanien suussa. Jos ei mitään jäljelle jää lähtiissä, se on karavaanarin maineen pitäjä. Toivopoika

SUOKKO OIVA 19.03.2014 08:51

Ei mielestäni tuo puskaparkki mikään vähättelevä nimitys ole. miksi ei hyväksytä sitä minkä kansa on ottanut käyttöön. Onhan jokaisessa kodissakin wc mutta paskahuusia ei ole mutta kun mennään mökille niin siellä paskahuusi on jo ihan hyväksytävä nimitys.

ANTTILA MARKKU 19.03.2014 09:46

Puskaparkissa ei sinällään ole mitään ongelmaa.Ongelma ilmenee kun otetaan paikka jonkun tuntemattoman omistamalta maa-alueelta ja aletaan asumaan sitä ilman lupaa.Meitä on tosi vähän jotka osaavat olla aiheuttamatta vahinkoja ulkopuolisen maa omistukselle.Se on valitettavaa mutta faktaa.Sen tähden minusta on aivan oikea suhtautuminen, valvottujen alueiden ulkopuolinen leiriytyminen kieltää.Jos haluaa kalaveden läheisyyteen leiriytyä, mikä useasti kuvaa parkkia paremmin tilannetta,pitäisi samasta paikasta josta luvat ostetaan myös varmistaa se lupa viedä matkailukulkine alueelle.

NYYSSÖNEN KAJ 19.03.2014 10:44

SFC:n edellinen puhejohtaja oli antanut kiellon että Rutu-esitemässäni en saa kertoa ypyväni vapaa parkissa. Rutujen puheen johtajalle sen sitten lupasin ja esitemässäni minä yövyin matkaparkeissa sehän oli SFC:n hyväksymä sanonta.

Tällä hetkellä olemme Silvesin vapaaparkissa

MERIKALLIO VELI-PEKKA 19.03.2014 10:44

Kuullut käytettävän tuota vapaaparkki-termiä, ei vaan mun semantiikkaan oikein kolahda.

Vapaa, ilmainen, ei käy, kun joissakin matkaparkeissa on mahdollisuus maksaa esim. sähköstä, vedestä.

En myöskään pidä autoani matkaparkissa vapaalla, vaan aina vaihde päällä.

Enkä muutoinkaan tunne oloani erityisen vapaaksi, aina on joku kyttä jossakin.

Kaikista onnettomin nimitys on tuo puskaparkki, paskapurkki, milloinkaan en sitä ole sanavarastooni ottanut. Ehkäpä siksikin, että harvassa paikassa saan autoani mihinkään puskaan työnnetyksi. Myös mielikuva puskan takaa kurkkivasta karavaanarista on jotenkin outo.

Välittömästi saan isoja näppylöitä, kun kuulen, muutoin tervejärkisen, karavaanarin sanovan, jotta mulla on piironki tuolla puskaparkissa, voi vttu.

JANHONEN MATTI 19.03.2014 11:50

Minkä ihmeen takia karavaanarien täytyy asiassa kun asiassa laatia itselle ja sitä kautta muiden kyttäämiseen tarkoitettuja sääntöjä ja määräyksiä, jotka on järkiään ankarampia kun mitä voimassa oleva laki - jopa perustuslaki - asiasta sanoo. En saata lakata ihmettelemästä!

Ilmentääkö tämä ooderimeininki sitä "karavaanarin syvintä olemusta"?

Ei näiden karavaanarin "vapauden myyjien" kannata leikkiä tällä asialla. Meillä on maassa ihan tarpeellinen määrä hulluja virkamiehiä ja politikkoja, jotka ottaa nämä vapaudenrajoitukset ihan tosissaan.

Eikö olisi paljon parempi puhua vastuullisesta ja muut ihmiset huomioon ottavasta käyttäytymisestä, niin leirialueella kun sen ulkopuolellakin. Tämä loisi hyvää mielikuvaa karavaanareista ja tuskin olisi haitaksi jäsenhankinnassakaan.

KOISTINEN TOIVO 19.03.2014 12:40

Samaa mieltä. Ollaan vapaita, ja kannetaan vastuu omasta tekemisestä. Toivopoika

NIEMINEN RAIMO 19.03.2014 13:25

En edes muista koska viimeksi olen ollut leirintäalueella,paitsi yhden yön Keskisellä joku vuosi sitten,piruuttani.Niinikään SFC-alueilla en ole koskaan ollut ja varmuudella voin sanoa että en koskaan tule olemaankaan.Minulle aivan turhia paikkoja.Odotan koska tämä pakkorahastus näiden alueiden hyväksi loppuu.Periaatteella se maksaa joka käyttää.Aivan yhdentekevää on myös se miksikä niitä paikkoja kutsutaan jossa majoitun.Mieleenikään ei tulisi sotkea paikkaa saatikka jättää koiranpaskat keräämättä"seikka joka kaikilla ei mene jakeluun"En juurikaan ole huonossa paikassa majoittunut,eikä kukaan ole koskaan tullut mistään valittamaan.Yleensä valitsen paikan meren rannalta mieluiten länsi-etelä näkymällä,Pohjoisrantakin käy,kunhan ei pitkäksi aikaa asetu.Samppakalja jotenkin maistuu paremmalta auringon laskiessa mereen,mielellään aavaan. ABC huoltamoiden ja vastaavien paikat käy myös silloin jos matka on pidemmälle kohti suurta tuntematonta.Näin on tehty vuodesta toiseen ja sama peli jatkuu,sanoo ry tai kahvinkeittäjät,kassanhoitajat ym mitä hyvänsä.Näillä mennään.

@rami

MERIKALLIO VELI-PEKKA 19.03.2014 14:18

Rami, Matkailuautoilijat ry., joltakin osin pääsee eroon niiden alueiden pakkorahastuksesta.

Selkeä ja hyvä kannanotto. Enpä ole itsekään tarvinnut niitä korpivaellusalueita, vaan mieluummin olen huilannut tai leiriytynyt siinä paikassa, olkoon maksullinen tai ilmainen, mikä on sattunut sopivasti reitille.

Vaan kaikilla vapaus valita itselleen parhaaksi katsomansa tyyli, huono on mennä ketään arvostelemaan, vaikka joskus pistääkin ihmettelemään (taas tuli heti mieleeni Qjiksen kuolematon lausahdus lorvailusta kusenpolttamilla alueilla).

VALTONEN MARTTI 19.03.2014 17:11

Pysäköinti toisen maalla ilman lupaa on kielletty. Rajoittaa suuresti puskaparkkeilua jos tuota joku viitsii vahtia. Käytännössä ei. Mutta koko parkkeilu perustuu siis siihen ettei kukaan valvo.

Että silleen.

KOISTINEN TOIVO 19.03.2014 17:30

On täälläpäin vähän niin, että jos jonkun mettäpalstan liittymässä joku sattuu yöpymään, niin eipä sitä kummemmin omistajakaan aattele. Syksykaudet mettämiehet kulukevat mettäteillä, ja mettissä. Pistävät nuotion pystöön, ja paistavat makkaran, sammuttavat, ja lähtevät. Onhan tuossa minunki mettäliittymässä ollu autoja parkissa monesti, enkä ole kyselly asian perään. Eikä ne ole sotkeneet paikkoja. Kaippa sitte jos rupiaa pistään puuta nurin enempi, niin pitänee kysässä, että mitä aattelit rakentaa Toivopoika

SILMUNEN HANNU 19.03.2014 18:19

Pysäköinti toisen maalle ei ole kiellettyä.

Tässä lainaus ympäristöministeriön sivuilta:

"Koskevatko jokamiehenoikeudet matkailuvaunuja? Voiko matkailuvaunun kanssa yöpyä kaikkialla, missä auton pysäköiminenkin on mahdollista vai tarvitaanko jokin muu lupa? Matkailuvaunua koskevat samat säännökset kuin muitakin moottorikäyttöisiä ajoneuvoja. Ajoneuvossa saa yöpyä ja ajoneuvon saa pysäköidä maastoon tien väittämään läheisyyteen, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää eikä siitä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa."

t.Kaarina

Käyttäjän lisäys viestiin 19.3.2014 klo 18:21:31 Tämä siis Martti V: n väitteelle, ei siis tarvita lupaa pysäköimiseen toisen maalle.

Ja sivu on Ympäristö.fi

NIEMINEN RAIMO 19.03.2014 18:41

V-P,kun tarkemmin asiaa ajattelee niin onko loppujen lopuksi suurta tarvetta kuulua mihinkään ry:een.Jäsentarra autoon ja ilmainen mainoslehti.Lehteä tuskin ostaisin ominpäin.Jäsentarrat alkaa olemaan niin rispautuneet että ne on esteettisistä syistä postettava.Uusia en ole ajatellut hankkia.Tämä tänne saitille kommentoiminen jää ainoaksi syyksi kuulua tähän organisaatioon....Toivopojan kanssa samoilla linjoilla tuosta maan käytöstä satunnaiseen oleskeluun,kunhan sivistyneesti ollaan.Oikein innokas maanomistaja laittaa kylttejä yksityisalueesta ja jotkut jopa esteitä rakentaa. Elämä on täynnänsä valintoja sama pätee myös oleskelu/yöpymispaikan valintaan.

@rami

ANTTILA MARKKU 19.03.2014 18:47

Se on niin ohut tuo raja pysäköinnin ja leiriytymisen välissä.Minä pysäköin autoni espoossa tien reunaan toisen puolen pyörät nurmikolla ja toiset asvaltilla helpottaakseni muiden liikennöintiä.Pysäköintivirhe maksu tuli.Olin ottanut laittomasti haltuuni jotain pysäköimällä puoliksi nurmikolle.Eihän siitä voi rangaista jos käy marja/sieni metsässä siitä ei puskaparkissa olekkaan kyse,vaan pitempiaikaisesta oleskelusta paikalla.

JANHONEN MATTI 19.03.2014 19:08

Olen nostanut tuon Ympäristöministeriön ohjeen tänne aiemminkin näkösälle, mutta ei mene näköjään kerralla perille.

Parkkeerauksesta saa jopa koitua haittaa, mutta ei kohtuutonta haittaa. Tavallisimpia maastoparkkeerauksia on juuri nuo Toivon esiin nostamat, metsästys, kalastus, marjastus, vaellus sun muut reissut jossa, paitsi parkkeerataan auto maastoon, jatketaan maaston jalan.

Tavallisin haitan aiheuttaminen lienee tyhmä parkkeeraus, jolla estetään muiden liikkuminen kapealla tiellä, tukitaan mökkitien liittymä, kääntöpaikka jne. Matkailuautoilijoiden en näin ole nähnyt tekevän, mutta henkilöautoilijoille -etenkin marjastajille - tämä käytös on jopa tavallista. Ei yhtään ajatella, että tiellä voi liikkua muitakin. Se voi olla jopa pelastustie. Tässäkin pätee se huomaavaisuus muita kohtaan, silloinkin kun muita ei näy mailla halmeilla.

Sama liikkumisvapaus koskee noita yksityisteitä. Tiekunnan hoidossa oleva tie ei ole yksityinen vaikka sen nimi on yksityistie. Jos tienhoitokunta saa valtion tai kunnan apua tienpitoon tai ovat saanet valtionapua perusparannukseen niin ajokieltoa tai puomi/kettinkiä ei voi laittaa. Tienpitoon liittyvät varoitusmerkit on eri asia.

Nopeusrajoituksen laittaminen taas edellyttää kunnan myönteistä päätöstä. Siihen pyydetään poliisilta lausunto, joka kuuluu jokseenkin aina näin "voittehan te siihen nopeusrajoitusmerkin laittaa, mutta nopeuksien valvontaan meillä ei ole aikaa" .

VEIJOLA ESA 19.03.2014 19:16

Mitenkähän tuohon puskissa parkkeeraamiseen suhtaudutaan Venäjällä? Meinaa saattaapi antaa osviittaa tulevaisuuteen :=( elekee nyt hyvät ihmiset tolkuttomuuksiin menkö asian jauhannassa. Kohta väännetään käden nostosta jos vanhat merkit paikkaansa pitää.

MANNINEN JUHA 19.03.2014 19:27

olenkin miettinyt että pitäisikö luopua koko caravan jäsenyydestä.suurin osa reissuista tulee ajettua ulkomailla ja kotimaassa on niin pieni tarve kortille ettei sitä välttämättä tarvitse.laivamatkat ja niiden alennukset tulee clubi korteilla hoidettua-Silja_viiking)kilometrejä kesässä tulee reilu 10000km.talvella reissataan muilla vehkeillä.

VALTONEN MARTTI 19.03.2014 19:52

Jäsenyydestä ei kenenkään ajattelevan karavaanarin kannata luopua. Se on vähän kuin sahaisi oksaa jolla istuu. Enempiä perustelematta.

MANNINEN JUHA 19.03.2014 20:05

no mietin sitä hyötyä mitä saa vastineeksi jäsenhinnan hinnalla.kun niitä leirialueita on myös sellaisia mihin pääsee ilman jäsenyyttä ja enemmän käytetään noita kylpylöiden parkkeja suomessa kuin leirialueita.ja niistäkin osassa saa liiton kortilla alennusta.ja vielä pitää noita sukulaissuhteita pitää yllä niin tulee enemmän kesäisin käytyä niissä isolla autolla.viimekesän leiriytymiset leirintäalueella oli yksi ainoa kerta täällä suomessa.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.