Matkalla pojoiseen

KILLSTRÖM NIELS 08.03.2014 15:46

No niin kele, taas tuli itselle todistettua se minkä tiesin jo ennestään. Ei kannata jäädä ABC Tupokseen yöksi, siellä takapihalla jyrisee rekat ja etupihalla taas se tanan liikenne. No eipä silti ei siellä meidän lisäksi ollutkkaan kuin yksi auto ja vaunu. Aamulla 03.30 keitettettiin aamukahvit ja kadottiin taas vannoen, että tämä oli taas se viimeinen kerta tälläpihalla. Suuntana Iso Syöte, on sitten hiitolatujensa puolesta positiivinen kokemus, mutta päivä riitti sielläkin. Siellä oli se latu Pieneltä Syötteeltä Kohti Isoa.. kaksi kilsaa laskua ja meikäläinen meni turvalleen, hyvä että henki säilyi. Paikat on nyt niin pirun kipeet. Nyt ollaan Pyhätunturilla ja VAU aurinko paistaa on kolome astetta lämmintä, suksi luistaa ja illalla mono, tosin ylävoiteluöljyllä liukastettuna. Viikko saadaan täällä kulumaan. Sitten siirrytään no aika näyttää mihin.....Pitäkää muutkin hauskaa niinkuin me eläkeläiset. Se on nyt meidän hiihtolomaa.....Kaikista kaatumisista huolimatta pidämme hauskaa, kunhan kroppa kestäisi vain kolhut.

Käyttäjän lisäys viestiin 8.3.2014 klo 16:01:58 Täytyy kuitenkin lisätä, että sukset ovat semmoiset multicripin Karhut. Pitää ja luistaa, takuuvarmasti. Mökkeillään.

KOCK REINO 08.03.2014 17:31

Hyvää loma vaan kiva kun suksi luistaa,varo poroja.

KOISTINEN TOIVO 08.03.2014 17:34

Seuraavalla kerralla koittakaapa Pulkkilasta Ouluun päin Uljuan altaan padon päälistä yöpymiseen. Rauhallinen paikka. Hirvaskangas, ja Tupos kovan rekkaliikenteen paikkoja. Vaikka ei minun unta häirihe. ( Ei häiritse atomipommia pienempi. Päällikön huom.) Niinhän sitä tulee. "EI koskaan" Tämä eläkelläisen onni, voi epäonnistua huoletta, tai onnistua. Elämää, parasta aikaa. Toivopoika

KOCK REINO 08.03.2014 17:40

Uljua on mun suosikki.

TERVASMÄKI MARKKU 08.03.2014 18:34

Uljualla, siinäkö kesäkioskin kohilla?

KOISTINEN TOIVO 08.03.2014 18:36

Siinä, kioskin nurkalta ylös padolle luiskaa. Saa kuulemma kalalupiakin sinne altaalle Toivopoika

JUNNO VESA 08.03.2014 18:51

Nyt ei kannata mennä yöksi Uljualle.Tuulee niin että pipo päästä lähtee.

POKKINEN TAPANI 08.03.2014 19:31

Ite kun olen hävyttömän herkkäuninen niin en välitä edes siitä patopäälisen alapuolisesta rauhasta. Kuuluu se liikenteen kumu aika ikävästi sinne venelaskuluiskan tasanteellekkin. Vaan Pulkkilasta tullessa vähän enne TB;tä oik ja heti vasen. Tie päättyy rauhalliseen venesatamaan. -tapani-

NISSINEN KAUKO 08.03.2014 19:47

Zeppeliinin pihalla Kempeleessä on aikalailla hyvä yöpyä,olen ollut 2 kertaa siellä. Päällikkökin on ollut tyytyväinen siihen,vaikka on herkkäuninen. Aamulla alkaa tavarantuonti liikenne aikaisin,mutta silloin on muutenkin jo jatkettava matkaa,siinä voi käydä kaupassakin kätevästi.

KOSKINEN JANI 08.03.2014 20:23

Pyhäsalmen abc:lla on siellä takapihalla sähköpaikkoja. Itse olen aika herkkäuninen ja siellä sain kyllä nukuttua.

KOISTINEN TOIVO 08.03.2014 21:46

Siellä pyhäslmen apc.lläkö sanukkua takapihalla. Toivopoika

KOSKINEN JANI 08.03.2014 21:56

Jep, vitosen maksoi sähkö. Ja se muuten taitaa olla yöt kiinni niin rauhallista senkin puolesta. Ja virallisesti se näköjään onkin abc pyhäjärvi.

HANSEN ARI 09.03.2014 07:55

Rantasarka Haukiputaalla on mun suosikki.(15€). On saunat ja pelit ja pensselit.

HIETAVUORI JUHA 09.03.2014 09:18

Tämä Tupos on ollut vuosikymmenet rekkamiesten paikka , ennen näitä abc asemia jo. Kyllä siellä on tullut nukuttua rekassakin samassa jyrinässä . Isoilla autoilla nyt vaan ei oikein mielellään pikku paikkoihin mennä , monestakin syystä, esim VC, joita ei rahtivehkeissä ole . Ja kyllä muutama satunnainen karavaanari ei paljon rahaa tuo huoltiksen kassaan . Se Uljua on myös tuttu yöpymispaikka , sielläkin kyllä rekkamiehet yöpyvät aika paljon . Nykyiset työaika määräykset pakoittavat rahtimiehet paljon enemmän yöpymään epämukavissakin paikoissa kun tunnit tulevat täyteen . Karavaanarilla ei tämmöisiä murheita ole voi katsella sopivan paikan helpommin . Ei tarvitse rahtiautojen sekaan tunkea ......

EEROLA TEEMU 09.03.2014 11:52

Juhan kommenttiin "Karavaanarilla ei tämmöisiä murheita ole voi katsella sopivan paikan helpommin . Ei tarvitse rahtiautojen sekaan tunkea ....." on helppo yhtyä. On järkeenkäypää, että ensimmäisiä kertoja yönyliparkkia etsivät ehkä jännittävätkin, että "löytyisi vaan hyvä paikka". Pelko on turhaa.

Kun kokemus kasvaa, niin melkein kaikki paikat ovat "yhtä hyviä" tai ainakin lähes. Arviolta 50 huoltoaseman, marketin ym. P- paikoissa on pohjoisen reissuilla yövytty, eikä yksikään ole jäänyt kielteisesti mieleen. Joskus ei ole edes käväisty ulkona m- autosta, vaan on jatkettu matkaa yön jälkeen.

Lueskelin tuota käyntipaikkakokoelmaa ja melkein kaikissa on tullut yövyttyä. Useimmin kuitenkin kauppakeskus Zeppelinin P- paikalla, 30- 40 kertaa. Yksi sieltä puuttui, missä on yövytty monta kertaa 90- luvulla, nimittäin Matin ja Maijan asema, kun mentiin Itä- Suomen suuntaan. Myös ennen Torniota olevan TB:n parkissa on oltu lukuisia kertoja. Näissä kaikissa on mukavat ruokailupaikat illallakin auki. Päivällähän palveluja löytyy lähes kaikkialta.

Käyttäjän lisäys viestiin 17.3.2014 klo 16:54:54 KORJAUS: Tuossa jutun lopussa horisen, että Tornion TB:n parkissa olisi oltu. Todellisuudessa ei olla oltu siellä, vaan Tornion Nesteen huoltoaseeman parkissa, missä on mm. Kotipitsan myymälä. Paikka on n. 500 m, ennenkuin käännytään oikealle Kilpisjärvelle vievälle tielle. Viikon verran sitten taas oltiin siellä öitä.

Kolarista voi helposti käväistä joen toisella puolella Ruotsissa, Heti tyhjän tullin jälkeen käännös oikealle ja Lahti`s markettiin. Vieläkin kruunun kallistumisen jälkeen jotkut lihatuotteet ovat siellä edullisia.

PALDANIUS HEIKKI 09.03.2014 12:02

Himangan Sautinkarilta löytyy hiljainen ja rauhallinen paikka yöpyä niin pohjoiseen kuin myös etelään matkaavalle ja vaikka pitempiaikaiseenkin oleskeluun. Sautinkarin Matkailuvaunuyhdistys:ry on ottanut vetovastuun alueesta 1.1.2014alkaen Isäntäpäivystys alueella alkaa 1.5 uudet puhelinnumerot tulevat alueoppaaseen (0466296435,0466296651) Paikka on erittäin kauniilla paikalla Lestijoikisuulla meren rannassa. Alueella myös vapaita kausipaikkoja.

KILLSTRÖM NIELS 09.03.2014 13:36

Ompa Täällä Pyhätunturtilla kilpailu turistin euroista kovaa kun Hotelli Pyhätunturin respan "tyttö" oli täysin tietämätön alueen yöelämästä. Vaan meidän onneksi taksimies Jari tiesi missä voi pistää jalalla koreasti. Suuri kiitos avuliaalle kuskillemme, näin se palvelu pelaa. Siispä suuntasimme Pyhän Asteliin, oli mahtavat humppatanssit ja mitä parasta siellähän on vielä Caravanaluekkin!!! Ihan Ravintelin oven edessä. Sattuneesta syystä tänään ei paljon hiihdetä.

EEROLA TEEMU 09.03.2014 15:24

Kompaan Nielsiä. Pyhän Asteliin menevät monet nekin tanssimaan, jotka asuu Pyhän hotellissa. Meno on parhaimmillaan sanoisinko, villiä.

POKKINEN TAPANI 09.03.2014 16:11

Humppa/Villiä?

Noh Villiä touhua se on pitsiinkin nypläys. -tapani-

EEROLA TEEMU 09.03.2014 18:14

Onko Pokkinen useinkin käynyt Pyhän Astellissa, kun noin hyvin osaa arvioida? Pitsiin nypläys ja sen arviointi sopisi näillä sivuilla syntyneeseen profiiliin. Ja mitä pahaa humpassa on, vai onko suurtakin syntiä? Sitä villimpää jos on syntiä. Ja mitäs se synti sitten on?

Kuuntele vaikka Junnun laulu "Matkalla pohjoiseen" niin pipo lakkaa kun alkaa kiristää.

KOISTINEN TOIVO 09.03.2014 18:19

http://www.youtube.com/watch?v=tGhLfiW1noY ww.youtube.com/watch?v=Dc7X5_YCZEE Toivopoika

EEROLA TEEMU 09.03.2014 18:38

Kiitos Toivopoika, täältä tulee peukkua vahvasti ylöspäin. Pian ollaan taas vaimon kanssa mekin Kaamasen tiellä! Junnun laulut soi aina matkassa. Olen sentään kätellytkin Junnua silloin kun kaikki oli paremmin ja ojavieret täynnä mansikoita kesäsisin. Tanssilavalla, missäs muuallakaan.

TOIVONEN MARTTI 10.03.2014 13:12

Met taas vaimon kanssa nukutaan kuin tukit rekkaparkeissa, varsinkin jos sattuu joku käyttämään kylmälaitetta koko yön niin siinä vasta unettava murina,

Lukemattomat kerrat on käynyt niin että on menty lähes täyden rekkaparkin vapaaseen reunaan nukkumaan ja aamulla on herätty ja huomattu että kaikki muut on lähteneet jo ajoon. Rekan ääni ei häiritse kun tietää jo etukäteen että kyllä moni niistä lähtee ennen aamua. Ei se ole merkki mistään vaarasta eikä siihen tarvi herätä.

Mutta mehän olemme kaikki erilaisia ja reagoimme eri tavalla ääniin.

Huonosti valaistu mixparking stellplatz tuolla maailmalla jossain kaupungin laidalla on paljon levottomampi paikka nukkua, siellä hiukan kuuntelee koko ajan ettei rosvot/huligaanit jne tule rapistelemaan.

mot

SIRKIÄ MATTI 10.03.2014 13:37

Limingantullin Nestettä vastapäätä, moottoritien toisella puolella on parkkipaikka. Vanha levähdysalue. Tämän hetkisestä paikan kunnosta ei ole tietoa. Aikoinaan saatiin nukuttua monia rauhallisia öitä paikalla.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=4000&srs=EPSG%3A3067&y=7202617&mode=orto&x=431073&lang=fi

POKKINEN TAPANI 10.03.2014 14:46

Noh ei ole tullut humppapaikoissa liiemmin käytyä. Tottahan se humppa voi joillekkin olla villeintä mitä maa päällään kantaa. Jaakko Tepon Rappari Tyynen humppa on toki tuttu, vaikken ole edes häntäkään kätellyt. Vai on minut täällä profiloitukkin?, vaan vielä ei vaivaa eturauhasta. Sen sijaan käytän edesmenneen sanontaa " mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta " . Ja eikös kaikki mikä näyttää, tuntuu tahi maistuu hyvältä ?, ole jonkin sortin syntiä. -tapani-

ENQVIST RAIMO 10.03.2014 20:17

Turha niihin rekkaparkkeihin on änketä ypymään jos ei todella väsytä,me olemme tulossa Marokosta ja ajelin tossa nejljätoista tuntia niin menimme Liettuassa nukkumaan huoltsikalle ,siinä vieressä kävi auto ja sen kylmälaite .Ajattelin kuinka mahtaa saada unta , mutta hyvin sai. Heräsin aamulla kun ei mitään kuulunut ,eikä ollut kun yksi rekka jäljellä . Kyllä sitä untasaaNiin että kyllä sitä unta saa kun tarpeeksi väsyttää. terveisiä Pärnystä Konsesta rami!

NIEMINEN PENTTI 11.03.2014 07:37

Matti Sirkiä oli laittanut kuvan tuosta paikasta, Limingan Tulli. Minä tunsin sen paikan Oulun tullina, ja olen yöpynyt siinä useamman kerran, joskus 10-15 vuotta sitten. Ollaan yövytty tuon sinisen nuolen osoittamassa paikassa, etelästä tullessa valtatien oikealla puolen, mutta myös tuolla huoltoaseman vieressä, lähellä tuota uimapaikkaa. Päivällä ja illalla siinä oli paljon nuoria uimassa, mutta yöksi rauhoittui. Siinä oli aina useampi vaunu yön yli, sekä muutama komennusmies ja joskus rekka, pari. Hyvä paikka vanheta yön yli.

VEIJOLA ESA 11.03.2014 10:07

Rauhallinen paikka täällä Saanan juurella lumimassojen keskellä. Yöllinen puhurituuli vähän heilutteli autoa, mutta uni maistui makeasti. nyt paistelee ja hanki kutsuu hiihtäjää. Eipä ole karavaanariporukkaa vielä isommin näillä palkisilla liikkeellä.

KOISTINEN TOIVO 11.03.2014 11:33

Kilpisjärveltä eteläänpäin, en muista kilometrejä on semmoista kangas juottia myödenjokirantaan päin soramonttutie. Siellä oli hyvä yöpyä. Toivopoika

KORHONEN PAULI 11.03.2014 12:28

Onko tuo Esan paikka se missä on niitä norjalaisten viritelmiä vai onko Saanan juurella muitakin yöpymispaikkoja? pkk

AHONEN AULIS 11.03.2014 13:27

Näyttäisi olevan P-paikka n 2.3 km ennen Kilpisjärven matkailukeskusta jossa niita naulamökkejä on.Terv:AA.

VEIJOLA ESA 11.03.2014 14:30

Arvaukset väärin. Paikka haltinmaan vieressä.

SIRKIÄ MATTI 11.03.2014 19:13

Lainaus, "Matti Sirkiä oli laittanut kuvan tuosta paikasta, Limingan Tulli. Minä tunsin sen paikan Oulun tullina, ja olen yöpynyt siinä useamman kerran, joskus 10-15 vuotta sitten. Ollaan yövytty tuon sinisen nuolen osoittamassa paikassa, etelästä tullessa valtatien oikealla puolen, mutta myös tuolla huoltoaseman vieressä, lähellä tuota uimapaikkaa." Lainaus päättyy.

Minulla tuli ajatusvirhe kirjoittaessani paikan nimeä. Oikea nimi on Oulun tulli. Oli hyväe, että korjasit nimen. Itse en ehkä olisi virhettäni huomannut.

Hyvä, että löytyy muitakin, jotka ovat todenneet paikan rauhalliseksi yön yli paikaksi.

NIEMINEN KALEVI 13.03.2014 00:26

Useamman kerran Konsessa ollut hyvä paikka, yövytään jatkossakin.

KILLSTRÖM NIELS 14.03.2014 18:21

No niin luut ehjinä svuimme Leville, tässä Areernan ja rinteiden välisessä parkissa aiomme viettää pari seuraavaa yötä. Tietysti asiaan kuuluu meno tänä iltana Tunturihotelliin tanstsuihin. Huomenna jos kunto suo, kutsuu luvattumaa hiihtäen ja monotanssit. Näin se yli seitenkyppisen kunto kohoaa. Eilen illalla satoi lunta Pyhällä. Huomiseksi luvattiin tänne aurinkoa.

Käyttäjän lisäys viestiin 14.3.2014 klo 18:23:54 Mikä hittolainen näitä nakkeja vaivaa, kun puuttuu kirjaimia tai on ihan muita mitä olen kirjoittanut? "saavuimme" ynnä muut, en jaksa tarkistaa.

HUOMO VESA 15.03.2014 19:30

Kerran Hirvaskankaan pihassa yöpyny, en tosin nukkunut kuin pari tuntia. Kokemuksen mukaan en voi suositella. Tolkuton rekkaliikenne sekä pikkuautot pörräävät läpiyön siinä parkkipaikalla ympyrää. Ei kyllä tarvinnut maksaa sitä 5€ kun valitin aamulla asiasta kassatytölle. Pahoitteli kyllä asiaa kun oli illalla sanonut että on rauhallinen paikka..

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.