SFC vs YLEISET ALUEET

KARJALAINEN EERO 23.02.2014 10:54

Miksi monilla SFC alueilla ei vierailijat voi vapaasti valita paikkaansa ? Usein tuntuu suorastaan kiusalliselta kun alueisäntä/emäntä kulkee mukana ja määrittelee: vaunu tuohon, peräkulma tuohon ja vetoaisa tuohon. Eikö riittäisi jos vastaanotossa kerrottaisiin alue/paikat mitä vierailijat voivat käyttää? Nykykäytäntö on ajanut siihen että mieluumin tulee käytettyä ns. yleisiä alueita jossa paikan ja usein myös vaunun suunnan saa vapaasti valita.

ROSTEN MIKA 23.02.2014 11:24

Ei kyllä tunnu uskottavalle tuo paikanmääräys! Olen itsekkin käynyt kymmenillä sfc alueilla, eikä koskaan ole määrätty että paa vaunus tohon !

Yleensä aina jos joku isäntä / emäntä portilta lähtee ohjaamaan niin aina ovat tarjonneet että tuossa ois hyvä paikka tai tuossa mutta ikinä ei ole "määrätty" tiettyyn paikkaan.

Eri asia joskus kyllä treffien yhteydessä jos paikkoja täytetään tulojärjestyksessä.

T. Mika

VALTONEN MARTTI 23.02.2014 14:24

Joillain alueilla on vieraita varten oma alueensa johon voi melko vapaasti sijoittua.

YLINIEMI SEPPO 23.02.2014 14:32

Yksi hyvä esimerkki vieraspaikka systeemistä on Kalajärvi.

KARJALAINEN ALPO 23.02.2014 15:11

Kyllä ole samaa mieltä Eeron kanssa, vaikka ei ollakaan veljeksiä. Olen kokenut samalla tavalla monissa paikoissa ei kylläkään kaikissa sfc-paikoissa.

KOISTINEN TOIVO 23.02.2014 17:50

kalajärvellä on kyllä ohjailtu paikoille, kun on aika täyttä ollut. Se asento-ohjailu on minusta paremminkin apuohjailua, ettei tule kolaria, eikä vahinkoa, Samoin on välit suunnilleen oikeen tulleet Onhan varmaan isännissä eroa, ja arvelevatko auttavansa jos mielestä kokematon vaunukuski. En ole siittä isompaa osannut aatellakkaan. Lienenkö tottunut lapiomiehen merkkeihin, kun on penkahommissa ollut, sun muissa. Tilaa jos reilusti ollut, niin kyllä ovat näytelleet paikkoja, ja kyselleet mihin haluaa Toivopoika

HÄKLI HANNU 23.02.2014 17:57

Tälläistä kohtelua on eniten alueilla joilla on suurin osa kausipaikkalaisia. Muutamalla paikalla ohjattu tasan siihen mihin otat ja joissain annettu alue mistä valita.Paikan nimeä en mainitse mutta siellä ohjattiin tiettyyn paikkaan ja sillä siisti. Oli sellainen "rinnepaikka" ja yläpuolella kausipaikkalaisten terassi kaikkine hienouksineen. Liikkuvana autoilijoina oltiin valvovien silmien alla koko ajan, jopa yläpuolen kausipaikkalaiset kävivät tarpeillaan ja jääelöllä eri aikaan ettei mitään mennyt ohi mitä meillä tehtiin. Oltiin käyty samalla paikalla n.5-10 v takaperin, silloin oli aitoa karavaanimeininkiä.

VÄLIAHDE JUSSI 23.02.2014 22:39

Alpo Pääasijassa se on niin että,vieras saa etsiä vapaan paikan,poikeuksen tekee suuri tapahtuma lähistöllä jolloin mennään tuohon syysteemiin pelkästään alueen turvallisuuden vuoksi, siis SFC alueilla. Yleisillä alueilla käytännöt vaihtelee melkohurjasti.

SUOKKO OIVA 24.02.2014 15:52

Minua vastaan yleisillä alueilla ei ainakaa ole tullut kuin yksi käytäntö. Pienillä alueilla voit valita vapaasti paikan ja suurilla alueilla heti respassa annetaan aluekartta eteen josta valita paikka tai voit käydä kiertämässä kävellen aluetta ja tulla sitten "käymään paperisodassa". SFC alueilla tulee kyllä isäntä sanomaan missä on paikkasi toki pari kolme vaihtoehtoa isäntä näyttää.

HAAPANEN TIMO 24.02.2014 17:55

Mun mielestäni on hyvä että paikka näytetään, joko kartasta tai oikein kädestä pitäen, ärsyttää ne ympäri kämppäriä autolla rouskuttavat jotka ei jaksa paikkaa kävellen hakea. Tämä ajelu jää pois kun paikka on tiedossa.

@timppa

YLINIEMI SEPPO 24.02.2014 18:04

Hyvä systeemi minun mielestä kämppärillä on jos annetaan kartta johon on merkitty vapaat paikat .

Sitten vain jalan katsastamaan mieluinen paikka.

KARJALAINEN EERO 24.02.2014 19:08

Liikumme usein kahden vaunukunnan karavaanina. Mieluusti parkkeeramme vaunujen ovet vastakkain. Joillain SFC-alueilla (ruuhkasta riippuen) tämä onnistuu, toisilla alueilla ei millään (peräkulma tuohon, aisa tuohon ...). Yleisillä alueilla se ei ole tuottanut ongelmia kertaakaan.

Ei olla Alpon kanssa veljeksiä, tietääkseni ei sukuakaan.

PITKÄAHO JUKKA 24.02.2014 20:03

Näillä SFC nomilla alueilla on tehty ns turvasuunnitelmat jossa edellytetään sen vaunun olevan siirrettävissä ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Se asia edellytää että vetoaisa pitää olla kytkettävään suuntaan eikä tartte haalia sakkia siirtämään vaunua käsivoimin. Eihän tälläinen asia tule normaalisti mieleenkään kun itse jotain haluaa.

KONTINAHO ALPO 24.02.2014 23:31

Mulla ei huonoja kokemuksia saamistani paikoista kummiltakaan alueilta Toivonu vain jotta aamulla kun lähden yleensa aikaisin niin ettei lähtö häiritse muita. Sekä jos karaokeilta ettei se alkon mieslaullajien laulu kuuluisi. A.K

HÄMÄLÄINEN MARKKU 25.02.2014 13:06

"Näillä SFCn omilla alueilla on tehty ns turvasuunnitelmat jossa edellytetään sen vaunun olevan siirrettävissä ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Se asia edellytää että vetoaisa pitää olla kytkettävään suuntaan eikä tartte haalia sakkia siirtämään vaunua käsivoimin."

Vaunuissa ymmärrän tuon, mutta matkailuato liikkuu molempiin suuntiin. Jos haluamme olla kaverin kanssa ovet vastakkain, niin se ei edes haittaa muiden pihaelämää, silti joskus vaaditaa autotkin nokka tielle päin.

POKKINEN TAPANI 25.02.2014 14:09

Siirryimme kerran Ukkohallasta Paljakkaan. Ensimmäisessä paikassa, ilmeisesti huoltomies, kertoi missäpäin ja kuinka paljon on vapaita paikkoja, kehottaen valitsemaan mieluisan. Paikan löydettyämme soitimme sopimuksen mukaan ja hän tuli avaaman sähköpaikan. Paljakassa meidät otti vastaan Ilmeisesti Alue-emäntä joka kertoi vapaita paikkoja olevan hyvin vähän, mutta meidän onneksi jokin kausipaikkalainen oli juuri aamulla lähtenyt. Tämä ylen avulias lähti näyttämään tuota ja lupasi olla näyttämässä mihin peruutetaan. Kerta kerran jälkeen piti ottaa parikymmentä senttiä eten taakse sivulle. Kunnes hän alkoi puhumaan jo senteistä. Silloin sammutin auton ja tuumasin ; nyt on hyvä. Vielä olisi kuulema voinut peruuttaa viisi senttiä vasemmalle ja kymmenen eteen? Olisi kuulema ollut niin kivan näköistä kun kaikki olisivat samassa rivissä?

Noh tuo alun tuntemus osoittautui päteväksi. Rinteet kyllä olivat hyvässä kunnossa, mutta jo saunatilat olivat täydessä kaaoksessa, samoin porukka niin ympäripäissään... saunaan kyllä jotenkin mahtui ja suihkussa ei ollut tungosta, kukapa sitä täysin kylmän veden alla viihtyisi? Onneksi olin Ukkohallassa täyttänyt auton säiliön täyteen ja pesydyimmekin sitten auton suihkussa. Ei siinä mitään kun voihan se Pääsiäisen aikaan sattua, että lämmin vesi loppuu. Saatuamme itsemme valmiiksi lähdimme suunnitelman mukaan katsomaan mitä herkkuja ravintolasta meille tarjottaisiin. Yllätys oli melkoinen. Jo ovella matka tyssäsi. Meitä oli isä, äiti ja kolme nuorta poikaa, vanhin lie 12v. Lapset eivät pääse enää 18 jälkeen ravintolaan, ei siis edes vanhempien seurassa syömään.

Onneksi lapsiperheillä on aina myös riittävästi ruokaa mukana. Vaan kaikista hauskinta oli olla siinä liki paraatipaikalla yöpymässä. Vielä 3 aikaan yöllä jotkut rouvat olivat toistensa tukkanuottasilla ja huuto kuin mekastus melkoinen. Starttasin auton ja ajoimme eräälle tukkienkuormauspaikalle loppuyöksi. Seuraavan päivän laskettelimme vielä Paljakassa kun olimme erehtyneet ostamaan kahden päivän liput. Näin tuli käytyä Paljakassa kahteen kertaan, niin myös ensimmäisen ja viimeisen.

PITKÄAHO JUKKA 25.02.2014 14:18

Joo,enpäs ole tiennytkään että matkailu voi olla näin vaikeaa,onneksi niin muuten lopettaisin moisen harrastuksen.

POKKINEN TAPANI 25.02.2014 14:46

Ei tuo meidän kokemus yhdestä paikasta nyt sentään harrastusta lopettanut. Ja tosiasia on, että aika vähän meillä noista alueista on. Ukkohallan lisäksi voin vilpittömästi kehua vaikka Rairantaa Uudessakaupungissa tai vaikka tuota Ruununhelmeä Oulunjärven Säräisniemestä. Yksityistä erittäin miellyttävistä paikoista mainitsisin vaikka Stisuttajoen suun lomakylän Inarin Partakosta.

Enkä nyt lähtisi tuota Ukkohallan paikkaakaan yhden pääsiäiskokemuksen takia pannaan julistamaan. Meillä vain sattui käymään huono tuuri. Mutta se, että lapset eivät pääse vanhempiensa seurassa ravintolaan syömään, kertoo paikan yleisestä hengestä- -tapani-

Käyttäjän lisäys viestiin 26.2.2014 klo 16:21:01 Olimpas tehnyt kardinaalimunauksen. Ukkohallasta ei ole ikinä ollut muita kuin positiivisia kokemuksia. Ikävät kokekukset koskivat siis vain ja ainoastaan Paljakkaa. Sori -tapani-

KARJALAINEN EERO 25.02.2014 20:21

"Näillä SFCn omilla alueilla on tehty ns turvasuunnitelmat jossa edellytetään sen vaunun olevan siirrettävissä ennalta tehdyn suunnitelman mukaan. Se asia edellytää että vetoaisa pitää olla kytkettävään suuntaan eikä tartte haalia sakkia siirtämään vaunua käsivoimin."

Ymmärrän ja hyväksyn turvallisuusnäkökohdat täysin. Sikäli komppaan Hämäläisen Markkua ettei autolla liikuttaessa eroa ole siinä pitääkö parkista lähteä pakilla vai ykkösellä. Jos vaunuissa turvasuunnitelman mukaan pitää vetoaisa olla kytkettävään suuntaan, on tuota ohjetta kausipaikoilla niin SFC- kuin muillakin alueilla monesti tulkittu melko väljästi. Ilmansuuntien ja maaston mukaan rakennettuja kokonaisuuksia terasseineen ollaan ihasteltu, samalla miettien miten tuokin vaunu on tuohon kohtaan kammettu, aisa metsään päin ja vaunun renkaat lecaharkkojen päällä.

YLINIEMI SEPPO 25.02.2014 20:31

Juuri näin on monella kausipaikkalaisella vaunu että tulipalon sattuessa ei liikahtaa paikalta kuin suurella neliveto traktorilla.

Kun päiväkäviä tulee vanun kanssa pitää puomi olla tiellepäin jota on nopeasti siirretävissä tulipalon sattuessa.

Lakihan on miten luetaan ja tulkitaan.

SUOMINEN TAUNO 26.02.2014 09:46

"Enkä nyt lähtisi tuota Ukkohallan paikkaakaan yhden pääsiäiskokemuksen takia pannaan julistamaan. Meillä vain sattui käymään huono tuuri."

Tarina ei kerrokaan näistä Ukkohallan tapahtumista mitään. Paljakassa näytti olleen monenmoista harmia.

Itse olen majoittunut molemmissa paikoissa kesäaikaan ilman mainittavia harmeja.

POKKINEN TAPANI 26.02.2014 16:30

Näytti tulleen sormille ihan oma tahto vaikka ajatus kyllä päässä toimi loistavasti? Ikävät kokemukset koskivat ainoastaan Paljakkaa. Ukkohallassa ei siis ole ikinä ollut muita kuin positiivisia kokemuksia. -tapani-

KARJALAINEN ALPO 26.02.2014 16:45

Sukunimikaimalla on saman moiset ajatukset.

Vaikka ei olla sukua eikä veljeksiä, mutta liekköpä oltu armeijassa tupakavereita.

KARJALAINEN EERO 26.02.2014 18:38

Ei taidettu olla samassa tuvassa. Olin Keuruulla komppanian ainoa Karjalainen.

KARJALAINEN ALPO 26.02.2014 18:58

No eipä sitten, olin Hiukkavaarassa ja samassa tuvassa meitä oli kolme Karjalaista.

BACKMAN JUHANI 26.02.2014 20:20

eikohän kaikki voi paikkansa valita että rutunat sixseen

MARTTILA PEKKA 26.02.2014 23:24

Olen 36 vuotta vaunuillut enkä koskaan ole ollut huonolla leirintäpaikalla eikä meitä ole ikinä määrätty epämieluiseen paikkaan, sitä kun voi itse valita paikkansa ajamalla kotiin tai vaikkapa hiekkakuopalle seuraavaksi yöksi ja aisan suunta on vapaasti määriteltävissä! Tosin on sanottava, että jokuset leirintäalueet ovat olleet parempia kuin toiset... Eikös se ole sillä tavalla, että aina, kun poistut kotoa, saat varautua muidenkin ihmisten tapoihin ja edesottamuksiin, tuskin kukaan SFC-alueen isäntä tai emäntä piruillessaan sinua määräilee. Paljakan kolmesta talvesta on hyvät kokemukset ja Häkän kolmestatoista vielä paremmat. Kukapa muistaa ne vuoden 1981 FICC:n tilapäisvessat Maisansalon pelloilla - voi sitä lemua ym. Ei ollut kiva olla isäntänä - mitäs menin ja mitäs tulivat ympäri maailmaa sinne... On käynyt niinkin, että vaimo unohti kerran 35-vuotisen lentopalloharrastukseni aikana laittaa saunan valmiiksi, kun tulin höntsyilemästä, joten kotonakaan ei aina mene sekunnilleen ja saattaapi sitä jossain suurkaupungin kerrostalossa olla myös häiritseviä ääniä pikkutunneilla. Samaisessa lentishöntsyporukassa 50 vuotta pelaillut kaverini sanoi, että hän ei ole ikinä saanut huonoa passia, taisi pikkuisen narrata! Siis asenne ja oma mieliala vaan kohdilleen, niin jääpi turhat rutinat pois ja kaikilla on parempi olo. sanoo pikkukaupungin poika pekka

AHOLA ESA 27.02.2014 09:24

MARTTILA PEKKA kirjoitti: "Eikös se ole sillä tavalla, että aina, kun poistut kotoa, saat varautua muidenkin ihmisten tapoihin ja edesottamuksiin..."

Näinhän se on, mutta kun karavaanari on kaikkien kaveri :(

KORHONEN JORMA 18.03.2014 18:56

Matkailu kotimaassa! Lukiessani mielipiteitä, tuli ajatus,että onpas ollut huonontuurin paikkoja mat kailijoilla! Olen itse 15 - vuotta matkaillut autolla ympäri Suomen. Eteeni on tullut vain ja ainoastaan eritasoisia paikkoja! Ja mitä ihanimpia, on nämä SFC omat paikat! Miten avulias paikan Isäntä tai Emäntä ottaa tilanteen haltuun,heti alkajaisiksi! Lämmin tunne oikein puserossa tuntuu, kun virkailija ohjaa loma laisen paikalleen! Voi esittää mielipiteen, vaihtaa paikkaa, kääntää suuntaa tai ihan miten vaan. Ja aina käy! Onhan yleensä elämässä muutenkin.....kun toi metsä vastaa, niin ku sinne huudetaan! Tärkein sääntö mielestäni on....kohtele toista samalla lailla, kun haluaisit hänen kohtelevan sinua! Ja nämä Isännäthän ja Emännät palvelevat ainakin minua, kun parahimmassa hotellissa! Joten lähretähän reissuun ilosella ja rauhallisella mielellä!

VÄLIMÄKI JARMO 18.03.2014 22:02

Nyt. Naulan kantaan .Eli samaa mieltä. JV

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.