SF-Caravan ry:n liittokokous käsitteli sääntömääräiset asiat ja huomioi yhdistyskonkareita Turussa

SF-Caravan ry:n liittokokous käsitteli sääntömääräiset asiat ja huomioi yhdistyskonkareita Turussa

25.9.2021

SF-Caravan ry:n liittokokous käytiin lauantaina 25.9.2021 Turussa. Liittokokous kutsui kunniapuheenjohtajaksi vuosina 2009-2017 liittoa luotsanneen Juha Hämäläisen, huomioi liiton ja yhdistysten aktiiveja, vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion muutosehdotuksin sekä valitsi uudet hallituksen jäsenet.

SF-Caravan ry:n liittokokous siirtyi jo toisena vuonna peräkkäin koronaviruspandemiasta johtuen keväältä syksyyn. Kokous käytiin lopulta syyskuun viimeisenä viikonloppuna lähikokouksena Holiday Club Caribian auditoriossa, Turussa.

Juha Hämäläisestä liiton kunniapuheenjohtaja

Liittokokousedustajat osoittivat kiitoksensa kunniapuheenjohtajaksi kutsutulle, lappeenrantalaiselle Juha Hämäläiselle, seisaalteen suosiotaosoittaen. Silminnähden kunnianosoituksesta liikuttunut Hämäläinen toimi SF-Caravan ry:n puheenjohtajana vuodet 2009-2017. Hämäläisestä tuli järjestyksessään liiton neljäs kunniapuheenjohtaja, aiemmin nimettyjen Börje Tengströmin, Seppo Pietiläisen ja Eero Ollilan seuraan.

Vuoden karavaanarin 2020 nimityksen vastaanotti Hanna Jokinen. Vuoden yhdistyksenä palkittiin SF-Caravan Kainuu ry.

Jäsenyhdistysten hyväksi tehdystä työstä, yhdistystoiminnan korkeimmalla huomionosoituksella, platinamerkillä, liittokokouksessa huomioitiin Teuvo Hämäläinen SF-Caravan Kouvolan seudusta, Raimo Kosonen SF-Caravan Hyvinkään seudusta, Martti Turkki SF-Caravan Satakunnasta ja Erkki Helin SF-Caravan Lahden Seudusta.

Liiton hopeinen ansiomerkki myönnettiin Kenneth Björkskogille, Risto Eskeliselle, Kauko Meriläiselle, Lauri Paavilaiselle ja Reijo Tuomalalle.

Irmeli Valve, Veikko Vuorialho ja Peter Lord liittohallitukseen

Liittohallituksen jäsenistä erovuorossa Turun liittokokouksessa olivat Minna Joensuu, Jiri Kattelus ja Timo Tarvainen. Heistä Vuoden karavaanariksi 2017 valittu Tarvainen ei asettunut enää ehdolle. Kärkikolmikon osalta tasaisessa liittohallitusvaalissa eniten ääniä sai tuusulalainen Irmeli Valve (197 ääntä). Lahtelainen Veikko Vuorialho oli vaalin toinen 193 äänellä, ja jyväskyläläinen Peter Lord kolmas 191 äänellä. SF-Caravan ry:n varapuheenjohtajana toiminut Minna Joensuu oli vaalin neljäs (137 ääntä), ja hallituksen jäsen Jiri Kattelus viides (65 ääntä). Juha Rakkolan äänimäärä oli 30 ja Timo Rusin 26. 

Uusiksi hallituksen jäseneksi valittujen pesti on kolmivuotinen; liittokokouksesta vuoden 2024 liittokokoukseen.

Jäsenmaksu säilyy ennallaan

Liittokokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2020 ja hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuosille 2021-2022 muutosehdotuksin. Jäsenmaksu säilyy ennallaan. Jäsenmaksujen liiton osuus varsinaisen jäsenen osalta on 29 euroa ja rinnakkaisjäsenen osalta 12 euroa. Jäseneksi liittyminen, johon sisältyy uuden jäsenen ensimmäisen vuoden jäsenmaksu, tarramaksu ja kirjaamismaksu, maksaa 48 euroa. Rinnakkaisjäsenen ensimmäinen jäsenmaksu on 15 euroa.

Liittokokouksessa 2021 oli edustettuna 60 jäsenyhdistystä SF-Caravan ry:n 79 rekisteröidystä jäsenyhdistyksestä. Läsnä oli 151 liittokokousedustajaa.

Caravan-lehden artikkelin liittokokouksesta voit lukea tästä linkistä.