Liittokokous Joensuussa, liittohallitus jatkaa samassa kokoonpanossa
Liittokokous Joensuussa, liittohallitus jatkaa samassa kokoonpanossa
23.5.2015
SF-Caravan ry:n lauantaina 23.5. Joensuussa pitämä liittokokous valitsi liittohallitusjäsenet Ahti Kuikan, Minna Joensuun ja Timo Tarvaisen jatkamaan liittohallituksessa vuoden 2018 loppuun saakka.
Ahti Kuikka Joensuusta (192 ääntä), Minna Joensuu Kuopiosta (181 ääntä) ja Timo Tarvainen Porista (159 ääntä) valittiin liittohallitukseen vuosiksi 2016-2018. He kaikki ovat myös nykyisen liittohallituksen jäseniä. Neljäntenä ehdokkaana vaalissa ollut Jouni Hämäläinen Hämeenlinnasta sai 48 ääntä.
Liittokokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2014 ja hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2016. Jäsenmaksu säilyy ennallaan. Jäsenmaksujen liiton osuus varsinaisen jäsenen osalta on 27 euroa ja rinnakkaisjäsenen osalta 10 euroa.
Liittokokous hyväksyi SF-Caravanin uudeksi jäsenyhdistykseksi Etelälahden ulkoilu ry:n. Uuden jäsenyhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Veli-Matti Kammonen.
Liittokokouksessa oli edustettuna 57 yhdistystä liiton 74 jäsenyhdistyksestä. Läsnä oli 161 liittokokousedustajaa. Joensuun kaupungin tervehdyksen kokoukselle toi kaupunginsihteeri Jari Horttanainen.
Uutiset ja tiedotteet
SF-Caravan vastustaa alueellista matkailijaveroa 30.1.2026
Messuarvonta Caravan 2026 -messuilta suoritettu 28.1.2026
Pyhäranta Camping ja Naantalin Saloranta Vuoden Caravan-alueet 16.1.2026
Vuoden Caravan-alueiden julkistus Caravan-messuilla 16.1. klo 17 14.1.2026
SF-Caravanilla reilut 60 000 jäsentä - kasvua nuorimmassa ikäryhmässä 8.1.2026
