Näissä vetokoukkua koskevissa kirjoituksissa on aina jäänyt epäselväksi se mistä E-säännöt tulee, mikä on niiden oikeusvaikutus ja suhde EU-direktiiveihin.
Ensinnäkin tyyppihyväksynnästä lyhyesti.
Ajoneuvoihin ja niiden järjestelmiin tai osiin sovelletaan tyyppihyväksyntäjärjestelmää. Kyse on järjestelmästä, jossa hyväksyntäviranomainen hyväksyy (Suomessa Ajoneuvohallintokeskus) tuoteen valmistajan prototyypin ja samalla varmistaa, että tuote on säännösten mukainen, jonka jälkeen tuotteen valmistaja valmistaa tuotetta myyntiin hyväksyntäviranomaisen valvonnassa. Ensisijaisesti tyyppihyväksynnässä on tietenkin kyse kauppapolitiikasta mutta myös siitä, ettei mitä tahansa tinakankia voida myydä vetokoukkuna.
Tyyppihyväksynnän lähtökohtana on v. 1958 solmittu Geneven sopimus, jolla Euroopan suuret autonvalmistajamaat sopivat moottoajoneuvojen varusteiden ja osien hyväksymisehtojen yhdenmukaistamisesta ja hyväksyntöjen vastavuoroisesta tunnustamisesta (SopS 70/1976) = Geneven sopimus.
Tällä sopimuksella luotiin pohja ja periaatteet E-säännöille.
Sopimuksessa kuvattu tyyppihyväksyntäjärjestelmä on seuraava:
tyyppihyväksyntähakemus, hakemuksen tekniset asiakirjat, tyyppihyväksyntä, todistus annetusta hyväksynnästä, tuotteen merkintä hyväksymismerkinnällä ja tuotteen valmistuksen valvonta.
Sopimuksen keskeisiä periaatteita on, että sopimukseen liittynyt osapuoli (valtio) velvoitetaan tunnustamaan toisen sopijapuolen myöntämä hyväksyntä tuotteelle eikä sen maahantuonnille ja myynnille saa asettaa esteitä.
Lisäksi sovittiin, että E-sääntöä soveltava osapuoli saa asettaa E-säännön mukaiset vaatimukset osaksi kansallista lainsäädäntöä, soveltaa E-sääntöä alempaa kansallista vaatimustasoa tai olla soveltamatta E-sääntöä lainkaan.
E-sääntöä tiukempia vaatimuksia tuotteelle ei kansallisella lainsäädännöllä tai säännöillä saa kuitenkaan asettaa.
Suomi liittyi Geneven sopimuksen 1976 ja vuonna 1998 tehdyllä muutoksella myös EU hyväksyttiin Geneven sopimuksen sopijapuoleksi. Samalla myös Japani hyväksyttiin sopijapuoleksi. Geneven sopimukseen on littynyt yli 40 maata ja toimintansa aikana se on antanut 124 E-sääntöä muutoksineen. Vuoden 1994 alusta lukien kaikki EU:n direktiivit mukaanlukien tyyppihyväksyntädirektiivit, ovat sitoneet myös Suomea.
Suomen Ajoneuvohallintokeskus myöntää vuosittain 300-400 tyyppihyväksyntää lähinnä ajoneuvojen osien kotimaisille valmistajille jotka valmistavat ajoneuvojen tuulilaseja, katalysaattoreita, valaisimia, renkaita jne.
Vaikka Suomi onkin nykyisin EU:n jäsen ja sitä sitoo direktiivit niin E-säännön määräykset ovat kuitenkin rinnasteisia lainsäädännössä esim. ajoneuvoasetuksessa 2002/1248 tyyppihyväksyntävaatimus voidaan saavuttaa joko niin, että tuote vastaa erityisdirektiivin tai E-säännön määräyksiä. Käytännössä EU- ja E-säännöt vastaavat nykyisin toisiaan. Mm. tästä vetokoukusta on olemassa viranomaisteksti jossa sanotaan ...vetolaitteen tulee olla hyväksytty direktiivin 94/20/EY tai E-säännön n:o 55...
Aluksihan monet EU-erityidirektiivit olivatkin suoria kopiota E-säännöistä. Nykyisin EU tähtää pääosin koko ajoneuvon tyyppihyväksyntään = CE merkintään koko ajoneuvon osalta mutta se onkin jo toinen juttu.
E-säännöt löytyy YK:n Europpan talouskomission nettisivuilta osoittesta englannin tai ranskan kielisinä www.unice.org
Tämä paljon puhuttu Regulation E-55 löytyy suoraan linkistä
http://www.unece.org/trans/main/wp29/wp29regs/r055r1e.pdf
Uudet E-säännöt ja niiden muutokset julkaistaan myös EU-virallisessa lehdessä, joka on suomenkielisenä luettevissa myös netistä.