Auton tuulilasikameroista

AHJOS TIMO 11.11.2012 18:12

Tuolla jäsenkeskusteun puolella on käsitelty muutamia autokameralla tallennettuja tilanteita ja kameroita. Ajattelin, että tässä voisi pohtia sitä aihetta julkisestikin.

Tärkein argumentti kameran puolesta tuntuu olevan se, että onnettomuuden jälkeen voi todistaa tapahtumien kulun. Mieleeni tulee kolme epäilystä: 1) Tapahtuuko olennainen siinä suunnassa, mihin kamera osoittaa. 2) Jos joudutaan tekemisiin oikein rikollisten kanssa, kuten eräissä YouTubeen laitetuissa videoissa, silloin on vaara, että hyvin esillä olevan kameran joutuu luovuttamaan rikollisille. 3) Näkyvästi esillä oleva kamera varastetaan pysäköidystä autosta ihan vain sen arvon vuoksi.

Nykyisinhän on olemassa myös hyvin pienikokoisia videokameroita, joita käytetään esim. akkukäyttöisissä helikopterilennokeissa. Autossa olisi ihanteellinen sellainen laite, jonka tallennuskoneisto muistikortteineen ja akkuineen olisi rasiassa jossakin alempana ja tuulilasin korkeudella näkyvissä olisi vain huomaamaton sormenpään kokoinen kameraosa. Onko sellaisia laitteita tarjolla? Kriittisessä tilanteessa pitäisi ensin nopeasti vaihtaa laitteen muistikortti ja vasta sen jälkeen lähteä ulos autosta keskustelemaan tapahtuneesta.

LÖNNQVIST LEIF 12.11.2012 16:43

Tuli mieleen miten toimisi modifioitu peruutuskamera, kamera maskin yläreunaan ja jonnekin sisälle tämä nauhoittava osa. Ajattelemisen aihetta???? Lefa

VÄLIAHDE JUSSI 12.11.2012 18:39

Timo Tietenkin se hyvä olisi,kyllä se vielä tuleekin internoituna autoon nauhoitus ominasuuksilla eli mustalaatikko niinkuin, lentokoneissa. Olis vain Piilonen tätä vaatinut valmistajilta, eikä,kaasukatsastusta liikennemisteriltä.

AHJOS TIMO 12.11.2012 21:16

Leifin kirjoituksesta tuli mieleen, että onhan niitä rekisterikilven aluslevyynkin kätkettyjä peruutuskameroita. Ei sitä kameran linssiä varmaankaan eturekisterikilpeen kannata laittaa, mutta jossakin tuulilasin reunassa sisäpuolella voisi olla yhtä huomaamaton paikka. Ainakin minulla on Ducatossa kuljettajan vasemman käden puolella alhaalla avonainen lokero, johon kameran koneisto mahtuisi ja johon kuljettaja ylttää hyvin jopa ajaessaan.

LILJEROOS JOUKO 12.11.2012 21:45

Oliskohan tämä siihen tarkoitukseen:

http://www.gadgetsfactory.com/3-5-tft-lcd-rearview-mirror-car-camera-car-dvr-5mp-cmos-180-swivel-dual-night-vision-lens-car-black-box.html

AHJOS TIMO 27.02.2013 21:48

Tässä uudentyyppinen autokamera, ilmoitus julkaistu vasta tällä viikolla: http://kauppa.webhill.fi/product_details.php?p=13834&c=2522#tuotekuvaus-tab

Siinä ei ole lainkaan omaa näyttöä. Kuvaa katsotaan älypuhelimella WLAN:in välityksellä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.