Kajava voisi selventää asiaan, kun asia liittyy olennaisesti vääntöön tai paremminkin se käyttöön.
Vaunun vedossa kytkimeen kohdistuu suurempi rasitus kun ajattaessa ilman vaunua. Jos kytkimellä on taipumus luistaa se tapahtuu juuri vaunun vedossa ja etenkin jos vedätetään suurella vaihteella suurimman väännön alueella.
En sano, että tämä on suurivääntöisten turbodieselien en ongelma, mutta voi sitä olla jos vaihdelaatikon käyttö unohdetaan.
Vaihteen pienentämien vähentää kytkimeen kohdistuvaa rasitusta.
Kytkimen luistamien ilmaisee itsensä usein paitsi voimakkaalla hajulla myös sillä, että suurimalla vaihteella ajettaessa kierrosluvun kasvu ei vaikuta suoraan nopeuden nousuun jolloin tietää, että kytkin luistaa.
Se että se seuraavana päivänä kytkin ei enää luistanut johtuu ilmeisemmin siitä, että asetelman, kytkinlevyn ja vauhtipyörän pinnat olivat jäähtyneet eikä vaunu ollut perässä.
Se että se palatessa ei luistanut voi johtua samoista syistä.
Voi toki olla niin, että levyn pinnat ovat aiemmin kiillottuneet ns. lasittuneet ja luistossa pinta olisi karhentunut, mutta normaalisti kyllä tapahtuu juuri toisinpäin eli lasittunut pintaa kiillottuu vain lisää ja luisto sen kun pahenee. Ja kun kytkin luistaessaan voimakkaasti lämpenee, se vain lisää luistoa.
Kannattaa tarkkailla tilannetta ja kytkimen pitävyyttä voi myös testata.
Lievä ylämäki, suurin vaihde ja moottorin suurimmalla vääntömomenttialueella äkkiä kaasu hetkeksi pohjaan.
Kytkimen luiston kyllä huomaa myös korvakuulolla ja jos autossa on kierroslukumittari niin kannattaa seurata miten se raegoi kaasunpainallukseen ja muuttuuko nopeus kierrosluvun suhteessa. Jos kierrokset kasvaa mutta nopeus ei, niin asia on selvä, kytkin luistaa.
Jos auto luiston vuoksi uhkaa jättää tien päälle niin paras konsti on antaa kytkimen jäähtyä ja sitten vain pienellä vaihteella ajelee kotiin/korjaamolle.
Jos levy menee vaihtoon niin kannattaa samalla vaihtaa paineasetelma jossa on jäykemmät jouset.