S4:sen katto

KALLIO SULEVI 11.05.2015 14:47

Kurkakkaapa koiruuttanne katolle.

Lehtikuusen neulasija poistaessa kattoluukun ravoista, huomasin katon olevan pieneltä matkalta lontolla. Vaununi Solifer s4:sen katto on perältä ojan puolelta lontolla. Vaunussani on vessa tienpuolella takana ja katossa kattoluukku. Lontto kohta on ojan puolella, vessan kattoluukun kohalla n.10-15cm reunasta. Vaunun leveys suunnassa mitattuna lontto on n.40-50cm leveä ja pituussunnassa n.25-30cm.

Laskin katolle vettä ja muualta vesi poistui vaunun ollessa suorassa, mutta tähän lonttoon kohtaan vettä jäi "seisomaan" n.2-3mm. Veen seisoessa katolla ei kuitenkaan levinnyt reunasaumalle.

Mistähän lonttous johtuu? Onkose näijen Soliverien ominaisuus vai vika?

Sisälle päin lonttous ei näy ja sisäkattolinja on linjassaan. Vaunu on kosteusmitattu. Koko vaunun mittaus tehtiin tämän kattojutun takija normaalija tiheämmällä kammalla, vuotoja ei ole, on kuiva. Samoin tarkistutin kaikki saumat. Tiiviste aineet koko katon mitalta, keulan ja perän saumoissa samaten pohjassa on hyväkuntoiset ja tiiviit. Seinät on suorat ja kohillaan, samoin pohja. Missään ei näy kupruja tai pullistumija.

Ihmetyttää vaan tuo katto, onkohan tulossa jotain vakavempija vai voisko se olla, että on tullu jo tehtaalla lontolle. Vetoomus S4:sen käyttäjille ja omistajille, kurkakkaapa omalle katolle, tien puolelta minäkin sen huomasin, vähän etuviistosta katottuna. Omassani näkyy ainakin selkeästi.

Onko muijen vastaavissa vaunuissa katto lontolla?

ROSTEN MIKA 11.05.2015 15:57

Pelko pois Sulevi ! Eiköhän melkeenpä jokaisen vaunun katolle jää pieni lätäköitä ! Ei niin luotisuoraa kattoa taida missään olla etteikö pieniä lonttosia tai painaumia olisi ! Hobbyn landhousessa on kyllä harjakatto, sinänsä ihan fiksu ratkaisu ! Alumiinipellillä kun on tuon lämpötila vaihtelun takia ominaisuus joko laajentua tai kutistua. Tärkeintähän on tuo kattoluukkujen ja läpivientien tiiviys ettei seisova vesi pääse sitä kautta pintamateriaalien läpi katon rakenteisiin !! Eikö ??

Mika

VALTONEN MARTTI 11.05.2015 16:36

Sulevi, omaani S nelosta aion kurkistaa katolle heti seuraavalla käynnillä. Tänään kävin mutten tätä kirjoitusta ollut lukenut.

Tuli kuitenkin mieleen että osuukos se kohta juuri vessan sivuseinän kohdalle?

Seinähän on ruuvattu kattoon ja lattiaan. Tuo seinä saattaa olla hiukan matalampi kuin sen pitäisi koska minulla ainakin ne yläpään kiinnitysruuvit ei tahdo katossa pitää vaikka ne usein olen liimaakin käyttäen kiristänyt.

Koska vaunumalli on ns.takarungoton, takaosa "elää" ajossa tavallista enemmän ja tämä "lyhyehkö" seinä samalla ikäänkuin vetää itseään irtipäin katosta kiinnitys pettää.

Jos nyt sinulla on kiinnitys ollut lujempi ja seinä vetää kattoa siltä kohtaa hieman alaspäin.

Tämä nyt on ihan hajanaista teoriaa vain mutta sopisi kummankin vaunun oireisiin.

Kuten Mika jo totesikin ei pienet kupruilut mitään haittaa kunhan on ehjä ja kuiva.

KALLIO SULEVI 11.05.2015 17:49

Lontto ei ole vessan sivuseinän kohalla, se sattuu vaunun pituussuunassa vessan kattoluukun kohalle ja lontto loppuu ojanpuoli reunalta katottuna n. 60-70 senttiä katon ulkoreunasta mitattuna. Eli leveysuunnassa reilusti ennen puoltavälijä.

Jos väliseinä on yläpäästään lyhyt, niin kuin Valtonen mainitsit, eikös sisäkatonkin pitäisi "roikkua" jos väliseinä vetäs ulkopeltijä alaspäi? Mulla on sisäkatto suora niin silmämääräisesti kuin vatupassillakin kahtottuna. Olen tarkistanut kaikkien kaappien ja seinien kiinnitykset ja niiltä osin kaikki on kunnossa, ei ollu löysijä liitoksija.

Käyttäjän lisäys viestiin 11.5.2015 klo 17:58:05 Sen takija tuo lontto aiheuttaa lisää harmaita hiuksia, kun tuo Soliverin runko loppuu het akselin takapuolelle, heräs eppäilys, et onko se netkahtanu. Muuten katto on suora ku viivaimella veetty.

Täytyypi seurata miten se elää, ku nuille seutuville tulis aurinkopaneelin pää, se ei muute katolle mahu.

VALTONEN MARTTI 11.05.2015 18:21

Teoriani romahti sitten. Siitä sisäkatosta vaan ajattelin ettei siitä helpolla huomaisi muutosta kun ei se heijastele ja peilaa kuten peltipinta. Mutta jos olet sen mittaillut oikein niin uskottava on.

Yksi mahdollisuus on myös eristelevyssä ollut ohennus sillä kohtaa ja pelti liimattuna kiinni olisi samassa muodossa.

Usein esimerkiksi kyljissä saattaa näkyä pystysuuntaisia sisään painumia rimoitusten kohdalla samasta syystä varmaan. Kun valoa vasten katsoo.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.