Kaasuauto.

Timo Haapanen 25.03.2022 08:52

Ensinnä se ettei tämä 1,4 litrainen sovellu vaunun vetämiseen.

Aika edullista ajaminen on pienellä kolmen tankkauksen kokemuksella. Ekalla tankillisella ajoin 280 km. ja kaasua meni tankkiin 11 kg. Toisella tankkauksella eilen ajoin 220 km. ja kaasua meni 10,8 kg. Määrän ero johtui toisen tankillisen kovasta ajosta ja siitä ettei tankattava tavara ole nestettä vaan määrä mitataan paineesta joka ei täsmällisesti päätä kaasun tankkiin menoa aivan samalla tavalla joka kerta. Myös tankkaukseen kuluva aika vaihtelee. Viitisen minuuttia kuitenkin.

Pienen 500 km:n mittauksen tuloksena 500 km:n ajo maksoi 33,80 € mikä tekee 6,76 €/100 km.

Tämä perustuu kokonaan sille että aivan lähellä on yksi suomen suurimmista biokaasulaitoksista joka myy erittäin edullisesti tuotteistamme jalostamaansa tavaraa.

Turussa näkyi eilen olevan Gasumilla 1,90€ kun meillä on 1,55 € eikä lähistöllä ole muita asemia.

Normihinnalla ajo olisi ollut 41,42€. eli 8,3 €/ 100 km. Matkamittarin virhettä en ole tarkastanut.

@timppa



Toivo Koistinen 25.03.2022 10:32

Onko tuo muunnettu kaasulle, bensiinikoneesta, tai diiselistä, vaiko ihan alkuperäis kaasuauto.
Kiinnostaa siksi, että kun nyt hallinto, ja EU vaatii romuttamaan hyviä 2000 luvun alun autoja, ja minä riitelen rantalenkillä päätäjien kansa, että miksei niitä vanhoja voi päivittää vaika ydinvoimalle.
Johan 90 alussa kaveri muutti tojota korollan vetypolttokennolle.
Väittäähän ne ihmisen käyneen kuusakin, joten luulisi moisen onnistuvaan.
Tp

Timo Haapanen 25.03.2022 11:32

Viime viikolla muutettu.

@timppa

Toivo Koistinen 25.03.2022 12:57

Kumpi kone. diisel, vai bensa alunperin kone.?
Tp

Timo Haapanen 25.03.2022 13:06

Pensa, ei dieseliä kannata muuttaa.

@timppa


Menee nytkin pensaa, nollakelillä kylmä kone käy noin kilometrin pensalla ja sitten se vaihtaa kaasuun. Lämmin moottori vaihtaa parin sadan metrin jälkeen.
muokattu: 25.3.2022 13:08
Kari Pulkkinen 25.03.2022 13:17

Monenko kilon tankin/t laitatit ja paljonko kirpaisi ?
Entä vaikutus siihen vuotuiseen käyttömaksuun?
@KP

Ari Kuusisto 25.03.2022 14:02

Oliko bensa-autolle mitään suosituksia vai voidaanko muuttaa mistä vain. Miten kaasun poltto aiheuttaako moottorille mitään haittoja.

Toivo Koistinen 25.03.2022 15:56

Jäi nyt mieleen, miksi ei kannata diiseliä muuttaa, ja onnistuuko se edes. Tuleeko meilläkin halvemmaksi ostaa tuohon vanhukseen bensakone, ja se sitten kaasulle.
Tp

Timo Haapanen 25.03.2022 16:13
Kari Pulkkinen

Monenko kilon tankin/t laitatit ja paljonko kirpaisi ?
Entä vaikutus siihen vuotuiseen käyttömaksuun?
@KP

Tankki vetää 15 kiloa ja painaa 75 kg. Kirpaisi 2000 Trafin 1000 avustuksen jälkeen. Käyttövoimavero 190/vuosi.

Voimaa häviää jonkun verran kaasuun siirtyessä. Ei mainittavasti mutta tuossa kinnerissä sen huomaa.

Joissain japanin autoissa saattaa olla tarpellista tehdä öljynsyöttö pakoventtiilien voitelemiseksi.

https://www.gasum.com/yksityisille/valitse-kaasuauto/kaasuauton-hankinta/bensa-auton-muuntaminen-kaasukayttoiseksi/

@timppa

Ari Kuusisto 25.03.2022 19:26

Korjaako turbolla varustettu paremmin kaasukäytön tehohäviötä, miten lie asianlaita?

Toivo Koistinen 26.03.2022 06:41

Tuosa on järkeä isosti. Ei tarvi ostaa uutta autoo, ja vaikka muutama tonni kuluu vaihtoon, niin eisitä kaasua polta niin paljoa koko ikänä, että siinä uuden kolmenkymmenen tonnin auton hankintahintaa syö.
Autohan huoltaen kestää kymemniä vuosia, siittä on esimerkkinä minä. lada 29v, ja nyt on vanhuksella 19 vuosi lopuillaan, ja kestää ainakin toiset samat.
laskin, että tuo vanhus on minun omassa käytösssä kokoiän aikana neljäs, ja taitaa riittää nuo
Lisäksi siinä säästyy se energia, mikä vanhan romuttamisessa, kierätyksessä uuden materiaaliksi, ja tekemiseksi menee.
Lisäksi kun kaasu yleistyy tankkaus asemat lisääntyy, niin maatilojen biokaasu tuotanto herää, kun sen yritys tapettiin valtion toimesta 80 luvun alusa, kun kaasu saab, ja lada tulivat markkinoille, ja asian uran uurtajina ensimmäisenäkölie Hanskan sikalaan tuli kaasureaktori uutena keksintönä.
Teki lannasta kaasua, ja kukkamultaa. Karjan metanipäästöt vähenee.
Hyvä homma.
Tp

Sepeteus Vaari 26.03.2022 11:59

80 luvun alussa Saab ja Lada kaasuautot tuli???
Jaa niitäkin sitten oli.

Jukka Harjulampi 26.03.2022 13:23

Liekötuolloin Saabilla muuta ihmeelistä kuin 99-petro.

Sepeteus Vaari 26.03.2022 13:44

Voi olla että oli me ei tiedetä kaikkea.

Toivo Koistinen 26.03.2022 15:17

Saattaa olla, että sekotin kaasu saabin tuohon petroon. Mutta olen itse koeajanut kaasuladan aikanaan 80 luvun alussa.
Siihen oli jäkiasennettu kaasu systeemi, ja 11 kilon kaasu pullo oli takakontissa.
Mutta kaikenkaikkiaan on hyvä, että tämä biokaasuhomma lähtee käymään, se auttaa maatilojakin niiden kannattavuus asiassa ehkä.
Tp

Sepeteus Vaari 26.03.2022 17:25

Oisko Toivonkin hyvä kiertää rantalenkki toisinpäin niin saattas nuo ajatukset vaihtua.

Tapani Pokkinen 26.03.2022 18:48

Olisikohan se ollut 80- vai 90-lukua kun joku maajussi teki lietteestä kaasua ja rakensi kaasukäyttöisen Volvon.
Muuten kaikki pelasi hyvin, mutta valtio lätkäisi niin kovan veron, että homma mene täysin läskiksi. Jollen väärin muista niin vero taisi olla 3×dieselvero ja vielä itsetehdystä biokaasusta?
Speden sketseissä oli aikoinaan melko utopistisia veroja. Mutta kuinka ollakaan, osa niistä on jo täyttä totta ja mitä todennäköisimmin niitä tullaan ihan lähiaikoina näkemään vielä lisää.
Valtion, kuntien kuin yksityishenkilöiden velkaantuminen on meilläkin melko hirveää.
Tulee väkisin mieleen vielä rahan arvon leikkaus. Historialla on taipumus toistaa itseään. Kun inflaatio lähtee todella vauhtiin niin silloin ei kannata olla rahaa sen enempi pankissa kuin sukanvarressakaan.
Elämme monin tavoin mielenkiintoisia aikoja. 1930 luvun kaltainen lama voi hyvinkin toistaa itseään.
Vielä on ihmiskunnalla, monin paikoin vatsat täynnä, mutta kuinka kauan?

Sepeteus Vaari 26.03.2022 19:35
Toivo Koistinen

Saattaa olla, että sekotin kaasu saabin tuohon petroon. Mutta olen itse koeajanut kaasuladan aikanaan 80 luvun alussa.
Siihen oli jäkiasennettu kaasu systeemi, ja 11 kilon kaasu pullo oli takakontissa.
Mutta kaikenkaikkiaan on hyvä, että tämä biokaasuhomma lähtee käymään, se auttaa maatilojakin niiden kannattavuus asiassa ehkä.
Tp

Toivo ,tuosta maatilojen kannata vuudesta ois jotain kysyttövää.
Tästä mökkistä missä nautin eläkepäiviä noin vähän reilu 10 kilometriä on maatila joka saa joka päivä vuodessa yli 1700 euroa tukiaisia.
Jos sillä rahalla ei pysty pyörittämään ruuan tuotantua on jossain vikaa.
Tukiaisia päivässä yli 1700 euroa ja kai niistä tuotteistakin jotain tulee.
Tämä on sitä sirkus Finlandia.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.