Fiat Ducaton Kaasuläppäkotelon vaihto ei ole pakollinen, vaikka vikakoodi herjaa

MANKISENMAA HANNU 23.08.2015 19:45

Ducatot oireilevat, 07-eteenpäin, että kaasuläppä kotelon vaihto on edessä. Se maksaa merkkiliikkessä noin 1000 €. Toki netistä ko osan saa alle 400 euron. Minulla tuli autoon sama vika ja soitin ammattimiehelle, joka on huoltanut näitä autoja yli 20-vuotta. Kaveri sanoi sen, minkä on kaikille muilekkin matkailuautoilijoille sanonut. Laita autoon uusi softa, eli ohjelma ja siinä kaasuläppäkotelo joka ohjaa erg venttiilin toimintaa poistetaan. Erg-venttiili ohjaa pakokaasua takaisin imusarjaan, joka sotkee moottoria ja pistää öljyt mustaksi. Autooni laitettiin uusi softa, jonka myötä pääsin eroon kaasuläppä vioista ja tehot nousivat 131-hevosvoimasta 170-hevosvoimaa ja vääntö nousi 320 nm entinen ja uusi 395 nm ja alakieroksille suurin osa. Kulutus tipahti noin 2-litraa/sataselle ja tämä softan vaihto maksoi noin 500 euroa. Olen ajannut kesän aikana, uudella softalla yli 3000 kilometriä ja olen ollut tyytyväinen. Kävin myös auton katsastaa, päästöt eivät muuttuneet mitenkään. Tästä tiedosta ei varmaan Delta-auton porukka tykkää, kun heiltä menee paljon maksavia karavaanareita, jotka Fiatille varaavat aikaa kaasuläpän vaihtoon. Meinasin laittaa tämän kirjoituksen jäsensivuille, mutta ajattelin että lukekoon kaikki jotka haluavat. Googlettamalla saa lisätietoja softan muuttamisesta, en viitsi tässä kirjoittaa, ettei mene mainostamiseksi. Onko kokemuksia?

LAUKKANEN MAURI 23.08.2015 20:35

Kuka maksaa 1000€ ,kai jonkun pitää noita korjaamosta pystyssä pitää,mutta kun?. Olen aivan varma ettei niitä turhaan vaihdeta,toinen asia on mikä siinä vikautuu voiko sen pestä tai säätää. Olen nähnyt käytetyn kääsuläppäkotelon ja se on myös käytetyn näköinen:likainen onko se syy häiriöihin vai ei,kukaan ei ole sitä kai puhdistanut koska sen asennus iroittuksineen ja takaisin asennus on suuri töinen. Mutta tuossa on yksi Skasan hinta,malleja on erilaisia mutta hinnat ovat samaa luokkaa!. Drosselklappenstutzen

Drosselklappenstutzen Artikelnummer: 7497D Hersteller: WAHLER Listenpreis inkl. MwSt.: 356,41 € Preis inkl. MwSt.: 234,68 € (zzgl. 4,90 €Versand innerhalb von Deutschland) Verfügbarkeit: LagerbestandAuf Nachfrage Extern-Verfügbarkeit: Lager 1: nein Artikel in Warenkorb legenArtikel in den Warenkorb legen Ergänzungsartikel / Ergänzende Info: mit Dichtungen Betriebsart: elektrisch Anzahl der belegten Kontakte: 4 serienmäßig
Herstellereinschränkung: WAHLER OE-Nummern: (nur zu Vergleichszwecken)
FIAT: 50 409 9669, 50 434 5920 IVECO: 50 409 9669, 50 434 5920

Käyttäjän lisäys viestiin 23.8.2015 klo 20:45:31 Tuossa toinen liike: DROSSELKLAPPE STUTZEN BIS2011 INCL KABEL Drosselklappe Stutzen bis2011 incl Kabel Drosselklappe Stutzen bis2011 incl Kabel Art.Nr.: 2120056 Lagerbestand: 239,00 EUR inkl. 19 % MwSt. Gewicht: 1.00 kg Regelmässiger Versand innerhalb Deutschlands 1,99 €
Unsere Liefer- und Versandkosten In den Warenkorb Drosselklappe Stutzen bis2011 incl Kabel Details ArtikelNr: 2120056 Drosselklappe Stutzen bis2011 incl Kabel Fiat Ducato Typ 250 2,3 16 V sonstige Beschreibung: Iveco Daily 2,3 16 V incl. Kabel 5890005

Käyttäjän lisäys viestiin 23.8.2015 klo 20:48:28 https://www.axel-augustin.de/shop2/Fiat-Professional-Ducato/-Fiat-Ducato-Typ-250-Sofim-2-3-16-V-JTD-Alle-Artikel/Drosselklappe-Stutzen-bis2011-incl-Kabel::26107.html

Käyttäjän lisäys viestiin 23.8.2015 klo 20:50:26 http://www.teilando.de/index.php?webiscoparams=YToyOntzOjk6ImFydGlrZWxpZCI7czo2OiI5MzMxNDEiO3M6MTM6IndlYmlzY29hY3Rpb24iO3M6MTE6InNob3dhcnRpa2VsIjt9

Käyttäjän lisäys viestiin 23.8.2015 klo 20:57:25 Kun vertaa noita kahta koteloa,niin tuossa toisessa on kaapelin liitin alhaalla ja Varmaa on että sinne se vesi ja lika valuu,liittimeen .

Tämä on vain arvailua mutta tuossa toisenmallinen liitin on laitteen sivussa joka on parempi paikka ,mutta minun Fiattti ei vielä ole kummitellut ja kun olen eläkeellä en sitä turhaan vaihda :tutkitaan ja sitten vasta hutikaan!.

JANHONEN MATTI 23.08.2015 21:56

Ymmärrän asian niin, että Hannun auton tehonlisäykset on saatu aikaan ohjelmoinnilla ei EGR-venttiiin poistamisella.

Tehonlisäystä normaalilla kierrosalueella poistosta syntyy vain jos venttiili on vuotanut ja päästänyt pakokaasua imusarjaan silloinkin kun moottori ei ole osakuormalla.

Omassa autossani venttiilin toimintaa ohjaa alipaine ja niinpä vain tulppasin venttiilille tulevan putken. Venttiili vähentää NOX-päästöjä ja niitä ei mitata.

MANKISENMAA HANNU 23.08.2015 22:24

Aivan oikein Matti. Kaasuläppä ongelmia ei enää ole, koska auto "ei tiedä" sen olemmasta olosta. Uuden softan tai tehon voi valita nykyään. Tehoa olisi saanut enempi jos olisi halunnut, mutta ei ole tarve. Fiat myy samaa 2,3 multijet konetta noin 130 hv ja 150 hv versiona, toki se näkyy hinnassa vaikka kyseessä on vai eri softa versiosta, näin asiakasta rahastetaan liikkeen ohjeistuksessa.

HAAPANEN TIMO 23.08.2015 22:49

Tässä yksi keino: http://www.ebay.co.uk/itm/33-EGR-valve-blanking-block-plate-FIAT-DUCATO-2-3-2-5-2-8-TD-JTD-JTDM-/171120144942

Tosin taitaa olla niin että pieni reikä Ducatossa pitää olla ettei anna koodeja virtauksesta.

Homma pitää tehdä ennen kuin kaikki paikat ovat lopullisesti paskan peitossa.

@timppa

SUOMI SEPPO 24.08.2015 11:08

Minun 3.0 Ducatossa oli 50 tuh. ajettu kaasuläppäkotelo niin törkynen (haittasi läpän liikkeitä) että sytytti MI-valon. Puhdistin sen ja ajoin parisataa kilometriä ja valo syttyi jälleen. Ei auttanut muu kun tilata Saksasta uusi kotelo. Vanhan saa minulta jos joku haluaa leikkiä sillä (Vantaa, en postita, ilmainen). Kuten timppa mainitsikin niin EGR poisto pitäisi tehdä silloin kun vielä läppäkotelo on puhdas. Luulisin että EGR poisto ohjelmallisesti ei vaikuta kaasuläpän tunnistukseen. Samoin oletan että pelkkä EGR tulppaus/alipaneletku sytyttää MI-valon. En kokeillut. @seppo

Käyttäjän lisäys viestiin 24.8.2015 klo 11:10:47 En tiedä muista malleista mutta 3.0:ssa on kaasuläppäkotelo ja EGR-venttiili fyysisesti eri asia.

Käyttäjän lisäys viestiin 24.8.2015 klo 12:57:29 Tuoltakin voisi katsoa vertailuhintaa josko löytyisi sopiva : http://www.mister-auto.fi

KOSKINEN PASI 10.09.2015 21:31

Kaasuläppäkotelossa olevan läpän akselin tiiviste alkaa vuotamaan ajan kuluessa. Tästä seuraa että egr-sontaa menee elektroniikkayksikköön joka säätää läpän liikettä. Ja tuho on hitaasti valmis. Se yksikkö on se musta mötikkä siinä kotelon kyljessä jossa se liitinkin on.

Paljon suurempi ja yleisesti tiedetty murhe on moottorin johtosarjaongelma. Varsinkin suoraan koneen edessä hehkujen yläpuolella olevassa muovisessa kotelossa johdot ajan mittaan hinkautuvat tai murtuvat rikki ja antavat virheellisiä vikakoodeja ; esimerkiksi egr-venttiili katkonainen, vakionopeudensäädin katkonainen tai kaasuläppäkotelo katkonainen.

Ehkäpä ensin kannattaisi vaihdattaa johtosarja vikavalon syttyessä ja sitten vasta tutkia onko aihetta läppäkotelon tai egr-venttiilin tai sen solenoidin vaihtoon. Toisaalta jopa aivan uusissa autoissa on ollut käyntihäiriöitä juurikin kotelon elektroniikkaan valuneen veden vuoksi. Ongelma on ollut suurin puoli-integroiduissa autoissa keulan rakenteen vuoksi. Nythän "vesirännit" on uudelleen muotoiltu tässä uudessa.

Yleisesti tiedossa on että kaikissa automerkeissä näiden hiukkassuodattimien ja nokiloukkujen myötä on ajan mittaan ongelmia juurikin siksi että moottori likaantuu sisältä mutta sittenhän se maailma pelastuu ?

Ennen softan muutoksia kuin myös kaikenlaisia muita egr-venttiilien ynnä muiden lauhduttimien tulppauksia kannattaa selvittää niiden pitkäaikaisvaikutukset moottorille ja etenkin vaikutukset päästöihin jotta auton saa katsastettua. Jokainen tekee omalle autolleen mitä lystää ymmärryksensä mukaan ja myös maksaa tekojensa seuraukset - niin hyvässä kuin pahassakin ...

Ainakin -08 2,3 Ducatosta saa vikakoodit luettua ja myös poistettua Motonetin keltaisella OBD-lukijalla. Maksaa juurikin alle 50 euroa ja ohje on suomea.

Hyviä reissuja kaikille !

LAUKKANEN MAURI 10.09.2015 23:15

Hyvät kirjoitus,jotain tuollaista oletin niiden vikakoodien vikojen olevan,ei se uusi ohjelma poista tuontapaisia ongelmia.

Kun olen leipäni nuorempana tienannut noista autosähkö hommista ,miksi se kaapelimatto pitää vaihtaa,no jos se on halpa niin silloin ehkä,paljon niitä on korjattu ,mutta tästä ei ole kokemusta.

KOSKINEN PASI 11.09.2015 15:16

Johtosarjoja on ensin aluksi yritetty korjata jos takuu on rauennut. Ei oikein maksa vaivaa koska kohta johto murtuu taas jostain muualta. Johtosarja maksaa mallista ja ostopaikasta riippuen 300 - 500 euroa, siis noin.

Kaasuläppäkotelon osalta vaihto kannattaa jos auton käynti on heijaavaa tai tukkoista ynnä muuten epätasaista. Tai sitten vikavalo syttyy toistuvasti ja / tai auto sitten menee vikatilaan eikä kulje kuin hädintuskin 80 km tunnissa ja ylämäissä on vaikeata - ainakin esimerkiksi Norjassa.

Jos näillä common raileilla yms. hiukkasvehkeillä oikeasti aikoo ajaa 150.000 - 200.000 niin ehkä kannattaisi heti aluksi tulpata egr tai vaihtaa softa jotta imupuoli pysyisi puhtaana. Softan vaihdon jälkeenhän autoa ei maahantuojan piuhaan kenties kannata laittaa sillä uusi softa saattaa sitten jäädä taas uuden alkuperäisen alle.

Vieraalla teetettyyn työnhintaan vaikuttaa rajusti esimerkiksi integroidun auton nokan purkaminen jotta alkuperäinen lukkopelti saadaan pois ja päästään käsiksi kaasuläppäkoteloon tai johtosarjaan. Usein integroidussa joutuu ottamaan irti myös pohjapanssarin ja tietenkin konepellin. Toisissa malleissa joutuu löysyttämään myös egr-putken jotta läppäkotelon saa pois.Tiivisteet täytyy vaihtaa toki myös. Eli on aikaaviepää purkua ja kasausta ja kiinnipalaneita pultteja ja muttereita - näinollen vieraalla teetettynä hintavaa.

Omaan autoomme vaihdettiin / vaihdoin johtosarjan ja läppäkotelon. Käynti normalisoitui. Autolla on ajettu 75 tuhatta ja se on -08 mallia oleva 2.3 litrainen ja 130 heppainen ja integroitu ja on käytöstä pois ollessaan visusti katoksessa. Ajomäärästä itse olemme ajaneet reilussa parissa vuodessa 40 tuhatta kun ostimme auton käytettynä. Jakopää on tehty meidän aikanamme kerran ja tietenkin vuosittainen huolto normaalisti.

Meillä egr on alipainetoiminen ja vaatisi sitten sähkövikaa ilmoitettaessa solenoidin vaihdon, maksaa 300 euroa pelkkä solenoidi...ja egr:llä on oma lauhdutin joka sekin tukkeutuu lopulta eli voi voi. Mutta se maailmahan piti pelastaa.

Lomiaan ja reissujaan ei kannata pilata pahoittamalla mieltään näistä vikavaloista. Eihän sitä tiedä missä ylämäessä oman kropan vikavalo alkaa palaa eikä sillekään aina mitään itse voi - niin kauan mennään kun kulkee.

ENGLUND TOM 12.09.2015 09:03

150 hp moottorissa on erilainen Turbo kun 130 hp koneessa!

TURUNEN HEIMO 10.10.2015 23:35

Kiinnostaisi vain miten pakokaasukarstaa menee läpäkotelon eletroniikkaan sillä pakokaasua menee imusarjaan vasta läpän jälkeen. Eli se pitäisi uida turbon puhallusta vastaan.

KOSKINEN PASI 11.10.2015 17:49

Minua taas kiinnostaa enemmän autossa asuminen ja tarvittaessa auton siirtäminen siihen paikkaan missä haluan kulloinkin asua.

Jos auto ei toimi niin se korjataan.

Kuten yllä totesin niin tietoni perustuvat korjaamon antamiin tietoihin ja omin silmin nähtyihin käytettyihin osiin jotka autostamme on purettu / olen purkanut.

Läpän akselin tiiviste päästää elektroniikan koteloon jotakin. Olkoon sitten kosteutta tai jotakin muuta mustaa töhnää. Tämän jälkeen läppä ei toimi ja ennen sitä jumittaa.

Kyseinen korjaamo huoltaa kymmeniä jakelukäytössä olevia Ducatoja joilla ajetaan kolmesataa tuhatta, joskin huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin matkailuautokäytössä olevilla.

Ehkäpä he(kin) jotain tietävät.

Tämä on taas kerran vääntämistä selvässä asiassa. Aivan kuten keskustelussa raitisilmasuodattimen vaihdossa tai käsijarruvaijerin yhtäkkisessä jumituksessa kun kyseessä on seitsemän vuotta vanha auto.

Tyyliin että voiko hengittämättä ajaa tai että nytkö se jo jumitti...

Meitä on moneksi ja se on rikkaus. Pitäkäähän höpömökit liikeellä.

Ville Kukkola 18.03.2017 16:28

Fiar Dethleffs Advantage 2.3 JTD -08, ajettu noin 112 tkm. Moottorin keltainen merkkivalo alkoi palaa silloin tällöin, mutta ei välttämättä syttynyt seuraavalla kerralla ajettaessa. Valo paloi useammin kostealla kelillä. Merkkihuollossa sanoivat, että ei kannata välittää, jos valo sammuu itsekseen. Noin puolen vuoden kuluttua tuli kaasua painaessa nykiminen mukaan ja merkkivalo syttyi taas. Olin paria viikkoa aiemmin teettänyt autoon 120 tkm huollon, jossa huolletaan lähes kaikki mahdollinen, mutta eivät hiiskuneet mahdollisesta kaasuläppäongelmasta (ehkä ei sitten näkynyt vikakoodina). Luettiin kaverin kanssa vikakoodit perus IKH:n OBD-lukijalla, ja sehän ilmoittikin kaasuläppäongelmasta. Tilasin ebaysta Magneti Marellin (edullisempi kuin Wahlerit) kaasuläppäkotelon tiivisteineen sekä adapteri-johdon kanssa (kotiin toimitettuna 225 euroa). Ryhdyin sitten toimeen. Tarvittiin moottorin päällä olevan palkin irrotus ja taivutus putken kanssa sivuun, ja sitten otsalampun kanssa ylävartalo moottoritilaan (ahdasta on ja helpompaa laihahkoille kavereille). Wahler-merkkisen kaasuläppäkotelon 4. pultti on todella hankalassa paikassa käyrän alla (tarvitsee jatkovarren ja nivelen 13mm hylsyllä avaamiseen sekä saa hieman lisää työskentelytilaa, kun jäähdyttimen kampeaa yläreunasta esim. sopivan mittaisella lankulla moottoritilan takaseinästä aavistuksen eli 1 cm eteenpäin). Kannattaa olla puolimetrinen magneetti-noukkija (noin 4,90 euroa motonetista), jotta saa pohjapanssarin päälle pudonneita hylsyjä/pultteja tarvittaessa nosteltua (niitä voi pudota piiloonkin, jolloin vaihtoehto lienee pohjapanssarin irrotus jos haluaa kamat talteen). Magneettiottimella varmempi saada myös hankala 4. pultti paikalleen kaasuläpän kiinnityksessä, vaikka Marellissa pultin ja sen paikan näkeekin paremmin. Kaikki tämä onnistui yläkautta muutamassa tunnissa (kylläkin itsellä meni ohjeita googlatessa ja työkaluja miettiessä/hakiessa aikaa useampi ilta). Olipas siellä karstaista pakokaasun tulopuolella eli samalla kannattaa tulpata pakokaasu kierrätys moottoriin (by EGR valve blanking block plate, 3-4 euroa), jottei pakokaasun kierrätys nokea öljyä eikä varsinkaan karstaa kierrä vahingossakaan moottoriin. Magneti Marellin asennus ja muiden hilujen paikalleen laitto tuntui jo helpolta, kun oli tutustunut ihmeellisyyksiin Fiatin moottoritilassa. Mielenkiintoinen projekti, jossa meinasi epätoivo iskeä Wahlerin irrotuksessa, ja että joutuuko sittenkin etenemään alakautta erikoistyökaluja etsien.

Martti Bragge 18.03.2017 20:54

Kukkola,se pitkä näppäin siinä alhaalla, helpottaa lukemista muille.

Matti Asikainen 19.03.2017 10:18

Tuon Magneti Marellin kaasuläppäkotelon asennuksessa ei aivan noin paljon tarvitse voimistella, kun varaa käyttöönsä 1/4 tuuman vääntiöllä olevan hylsysarjan (järeämmällä ei pääse käsiksi yhteen putkimutkan katveessa olevaan pulttiin) ja S- tai U-muotoisen lenkkiavaimen, jolla voi käsitellä yhden putken alla olevan pultin. Tämän lenkin vapaaseen silmukkaan kannattaa kiinnittää metrinen naru ja sen toinen pää johonkin kiinteään, jotta voi nostaa pohjalevylle pudonneen avaimen ylös (puhun kokemuksesta). Niin, ja johto kannattaa kytkeä ennen osien paikoilleen panoa.

Hannu Mankisenmaa 21.03.2017 23:50

Avauksen jälkeen, kun uusi softa laitettiin ja Erg-poistettiin 2.7.2015/ 74 000km.
Nyt, 21.3.2017/ 96 000km ajaneena totean, oikea oli ratkaisu auto on toiminut moitteetta ja on mukava ajaa kasvaneiden tehojen myötä. moni paikka menee "pintakaasulla", kun ennen joitui "pykältämään".
Toki autoni "nox-päästöt" ovat nouseet, mutta niitä ei mitata katsastuksessa. Normaalit päästömittaukset ovat olleet aina hyvät katsastuksessa.
En tiedä onko järkevää, ostaa uusi kaasuläppäkotelo muutaman vuoden välein ja syöttää "mustaa paskaa" moottoriin imusarjan kautta.
Eipäilen että, jossa Erg on poistettu niin sillä moottorilla ajetaan enempi kilometrejä, joka toimii puhtaamin.

Tapani Pokkinen 22.03.2017 11:12

Meillä tehtiin myös tuo uudelleenohjelmointi ja erg poistettiin käytöstä, en voi muuta sanoa kuin kaikki pelaa nyt hienosti. Etenkin vääntö kasvoi huimasti ja enää ei vikavaloja syty. Ajettu ohjelmoinnin jälkeen noin 25 000km.

kyllä kannatti

Erkki Vesterinen 22.03.2017 14:12

Minulla on 2,3 l multijet dukakato ajettu alle 50000 tuh. siinä aika ajoin syttyy moottorin
häiriövalo ja alkaa nykimään ja välillä pelaa normaalisti tätä teki viimekesänä .
Vikakoodilukija ilmoitti kaasuläpän ohjauksen maavuoto.
Missä olette ohjelmoineet moottorin uudelleen ja paljonko maksoi ?


Keväällä laitettiin dukatoon uusiohjelma sen jälkeen eiole moottorinhäiriövalot syttynyt . Tehojakin tuli lisää , kyllä kannatti .
muokattu: 4.9.2017 22:32
Hannu Mankisenmaa 22.03.2017 20:02

Oulun läänissä moni kehuu, Power Flash firmaa. Sinne minäkin olisin autoni viennyt, mutta olivat kiinni kun oli kesäloma aikaa. Raahessa minä autoa käytin ja Paikka oli Hakalan Koneklinikka. Hakalan Ari osasi homman ja käytiin ajamassa autollani ja Ari tarkasti jotain "juttuja" läppäri sylissä ja sanoi välillä paina kaasu pohjaan ja niin edelleen sai "dadaa"autosta. Uusi ohjelma maksoi 500€. 2015 vuonna ja tehot on 170 hv/395 nm.
Erg-poisto olisi maksanut melkein saman, vaikkei tehoja olisi halunnut lisää, mutta kyllä kannatti nyt auto on todella ripeä ohituksissa, sitä muutama alinopeutta ajava henkilöauto on saanut tuntea tuta tien päällä.

Tapani Pokkinen 23.03.2017 10:15

Oulussa Digitunning.com tuli kotipihaan tekemään sen ohjelmoinnin, 500e taisi kustantaa.

iso raha, mutta vielä suurempi hyöty

Seppo Yliniemi 23.03.2017 10:46

Onko tietoa jos optimoinnin teettää autoon jossa on takuu ,raukeako takuu❓❓❓❓

Tapani Pokkinen 23.03.2017 12:01

Kirjoitin näköjään väärin, meille ohjelmoinnin teki Digituning.com , Teemu Säily
040-5309993

-tapani-

Erkki Vesterinen 23.03.2017 17:58

Suuret kiitokset Hannulle ja Tapanille näistä neuvoista ja tiedosta
ryhdyn heti toimenpiteisiin , kun otan auton liikenteeseen.

Heimo Turunen 13.04.2017 19:35

Vaihdoin itse kaasuläppäkotelon Mangneti Marelliin joka on rakenteeltaan fiksumpi kuin Wahler joka rakenteensa puolesta on vika-altis.
Jos kaasuläppä on rikki niin miten egr:n käytöstäpoisto sen korjaisi?
Kun läppä toimii huonosti, auto nykii ja on epämukavaa. Kympin puolalainen lappu estää pakokaasun pääsyn imusarjaan ja eipä tuo vaikuta kulkuun mitenkään.

Tarmo Julin 10.01.2020 23:18

Moro. Vieläkö on sama auto,minkälaisia kokemuksia nykyisin.

Hannu Mankisenmaa 11.01.2020 09:27

Sama auto on, ajettu "operaation" jälkeen, noin 55 000 km.
Auto on toiminut moitteetta, sen jälkeen. Mitään uudelleen käyntejä ei ole tarvinnut tehdä. Kaasuläppäkotelo murheet, eivät ole vaivanneet.


Lisään vielä, koska vanha avaus on nostettu palstalle. No eihän ne kaasuläppäkotelo ongelmat mihinkään häivy, vuosien saatossa. Kirjoitin aikanaan, vaan oman vinkin ja mielipiteeni johdosta, en yleistä. Jokainen saa tehdä omalle autolle mitä haluaa, ja maksaa kallita remontteja aiheesta avauksessa, jos haluaa.
muokattu: 11.1.2020 14:10
Tarmo Julin 11.01.2020 11:45

Taitaa olla sama homma esissä. Minun autoon vaihdettiin uusi kaasuläppäventtiili ei mitään vaikutusta. Onneksi ei tarvinnut itse maksaa. Joku aiemmin kertoi johtosarja vioista että herjaa milloin mitäkin vikaa, tää ohjelma varmaan eliminoi nekin. Niitä Noxia ei kai mitata vieläkään.

Matti Meikäläinen 11.01.2020 19:28

Fiat 2,3 l 130 hv vm 2010, vuoteen 2018 tuli ajettu uudesta + 160 000 km normaali huolloin ilman muuta vikaa kuin yksi lämmityslaitteen katkaisin ja vuotava naftasuodatin.
ERG ei vikoja koko aikana.
Tosin muista syistä en enää Fiattia osta.


T : Masi

Matti Mustonen 09.06.2021 15:07

Minulla oli -08 3,0 ducatossa myös tuo vikakoodi(P0638 maavuoto) mutta se johtui huonosta akusta, kun käynnisti auton niin jonkun ajan kuluttua valo syttyi , akun vaihdon jälkeen ei ole ollut tuota ongelmaa.


Liikkeestä kysyin uutta softaa, niin kertoivat että fiat ei anna lupaa laittaa voipi olla ettei auto käynnisty.
muokattu: 9.6.2021 20:00
Jari Kortesalmi 20.06.2021 22:14

Egr venttiili poisto tietokoneella kannattaa tehdä ennen kun vikoja tulee,säästyy egr venttiili ja kaasuläppäkotelon hinta/rumpa. Ennen kaikkea se vaiva kun tulee kesken reissun keikka korjaamolle.Eli takuun jälkeen heti. Samalla saa tarvittaessa tehoja lisää jos haluaa.

Jari Kortesalmi 20.06.2021 22:20

Egr venttiili on sama asia kun laittaisi omasta hanurista letkun suuhun ja hengittäisi sitä,alkaa karstaa kertymään ja pätkimään ;-)

Jari Kortesalmi 27.06.2021 18:58

Tässä oman kopin uudet teho/ vääntokäyrät,alkuperäiset alimmat käppyrät missä parannettavaa esim. vääntökäyrä notkahtaa 2050rpm jälkeen kunnes taas nousee 2700rpm samoin tehokäyrä on puuttelinen.

Liitetiedostot

20210627_182642.jpg
Ari Kuusisto 27.06.2021 21:19

Jos koneen vääntö 2000rpm, noin paljon nousee ei voi olla vaikuttamatta kestävyyteen kun vääntö kuitenkin ulosotetaan.Parikymmentä prossaa kuitenkin vääntöä lisää aika pienillä kierroksilla.
Vai mitä moottorien "asijantuntijat" mieltä,mulla ei alan koulutusta.

Jari Kortesalmi 27.06.2021 21:45

Niin koneesta tehtiin +180hv versio eli vähän tehokkaampi kuin alkuperäinen 180hv versio. Epäiletkö suutinkartan tekijän ammattitaitoa tai jonkun muun? Voin kertoa että turhaan. Tottakai paikat ovat kovemmalla,varsinkin jos vedättää liian isolla vaihteella. Ei tässä auton kestävyyttä pitänytkään lisätä. Aina kun tehoa lisätään se on jostain pois.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.