Olen aina ruostesuojauttanut omistamani henkilöautot ja katsastusmiehet ovat aina kehuneet niiden pohjan hyvää massausta ja ruosteettomuutta. Samoin ruostesuojautin ensimmäisen matkailuautoni, joka oli peltikuorinen ja siis myös peltipohjainen, mutta en nykyistä, seuraavista syistä:
Autoni lienee ihan samaa tyyppiä kuin Jorma Myllyn auto, jos tuossa aloitusviestissä on yhden numeron virhe (siis Bürstner Nexxo T569 eikä 564). Tuo lukuhan ilmaisee auton pituuden senttimetreissä. Sen käsikirjassa sanotaan muistaakseni niin, että sen suojauksiiin on käytetty tehtaalla 25 kg suojausaneita. Se jo panee miettimään, tarvitaanko siihen vielä jotakin lisää.
Pelkään, että puoli-integroidun, paljolti vaneripohjaisen auton alustan suojaus tavanomaisessa ruostesuojausliikkeessä sisältää arvaamattomia riskejä. Vaikka liikkeen omistaja-yrittäjä olisi kuinka asiantunteva, sen käytännön työn voi tehdä kuitenkin joku vähemmän huolellinen harjoittelija, joka ei osaa varoa esim. rikkomasta pohjavanerin pintaa tai jotakin muuta painepesurilla, suihkuttamasta ruostesuoja-ainetta osittain myös vaneripinnalle ja tukkimasta sillä joitakin matkailuauton pohjassa olevista rei'istä. Jos joku tarpeellinen reikä menee tukkoon, sitä on vaikea huomata ennen kuin siitä on aiheutunut vahinkoa.
Jos joku haluaa sanoa, että pelkoni on täysin aiheeton, voin vain todeta, peltikuoriaiseni suojauksessa sattui yhdenlainen vahinko painepesurivaiheessa ja ruostesuoja-ainetta oli mennyt pohjassa olevasta kondenssivesiaukosta asunto-osan ilmastointilaitteeseen, mistä sitä jouduttiin toisessa liikkeessä myöhemmin puhdistamaan.