Jottei jutut menisi pelkästään rektumin puolelle, niin tässä muistoja parin vuoden takaa.
Olimme viettäneet perheen kanssa pari Turskan, Sein ja Puna-ahvenen täyteistä päivää Lyngenin vuonolla. Päivät oli aurinkoisia, Jäämeren ollessa rasvatyyni, nuotiosavun noustessa pylväänä taivaalle ja Oddenin lautan työnnellessä rasvamattona kohoavaa lainetta edellään.
Noh, varsinaisena tarkoituksenamme oli osallistua Kilpiksen vain kahden kalan arpajaiskisoihin. Tulimme itse kisoihin "hyvissä ajoin" jo edellisenä iltapäivänä ja koko kylä oli kuin nuijalla lyöty. Joka ikinen paikka mihin vain kulkimen pystyi sullomaan, oli jo varattuna. Mutta kuinka ollakaan. Aivan kylän keskustassa, siinä kauppaa vastapäätä oli tienlaidassa auton mentävä rako. Se miksi siinä ei ollut jonkun kuljinta johtui jyrkkänä putoavasta tienravista. Meillä oli vielä tuolloin vanha jakelukuorma-autosta rakennettu pommikoneemme, suurin paripyörin ja notkeasti kääntyvine keuloineen. Samoin oli jalkatilassa vino pino lankunpätkiä joista rakensin tuen kaltevalle pientareelle.
Itse illanvietosta tulisi varmaan liian pitkä sepustus, joten viimein asiaan.
Nautimme aamulla huikopalaa. Nuorimmainen, kuten tavallista, hutaisi pikaisen leivän ja siirtyi ohjaamoon pelaamaan jotain pinkponk videopeliään. Kesken kaiken hän kuulutti kirkkaalla lapsen äänellään- Isi, isi kato, tolla tätillä on varmaan hirveän paha olo. Siinä toisella puolen tienravia yökkäsi kontallansa puistatellen sellainen keski-ikäinen täti. Väillä tämä työnsi sormiansa kurkkuun ja jatko nelinkontin kakomistaan.
Ystävällinen kun olen, en malttanut. Avasin ikkunan lukot ja huusin tien toiselle puolen, Hei mitä sä oikeen oot syönyt kun sulla on noin paha olo!?
Hän nosti verestävät silmänsä, kirkkaiden jarrujen roikkuessa pitkin suupieliä ja huohotti, Emmä mitään oo syöny, mä oon vaan juonnu.