Koronapassilla euroopassa, onko kokemuksia?

Harri Halinen 05.08.2021 12:55

Laajentaen toimintamallia: Mitä muita päätöksiä voi oheisen tiedotteen lisäksi tehdä jäsenvaltioiden puolesta, kysymättä valtioiden päätöstä ja kuka julkaisupäätöksen voi esim Suomen valtion puolesta antaa luvan oheisen tiedotteen julkaisuun.
Nyt kannattaa miettiä sitä itsenäisen valtion päätöksen tekoa asioista. Osa asian hyväksyy, minä en.
Tehdyn tiedotteen takaa ei löydy hyväksyntää ainakaan Suomelta.
Todistus on ristiriitainen ja vailla tutkimustietoa verrattuna tiedossa oleviin faktoihin taudin tartuttamisesta ja tarttumisesta.
Minulla ei ole tietoa eikä kantaa muuhun kuin esittämiini seikkoihin.
Jos jollain on varmaa tietoa leviämisestä/levittämisestä asiasta kannattaa tuoda julki mm. THL:lle ja EU:lle.

Timo Haapanen 05.08.2021 17:47

Minkä tiedotteen??
Tässä vielä siitä rokotustodistuksesta Soleilin linkistä
''Die Verbesserung der epidemiologischen Lage in Deutschland und weiten Teilen Europas, die voranschreitenden Impfungen und die Einführung des Digital COVID-Certificates (DCC) zum 1. Juli2021 erleichtern Reisen.''

''Epidemiologisen tilanteen parantuminen Saksassa ja suurella osalla Eurooppaa, rokotusten eteneminen ja digitaalisen COVID -todistuksen (DCC) käyttöönotto 1. heinäkuuta 2021 helpottavat matkustamista.''

@timppa

Veli-Pekka Merikallio 05.08.2021 18:12

Annetaan Timppa olla, tuo jankuttajahan ei anna koskaan periksi, vaikka minkä dokumentin eteensä kantaisi.

Otsikkohan oli "Koronapassilla Euroopassa, onko kokemuksia?". Jo alkuvaiheessa vastasin siihen, jotta on kokemuksia EU:n coronasertifikaatista ja hyvin pelaa. Mitään Kelaa tai muita tiluliluja ei siihen tarvitse sotkea, näyttö todistuksesta puhelimesta ja henkilöllisyyden varmistaminen, se on siinä.

Silloin, kun meillä puhutaan "koronapassista", kyse on vielä aivan valmisteluvaiheessa olevasta asiakirjasta, mikä on tarkoitettu maamme sisäiseen käyttöön ja minkä tarkoitus on mahdollistaa ravintoloiden ja yleisötapahtumien toiminnan jatkuminen terveysturvallisesti. Sen sisällöstä on turha vielä vääntää, kun sitä ei tiedä kukaan.

Harri Halinen 05.08.2021 18:22

Luepa kaikki aiheen kirjoitukset V-P Merikallio niin ymmärrät kirjoitukseni. Asiasta kirjoitettiin liiaksi vastoin olemassa olevaa asiantilaa
Sinähän tunnetusti hyväksyt julkkisten lauseet (mm. poliitikkojen).

Harri Halinen 05.08.2021 18:22

Luepa kaikki aiheen kirjoitukset V-P Merikallio niin ymmärrät kirjoitukseni. Asiasta kirjoitettiin liiaksi vastoin olemassa olevaa asiantilaa
Sinähän tunnetusti hyväksyt julkkisten lauseet (mm. poliitikkojen).

Petteri Haverinen 06.08.2021 08:59

Ranskan korkein oikeus päätti äskettäin, että rokotuspassikuvio ei loukkaa perusoikeuksia. Kyse on kuitenkin aikas vapaamielisestä maasta, joten tod.näk. sama menee läpi myös muualla.

Harri Halinen 06.08.2021 11:19

Joko Merikalliolla on Koronapassi? Vai jatkatko vain nimittelyä näillä sivuilla?
Hitaan hallituksemmekin ministeri heräsi vaatimaan Koronapassia, vaikka senkään ei tiedetä alentavan tartuntoja paremmin kuin kaikkien järkevä käyttäytyminen, koska virus tarttuu myös "passivapaissa" paikoissa.

Timo Haapanen 06.08.2021 13:09

Jos lentäen tai laivalla menee espanjaan pitää ladata sovellus. Karavaanari ei tarvitse.
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.atos.spain.th

Ja tietysti myös tämä sovelluksena
https://play.google.com/store/apps/details?id=eu.europa.publications.reopeneu

Re-openista saa tarvitavan tiedon. Tässä vintoosan versiona
https://reopen.europa.eu/fi/from-to/FIN/ESP

Tässä sieltä pätkä
''Kun olet valmis lomakkeen, saat QR-koodin, joka sinun on esitettävä sekä lennolle noustessa että saapuessasi Espanjaan terveystarkastuksissa. Tällä hetkellä ei ole pakollista esittää mitään muotoa, jos matka Espanjaan tapahtuu maitse.

EU:n digitaalinen covid-19-todistus voi olla kolmea eri tyyppiä (rokotus, diagnostinen testi tai toipuminen), ja matkustajat voivat käyttää mitä tahansa niistä päästäkseen Espanjaan, kunhan he täyttävät seuraavat kriteerit:

Covid-19-rokotustodistus. Voimassa 14 päivän kuluttua täydellisen hoito-ohjelman vastaanottamisesta. Kaikki Euroopan unionin (Euroopan lääkevirasto, EMA) ja WHO:n hyväksymät rokotteet hyväksytään.''

HUOMAA: EU:n Covid-19-rokotustodistus, se kelan sivulta saatava vaaditaan Espanjaan mennessä. Tämä sun mielestäsi epäpätevä paperi on välttämätön koko EU:ssa


Laitan vielä tänne Puolan vaatimukset
''EU:n digitaalisen covid-sertifikaatin saaminen tähän maahan
EU:n digitaalisen covid-todistuksen (EUDCC) haltijat saavat saapua Puolaan ilman lisärajoituksia (testausta tai karanteenia) sillä edellytyksellä, että heidän todistuksessaan on joko
Todistus täydestä rokotuksesta, joka on voimassa 14 päivän kuluttua toisesta rokotteesta, jossa on kaksi annosta (viimeistä rokotuspäivää seuraavasta päivästä) tai 14 päivää Janssen/Johnson&Johnson -rokotteen kerta-annoksen jälkeen.''

Kas kummaa sielläkin tarvitaan kelan todistusta.

https://reopen.europa.eu/fi sivulta voi hyvin etsiä vaatimuksia mistä maasta tahansa mutta pitää tehdä tuosta etusivulta matkasuunnitelma niin pääsee tarkemman tiedon äärelle.

@timppa

Kaj Nyyssönen 06.08.2021 16:00

Eipä Saksan osalta tuo 2.8.2021påvitys vielä tiedä että myös tuore PCR testi on pakollinen Saksaan saapuessa.

Timo Haapanen 06.08.2021 17:19

Näin siellä lukee


''Matkustajille, jotka ovat viimeisten 10 päivän aikana oleskelleet huolta aiheuttavalla alueella, tehdään lähtöä edeltävä PCR-testi, joka on tehty 72 tuntia ennen saapumista (tai pika-antigeenitesti, joka on tehty 24 tuntia ennen saapumista) ja jonka on eristettävä itsensä 14 päivää saapumisen jälkeen.''

@timppa

Kaj Nyyssönen 06.08.2021 18:48

Eräs matkaaja joka kävi pari päivää sitten Saksassa kertoi että tätä vaadittiin. Hän tuli Ruotsista.

"Saksa vaatii tällä hetkellä voimassa olevan rokotustodistuksen lisäksi pcr-koe todistuksen joka ei saa olla vanhempi kuin 48 tuntia jos näitä ei löydy niin sakot voivat olla kymmeniä ruhansia euroja ."

Veli-Pekka Merikallio 06.08.2021 18:51

Haliselle mahdollisimman yksinkertaisesti, josko menisi jakeluun.

Suomessa ei kenelläkään ole koronapassia, koska sitä ei ole olemassakaan meillä. Yritä nyt edes lukea otsikot mediasta.

Mun ei ole tarvinnut tässä yksinkertaisessa asiassa lukea tai kuunnella ketään muita kuin valtion virallista tiedotusta siitä, miten Eu:n covid-19 sertifikaattia poimitaan ja siirretään esim. puhelimeen todistukseksi.

Jätä hei näissä asioissa omat tulkintasi oman mökkisi seinien sisäpuolelle, tuollainen asioiden vääristely jaarittelemalla selkeissä asiakysymyksissä sotkee vain nuppisi, tai pahimmassa tapauksessa joku hörhö saattaa kuvitella sulla olevan oikeaa asiaakin.

Kuten olen pariinkin otteeseen kirjoittanut, mulla on EU-sertifikaatti puhelimessani ja olen sitä joutunut jo käyttämään aivan oikeassa elämässä. Onko sulla käytännön kokemusta mistään noista asioista, mistä täällä jauhat skeidaa?

Harri Halinen 06.08.2021 19:03

Jos V-P Merikallio tutustuisi kirjoituksiin hän ainakin huomaisi, mutta tuskin ymmärtäisi, että kommentoinini liittyvät juuri tuohon olemattomaan koronapassi asiaan. Se on se asia johjon puutuin koska joku toinen saattaan usko niitä koronapassia koskevia kirjoituksia.
V-P Merikallio olet innokas kommentoimaan tutustumatta asiaan ja kirjoituksiin. Se kertoo paljon kommentointiesi tasosta. Voit lukea tästä kirjoitussarjasta mitä tarkoitan.
Nostapa kirjoitustesi tasoa, niin sinua on helpompi ymmärtää vai onko ongelmia sen suhteen?

Jarmo Seppälä 06.08.2021 23:55

Hei, ollaan juuri nyt Wienissä. Tultiin Ruotsin ja Tanskan siltojen kautta Saksaan. Saksan rajoilla on satunnaisia tarkastus paikkoja, joissa kysytään koronapassia, jos sinulla on kaksi rokotusta pääset kulkemaan normaalisti. Kaikki stellplatzit on täynnä, siis aivan kaikki. Ainoastaan aamupäivällä voi päästä paikoille. Nyt olemme Wienissä ja täällä kysytään koronapassia esim. kun käyt syömässä. Tänään matkustimme Wienistä Bratislavaan ja takaisin. Matkalippuja ei kysytty , mutta koronapassi kysyttiin. Eli omakannassa oleva 2 x rokotuksen saanut todistus kelpaa kaikialla. Näin pääsee kulkemaan ja lomailemaan täällä normaalisti. Ainakin nyt.

Veli-Pekka Merikallio 07.08.2021 12:56

Hienoa Halinen, olet ainakin jotakuinkin tajunnut, ettei meillä todellakaan ole vielä koronapassia.

Tyhjänpäiväistä on hölistä asiasta, mistä kukaan ei vielä tiedä muuta kuin, että sen on tarkoitus olla helpottamassa ravintoloissa ja tapahtumissa käyntiä, jotta Suomea ei tarvitse sulkea taas. En tämän selvemmin osaa Halisellekaan asiaa ilmaista. Jaaritteluasi voit jatkaa maailman tappiin, se kun tuntuu olevan se ominaispiirteesi.

Itse olen pyrkinyt pysyttelemään aloittajan antamassa aiheessa, en viitsi neljättä kertaa toistaa, mistä täällä on alun alkaen keskusteltu, lue otsikko, jos siihen kykenet.


Niin, sehän mun piti vain sanoa, jotta jos nostan kirjoitusteni tasoa, Halinen ei ymmärrä sitä vähääkään, mitä nyt vaivoin sieltä täältä tajuaa. Olen muutoin oppinut melkoisen kriittiseksi median käyttäjäksi, kun luen kahta kotiin kannettua valtamedian aamulehteä plus paljon nettikirjoittelua kolmella kielellä, en usko, että siihen ainakaan kirjoitteluni kaatuu. Twitteristä muutoin saa minuutin tarkkuudella tuoretta tietoa mm. valtiomme hallinnosta, kaikista ministeriöistä.
muokattu: 7.8.2021 13:06
Harri Halinen 07.08.2021 15:33

Kun löydät jonkin asiavirheen kirjoituksistani niin se on hieno asia. Minun taitojani koskien en pidä sinua kelvollisena arvostelijana.
Sinulta soopaa löytää paljon, varsinkin epäkypsiä ja asiattomia kannanottoja toisten mielipiteisiin. Toivottavasti edes sellaisten kirjoittaminen auttaa sinua henkisesti.
Olen osoittanut sinun kirjoituksistani välittömästi epäkypsän sopimattoman käytöksen ja koettanut ja korjata niitä, kun et ymmärrä mitä kirjallinen keskustelu tarkoittaa.
Siinä tulee huomioida kaikki aiemmat kirjoitukset jotta keskustelusta voidaan mainita ja sitä arvioida. Tämä sarja on yksi niistä.
Tuota huomioimistaitoa sinulla ei ole. Luet vain osan kirjoituksista ja vedät johtopäätöksen jostain yksittäisestä lauseesta. Sellainen on heikkotasoista keskustelua, ei edes kuulu mielestäni näihin karavaanarikeskusteluihin.
Huomannet myös että en ole ottanut lainkaan kantaani ko "koronapassin" tarpeellisuuteen - ja tämähän liittyy tuohon lisäykseesi.

Harri Halinen 08.08.2021 11:44
Veli-Pekka Merikallio

Hienoa Halinen, olet ainakin jotakuinkin tajunnut, ettei meillä todellakaan ole vielä koronapassia.

Tyhjänpäiväistä on hölistä asiasta, mistä kukaan ei vielä tiedä muuta kuin, että sen on tarkoitus olla helpottamassa ravintoloissa ja tapahtumissa käyntiä, jotta Suomea ei tarvitse sulkea taas. En tämän selvemmin osaa Halisellekaan asiaa ilmaista. Jaaritteluasi voit jatkaa maailman tappiin, se kun tuntuu olevan se ominaispiirteesi.

Itse olen pyrkinyt pysyttelemään aloittajan antamassa aiheessa, en viitsi neljättä kertaa toistaa, mistä täällä on alun alkaen keskusteltu, lue otsikko, jos siihen kykenet.

Jos olisit tutustunut asiaan niin olen viimeksi 23.7. tämän saman otsikon kirjoituksessa kertonut että Suomessa ei ole ns. koronapassia. Hölise mitä höliset.

Veli-Pekka Merikallio 08.08.2021 15:06

No ainakin mä hölisen aloittajan aihepiiristä, enkä joistakin Halisen ufoista.
Osaatko muutoin lopettaa yhtäkään juttua saamatta viimeistä hölinääsi, mun puolesta ihan miten vain?


Muutoin, melkoisen henkilöön käyvä ja todellakin silkkaa sontaa tuo Halisen 7.8. 15.33 kirjoittama teksti. Millään mittareilla mitattuna sulla ei riitä mitkään kyvyt arvioimaan mun kompetenssiani, sulla nyt ei vain riitä siihen äly eikä tuo horjuva kirjallinen tuhertaminen. Sinäkö korjannut mun tekstejäni, sattuupa olemaan helvetin pitkä vale. Saman joutui kyllästymiseen asti toteamaan JanhosMatti vainaa, joka oli tämän palstan todellinen älykkö.
muokattu: 8.8.2021 15:17
Harri Halinen 08.08.2021 15:30

En korjaa kirjoituksiasi vaan tekemiäsi asiavirheitä. Esimerkki tässäkin kirjoituksessa kun väitit valheellisesti minua koskevaa asiaa. Sinä olet kykysi näyttänyt näissä asiattomissa arvioinneissa.
Tämä palsta ei ole kirjallinen näyte eikä yliopistollinen pakollinen näyte tarpeellisen opinnäytteen tekemiseksi jotta olisi johonkin tehtävään kelvollinen. Ne ovat erikseen.
Silloin kun minua arvioidaan väärin, vastaan ja korjaan. Hoida omat kirjoituksesi asiallisiksi.

Kaj Nyyssönen 08.08.2021 18:51

Omakannasta saa todistuksen saadusta rokotuksesta, Sellaisen todistuksen voi kuka tahansa lääkäri kirjoittaa. Sit meillä on vielä tämä WHO:n keltainen vihokonen Kansainvälinen Todistus Rokotuksesta. Näitä näyttämällä pärjää tällä hetkesä siellä missä niitä kysytään. Nämäkään eivät takaa maahan pääsyä edes EU:n sisällä. Tämä on ollut käytössä jo vuosikymmenet (ei kuitenkaan Koronan osalta). Tämä ei myöskään vaatinut ensimmäistäkään lain muuttamista. Halpaa kuin....

"Korona"passi taasen on passi ainakin Suomen hallituksen mielestä eikä nyky lainsäädäntö sitä tunne. Koska Suomi tulkitsee sen Passiksi niin sitä ei hetkessä säädetä uusiksi laiksi. Tämä prosessi tulee kestämään eikä me nähdä sitä ennen lokakuuta Eduskunnassa. Valmista voimassa olevaa lakia emme näe tämän vuoden puolella. Tämäkään EU:n sopima asiapaperi ei takaa maahan pääsyä vaan jokaisella jäsenvaltiolla säätää mitä maahan tuloon on edellytyksenä.

Mitäs siitä kun voimme nytkin toteuttaa omat haaveemme nyt käytössä olevilla dokumenteilla.

Timo Haapanen 08.08.2021 19:27

''Omakannasta saa todistuksen saadusta rokotuksesta, Sellaisen todistuksen voi kuka tahansa lääkäri kirjoittaa.''

No ei voi kirjoittaa. Kyllä se kelan todistus on EU:n virallinen rokotustodistus.

@timppa

Kaj Nyyssönen 08.08.2021 20:25

Kyllä minulla WHO:n "passissa" eli rokotetodistuksessa allekirjoittaja ne se henkilöt työpaikalla joka antoi sen rokotteen. esim. Havrix ja Polio näitä kun tarvittiin kaukoidässä.

Harri Halinen 08.08.2021 20:45

Suomen nykyinen hallitus pohtii tarvitaanko Koronapassia.
Herää kysymys mihin mahdollinen ko. passi tulee kelpaamaan.
Euroopan ja EU:n alueen maissa kukin valtio vielä tänään päättää mitä he hyväksyvät rajojensa ylitykseen kuten kymmeniä vuosia on tapahtunut. Tästäkin asiasta on kirjoitettu näilläkin sivuilla ja arveltu EU:nia kyvyttömäksi saamaan aikaiseksi EU:nin yhteistä "passia".
Rajojen ylityksistä on saatavissa maakohtaista tietoa esim. kunkin valtion omilta nettisivuilta, ainakin niistä valtioiden osalta joiden sivuilta asiaa tutkin.
Yleisin hyväksymiskriteeri on mm. jonkin tasoinen todistus rokotuksesta/rokotuksista.

Jukka Hänninen 09.08.2021 15:41

Pari päivää sitten mökkini ostanut puolalaispariskunta matkusti kotiinsa via Balticaa, eikä missään kysytty oliko heillä muuta kuin maski naamalla.
Testi ja todistukset olisivat maksaneet heille täällä n. 500 euroa yhteensä. Uskoivat, kun kerroin omasta kokemuksesta Euroopan läpiajossa Olhaosta Tallinnaan via Balticaa vuosi sitten toukokuussa. Vain Saksan ja Puolan rajalla Frankfurtissa näytti tullimies, että siitä vaan ohi jonon.
Kummassakin tapauksessa oli kyse kotimaahan paluusta, ja sehän riittää selitykseksi vieläkin.
Semmoseksi vaarattomiksi transit porukoiksi karavaanarit ilmeisesti koetaan.

Harri Halinen 09.08.2021 19:10

Tuo Jukan kirjoittama asia kotiinpaluusta on/oli oikeaa täyttä asiaa. Tilanne muuttuu toiseksi kun suunta suomalaisella on toiseen suuntaan.
Joku jo mainitsi ettei mitään Kelan papereita tarvita. Kätevimminhän tällä hetkellä yleisimmin kelpaavan todistuksen saa juuri Oma Kannan kautta.
Kun täällä kerrotaan sertifikaatin hankkimisesta olisi hyvä kertoa mistä on sen hankkinut.
EU tiedottaa vielä tänään, että todisteen antamisen suorittaa viranomainen tai testauskeskus.
Edelleen kukin maa itsenäisesti päättää maahantulon kriteerivaatimukset.

Kaj Nyyssönen 09.08.2021 20:02

Minä LUULEN että Suomessa on syntynyt Hallitus tasoinen väärinymmärrys. Ei tarvita mitään terveys PASSIA joka vaatii oman lainsa. EU on luonut WHO:sta riippumattoman rokotustodistuksen joka on lisäksi jo käytössä Suomessakin ja se riittää siihen tarkoitukseen johon sitä passia suunnitteleva. Toisaalta onhan se kiva jos se käy henkilötodistuksesta passin sijaan mutta ominaisuus on minusta ihan turha kun siihen on jo kaksi asiapaperia.

Seppo Suomi 09.08.2021 21:03

Eikö se "koronapassi" olekaan sellainen kortti jolla voisi päästä mm. elokuviinkin muutkin kun se kourallinen?
Ei sillä kai ulkomaille mennä.
Mikäli passi sana on poliitikoille liian vaikea niin ristiköön sen vaikka vapaakirjaksi.

Pertti Aro 10.08.2021 15:37

Mielestäni EU:n covid-19 certifikaatti QR- koodilla ja muutamissa maissa ehkä voimassa oleva PCR-testi riittävät kaikkialla . "Koronapassi " on joku tietääkseni vain Suomessa esillä oleva täysin turha asia .

Saksan viimeiset vaatimukset pitää täyttää jos joutuu pisto tarkastukseen , paperit kun puuttuvaat niin tulee kalliiksi .


Poika kävi viimeviikon alussa Saksassa . Siellä tarkastettiin paperit kerran mutta Tanskassa sitä enemmän kun taas Ruotsissa oli raja oli tyhjä , ei siis yhtään viranomaista (Tulli tai Poliisi )
muokattu: 10.8.2021 17:35
Harri Halinen 10.08.2021 17:41

Pertti, pääosin juuri noin. Edelleen valtiot vastaavat maittensa sisäänpääsyn ehdoista.
Koko sarjan kirjoitusmäärä (paikkine paskapuheineen) johtuu myöhään tulleesta viranomaistiedoittamisesta, hallituksen verkkaisuudesta ja tosiasiana kerrotuista luuloista. Tutkiskelin viranomaistiedoittamisen päiväyksiä ja se on ollut yhtä hidasta kuin hallituksemme toimintakin jolla on runsaasti keskeneräisiä päätöksiä tekemättä mutta lomalle piti lähteä.
Johtuvatko molemmat osaamattomuudesta ja tiedon puutteesta.

Timo Haapanen 10.08.2021 18:23

Mitä ihmettä hallitus voi tehdä toisten maiden rajoituksille. EU:n rokotustodistus on asian pihvi, se tarvitaan joka maassa + sitten maiden omat mitkä ei meidän hallitukselle mitään kuulu.

Eri maiden rajoitukset löytyvät netistä.

@timppa

Pertti Aro 10.08.2021 18:31
Harri Halinen

Pertti, pääosin juuri noin. Edelleen valtiot vastaavat maittensa sisäänpääsyn ehdoista.
Koko sarjan kirjoitusmäärä (paikkine paskapuheineen) johtuu myöhään tulleesta viranomaistiedoittamisesta, hallituksen verkkaisuudesta ja tosiasiana kerrotuista luuloista. Tutkiskelin viranomaistiedoittamisen päiväyksiä ja se on ollut yhtä hidasta kuin hallituksemme toimintakin jolla on runsaasti keskeneräisiä päätöksiä tekemättä mutta lomalle piti lähteä.
Johtuvatko molemmat osaamattomuudesta ja tiedon puutteesta.

Vaikea uskoa että joku hallitus olisi noin tyhmä tai tietämätön että alkaisi tuonlaista ja tarpeetonta " Koronapassia" kehittelemään mutta Suomen hallituksen tiet ovat näköjään tutkimattomat !

Harri Halinen 11.08.2021 10:47

Vastahan viime viikolla yksi ministeri kaipasi koronapassia. Lisäksi näitä kuvatun kaltaisia ministereitä on myös muissa maissa joissa ko. passi käytössä koskien pääsyä ei paikkoihin.


... koskien pääsyä eri paikkoihin.
muokattu: 11.8.2021 13:45
Petteri Haverinen 11.08.2021 12:50

Eilen telkkarissa MTV 3:n ulkomaan toimittaja kehui, tätä koronapassi ( kannasta tulostettu todistus), miten helpottaa/mahdollistaa hänenkin liikkumisen Euroopassa.

Virossa ei ollut heinäkuussa juuri kenelläkään maskia, mut nyt https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ac63ce00-490b-4e60-bfa6-aebe54f45165

Soleilin Retket 11.08.2021 16:13

Koronapassi tai mitä nimeä tuosta nyt käytetäänkään. Mielestäni EU:n covid-19 certifikaattilla ja Q-koodilla pääsee hyvin kulkemaan ja saa palveluita. Ja kun tuo on vielä puhelimen näytöllä digitaalisena niin jo on asiat mallillaan. :)

Täällä Saksassa on jo viime syksynä jollain alueella päässyt päivän negatiivisella testituloksella ihmiset eri palveluihin. Keväällä kun noin seitsemän kuukauden sulun jälkeen alettiin aukaisemaan paikkoja, niin taudin sairastaneet, rokotetut ja saman päivän negatiivisella koronatestituloksella pääsi ja sai etuoikeuksia, esim. kampaamoon. Vaikkapa esim. itse kun en käynyt ison rautakaupan pihalla pikatestissä, niin en päässyt kuin puutarhapuolelle kauppaan. Tuo oli minusta aivan oikein. Nythän parikuukautta on ollut alhaiset luvut ja on päässyt vapaasti - vapaammin, mutta monet palveluiden tuottajat vaativat, todistusta taudin sairastamisesta, kahdesta rokotuksesta tai päivän negatiivisesta testituloksen. Hyvä niin.
Kun luvut nousevat. Halutaan välttää rokoteltujen osalta "lockdown". Ei meidän rokotettujen tarvitse elämää enää niin rajoittaa. Tietysti suojelen myös läheisiä ja kaikkia, mutta ei tarvitse kansalaisuusvelvollisuutta välttävien takia istua kotona. Vapaudet taudin sairastuneille ja rokotetuille tulee vain lisääntymään. Ja tuohan on vain hyvä asia, kun voi palveluista saada ja niistä nauttia koronaturvallisemmin. Pian Baijerissa saa olla jalkapallokatsomossa jo 25 tuhatta katsojaa. :)

©Soleil


Viimeksi olen käynyt ravintolassa/kahvilassa syömässä ja kahvit juomassa helmikuun lopussa 2020. Viime syksyn Mustanmetsän reissulla osteltiin erään kukkulan huipulla kirsikkakakku palaset ulos, mutta oma kahvit oli repussa.
muokattu: 11.8.2021 16:18
Tapani Pokkinen 11.08.2021 17:40

Tähtiä ja hihamerkkejäkö se Soleil sinne kaipaa, eikös ne ollut jo silloin 30-40 luvuilla?

Harri Halinen 11.08.2021 17:42

Valitettavasti rokotuksen pitkäaikaisesta "suojasta" (lue vakavampien oireiden estämisestä) ei ole luotettavaa tietoa. On vain arveluja ja ennusteita.
Viruksen elimöstöstä karkoittavaa/tappavaa rokotetta ei ole vielä kehitetty. Se olisi esim. Nobelin palkinnon arvoinen teko.
Toistaiseksi on käytävä narkkareiden tapaan nähtävästi aina välillä piikillä.

Soleilin Retket 11.08.2021 18:51

Toivotaan, että rokotukset kuitenkin mahdollistavat tämän ainutlaatuisen ja arvokaan elämän, vaikka piikkejä pitääkin useimmin ottaa.

11.10 palveluista nauttiminen (ravintolat, konsertit, tapahtumat,..) Saksassa rokottamattomilla vaikeutuu, kun he eivät saa enää ilmasta koronatestiä. Tämän päivän uutisten mukaan myös Sveitsi ottaa saman käytännön.

©Soleil

Kaj Nyyssönen 11.08.2021 20:02
Harri Halinen

Valitettavasti rokotuksen pitkäaikaisesta "suojasta" (lue vakavampien oireiden estämisestä) ei ole luotettavaa tietoa. On vain arveluja ja ennusteita.
Viruksen elimöstöstä karkoittavaa/tappavaa rokotetta ei ole vielä kehitetty. Se olisi esim. Nobelin palkinnon arvoinen teko.
Toistaiseksi on käytävä narkkareiden tapaan nähtävästi aina välillä piikillä.

Hieman väärässä olet. On jopa Suomalainen joka estää viirukseen sairastumisen ja sen edelleen levityksen. Mutta Suomessa hallitus on päättänyt että se joutuu menemään sen monivuotisen kaavan mukaan ennen kun se saa hyväksynnän. heinäkuun 7 päivä 2021 siitä uutisoitiin paljon Suomalaisissa uutiskanavissa ja lehdissä.

Kaj Nyyssönen 11.08.2021 20:12
Harri Halinen

Valitettavasti rokotuksen pitkäaikaisesta "suojasta" (lue vakavampien oireiden estämisestä) ei ole luotettavaa tietoa. On vain arveluja ja ennusteita.
Viruksen elimöstöstä karkoittavaa/tappavaa rokotetta ei ole vielä kehitetty. Se olisi esim. Nobelin palkinnon arvoinen teko.
Toistaiseksi on käytävä narkkareiden tapaan nähtävästi aina välillä piikillä.

Sellainen rokote on jo olemassa ja se on kehitetty Suomessa. Se tosin Hallituksen päätöksen mukaisesti testataan pitkän kaavan mukaisesti koska sellaisella rokotteella ei ole mitään kiirettä. joten nyt on aloitettu perinteiset ihmiskokeet valmista tulee jonain vuonna. Hallituksen mielestä tilanne on nyt niin hyvä että ei ole mitään syytä kiirehtiä rokotteen myyntiluvan saamista.
Tästä uutisoitiin paljon 7. heinäkuuta 2021 Suomalaisissa medioissa.
Nykytilanne on hyvä lääketeollisuudelle myöskään pikatesit eivät tule
Suomeen koska ne eivät maksa riittävästi eikä työllista laboratoorioita.

Tapani Pokkinen 12.08.2021 11:56
Kaj Nyyssönen

Sellainen rokote on jo olemassa ja se on kehitetty Suomessa. Se tosin Hallituksen päätöksen mukaisesti testataan pitkän kaavan mukaisesti koska sellaisella rokotteella ei ole mitään kiirettä. joten nyt on aloitettu perinteiset ihmiskokeet valmista tulee jonain vuonna. Hallituksen mielestä tilanne on nyt niin hyvä että ei ole mitään syytä kiirehtiä rokotteen myyntiluvan saamista.
Tästä uutisoitiin paljon 7. heinäkuuta 2021 Suomalaisissa medioissa.
Nykytilanne on hyvä lääketeollisuudelle myöskään pikatesit eivät tule
Suomeen koska ne eivät maksa riittävästi eikä työllista laboratoorioita.

Kaij on päässyt asian ytimeen.
Raha puhuu.

Petteri Haverinen 12.08.2021 12:22

Koronapassi (todistus rokotuksista) on vain hyvä asia. Muutama äänekäs valittaja voi rauhassa pysyä kotona.

Tapani Pokkinen 12.08.2021 14:08
Petteri Haverinen

Koronapassi (todistus rokotuksista) on vain hyvä asia. Muutama äänekäs valittaja voi rauhassa pysyä kotona.

Eiköhän tuo ole juuri päinvastoin.
Median hysterisoimat pysyttelevät yhä piiloissaan, lukevat kaikki netin paskahysteriapostaukset ja hykertelevät kuinka on niin hirmuisen kamalaa.
Joo ja vielä fiksummat oikein odottavat kuinka saadaan mahdollisia rajoituksia niille jotka eivät ole täyttäneet " kansalaisvelvoisuuttaan "
Toisaalta en yhtään ihmettelet sitä sokeutta mikä yhteiskunnassa velloo, niin totaalista on median pelottelurummutus.
Mukavia reissuja.

Harri Halinen 12.08.2021 17:16
Kaj Nyyssönen

Hieman väärässä olet. On jopa Suomalainen joka estää viirukseen sairastumisen ja sen edelleen levityksen. Mutta Suomessa hallitus on päättänyt että se joutuu menemään sen monivuotisen kaavan mukaan ennen kun se saa hyväksynnän. heinäkuun 7 päivä 2021 siitä uutisoitiin paljon Suomalaisissa uutiskanavissa ja lehdissä.

Kaj, mistä tuollaisen mainitsemasi rokotteen saa ja paljonko maksaa?
Totta on vain että saatavana olevat koronarokotteet ovat tutkimusten mukaan sellaisia jotka vaikuttavat ehkäisevästi vakavan koronaviruksen aiheuttamiin seurauksiin, ei esimerkiksi kuolemattomuutta viruksen aiheuttamana.
Pidän vahingollisena kaikkea esim. tautiin liittyvää paikkansa pitämätöntä kirjoittelua, vaikka vain huumoritasolla.
Kaikki lääkkeisiin verrattavat tuotteet joutuvat käymään määrätyt testit, olipa sitten syy testeihin mikä tahansa. Suomessa on erikseen osa testeistä vaikka tuote olisi muualla hyväksytty eli lääkkeet vaativat maakohtaisen hyväksynnän eli erikseen siitä vapauteta.


Sanan "eli" tilalle sana ellei!
muokattu: 12.8.2021 18:02
Kaj Nyyssönen 12.08.2021 19:34

Rokote Laboratories Finland Oy sieltää saa mutta ei tiedossa minä vuonna, paito jos ryhdet koehenkilöksi.

Harri Halinen 12.08.2021 20:24

Näin on. Kunhan vuosi selviää, sitten sellaisen saa useammastakin paikasta muttei ole tietoa vaatiiko laillistetun lääkärin lähetteen.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.