Matka 2.9. Finnmaidilla Traveen ja 24.9. Finnstarilla takaisin. Menomatkalla lastaus kesti tosi kauan ja odotuttivat joitakin matkailuautoilijoita kuutisen tuntia laiturilla. Kun pääsivät laivaan oli jo päivällinen melkein korjattu pois. Televisiot ei toimineet läheskään kaikissa hyteissä. Meikä tietty repi virtajohdot toimimattomasta digiboksista irti ja resetoi sen ja alkoihan se toimia ihan kunnolla. Kerroin purserille kuinka ne saa toimimaan ja hän siunaili.
Laiva ei ollut kovin edustava pinnoiltaan, hiukan oli kulumaa ja ruokotonta työn jälkeä. Ruoka oli kuitenkin hyvää. Ja kulku oli nopeaa ja aivan äänetöntä, ei monien ruotsinlaivojen tavoin resonoinut ja rämissyt vaan liukui tosi eleettömästi ja äänettömästi. Sai nukuttua hyvin ja mukavasti. Perille Traveen tultiin minuutilleen silloin kun piti vaikka oli lähdetty 7 tuntia myöhässä. Tuloaika oli puolenyön tienoilla ja laivassa sai nukkua rauhassa aamuun, saipa vielä aamiaisenkin laivalla joten reissuun sai lähteä aamulla hyvin levänneenä ja ravittuna. Hyvä homma.
Paluu Finnstarilla muistutti paluuta. Lähtöaika oli aamukolmelta mutta laivaan pääsi jo iltasella ja iltapalan jälkeen ehti nukkumaan jo paljon ennen laivan lähtöä. Kulku taas niin äänetöntä että herättiin vasta aamulla kaukana merellä. Ruokaa riitti ja se oli laadultaan ihan hyvää.
Meillä oli mennessä 16 neliön ja tullessa 10 neliön hytti, molemmat ikkunallisia. Matka maksoi kaikkiaan 780 euroa. Retkiauto Sitikka on alta 6 m pitkä mutta yli 210 korkea.
Niin, matka sinänsä oli aivan loistava. Mentiin maailman ääreen eli Fisterraan Espanjan länsireunalle. Menomatkalla katsottiin Briaren kanavasilta (siis kanava siltaa pitkin Loiren yli), Millaun viadukti, käytiin Andorrassa ja tehtiin pyhiinvaellus Santiagoon retkiautolla. Palatessa koluttiin Biskajan lahden rantaa takaisinpäin, tutkittiin osterien viljelyä Atlantin rannalla, ihmeteltiin Omaha Beachin muistoja maihinnoususta, Donkmeerin luonnonsuojelualuetta Belgiassa, Ijsselmeerin patoa Hollannissa ja sitten vain Lübeckin Cittimarketin kautta kotiin. Kolme viikkoa, 7000 kilometriä ja uutta nähtävää niin paljon että pää pullistui niitä sulatellessa.
Ainut ongelma oli kun Luksemburissa kaasuvaijeri katkesi kesken moottoritien iltapäiväruuhkan, onneksi oltiin juuri päästy tunnelista ulos. Hätävilkut ja kakkosella tyhjäkäynnilla nilkuttaen tien laitaan. Remontti kesti puolisen tuntia ja taas matka jatkui pienen letkuklemmarin ja muiden pikku apukonstien avulla.
Nuukuuttani tankkasin ensin halvempaa dieseliä kun Saksassa huoltoaseman kaveri sanoi ettei parempaa kannata vanhassa autossa käyttä. Halvempikin antoi enempi tehoa koneesta kuin suomalainen ja kone kävi selvästi nätemmin. Kokeilin sitten parempaa ja tehoa oli koneessa selvästi enempi niin että hurjista mäistä huolimatta kulutus putosi vielä lisää. Oli hintansa arvoista ainakin mun autossa. Voi olla ettei uusissa koneissa vaikuta tehoon mutta ilmeisesti on rikitöntä ja muutenkin puhtaampaa.
Navigaattori Lyyli sekosi kerran pahasti: reitti oli pyydetty kämppärille Urrugnessa mutta hänpä ohjaili määrätietoisesti St. Jean de Luzin torille ja ilmoitti napakasti: "Kohde!". Kun siihen majoittuminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta jatkoin ajoa ja hetken kuluttua Lyyli näytti meidän kulkevan meressä ja käski hakeutumaan lähimmälle tielle. Katkaisin typykältä virran , järki palasi ja leirintäalue löytyi sieltä mistä pitikin. Sinänsä aivan korvaamaton peli vaikka veikin pari kertaa niin pienille tielle että puskat raapi kumpaakin kylkeä ja apukuski vannotti kääntymään jos vielä kykenisi.
Kyllä matkailu on mukavaa!
mot ja apukuski
