Englanti- Irlanti m- autoreissuista on jo aikaa mutta samat "lainalaisuudet" pätevät edelleen. Olemme käyneet saarilla m- autolla 3 eri kertaa 3-4 viikon reissuilla, joista kerran keskityttiin vain Irlantiin. Aina mentiin Göteborgin lautoilla, useimmiten Newcastleen. Tämä oli ajallisesti ja myös kustannustehokkain tapa.
Newcastlesta ajettiin Englannin poikki Stranraeriin ja sieltä lautalla Larneen, Pohjois Irlantiin Belfastin pohjoispuolelle. Lauttamaksut riippuvat huomattavasti vuorokauden ajasta. Halvinta on yövuoroilla. Matkalla Irlannin puolelle kannattaa ajaa rantatietä kohti Londonderryä ja poiketa ainakin Giant's Causewaylla ja Bushmillsin viskitehtaalla.
Kiersimme Irlannin vastapäivään pääasiassa rannikkoa seuraten. Tiet ovat paikoin aika kapeita, mutta liikenne on hiljaista eikä pahempia ohitusongelmia ollut. Vasemmanpuoleisesta liikenteestä on se hyöty, että tiukoissa kohtaamaistilanteissa kuski pystyy ajamaan todella lähelle "kiviaitoja". Ohituksissa taas apukuskiin täytyy luottaa. Luonto on karua, mutta kaunista. Paikalliset tervehtivät lähes poikkeuksetta vieraampiakin kulkijoita.
Mieleen ovat jääneet alkumatkasta mm. Achill Island, Pyhä Patric- vuori, Connemaran seudun armottomuus ja laivaretki muinaiseloa viettävälle Aran saarten Inismoorelle. Kannattaa varata retkeen koko päivä ja ottaa perillä hevoskyyti "keskustaan". Saarten elämästä kertova elokuva on toivottavasti edelleen näytillä.
Moherin kallioiden jälkeen voi käväistä Shannonin lentokentällä, missä kerrotaan keksityn "Irish Coffe"- niminen viskipitoinen juoma. Kekseliäs baarimikko sulatti kylmistä lentokoneista tulleita pilotteja lisäämällä viskiin kuumaa kahvia ja kermaa.. Sittemmin juomasta on tullut maailmankuulu.
Dinglen ja Ring of Kerryn jälkeen on vilkas Kenmaren turistialue, mistä löytyy mukavia kävelyreittejä. Corkin kaupungin tuomiokirkon huipulla on ristin sijaan taimen muistuttamassa monista Irlannin lohijoista. Vyötärölle ulotuvia saappaita ei kannata raahata täältä saakka, koska niitä myydään yleisesti.
Corkin pohjoispuolella sisämaassa oleva Tipperaryn kaupunki on varsinainen maalaisjunttila. Pääkadulla saa varoa ettei jää traktorin tai irralleen päässeen sian jalkoihin. Tippavaarasta siellä ei tiedetä mitään, mutta kaupungin nimen kuuluisaksi tehnyttä "It's a long way to Tipperary" levyä tai kasettiakaan ei tahtonut löytyä. Pakollinen kohde kuitenkin Irlannin kävijälle.
Irlantilaiset ovat mukavia ja välittömiä ihmisiä kunhan ei ota puheeksi "Pohjois- Irlannin tilannetta" tai mitään muutakaan politiikkaan tai uskontoon viittaavaa edes pubissa. Välittömyys tulee parhaiten ilmi maaseudulla, mutta myös ruuhkaisessa Dublinissa, mikä juuri tästä syystä on jäänyt mieleen miun maun mukaisena paikkana. Irlantilaiset ovat tylsiin britteihin verrattuna omaa luokkaansa ja siksi ainakin yhden kunnon matkan väärttejä.
