Vain yksi reissu.

Martti Nousiainen 16.11.2022 11:00

Kesä meni muuttopuuhissa Päijät- Hämeestä Keski-Suomeen.
Kaartin ja Siltalan varassa tässä on oltu kaukokaipuuta lievittämässä.
Norjassa kyllä piipahdettiin pikaisesti. Viikko varattiin aikaa, mutta kolmeen päivään se jäi.
Toisena Norjan päivänä saksalainen niisti autosta peilin veks. Omasta autostaan sai peilin ja kuskin ikkunan tohjoksi, meiltä meni vain peili. Kusikinpeili on kuitenkin sen verran tärkeä Norjassa, että hipsittiin kotiin keskelle muutto mylläkkää, varovasti.
Nyt ootellaan Saksata korvausrahoja. Omaa kaskoa ei viittinyt käyttää kun ei ollut oma moka. Sanoivat että saattaa kestää rahojen saanti, mutta mikäs hätä tässä. Kevättä ootellessa itse ja auto -remonttia.
Sentään kerrostaloon muutto aiheutti muutakin puuhaa auton sijoittamisen suhteen. Piti nimittäin löytää vapaata ja edullista maapohjaa johonka sai viritettyä katoksen 7,3 m pitkälle ajokille. No onneksi sellainen löytyi Pohjanmaalta. Siellä on pituutta ja korkeutta ja tasaset maat.

Martti Nousiainen 16.11.2022 11:06

Ehkä ei ihan Saksaan asti tällaisena.
Itselle tuli pienemmät vauriot.
Auto nyt tällaisessa suojassa.

Martti Nousiainen 16.11.2022 11:08

Saksalaisen auto.
Oman auton peili.

Martti Nousiainen 16.11.2022 11:10

Ei meinaa tarttua saksalaisen auto kuviin.


Muuten olis mennyt hyvin, mutta saksalainen ikäänkuin koukkasi sillalla. Tilaakin olis ollut, mutta olisko tullut paniikki. Olivat laina-autolla, liekkö ollut eka reissu.
muokattu: 16.11.2022 11:21

Liitetiedostot

dsc_1159.jpg
Tapani Pokkinen 16.11.2022 11:54

Komea katos, vielä kun olisi pohja maasta nousevaa kosteutta vastaan niin olis vielä parempi.

Tapani Pokkinen 16.11.2022 12:00

Meillä muuten norjalainen matkailuauto vei peilin, tuli yli metrin meidän puolelle, onneksi ei vienyt muuta.
Kuski jatkoi matkaansa, ajoimme kiinni yli 10km. Oli kun ei tietäisi mitään, kauhea pamahdus ja hänen peili tuusannuuskana.
Kiisti myöhemmin koko tapahtuman, mutta 8kk myöhemmin hänen vakuutus korvasi, oli vissiin muisti palanut?
Noh siinä vaiheessa olin jo vaihtanut autoni, peili vain teipattuna kun meiltä hajosi vain peilin alaosa.
Noh uusi omistaja sai korjauksen.

Martti Nousiainen 16.11.2022 13:00

Siellä on nyt filmivanerit auton alla.

Martti Nousiainen 16.11.2022 13:06
Tapani Pokkinen

Komea katos, vielä kun olisi pohja maasta nousevaa kosteutta vastaan niin olis vielä parempi.

Kunhan päästään ensi kesään laitetaan parempi pohja.

Tapani Pokkinen 16.11.2022 14:03

Juuri noin, on muuten mahdoton se kosteus mikä maasta nousee ja se on myrkkyä pitkään seisovalle autolle.
Meilläkin matkamökki seisoo, mitä luultavimmin pitkälle kevääseen, usein jopa pääsiäisen nurkille.

Petri Ahonen 16.11.2022 18:05

Onko tuossa hienossa katoksessa minkäänlaista tuuletusräppänää ilman vaihtumista varten?

Martti Nousiainen 16.11.2022 21:23

Kyllä siinä on.Takaseinässä on verkko-ikkuna jonka päältä voi rullata pois pressun.


Auto on peltikuorinen, eikä siinä ole kosteutta imevää eriste materiaalia.
muokattu: 16.11.2022 21:26
Jukka Harjulampi 21.11.2022 12:23

Meillä samanlainen 8 metrinen talli, lisänä lumenpoistoa helpottamassa lasikuitulaminaatti. Estää pressua painumasta pussille.

Timo Haapanen 24.11.2022 21:33
Martti Nousiainen

Kesä meni muuttopuuhissa Päijät- Hämeestä Keski-Suomeen.
Kaartin ja Siltalan varassa tässä on oltu kaukokaipuuta lievittämässä.
Norjassa kyllä piipahdettiin pikaisesti. Viikko varattiin aikaa, mutta kolmeen päivään se jäi.
Toisena Norjan päivänä saksalainen niisti autosta peilin veks. Omasta autostaan sai peilin ja kuskin ikkunan tohjoksi, meiltä meni vain peili. Kusikinpeili on kuitenkin sen verran tärkeä Norjassa, että hipsittiin kotiin keskelle muutto mylläkkää, varovasti.
Nyt ootellaan Saksata korvausrahoja. Omaa kaskoa ei viittinyt käyttää kun ei ollut oma moka. Sanoivat että saattaa kestää rahojen saanti, mutta mikäs hätä tässä. Kevättä ootellessa itse ja auto -remonttia.
Sentään kerrostaloon muutto aiheutti muutakin puuhaa auton sijoittamisen suhteen. Piti nimittäin löytää vapaata ja edullista maapohjaa johonka sai viritettyä katoksen 7,3 m pitkälle ajokille. No onneksi sellainen löytyi Pohjanmaalta. Siellä on pituutta ja korkeutta ja tasaset maat.

Haukan rikottua mun peilini jokunen vuosi sitten hain tarvikeliikkeestä ison kuperan traktorin/kuorma-auton peilin ja teippasin sen lasiosan peilini jäännösten päälle. Hyvin pääsi parituhatta kilsaa kotiin.@timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.