SFC ja puskaparkkilaisen autohuolto

Christian Rethmann 26.08.2018 13:15

Vähän hiinä ja hiinä kuuluuko tämä tälle alueelle, mutta näin ei-jäsenelle ei taida parempaakaan ryhmää olla tarjolla.

Me vietetään reissumme lähes 100% puskissa ihan vaan siksi että tykätään olla omissa oloissamme. Näin päivätyössä käyvinä reissumme ovat suurimmaksi osaksi PE illasta SU iltaan josta selviämme hyvin ilman mitään huoltotoimenpiteitä, ja kotiin tultuamme huoltotoimet onnistuvat asianmukaisesti harrastetallilla tai työmaalla. Ne harvat kerrat kun pääsemme viikoksi reissuun, reissaamme yleensä etelä- ja kaakkoissuomen alueella jossa etenkin ABC:t ovat hyvä apu puskaparkkilaiselle huoltotoimien suhteen joten yleensä olemme pärjänneet aika kivasti.

Vaan kun mieli tekisi itään tai pohjoiseen, rupeaa 'huoltopalvelukartat' näyttämään vähän huonolta. Muutamana vuonna reissasimme vuokra-autolla ja asioimme leirintäalueilla yleensä vain huoltohommissa emmekä edes tulleet ajatelleeksi että siinä olisi mitään ongelmaa, mehän vaan käytetään palveluita ja maksetaan niistä. No nyt kun omat pelit ja vehkeet ja muutenkin perehdytty aiheeseen vähän enemmän, niin on muodostunut vähän sellainen mielikuva että leirintäalueen pitäjät saattaisivat katsoa tätä touhua vähän kieroon.

Niimpä kysymys kuuluukin että jos sitä ottaisi liittyisi jäseneksi, voisiko sitä sitten ajatella menevänsä alueelle käyttämään vain huoltopalveluita ihan muina miehinä vai pitäisikö sitä sittenkin luimistella hattu kourassa häntä koipien välissä?

Ja todettakoon vielä että vaikka tavan persaukisia osamaksuautolla ajelevia ollaankin, niin kyllä me helposti voitaisi maksaa 5 euroa täysista auton huoltotoimista eikä kymppikään vielä reittisuunnitelmaan vaikuttaisi vaikka se jo ehkä vähän harmittaisi.

Perttu Kaasinen 26.08.2018 13:47

Joskus on ollut joillakin alueilla paiväkäyntimaksu ja muistaakseni 5markkaa silloin,joten luulisi tuon viisi euroa kelpaavan tänäpäivänä alueella levähtämiseen päivällä.

Toivo Koistinen 26.08.2018 14:57

Tuo pohjoinen on hieman ylempänä harvaan huoltopaikoilla. Mutta jos liittyy liittoon, saa ainakin leirioppaan, ja siinä näkyy mahdolliset leirit.
Kyllä niitä on pohjoisessa aina Nuorgamia myöden on. Tuosta päivä käynnistä on puhetta ollut palstalla, että jollain summalla saisi huollon.
No ainakin sillä saa kun yön yli maksun maksaa leirille, ja samalla miettii huoltoa tehessä yöpyykö, vai ei.
Ellei se ratkaisu kelpaa leirille, on silloin sen leirin laulukirjassa vikaa.
TP

Juhani Honkanen 01.10.2018 10:14

Me tehdään vuosittain useamman viikon reissuja Norjaan ja kotimaahan. Pääasiassa liikumme luonnossa, kalastamme ja kuvailemme. Oma rauha on meille tärkeää joten puskissa vietämme paljon aikaa.

Pitkillä reissuilla yövymme muutaman yön leirintä alueilla juurikin huoltoa, pyykinpesua yms. varten. Kohdalle on osunut ihan hyviä alueita ja sellaisia, joista haluaa äkkiä takaisin luonnon rauhaan. Yleensä tällöin syy on ollut humalalaisten mölinä.

Pelkkä kemssan tyhjennys vuorokausimaksulla on tolkuttoman kallista, joten ellei halua yöpyä, kannattaa kysyä huoltomahdollisuuksista. Ei siitä isännät pahastu, ja jos pahastuu niin vaihtaa paikkaa. Yöpyminen ei ole velvollisuus. Mikäli joku leirintäalue oikeasti vaatii yöpymistä tai yöpymismaksua jotta voisi kemssansa tyhjentää, niin aika nihilisti on. Ainakaan meillä ei ole ollut ongelmia asian kanssa.

Liittoon liittyminen pelkän leirioppaan takia on myös kallis ratkaisu. Leirioppaan saa vaikka Prisman lehtihyllyltä. Liitolla on toki paljon jäsenetuja ja kannattaa laskea onko niissä jotain itseä hyödyttävää.

Me palattiin liittoon pitkän tauon jälkeen ja aika lailla tasan menee tilit :)

Toivo Koistinen 01.10.2018 14:22

Joutessaan mietiskelin, jotta mikä mörkö se on tuo SFC leiri, että se pitää kaikin keinoin kiertää, ja jos huotoakin, nin mahdollisimman pikaisesti, ettei paha tartu.
Olisko ajatus, jos vaikka kerrran reissun aikana jos huoltoa kaipaa, ja muualta sitä ei saa, niin mennä sinne, olla se yö, ja tehdä mitä pitää.
Mitä taas liitoon liityminen, niin onhan se lehtikin irtonumeroina vissiin jonkun kympin, että eihän siinä kai niin isoa tappiota.
Oikeasti nuo leirit ovat ihan mukavia yöpymis paikkoja.
TP

Antti Helin 01.10.2018 16:31

Ihmettelen näitä jotka valittavat vaunun auton huoltoon liityvistä asioista.
Nyt kun kaikki mitää tekee pitää olla luontoa suojelevaa pitäisi olla itsestään selvää ettei kemsan tyhjennys pusikkoon ole tätä päivä saamoin harmaiden vesien kohdalla.
Kotioloissakin näistä kaikista on maksettava. Pois lukien ne jotka vievät jätteensä parkkialueille roskasäiliön viereen. SF-c alueilla tämän voi tehdä hyvällä omallatunnolla vaikka maksamalla vuorokausimaksun,jolloin pääsee myöskin saunaan. Kenekään kanssa ei tarvitse puhua jos ei halua eikä kukaan tule puheille ellei halua.Leiriytyä voi reunalle jossa voi olla yksikseen.Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta, ellei toivotus häritse.

Juhani Honkanen 01.10.2018 17:25

Toivo:

Ei liene kukaan tässä ketjussa sfc:n alueita mörköjen luokkaan luokitellut :)

Me käytämme reissuillamme molempia, kumpi nyt sattuu matkaan paremmin sopimaan. Ölömölö paikkoja on ollut ei sfc ja sfc alueilla. Sen kummemmin en ala erittelemään paikkoja. On toki voinut olla niinkin, että muutoin rauhallisella alueella on sattunut osumaan keskikovan hutikan seurue lähistölle, jolloin olemme pikkutunneille asti saaneet nauttia alavireisestä laulusta ilman teosto maksuja..

Mitä taas lehteen tulee, niin auto ja vaunu mainokset voin hakea lähimmältä kauppiaalta, jos niitä satun tarvitsemaan. Sponsorit tuo rahaa lehdelle, mutta enemmän asiaa ja vähemmän mainoksia. Sfc:llä lienee kassakirstussa valuuttaa sen verran, että mainoksia voisi vähentää.

Ja kyllä olemme olleet monessakin mukavassa leirintäalueella yötä.

Antti:
Ketjun aloittaja kysyi neuvoa huollosta, ei valittanut. Eikä varmasti suunnitellut kemssan tyhjennystä pusikkoon. Sitä harrastaa lähinnä saksalaiset pohjois norjassa.. Muutoinhan sen tosiaan pitäisi olla selvää, ettei kemsssoja luontoon kipata.

Kaikki maksaa se on totta. En silti ymmärrä sitä, että jos joku haluaisi pelkästään tyhjentää kemssansa leirintäalueella, niin hänen pitäisi maksaa siitä täysi vuorokausi maksu. Luonnollisesti joku maksu on paikallaan, maksaahan ylläpito leirintäalueellekin.
Onneksi noita leirintäalueita löytyy suomesta ja rajojen ulkopuolelta.

Onko sinun mielestäsi karavaanari joka yöpyy muuallakin kuin sfc:n leirintä alueilla ihmisiä pelkäävä puhekammoinen erakko?? No toivottavasti ei

Et ole tainnut ymmärtää, että ihmiset nauttivat ja arvostavat eri asioita. Kuten aiemmin mainitsin, viihdymme luonnossa hyvin ja sinne ei kuulu mm. keppana pullojen kilinä.

Yöpyessämme leirintä alueilla puhumme yllättävän paljon muiden kanssa näin erakoiksi puskaparkkilaisiksi. On aina hauska vaihtaa kuulumisia, vaikka ei sitten koko reissuaan sfc:n alueella viettäisikään :)

Myös ketjun aloittaja kertoi, he viihtyvät omissa oloissan hyvin. Se suotakoon heille, eihän siinä ole mitään väärää.

Hyvää jatkoa myös sinulle, ei hyvin jatkojen toivotukset todellakaan häiritse, päin vastoin :)



Sirpa Eskelinen 01.10.2018 19:32

Otsikosta tulikin mieleeni, voisinko olla Suomen täysivaltainen kansalainen maksamatta esim. veroja, jätevesimaksuja, sähkön siirtomaksuja, teiden kulumisesta aiheutuvia menoja ja vielä käydä toisten saunassa tarjoamatta korvausta.

Onneksi maassamme on jokamiehen oikeus sienestykseen, marjastukseen, onkikalastukseen ja puhtaassa luonnossa kulkemiseen, kunhan luontomme pysyy puhtaana meidän kaikkien yhteisellä työllä.

En tietenkään tarkoita, että kysyjä ihan anarkiaan pyrkii, mutta joskus minustakin on rasittavaa olla yhteisön jäsen silloin, kun haluan olla vain minä itse.

sirpa

Tapani Pokkinen 03.10.2018 08:10

Vähän suhteellisuutta aina noihin noihin vessa ja harmaavesihomiin. Esimerkiksi jos liikut korpimaisemissa missä hyvin vähän kulkijoita niin siellä maahan laskettu harmaavesi ei aiheta mitäään haittaa vaan luonto kyllä puskuroi ne mitättömät pesuainehammastahnarasvajäämät mitä sen veden mukana mahaan kertyy. Paska on kuin me ihmiset. Ongelmat alkavat vasta silloin kun paskaa tai ihmisiä kertyy paljon samaan läjään. Ja mihin te kuvittelette sen paskaan oikein niiltä karavanalueilta oikein pääättyvän? Meriin se jäte aina ikävä kyllä pitkälti päätyy.

Toivo Koistinen 03.10.2018 09:56

Asiaa Tapani. Määrähän se on joka ratkasee, ja maine. Jos kaikki puskassa haluavat alkavat tyhjenteleen säiliöitään metsiin, niin siinä nousee haloo.
Mutta jos häätilassa laskee korpeen, nin ei siinä sen kummempaa. Ja nuo harmaavedet yleensä ei ole ongelma.
Tosin varsinkin etelä Suomessa, ja myös täälä pohjosessa tyjentely onnistiuu aivan virallisiin paikkoihin.
Maksaa muutaman kympin, mutta jos pari kertaa viikossa käy leirilä, vaikka ei yövykkään, ja maksaa sen pari kymppiä kerralla, niin en jaksa uskoa, että konkurs sillä tulee.
Toisaalta jos kansa meillä olisi kuten Norjassa, niin komeita tienvarsi levähdys alueiden vessoja olisi meilläkin.
Kultturissa on tapahduttava iso muutos toisen, ja yhteisen omaisuuden kunnioituksessa.
Siis kun osottaa toista etusormella niin ne kolme muuta sormea näyttää itseen päin
Niinsenytvaan taitaa olla.
TP

Tapani Pokkinen 03.10.2018 10:19

Oon Toivo kanssasi aivan samaa mielipuolta. Itse liikumme paljon paikassa jossa kalavetemme on samalla myös pitkälti juomavetemme, toki lähdevesilläkin pitkälti auton säiliöt kuin juomavesisäiliöt täytetään. Ei tyhminkään ihminen ala omaa pesää paskaamaan. Mutta tuolta Puskaparkkiryhmästä erosin kun siellä oli henki se, että levähdysalueiden vessat ovat heidän makkiensa tyhjennyspaikkoja ja yleinen käsitys tuki sitä, että mökkiläisten, taloyhtiöiden ja kylien roskapisteet ovat soveliaat karavaanareiden roskien tyhjennepisteiksi? Voi aikoja voi tapoja. Miten sen Juice ilmaisikaan" vaikka maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä" ,,ja nykyisin tätä nettiä. Juur mökillä polttetelen risuja ja hanhipartit painaa merelle päin. Olis ihan kiva olls murhaamassa lintuja, mut kaikki kolme pakastinta on jo nyt kuin Turusen pyssy.

Juhani Honkanen 05.10.2018 10:46

Niinpä, harmaavesi itsessään ei ole mikään ongelma, varsinkin jos käyttää bio hajoavia tiskiaineita yms saippuoita. Kemssakaan ei liene niin myrkyllinen luonnolle kuin yleensä ajatellaan. Siltikään meillä ei kantti anna periksi kemssoja luontoon kipata. Kahdella pömpelillä pärjää niin pitkään, että sen saa tyhjennettyä sinne minne kuuluukin.

Ongelma on tietysti määrässä ja myös karavaanareiden imagossa, eli kun harmaavettä liruttaa auton tai vaunun pohjasta maahan ja joku sattuu sen näkemään niin vähäkin määrä näyttää sivullisesta karsealta. Puhumattakaan vihreän paskalillun kippaamisesta..

Itse olen vuosien varrella useastikin ollut pohjois norjassa todistamassa kun sakemannit kippaavat mitenkään häpeilemättä kemssapyttynsä suoraan levikkeen vierelle. Ei muuten näytä ja sopivalla tuulella haise hyvälle.. Jos joku vielä onnistuu nappaamaan kuvan tuollaisesta, niin paskamyrsky siirtyy someen.. ja maine sen kun ryvettyy..

Tapani, joukkoon mahtuu aina muutama puupää.. surullista ja suurta tyhmyyttä on se, että oma tyhmyys tuodaan julki somessa, esim nyt vaikka puskaparkki ryhmässä. Suuri enemmistö puskalaisistakin osaa varmasti käyttäytyä fiksusti.


Aika hassua on, että karavaanarit on jakautunut kahteen leiriin; niihin jotka yöpyvät vain leirintäalueilla ( täälläkin on alaryhmänsä sfc ja ei sfc alueet :) ja vähemmän leirintäalueita käyttävät. Joskus tuntuu, että on käynnissä jonkinlainen heimosota :)

Eli kinastellaan missä ihmiset yöpyvät,.. erikoista.. Pitäisiköhän olla huolissaan myös siitä että jotkut yöpyvät vuokramökissä ja jotkut omassa mökissä.. jotkut kehtaavat nukkua jopa teltassa.. nämä on niitä elämän isoja asioita joista kannattaa ottaa vatsanväänteitä :)

Eikö löydy enää ihan oikeita murheita ja huolenaiheita, niin kuin vaikka kabe vs. hobby.. alde vs. truma, yms yms. Näistäkin voisi jonkinlaista kapinaliikettä alkaa herättelemään..


Merihanhia oli täällä rannikolla paljon.Ensi talveksi on pakkasessa mukavasti vaihtelua hunaja-marinoidulle broilerille.

Veli-Pekka Merikallio 05.10.2018 15:05

Juhani, saattaa olla myös kolmas vaihtoehto (meidän valintamme), tarpeen mukaan campingeillä (olkoon kenen tahansa ylläpitämiä) ja välillä komeissa maisemissa puskassa jonkin tunnin, emme ajattele joko-tai, vaan sekä-että, tokihan tuon verran joustoa pitää olla tiukassakin pipossa, vai?

Meillä ei kemikaaleja loroteta luontoon, biohajoavat likavedet (perunoiden keittovesi) eivät luontoa turmele.

Juhani Honkanen 05.10.2018 16:12

Veli-Pekka, jos luit ensimmäisen viestini niin se on myös meidän valintamme, tarpeen mukaan leirintäalueilla ja ei mitään väliä kenen omistuksessa alue on, pääasia on se miten sopii meidän matkamme, muutoin vaimolla kamera ja mulla perhovapa kourassa milloin missäkin omassa rauhassa.

Itse olen lähinnä huvittuneena popcorni tötterö kourassa lueskellut tiukkoja kannanottoja puolesta tai toisesta. SFC puheenjohtajan Taliban kommentin jälkeen piti hommata large popcorn tötterö, some suorastaan räjähti täyteen kommentteja asian tiimoilta.

Minulle itselle on oikeasti herttaisen yhdentekevää missä itsekukin kopperonsa kanssa yönsä viettää. Jokainen tekee sitä mikä itselle on mieleen olematta sen parempi tai huonompi kuin joku muu.

Toivo Koistinen 05.10.2018 16:33

Olisi ehkä meillä ihmisillä, myös minulla älytä tässä asiassa yksi asia.
Jokaisella on oma oikeus tehdä nuo reissunsa ihan oman päätöksen mukaan missä, minne ja milloin keltään meiltä lupaa kysymättä.
Siis kertoa oma mielipide, mutta vain mielipide, jos katsoo tarpeelliseksi. Käyttäytyminen noila retkillä on yksi tärkeimmistä asioista, koska se usein kertoo tavasta miten eletään.
Näin homma toimi hyvin, ja ei tule pahaa puhetta missän muodosa ei karavaaneilta, eikä muilta.
Nyt ollaan jokamiehen oikeuta saattamassa Uneskon aineettoman perinön listalle, koska se on maailman laajuisesti ainut laatuinen.
Minusta se velvoittaa myös sen oikeuden kunnioittamista, ja omaa vastuuta, että sitä käyttää ninkuin se on laissa annettu
Mukavia reissuja vaan kaikille.
TP

Sirpa Eskelinen 05.10.2018 17:51

Otsikossa kuitenkin kysyttiin Puskaparkkilaisten autohuoltoa.

Koska matkailen matkailuvaunua autollamme vedättäen, huollatan autoni autoliikkeissä.
Matkailuvaununi huollatan vaunuliikkeessä.
Ostan asiallisen vessan ja tyhjennän sen vain sallitulle tyhjennyspaikalle, jos kyseessä tarkoiteetaan matkailuun liittyvää roskaamista.
Roskat, pikkuautolla kulkiessanikin, kerään roska-astiaan ja vien roskat kuuluviin paikkoihin, nykyään kierrätysohjeita noudattaen.

Tänä aamuna Yle:n ohjelmassa: "Mennään metsään" , opetettiin kädestä pitäen käyttämään jätelapiota ja kaivettua kuoppaa kerta-kakalle.
Nyt, kun haluamme koko maailman tulevan nauttimaan suomalaista, ilmaista, jokamiehen oikeutta luontoomme, mietin miten kauan luonto kestää sellaisen anteliaisuuden.

Norjalaiset nakkelevat pakastimensakin vuonoihinsa, kun unohtivat sivistyksensä, ja rupesivat meidän lailla nousukkaiksi.

sirpa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.