parikkalan matkaparkki

Matti Koskinen 12.10.2021 19:30

hyvä kaunis paikka,hyvällä kauniilla paikalla keskellä kylää.Harmi nyt on mopopojat aloittaneet iltaöisen rallin,lisäksi keskenkasvuiten uusi harrastus on auton kolistelu harmi

Matti Koskinen 15.10.2021 10:38

Meillä oli tarkoitus yöpyä Parikkalan matkaparkissa kaksi vuorokautta. Aikaisemminkin on esiintynyt mopoterrorismia. Nyt ensimmäisenä yönä ei mopoilijoita ollut, mutta nyt oli ilmeisesti kolme jalkaisin tai polkupyörillä liikkuvaa häirikköä, jotka pimeän tultua huutelivat auton ikkunan alla "böö" ja koputtelivat ja yöllä oli katkaistu sähkö. Toinen ilta, jälleen pimeän tultua, alkoi moporalli alueella ja alueella ollut ulkolainen matkailuauto poistui. Sen jälkeen jalkaisin/polkupyörällä liikkuneet terroristit siirtyivät meidän auton kimppuun ja repäisivät sähköjohdon irti lukossa olevasta sähkötolpasta. Auton koputtelu ja tuuppiminen jatkui, niin mekin katsoimme parhaaksi poistua alueelta. Keskustelimme paikallisten asukkaiden kanssa. Ilkivaltaa on esiintynyt läheisten rivitalojen vanhojen ihmisten asunnoissa, soitettu ovikelloa öiseen aikaan ja ketään ei ovella ja kun pääsee vuoteeseen niin toistamiseen.

Urho Niskanen 19.10.2021 10:16

Kyllä, Parikkalan paikallislehdessä oli juttu otsikolla: Tarvittaisiinko torille aikuisten katupartioita.
jutussa kerrottiin mm. rikotusta esiintymislavasta , rikotuistavalaisimista sekä töhrityistä toripöydistä ja rakenteista.
Myös torilla oleva 30000€ maksanut piikapatsas kivitetty pahaan kuntoon.
Jotenkin tällaiset ilmiöt pitäisi saada järjestykseen, mutta miten.
Ilmeisesti Koskisen mainitsema matkaparkki on tämän torin reunassa.
Kannatta välttää ko. matkaparkkia, saattaa nimittäin olla että yöpymisen jälkeen on kulkimen pellit lommolla.

Toivo Koistinen 19.10.2021 14:26

Suomalaista moraalia. Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä. Missä kunnossa on laavut, levähysalueet lähimetsät.
Tp

Tauno Suominen 20.10.2021 11:26

Muutama vuosi sitten tuli Parikkalassa oltua vähän pidempään työhommissa. Ei siellä kyllä mitään paikkojen rikkomiskulttuuria eikä nuoriso-ongelmia silloin ollut.

Olisiko mahdollista, että nämä ongelmat ovat syntyneet nyt Corona-aikana?

Heikki Ikonen 20.10.2021 13:22

Muutama vuosi takaperin Luxemburgissa teinit häiriköi. Otin salama valolla kuvia auton rekisteri numerosta ja paljasta pe,,,stä joka minulle pyllistettiin, sanoin avoimesta ikkunasta "POLIISI" , no junnut katto toisiansa, liekö ollu kuvauksen kohde tuttu virka vallalle, renkaat kitisten he poistuivat paikalta. H

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.