nuppiluvun mukainen maksu

VARJOLA JUHA P 05.03.2006 18:06

Olen sitä mieltä että se maksaa joka kulutaa. Miksi siis maksun pitäisi olla vaunukohtainen?. Esimerkiksi yhden vaunun maksulla saattaa käydä saunassa ja vessassa vettä kuluttamassa useita ihmisiä, jotka vierailevat vaunulla, kuten kumminkaimat ja lapsenlapset, sukulaiset, tuttavat ja muutu ohikulkijat.Saunamaksukin kun useimmiten on vaunukohtainen. En ole lastenvihaaja, ja omalla vaunullakin nämä aikuiset lapset tykkäävät vierailla, ja aina on hieman outo olo, että saako he vapaasti käydä saunassa ym, kun ovat vain vierailulla. Kausipaikan maksaneena minullakaan ei voi olla oikeutta siihen. Ja lapset kuluttavat enemmän vettä, ja roskikset täyttyvät vaipoista, että miksi heistä ei pitäisi maksaa?? Ja lopuksi, jos on varaa ostaa uusi hieno auto tai vaunu, miksi ei olisi varaa maksaa leiriytymisestä??? Vaatimuksia on helppo esttää, kuinka lapsille pitäisi olla hienoja leikkipaikkoja ja virikkeitä, mutta maksamisvalmius onkin sitten toista. Ennen lapset keksivät leikit ja joskus toisin jopa pahanteot, (mitä nykyisin ei varmaankaan lapset tee)kun virikkeinä oli metsä ja piha ja mielikuvitusta. Lukekaa lapsillenne, sillä lukeminen kannattaa aina Ei millään pahalla, jäsenen vaimo Sirpa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.