Mitä kummaa?
Horisontissa näkyy vuoret, maassa taas valaisimet. Kun ihmeen kautta valo kimmeltää, harmit mennessään vie, ilta-aurinkoon kemmeltää, pois mielistä vierittää.
Hiljaa kulkee ilta, hämärtyy ja painuu vuorten taa valo, kunnes loppuu päivä, askareet kiireiset jää, hädin tuskin sitä uskaltaa katsoa, vilkaista vain.
Jos tulisi rohkeammaksi , uskaltaisi aamulta toivoa, kurkistaa aamun taakse ja sanoa rakkaalleen, huometa vaan.
Se hyvä on tehdä ennen kuolemaa, jos hädin tuskin uskaltaa, keskiyöllä on myöhä aamun peltipurkkia kalisuttaa.
Mennyt aika jo on.
