Vapputreffit Salakalliolla

PALM PEKKA 01.05.2012 12:46

Vietettiin Vappu matkailuautoilijoiden treffeillä jossa oli myös paljon vaunuja. Viimeisin tieto oli että paikalla oli noin 350 auto/vaunukuntaa. Tanssit kolmena iltana, saunat ym. Täytyy taas kerran todeta kun lapsen kanssa on liikeellä että kyllä karavaanarit osaavat käyttäytyä ja ottaa toiset huomioon. Saatiin nukkua yöt ihan rauhassa ei meteliä eikä mitään muutakaan negatiivista koko aikana. Näin varmaan muuallakin. Kiitos kaikille veljille ja siskoille. Kiitos ja kumarrrus myös niille kaikille jotka tänäkin Vappuna uhrasivat aikaansa treffeillä ympäri Suomea meidän viihtyvyydeksemme. Nähdään ja morjestetaan kun tavataan. ITE

HÄNNINEN JUKKA 04.05.2012 14:02

Kivahan siellä oli käydä vapustelemassa.

Ryymme puuhahenkilöt saavat erityiskiitoksen kaikista järjestelyjen käytännön hoitamisista.

Se lampi kuulemma on kovin kalaisa, vaan vasta juhannuksena sitten sais itsekin kokaista. Ensi kertaa varten voisivat kalanomistajat jollain summalla antaa halukkaiden ongiskella periaatteella " catch and release " , siis kala irti koukusta ja takaisin vapaaksi kasvamaan, kavereitaan syömään ja pulikoimaan omaan kotilampeen. Kalan pikkuvammat paranevat nopeasti, ja muistikin niillä on huteranpuoleinen. Kädet vaan kastellaan, koukku varovasti irti ja kalamies sekä fisukin ovat tyytyväisiä.

PULKKI MARTTI 04.05.2012 19:24

Niin oli mukavaa, taaskin. Meillä tää oli seitsemäs vappu peräkkäin Salakalliolla.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.