Saivokansaa tervehtimässä

Eilen ei tullut uni ja tänään ei päästä liikkeelle, Norjaan tuntuu olevan tänä vuonna mahdottoman pitkä matka!

Syynä ei ole pelkkä Lapin ja sen valon lumo vaan Saivokansa, joka taitaa pitää meitä otteessaan.

Istuimmeko eilen illalla liian pitkään hiiskumattoman hiljaa Pakasaivon vanhalla uhripaikalla, vai johtuuko se aamu-uinnista Saivojärvessä, Äkäslompolon tien varressa, Hannukaisen tietämillä.

Niin tai näin, Saivokansa meidät on lumonnut, kurkottanut luoksemme näistä kirkkaista salaperäisistä syvistä järvistä, ja yrittää kertoa meille jotain menneistä ajoista ja saamelaisten elämästä ja yhteydestä luontoon ja itseensä, näillä Pohjolan perillä.

Tavallaan valitettavasti lähes Pakasaivolle saakka (ei pakas-aivolle vaan paka-saivolle) pääsee kulkemaan nykyisin pitkin metsäautotietä, ja saamelaisten vanhalle Kirkko-tahi Seitapahdallekin on näköyhteys siltä samaiselta metsätieltä.

Vaikka odottaisi mitä, parinsadan metrin kävelyn jälkeen yllättyy. Keskellä ikimetsää, tasaisella kankaalla ammottaa valtaisa aukko! Yhtäkkiä olet siis sellaisen rotkojärven laidalla, missä järven pinta välkehtii tummanpuhuvana 60 metriä alapuolellasi, ja sen alla järveä rittää alaspäin vielä toiset 60metriä! Järven pohjoipäätä sanotaan jopa Suomen suurimmaksi hiidenkirnuksi, ja eteläänse kurkottaa kilometrin verran paljon kapeampana ja vaatimattomampana, mutta edotoman kiehtovana.

Ei ihme, että tämä Pakasaivo on ollut pitkään saamelaisten kokoontumis- ja uhripaikkana. Järvessä on uskottu olevan välipohja, minkä toisella puolella on asustellut Saivokansa, pikkuisen muita parempaa väkeä, jopa jumalolentoja. Saivoilta on pyydetty apua ja neuvoja elämän kiperiin tilanteisiin, ja uhrilahjoja on tietenkin vastineeksi heille syydetty. Kalaisella Saivolla on pitänyt käyskennellä hiljaisuuden valitessa, jottei Saivoja suututeta, ja niin teimme mekin.

Jännitävää on myös se, että Pakasaivon on todettu olevan siitä ainutlaatuinen järvi, että sen pinta- ja pohjavedet eivät koskaan sekoitu toisiinsa ja sen harppauskerros on 12m kohdalla. Sen alapuolella vesi on niin hapetonta ja rikkipitoista, että kaikki sinne pudonnut tai heitetty säilyy siellä muuttumatomana. Senkö muinaiset saamelaiset ovat aistineet järven välipohjaksi?!! Portiksi Saivokansan luo!?

Näitä mysteerejä täällä nyt mietimme. Jos ei meistä enää mitään kuulu, olemme palanneet Saivoja tervehtimään tai päätyneet vihdoin Norjaan:)

t.Kaarina

Oliskohan se Pakasaivo yhteydessä Mustaanmereen, siellähän on samankalstainen vesikerrostuma, pohjavesi hapetonta ja rikkipitoista, säilöö kaiken sinne uponneen?

Mutta varmasti hieno ja näkemisen arvoinen paikka, se Pakasaivo. Lukenut olen siitä paljonkin, koskaan en ole käynyt itse paikalla.

Paikkana hieno nähtävyys, muutaman kerran paikalla olleena ollut.

Kävimme hillareissulla Pokan kairasa ja kaverin kansa Taatsin seitaa katsomassa. Sanon kaverille jotta voisi toivoakin jotain. Hän toivoi että löydettäisiin hyvä hillapaikka. Ja olikose joku Hukannulkastamavuoma niin kyllä seitako lie vienyt vai muuten osuttu tosi hyvälle paikalle. Tuli kyllä rikottua vanhaa tapaa eikä viety osaa saaliista seidalle, voipi vihastua siitä eikä enään opasta meitä. A.K

Kaarina, kiitos hienosta kuvauksestasi taas kerran. Matkakertomuksesi ovat mukavaa luettavaa. Niissä sulautuvat matkaajan tuntemukset ja mielikuvat sekä paikkojen kuvaukset ja historia upeasti yhteen.

Olen käynyt kaksi kertaa, molemmilla kerroilla kuvasin tätä upeaa tummaa vettä ja kullanruskeina väkehteviä koivun lehtiä tätä saivon pintaa vasten. Tiedän tuon tarinan ja olen miettinyt, entä kun sinne putoaa, eikä miksikään muutu, olisiko se paikka tuo ikuisen nuoruuden lähde:=) Suosittelen menkää ihmeessä katsomaan syksyllä ruskan aikaan mahtava elämys.

Pari kertaa käyneenä suosittelen minäkin.

Samuli Paulaharjun kirjan kuvaus tuosta seudusta on mahtava. Samuli on aikoinaan kolunnut tuon seudun kaikki "nähtävyydet", myös kuerlinkan "putouksen".

Juu kerrassaan käymisen arvoinen paikka, on tullut käytyä muutamia kertoja. Ensimmäisen kerran kun kävin ei ollut siellä niitä tupia laisinkaan, mutta hyvähän on jotta tuvassa saapi sateen sattuessa makkaransa paistella

toivottavsti ei ole liian pienessä koossa:=)) siinä se

Tuo olikin Hannu uusi tieto Mustasta Merestä, aina näköjään oppii!

Taatsin Seitaa tekisi Alpo minunkin mieli joskus tervehitmään, se lienee sinulle pitkäaikainen tuttavuus, muistelen sinun joskus ennenkin siitä maininneen? Luin yhdestä kirjasta, Suomen kansan pyhät paikat, miten Seita oli jonkun kahvivedet kiehautanut tuohiropposessa, kun ko metsämiehen tulivälineet olivat jääneet matkasta pois!

Pussisen Jukalle suurkiitos kauniista kehuistasi, olivat sellaisia, joiden voimalla jaksaa uskoa oman kirjoittamisensa kannattavuuteen...hämillistä ujoa punaa poskillaan..:)

Jo van Birgitta, taitaa se olla se ikuisen nuoruuden lähde...vaan kuka uskaltaa sitä testata..:)

Ja kaikille muille, kyllä, niin hieno paikka, että toiste mennään ehdottomasti. Mutta ehdottomasti taas niin myöhään iltayöstä, ettei muita matkalaisia ole, vaan paikan ainutlaatuisesta ilmapiiristä saa nauttia ihan omassa rauhassa:)

Minullakin jokunen kuva sieltä, jäsenosiossa "pieni pohjoisen reissu"-nimikkeen alla.

Lämpöistä loppukesää kaikille!

t.Kaarina

Jep Kaarina, siitä Mustasta Merestä tuli joskus oma ohjelma. Siinä selvitettiin sitä meren vesien ominaisuuksia, miksi se säilöö kaiken mikä on pohjaan mennyt. Eli on niin hapan ja rikkipitoinen se alimmainen vesikerros, ei elä siellä bakteeritkaan tai mitkään lahottaja eliöt.

Näistä jutuistasi, kertomuksistasi olet saanut paljon kiitoksia ja kehuja, myös minulta tulee niitä. Mieluummin kirjoittelemme näin kuin vääntäen turhista asioista, ne mitään paranna tai edistä. Jatketaan näillä periaatteila.

Ja vielä minä sinne Pakasaivoon menen, ihmettelemään luonnon oikkua.

Ps. Oikeanlaisesta tuohesta ja oikein tehtynä voi tuohiropposessa kiehauttaa veden, vaikka keittää kananmunat. Vanha sissitaito. Tuohen pitää vain hieman tihkuttaa vettä lävitseen, ettei pala se alapuoli, tulta vasten.

Näin tehdää Hannu, olemme varmaan molemmat mukavia ja hyväsydämisiä hemmoja, joskin myös (toisinaan) hieman tulisieluisia periaatteen "miehiä"!:):):) Vuorovaikutuksemme saattaisi olla antoisampaa livenä kuin "kasvottomana"...:)

Ja jep, mene saivoihin joskus tutustumaan!

t.Kaarina

"Sometimes I feel like a motherless Child"! Vaikka kovasti 'väännänkin'! No nythän mie pehmoilen. :-)

Ehkä joskus jossakin, face to face, Kaarina. Juttua kyllä riittäiasi, luulen ma.

Hannes on aivan selevästi huonosa hapesa nyt!

)

Mie nautin iloisna ja virkosena lisähappea parast'aikaa! ;-)))

Hannes. Happi on ihan eri ainetta ku happo!

Joka tappauksesa kaunis on tuo Kaarinan kuvaus.

Rakas Matti, mie kyllä ossaan erottaa hapen ja hapon toisistaan, luota vain minuun! Happi eli oxygen on yleensä kaksiatomisessa muodossa vapaana ollessaan, O2! Happo, vaikkapa lysergihapondietyyliamidi, Sinähän tiedät sen kyllä, on paha aine, sekoittaa pienen pääkyn oudosti ja oudoksi. Sellaista en suostu 'nauttimaan', oxygeniä kyllä. Etyylissäkin sitä happea on, sitä joskus olen nauttinut. Ihan vain siivotakseni niitä hitaampia aivosoluja pois häiritsemästä 'korkeampaa meditointia'! Ystävällisesti Sinun:

liimi@

Samuli Paulaharju kirjoitti teoksissaan myös seidoista ja Taatsin seidasta. "Taatsin seita oli ristimättömän kansan aikaan kuulu kautta koko laajan Lapinmaan. Aina Kautokeinosta saakka jutasi Lapin kansa uhraamaan Taatsille. Päivänpuolelta Kemijoen alajuoksulta sauvoi Lapin mies kauas Kitisen latvoille Taatsia palvomaan ja sille uhraamaan. Taatsin seita oli pyhitetty peuroille kaloille ja myöhemmin poroille" Että kyllä nykyään tiekirkkojen aikaan on aika helppoa! A.K

Huomasinpa,että on Saivolammen suuruinen aukko monivuotisessa Lapin matkailussa. Ensi kesänä tuo aukko pitänee paikata.Tuo kuva ei liity mitenkään tähän asiaan,kokeilen vaan omaa hataraa osaamistani.

Seitoista, viime syksynä ollessani ylläksellä tämmöisellä ryhmämatkalla, tapasin Seidan, siellä hän asustaa ja elelee. Ei ihan liki Saivoa, mutta matkathan hänelläkin oli ihan tuossa nurkan takana (200 km):=))