Vielä vähän jatkoa tähän, huumoriasiaan. Itse olen, kuten hyvin tiedetään, kaikenlaisen huumorin käyttäjä. Ymmärtäjäkin, ainakin omasta ja edesmenneen äitini mielestä. Yli 60v olen sellaista harrastanut, kukaan ei ole loukkaantunut, ei ainakaan ääneen sanonut sellaista. Työlämässä se ei haitannut, edes uralla etenemistä, luulenpa että päinvastoin. Kaikenlaisia testejä minulle tehty ja sieluntilaa arvioitu, pösilön papereita ei ole vielä ainakaan tarjoiltu. Yrittäjänäkään en huumoria kaihtanut, joka ei kestänyt, vaihtoehtoja minun tarjoamille palveluille sai sitten vapaasti etsiä. En muista että olisi tapahtunut. Käytännössä olen huomannut että ensikertaa minut tapaava vähän aristelee, iso ja ruma, mutta aina se siitä on hyvin lähtenyt menemään. Kirjallinen esiintyminen on sitten liki päinvastaista. Vaikka omasta mielestäni huumoria olen tarjoillut, moni on verisesti loukkaantunut, aina en edes ole ymmärtänyt mistä. Toisaalta, sen verran elämänkokemusta ja kaikenlaista tietoa on matkan varrella jäänyt pikku pääkkyyn että enpä enää viitsi totisesti ottaa verbaalipaineja. Hauskoja ne yleensä kuitenkin ovat.
Ja laidasta laitaan olen juttuja kirjoitellut, joskus jopa asiaa yrittänyt. Monta kertaa huuhaata. Mitä elämäkin on, asiaa ja huuhaata.
Huumorintajuttomuutta, totaalista, tosikkomaisuutta, besserwisser asennetta, toisen aliarvioimista, itsensä yliarvioimista, yhden 'totuuden' persoonia, kaikkea vastaavaa minä vieroksun, joskus vähän verbaaliastalolla sivelen.
Ja päinvastaisia persoonia jos en nyt suorastaan rakasta niin pidän ainakin hyvinä ja kehittyneinä ihmisinä. Ja yleensä 'sitä saa mitä tilaa', kaksisuuntaisesti.
Tasapainoisen ja itsensä kanssa sovussa oleeven persoonan ei tarvitse hakea arvostusta räyhäämällä ja moittimalla lähimmäisiään, oli sitten oletettua syytä tahi ei! Vaan pieni tökkiminen sallitaan, hyvässä hengessä. Ei ilkeyksissään. ;-))
