II.n SHELL

ANTTONEN KARI 23.06.2008 18:15

Kysyisin mielipidettänne

II.n Shellillä maksoi sähköpaikka 10 € yö johon ei kuulunut muuta.

Olin saanut vaidettua juuri oikeanpuolen etulaakerin ja ajattelin yöpyä ko.paikassa juhannusattoa vastaisena yönä. söin iltapalaa ja myös kahviosta aamupalan. Mielestäni 10€ sähköpaikka on kohtuuton kyselin ylöspäin ajaessa monelta huoltamolta heidän sähkön hintaa kaikilla oli 5€ mikä on mielestäni kohtuulista.

Olen matkallani ylöspäin useasti aikaisemmin yöpynyt ja ruokaillut ko.shellillä mutta nyt ilmoitin ajavani ruokailemaan seuraavalle huoltoasemalle.

Kysyisin löytyykö sähkönhinnan suhteen muita kalliinpuoleisia huoltamoita?

Hyvää kesää 106412

KUNNAS TAPANI 23.06.2008 19:24

Minusta 10 eur sähköstä on ihan käypä hinta. Onhan se toki paljon kalliimpi kuin tavanomainen 5 eur, mutta halpaa yöpymistä silti.

TIKKANEN MIRJA 23.06.2008 20:00

No minusta se on kans liikaa, me ois jatkettu matkaa. Ei ole vielä noin kallista sähköä tullu vastaan, 8 euroa taitaa olla korkein mitä on maksettu.

NYYSSÖNEN KAJ 24.06.2008 08:13

3€ enempää en maksa normaalisti sähköstä. Lisäksi alle neljän päivän pysähdyksissä en muutenkaan tarvitse sähköä. 110W aurinkokenno lataa hupiakkua 95Ah käynistysakku on 24V 220Ah jolla kahvitkin keitetään.

TIKKANEN MIRJA 24.06.2008 10:58

Juu ja meilläkin alkaa olla semmoset vermeet että periaatteessa ei tarvita sähköä ollenkaan =)

PYLKKÖ RAIMO O 25.06.2008 00:01

Niin,mihin sitä sähköä tarttee,jos aikoo vain yön yli olla parkissa?.Mieleni tekisi ostaa nykyajan agrikaatti,matkalaukkumallia ja hiljainen käyntiääneltäänkin. Akuthan kyllä latautuvat ajaessa,mutta jos mukana on mikroaaltouunia ym,se on sitten eri juttu.

KUNNAS TAPANI 25.06.2008 13:13

Minä yleensä otan sähkön vaikka en välttämättä tarttiskaan, tuleepa siinä pikkuisen maksetuksi siitä parkkipaikasta. Kun ei kehtaa ilmaiseksi olla, on sen parkkialueen rakentamisestakin kustannuksia.

HUOVINEN SIRPA 25.06.2008 14:26

Tavaksi on tullut se sähkö ottaa joka kerran, kun yleisillä leiripaikoilla ollaan. Kuitenkin se yöpymisen hinta, sähköllä tai ilman, kahden hengen porukalla, on mielestäni melko pieni osa, matkan kokonaiskustannuksista.

Eipä silti aggrekaattikin kulkee aina mukana, aito Kiinalainen Kipor, salkkumalli, invertteritekniikalla ja hyvin on toiminut joka kerran, kun "puskaparkissa" on yövytty. Ostin sen aikoinaan Arctic Motor Caravanista ja hinta oli muistaakseni 399 euroo. Esko

HAAPANEN TIMO S 25.06.2008 19:22

On tullut tavaksi meilläkin.Kesällä tästä tavasta pitäisi osata luopua, neljäkin €uroa on aika tavallinen taksa, eikä tarvita kuin aamukahviin. Pannukahvi ja kahvipannu on kuitenkin aina mukana.

KUUSELA MARKO 27.06.2008 09:22

No nyt päästiin asiaan,pannukahvi ja kahvipannu,niin autossa kuin kotosalla!Me kun taas tarvitsemme sähköä erittäin harvoin. Tv emme katsele,kahvit tehdään kaasulla,jääkaappi vie vähän kaasua,joten emme tarvitse siihenkään.Me ulkoilutamme koiriamme.Katsellaan maisemia,syödään herkkuja,ja muutama ehtoo olut.

HAAPANEN TIMO S 27.06.2008 17:30

Kunnnon pannukahvi on selkeästi parempaa kuin koneella tehty. Ja kahvin valmistuksessa on vähemmän toimenpiteitä.

EEROLA TEEMU J 28.06.2008 12:40

Onhan tuo kohteliasta, mutta jos kaikki alkaisivat maksella turhia maksuja "ilmaisista P- paikoista", niin pianhan siitä tulisi maan tapa ja ehkä maksukyltit P- merkin alaviitteiksi. Ei se parkkipaikka siitä miksikään kulu jos m- auton 4 tai yhdistelmän 6 pyörää siinä yön yli lepää. Isot ketjut on rakentaneet ne kentät ja niille me maksamme joka tankkauksella korvauksia myös P- alueesta.

Noilla sähkön hinnoilla ihmisten kannattaisi varautua riittävällä määrällä akkukapasiteettia, joka latautuu ajon aikana. En tiedä, millaisia akkuja matkailuvaunuissa on, mutta jo 50 Ah:n akulla selviää yön yli vaikka minkälaisella kelillä. Olisi aika turhauttavaa olla reissun päällä aina niin, että yöksi pitää päästä "tolpan viereen".

RAUDASKOSKI MIKKO A 15.07.2008 10:46

Eihän se pöljä oo joka pyytää vaan se joka maksaa! Hienoa kinastella muutamasta eurosta sähkötolpalla. Jos ajaa aitatolpan viereen ja kytkeytyy siihen ei maksa mitään, ainakaan vielä. Kiintoisa tuo pakkotolppaantuminen? Kotosalla kaikki toimii tolppaannutetttu koko mökki, matkalla saa elää vapaana kulkija pojan lailla.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.