Mämmiläkö

PULKKI MARTTI 27.09.2016 16:45

Kesän reissuja tehdessä on kotikulmilta jäänyt asioita huomaamatta ja huomiotta. Kirjoitusta lukiessa tulee väkisinkin mieleen tarina Mämmilästä tai Hölmöläisistä. Nooh. Minusta Hittaassa on aina jollakintavalla kustu omaan kuppiin kuvitellen että naapurihan siitä juo. Kannattaa lukea juttu toimintamallista joka kertoo miksi vanha maineikas Aulangon leirintäalue on ja pysyy rappiolla, eikä siten ainakaan tuota maakunnalle muuta kuin negatiivistä mainosta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kannattaisi tutustua vaikkapa Ouluun ja sen Nallikariin nähdäkseen miten asioita pitäisi kateuden siaan hoitaa. ww.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/313611-kultaperho-hyvastelee-aulangon

VÄLIMÄKI JARMO 27.09.2016 20:38

niin,Nallikari ja Aulanko on vastakohtia toisilleen,Mutta jos siellä hämees vasta tuumaillaan.Ootellaan joku vuosi. ,JV

KOISTINEN TOIVO 28.09.2016 06:04

Niin onhan se jo hämeessä kunta säännössä kielletty alkuviikosta ennen keskiviikkoa vitsin kertominen kielletty. Sunnuntaina kirkossa on epäsosiaalista se naurun tyrske, häiriten papin työskentelyä. Toivopoika

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.