Kaksi kolmasosaa suomalaisista matkustaa tai harkitsee matkustamista kotimaassa tai ulkomaille joulun aikana
Kaksi kolmasosaa suomalaisista matkustaa tai harkitsee matkustamista kotimaassa tai ulkomaille joulun aikana
1.12.2015
Aktiivisia joulumatkailijoita ovat kaikenikäiset suomalaiset. Aina ei matkusteta kauas tai olla matkalla pitkään. Moni kuitenkin tarttuu joulunpyhien suomaan irtioton mahdollisuuteen.
Suomen Matkatoimistoalan liitto SMALin ja sen jäsenyhdistysten toteuttaman joululomakyselyn tulokset on nyt julkistettu.
Kyselyn mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista matkustaa tai harkitsee matkalle lähtöä joululomien aikaan. Useimmiten matkakohteena ovat lähialueet eli Baltia ja Pohjoismaat (42 % matkan jo varanneista tai sitä harkitsevista) sekä Suomi (28,5 %). Noin 19 prosentilla matkalle lähtevistä tai matkaa harkitsevista suuntana ovat Euroopan muut kohteet, kun taas kaukokohteista haaveilee reilut 10 prosenttia matka-aikeisiin myönteisesti vastanneista.
Suosituimpia ovat 2-3 vuorokauden mittaiset joulunajan pyrähdykset (noin 40 prosenttia matkan varanneista tai sitä harkitsevista), mutta pitkät juhlanpyhät mahdollistavat monille myös yli viikon mittaisen matkan (n. 30 %). Myös 4-6 vuorokauden mittaisen matkan on varannut tai sellaista harkitsee lähes neljännes joululomamatkailijoista. Alle viikon mittaisia matkoja tekevät usein perheet. Kyselyn mukaan suurin ryhmä yli 7 vuorokauden mittaisen joulumatkan jo varanneista ovat puolison tai kumppanin kanssa matkustavat
Tutustu tutkimustuloksiin tarkemmin liitteistä.
Uutiset
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022 22.5.2023
Messuarvonta Caravan Show suoritettu 15.5.2023
Karavaanarialue Onnela ja SF-Caravan Alatalo Vuoden 2022 Caravan-alueiksi 22.4.2023
Liiton puheenjohtajuudessa jatkumo, liittohallituksen jäsenyyttä tavoittelee seitsemän ehdokasta 22.3.2023
Kiuruvedellä 2024 järjestettävät Pohjoismaiset Karavaanipäivät herättää kiinnostusta 10.3.2023