Elis Bussman PM-caramban mestari
Elis Bussman PM-caramban mestari
16.7.2010
Inkoolainen Elis Bussman uusi mestaruutensa caramban pohjoismaisissa mestaruskisoissa Ruotsin Tomelillassa. Tällä kertaa mestaruus tuli niukimmalla mahdollisella erolla, sillä toiseksi sijoittunut Erkki Lepola jäi vain kaksi sekuntia korjatuissa kokonaisajoissa. Kolmas oli Norjan Trond Johnsbråten.
Kilpailun ensimmäinen ajo oli tehty tarkoituksellisen vaikeaksi. Eroja syntyikin kaikkien muiden välillä paitsi kilpailua suvereenisti hallinneen suomalaiskaksikon kesken. Riihimäkeläisen Lepolan pudotti hopealle ensimmäisellä kierroksella sattunut etupyörän sutiminen. Bussmanin virheetön ajo palkittiin jälleen mestaruudella.
Suomalaismenestystä täydensi hyvinkääläinen Janne Kallio neljännellä sijallaan. Nuorten sarjan voittaja oli Ruotsin Björn Lövdahl. Toiseksi sijoittui Ilari Lepola. Caramba on matkailuvaunujen taitoajo, jossa ajetaan kuvioitu rata mahdollisiman nopeasti ja virheettömästi. Suomalaiset ovat hallinneet carambaa viimeiset vuodet.
PM-caramba ajettiin Pohjoismaisten karavaanipäivien yhteydessä Ruotsin Tomelillassa. Tapahtumaan osallistui 588 yksikköä ja noin 1300 osallistujaa. Matkailuajoneuvokuntia oli Ruotsista 315, Norjasta 144, Tanskasta 67 ja Suomesta 62. Tapahtuma päättyy lauantaina 17.7.
Uutiset
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022 22.5.2023
Messuarvonta Caravan Show suoritettu 15.5.2023
Karavaanarialue Onnela ja SF-Caravan Alatalo Vuoden 2022 Caravan-alueiksi 22.4.2023
Liiton puheenjohtajuudessa jatkumo, liittohallituksen jäsenyyttä tavoittelee seitsemän ehdokasta 22.3.2023
Kiuruvedellä 2024 järjestettävät Pohjoismaiset Karavaanipäivät herättää kiinnostusta 10.3.2023