Matkailuautojen vuotuinen perusvero nousee rajusti

LOIJAS JYRKI 21.09.2009 10:39

Hei, uutena jäsenenä ihmettelen, ettei minkäänlaista keskustelua ole herännyt hallituksen esityksestä verottaa matkailuautoja tulevaisuudessa päästöjen mukaan tai painon mukaan. Käsittääkseni päästömittauksia matkailuautoista ei ole tehty, joten silloin maksetaan kokonaispainon mukaan ja vuotuinen vero siis nousee useita satoja euroja.

JANHONEN MATTI 21.09.2009 12:37

Tätä vaitioloa minäkin olen ihmetellyt. Täällä vain tisseistä puhutaan, vaikka sellaiset löytyy puolelta aikuisikäisestä väestöstä. Tietoni perustuu empiriseen tietoon.

Vasta 2008 jälkeen tehdyistä autoista löytyy sellaiset päästöarvot, että niiden pohjalta voidaan pakettiautoja verottaa päästöjen mukaan. Ts. valtaosa matkailuautoista joutuu maaliskuun 2010 jälkeen kokonaismassan mukaan verotetuksi. Koko autoa koskeva tyyppihyväksyntämenettely tuli voimaan pakettiautoja koskein v. 2009.

Lain perusteluissa sanotaan mm. että matkailuautojen verotuoton valtiolle arvioidaan nousevat nykyisellä autokannalla neljästä miljoonasta eurosta neljääntoista miljoonaan euroon. Ts. tältä porukalta kerätään vuosittain 10 miljoona pois kuleksimasta.

Lisätietoja 15.9.2009 tehdystä hallituksen esityksestä seuraavasta linkistä. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+135/2009&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Lohdutukseksi matkailuautojen omistajille tarjotaan sitä, että käyttövoimavero sentään säilyy pakettiautojen veron mukaisena vaikka matkailuauto onkin M1. Niin ja onhan se toinenkin lohdutus; Ainahan sen matkailuauton voi poistaa rekisteristä kun sitä ei tarvitse.

NYYSSÖNEN KAJ 21.09.2009 14:54

lisälohdutus on että päästövero ei kasva enään 3500kg jälkeen vaan on sama 3500kg kuin 23000kg matkailuautoille.

KNAAPI JUHA 21.09.2009 15:23

Matille: Uskon kyllä puhettasi, vaikka oudolta tuntuukin. Onhan Saksassa jo vuosikausia päästöt luokiteltu ja rekisteröity heidän punainen - keltainen - vihreä merkinnällä. Sitä vaan ihmettelen, että eikö näitä yleiseurooppalaisia luokituksia ole katsottu voitavan Suomessa soveltaa. Liekö tuo 2008 -vuosi sitten jotenkin luotettavampi, kun laskelma on tehty Suomessa, mutta tiedot varmaan saadaan valmistajilta - yhtäkaikki.

LAINE RAIMO 21.09.2009 16:32

Lakipykälässähän sanotaan perusverosta seuraavasti: "Pakettiautojen vero on kuitenkin edelleen kiinteä, eikä sillä ole yhteyttä päästöihin. Erikoisautot ja ajoneuvoluokaltaan henkilöautoihin kuuluvat matkailuautot verotetaan kuten pakettiautot, kun taas ajoneuvoluokaltaan pakettiautoihin kuuluvat, mutta käyttöominaisuuksiltaan henkilöautoa vastaavat kaksikäyttöautot verotetaan henkilöautojen veroperusteiden mukaan." Ylläolevan perusteella oletan, että maksan omasta matkailuautostani ensi vuonnakin perusveroa 35 snt/pv eli 127,50€ vuodessa. Sen sijaan käyttövoimavero nousee huimasti. Nyt maksan 114,975€ vuodessa, mutta maaliskuusta alkaen 0,9 snt/pv eli 328,50€ vuodessa. Kokonaisvero nousee siis 88% ?? Eihän se ole edes kaksinkertainen?! Korjatkaa toki jos luin lain koukerot väärin!

HAAPANEN TIMO 21.09.2009 17:01

Näin päin se teksti on: "Matkailuautojen massaperusteinen verotus kiristyisi nykyisestä kiinteämääräisestä verosta. Vaikutusta kuitenkin lieventää se, että matkailuauto saisi käyttövoimaverossa edelleen huomattavan veroedun, sillä käyttövoimavero määräytyisi edelleen pakettiauton veroperusteiden mukaan."

Juhalle sanoisin Saksan puna/kelta/vihreän menevän uusiksi piakkoin, koska vihreän saa nyt ->05 eli Euro 4. Jo v.2011 tulee Euro 5 jossa esim. hiukkaspäästöt putoavat 80% verrattuna Euro 4 standartiin.

KOSKINEN OLLI 21.09.2009 17:47

Ymmärrän tämän niin, että valtion johto suosittelee matkailuautoilijoille autoista luopumista ja antaa rivien välissä suosituksen tekemään säästyneillä rahoilla ulkomaanmatkoja, mielellään lentäen.

HAAPANEN TIMO 21.09.2009 18:07

Melkein kaikilla tulee maksettavaksi 127€:n sijasta 485€:a vuodessa. Muuten ei saada kokoon sitä 14 miljoonaa. Tekee mullekkin vajaat parisataa lisää kun talven laskee pois. @timppa

LAINE RAIMO 21.09.2009 18:20

En vastaa enää kirjoituksestani käyttöveron noususta, koska en löydä enää mistään laskuperustetta, millä tuon laskennan tein. Toivon kuitenkin, että joku selvittää paljonko on maaliskuusta alkaen vuosimallin 2006 ja 3500kg painavan matkailuauton käyttövoimavero?

PELLIKKA ERKKI 21.09.2009 18:21

Ymmärsinkö oikein että yli 3,5 tonnin painoisen matkailuauton vero ei nouse, ei ainakaan vielä.

NYYSSÖNEN KAJ 21.09.2009 19:09

Erkille ja Raimolle

Matkailuautolle ja pakettiautolle joille ei löydy päästöpohjaista todistusta xxxx vuodesta alkaen tulee tämän suurimman päästöpohjasen maksun suuruinen vero.

Diesenl vero jatkaa elämäänsö kuten ennen ainoastaan tämä päästömaksu korvaa entiset käyttömaksut nyt 94€ vanhempi kuin -94 tai 127€ uudempi auto.

Tilapäisesti saamme kaikki nauttia UUDEN auton staatuksesta 1.3.2010 - 28.2.2011 välisen ajan kun kaikki maksavat tuon kalliimman mukaan.

Päästöpohjaiset (ja painopohjaiset taulukot) maksut tulevat voimaan aikaisintaan 1.3.2011 tätä ei ole vahvistettu. Onneksi Tieto on niin hidas muuttamaan verhallinnon tietokoneohjelmia ette ehkä vielä silloinkaan.

HAAPANEN TIMO 21.09.2009 19:14

Eikös se ole sulla sen 115,- kuten ennenkin. Siihen sitten päälle 485,- perusveroa, kun sun autosi painaa 3500kg.

Käsittämättömän vaikeaselkoista on tuo teksti, mulla meni monet kerrat verojen nimet sekaisin, välillä puhutaan vain verosta, sitten nykyisestä jne. Voin olla vieläkin väärässä.

HAAPANEN TIMO 21.09.2009 19:35

Jos 14 000 000 jaetaan 4000 000:lla saadaan 3,5 Sitten kerrotaan 127€ X 3,5 saadaan keskiarvoveroksi 444,50€

Mutta onneksi tekstissä lohdutetaan ettei tarvitse pitää rekisterissä, ja vielä se etu että käyttövoimavero pysyy pakutasolla. Eihän siinä sitten mitään.

JANHONEN MATTI 21.09.2009 19:39

Lakitekstissä mainitut verotaulukot 1. ja 2. löytyy mm. Autolliiton sivuilta www.autoliito.fi kohdasta Autoilun verotus. Ja on siellä muutakin selväkielistä tekstiä asiasta.

Tuosta veron "ohjaavasta vaikutuksesta". Autoni on MB:n alustalla, ei päästötietoa = verotus taulukon 2. mukaan kokonaismassa >3401 kg = vero 485,45 e/v. Jos autoni olisi uudella MB:n alustalla vaikkapa Sprinter 318 CDI 135 kW, vm. -09 niin sovellettaisiin taulukkoa 1. jolloin 272 g/km päästöillä/km veron määrä olisi 285,06 euroa eli 200 e/v. halvempi. Tätä sanotaan verotuksella ohjaamiseksi!

NYYSSÖNEN KAJ 21.09.2009 20:00

jos tarjoat 100€ voin ottaa vanhan autosi hävitettäväksi. Näin voit hankkia verotuksessa edullisemman auton.

Täytyisikö tässä suorittaa D1 ajokortti niin voisin saada auton täysin verottomaksi

Muutoskatsastus M1 --> D1 Ei käyttövoimaveroa Ei vuosimaksua/päästöveroa Ei piirturikiekkopakkoa Ei saa kuljettaa muita kuin samaan ruokakuntaan kuuluvia immeisiä ellei ole ammattikuljettaja tutkintoa Kolminkertainen liikenevakuutusmaksu -70% boonus Ajokortti hyllylle kun täytän 70-V Sen jälkeen yksi istumapaikka pois ja muutoskatsastus D1 -->M1

JANHONEN MATTI 21.09.2009 21:03

Mitenkähän tähän nyt vastaisi lyhyesti. Lakiesitys lähtee siitä, että jos ajoneuvolta puuttuu lain tarkoittama päästötieto muusta kun virhellisestä rekisterimerkinnästä johtuen ajoneuvo verotetaan kokonaismassan mukaan. Taulukko 2. Verovelvollinen ei voi vedota selvittämäänsä ajoneuvon ominaispäästöihin, vaikka ominaispäästöjen perusteella laskettava vero olisi pienempi kun painoperusteinen vero. Jos rekisterimerkintä päästöistä on virhellinen voi veron saada päästöperusteiseksi osoittamalla mitatut päästöt vastimustenmukaisuustodituksella. Näin lukee lakiesityksen perusteluissa.

LINNAMÄKI LEA 21.09.2009 22:11

Nyt olen auttamattomasti hukassa, mikähän vero näistä on sitten sitä PERUSVEROA? Jos se nousee, sitten pitää vaihtaa pysäköintimerkki asuntoautoon.

http://www.ake.fi/NR/rdonlyres/13662A41-30D6-4EFB-BE6E-FE175BBA05F7/0/D602.pdf
tossa lomakkeen jälkeen tuleva teksti puhuu veron vapautuksesta. Nyt mulla toi vapautus on vielä henkilöautossa, kun Ake väitti että vero on samansuuruinen sekä henkilöautossa että asuntoautossa, niin ei väli, kumpaan tuo merkki on sidottu.

Jos asuntoauton vero nousee, sittenhän mun pitää vaihtaa toi pysäköintimerkki asuntoauton rekisteriin.

LOIJAS JYRKI 22.09.2009 07:15

Itse ostin Ford Rimorin vm 06 kahden litran koneella ajatuksella, että jos päästöihin perustuva verotus tulee, niin päästöt pitäisi olla pienemmät kuin vanhemmilla moottoreilla. Olin näkevinäni jonkun paljon vanhemman pikku-bussin myynnissä, jossa oli jo päästöt laskettu samankokoiselle koneelle ja ne taisivat olla 192. Ymmärrän, että päästöt ovat tuota suuremmat matkailuautossa, mutta sitä en ymmärrä, että raja vedetään nyt näin rajusti. Onko kenelläkään tietoja, olisiko jossain päin mahdollisesti mittailtu tuon vm 06 päästöjä?

NYYSSÖNEN KAJ 22.09.2009 08:02

PERUSVERO

pykälästä Perusvero on fiskaalinen vero, joka on porrastettu kahteen veroluokkaan auton iän perusteella siten, että ennen vuotta 1994 käyttöönotettujen autojen verotaso on alempi eli 26 senttiä päivältä kuin sitä uudempien autojen vero, joka on 35 senttiä päivältä. Vuositasolla nämä veromäärät ovat 94,90 euroa ja 127,75 euroa. Vuonna 2008 ajoneuvoveron

pykälässä Voimassa olevan lain mukaan veron määrä on 94,90 tai 127,75 euroa vuodessa auton iästä riippuen. Ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 1311/2007 mukaan kaikkien pakettiautojen veron määrä on 127,75 euroa vuodessa.

tätä muutosta ei ole vahvistettu mutta se on esitetty alkavaksi 1.3.2010.

ESITYS SISÄLTÄÄ KOLME AUTOSTA KANNETTAVAA VEROA

Nykyinen käyttövoimavero (dieselvero) Perusvero (alkujaan yhdeksi vuodeksi kaavailtu tarramaksu) Päästöihin perustuva vero / painon perusteella verotettava (uusi veromalli)
KOSKINEN OLLI 22.09.2009 09:36

"Ohjaavasta vaikutuksesta" sen verran että minun ymmärtääkseni kyseiset päästöt syntyvät siitä kun polttoainetta palaa, ja mitä enemmän kilometrillä polttoainetta palaa, sitä enemmän syntyy kilometrillä päästöjä.

Todellisuudessa on kuitenkin niin, että jos kilometrejä kertyy vähän, syntyy päästöjäkin vähän.

Auton vaihtoon suosittava veropolitiikka ontuu monessa mielessä pahasti, mm. siinä mielessä että käytännössä perheessä kuin perheessä auton vaihdon jälkeen seuraavana vuonna ajetaan huomattavasti enemmän kilometrejä kuin auton vaihtoa edeltäneenä vuonna.

"Ohjaavan vaikutuksen" jälkeen vero määräytyy auton OMISTAMISEN perusteella, eikä todellisten PÄÄSTÖJEN SYNTYMISEN perusteella!

Polttoaineeseen kohdennettu "haittavero" kohdistuisi tarkemmin todellisiin päästöihin. näyttää, tai paremminkin kuullostaa siltä, että Dieselöljy on liian halpaa, se on niin kauan liian halpaa, kun sitä poltetaan paikallaan louskuttavissa autoissa.

Verouudistuksen silmin nähtävin vaikutus lienee siinä että monet matkailuauton omistavat perheet luopuvat henkilöautosta kokonaan ja ajavat kaikki ajot matkailuautolla.
...Ennenpitkää hallitus sitten huomaakin uudistaa verotusta siten, että matkailuautojen vero määräytyy samoin perustein kuin henkilöautoilla.

En näe tuollaisessa kehityksessä mitään hyvää, mutta näillä mennään, "ohjaavan vaikutuksen" alamaisena.

LAINE RAIMO 22.09.2009 10:10

Noinhan se valitettavasti on. Mutta taloudelliset saksalaiset ratkaisivat asian kätevästi, kun sielläkin ajoneuvovero pari vuotta sitten nousi monenkertaiseksi. Toissa talvena puuttuivat lähes kaikki vanhat, suuret ja paljon kuluttavat matkailuautot etelän rannoilta, koska heillä ei yksinkertaisesti ollut varaa maksaa ajoneuvoveroa. Viime talvena nuo autovanhukset olivat jälleen lämpöisillä Atlanttin rannoilla, mutta museoajoneuvoina! Tällöin ajoneuvovero on vain noin 1/10 normaalista? Suomessahan saa museoajoneuvoa ajaa oletettavasti kuukauden vuodessa, mutta Saksassa (ja myös Hollannissa) ei mitään käyttörajoitusta ole. Eli jälleen tunnolliset suomalaiset maksavat mukisematta EU:n direktiivien edellyttämät maksut, vaikka ne olisivat vähän ajaville kuinka epäedulliset??

LOIJAS JYRKI 22.09.2009 12:32

Juuri näin me suomalaiset. Olen ottanut yhteyttä sähköpostitse tämän järjestön Timo Piiloseen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataiseen. Lisäksi olen soittanut matkailuajoneuvotuojien toiminnanjohtajalle Seppo Pietiläiselle. Onko niin, että matkailuautoilla ajelevat ovat sen verran varakasta sakkia - itseäni lukuunottamatta - ettei kukaan viitsi laittaa muutaman sadan euron takia yhtään hanttiin? Tässä kuitenkin maksellaan kohta suurempia kiinteistöveroja talosta ja vähennyksiä varmasti veroista rapisee taas pois. Itse tarvitsen tuon matkailuauton tavallaan vara-autoksi läpi vuoden - täytyy olla joku auto, jolla kuskata lapsia terveyskeskukseen, kun toinen vanhemmista joutuu kuitenkin menemään työhön. Täytyykö tässä nyt sitten hankkia vielä joku ns. vähäpäästöinen kottero pihaan seisomaan, kun juuri on yhdestä henkilöautosta luopunut matkailuauton hankkimisen vuoksi?

LAHTI ANTTI 22.09.2009 13:10

Tuossa keskustelua seuranneena on tullut ajatus mieleen, miksi matkailuautojen kohdalta pitäisi olla erilainen verokäytäntö kuin henkilöautoilla? Kuitenkin niitä myös käytetään vastaavanlaisiin käyttötarkoituksiin. Hyötyajoneuvoiksi niitä ei voitane luokitella, vaan huvi-/harrastuskäyttöön hankituiksi.

Kertokaa mulle yksinkertaiselle syy erilaiseen käytäntöön.

NÄRHINSALO ANTTI 22.09.2009 13:17

Ottamatta kantaa siihen pitäisikö verottaa erilailla kuin henkilöautoa, ymmärrän autoliiton sivuilta siten että asunto/matkailu-autojen vero ei ole päästö, eikä painoperusteinen vaan säilyy samana kuin nykyäänkin pl. ennen 1994 käyttöönotettujen, joilla vero nousee 9 senttiä per päivä.

Lainaus sivuilta:

Pakettiautojen, matkailuautojen ja erikoisautojen ajoneuvovero

Ennen 1.1.1994 käyttöönotettujen pakettiautojen perusveroa korotetaan 9 sentillä päivässä, jolloin veron määrä nousee 35 senttiin päivässä (127,75 euroa vuodessa).

Myös enintään 3 500 kg painavien erikoisautojen perusveron määrä on 35 senttiä päivässä (127,75 euroa vuodessa). Erikoisautoilla tarkoitetaan mm. sairasautoa, eläinlääkintäautoa, auton alustalle rakennettua työkonetta ja kuvausautoa. Erikoisautojen luokka kumottiin vuonna 1993 voimaan tulleella asetuksella ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista. Erikoisautojen luokka on kuitenkin tarpeen mainita ajoneuvoverolaissa, koska aiemmin rekisteriin merkityt erikoisautot ovat rekisterissä edelleen tuohon luokkaan kuuluvina.

Matkailuautojen ajoneuvovero on myös 35 senttiä päivässä eli 127,75 euroa vuodessa.

VIRTANEN HANNU 22.09.2009 14:31

Taitaa olla autoliitossa tulkittu lakiesitystä väärin. Ainakin hallituksen esityksessä asia on toisin Lainaus "Samoja päästö- ja kokonaismassaperusteisia verotaulukkoja sovellettaisiin kaikkiin perusveron alaisiin ajoneuvoluokkiin, jolloin eräiden ajoneuvoryhmien erityissäännöksistä voitaisiin luopua. Matkailuauto, joka on ajoneuvoluokaltaan henkilöauto, sekä ennen vuotta 1993 rekisteröity erikoisauto verotettaisiin samalla perusteella kuin muutkin henkilö- ja pakettiautot, mutta niiden vero perustuisi käytännössä kokonaismassaan päästötiedon puuttumisen takia."

Eli alle 3500kg matkailuauton perusvero 485e ja käyttövoimavero 115e eli 600 euroo vuodessa. Tämänhetkinen hinta yhteensä on 243 e vuodessa eli kun vähentää käytön viiteen kuukauteen vuodessa verot pysyy suunnilleen entisellään.

JANHONEN MATTI 22.09.2009 16:29

Mikäli tuo hallituksen esitys menee läpi - ja miksei menisi - niin väliaikaiset liikenteestäpoistot tulee kasvamaan rajusti. Lakimuutoksen seurauksena on syntymässä tilanne, jossa rekisterissä olevan m-auton kiinteät kulut kasvaa n.100 euroon/kk riippumatta siitä ajoit tai ei. (Vakuutusmaksut (keskim.), uusi perusvero, käyttövoimavero + katsastus). Kun väliaikainen rekisteristä poisto ja palautus maksaa 2 x 10,20 e niin onhan se selvä, että suuri osa autoista tullaan poistamaan väliaikaisesti rekisteristä entistä lyhyempien taukojen ajaksi. Mitähän vakuutusyhtiöt keksii kun niiden tulovirta uhkaa ehtyä matkailuautojen osalta? Yksi on kuitenkin varmaa; Katsastustoimintaa pyörittävien ulkomaisten sijoitusyhtiöiden tulot senkun kasvaa.

KOSKINEN OLLI 22.09.2009 17:24

Antille:

Minun mielestäni matkailuauto näyttää erilaiselta kuin henkilöauto, sen käyttö on oleellisesti erilaista kuin henkilöauton. Minulla on henkilöauto ja matkailuauto. Käytän niitä käyttötarkoituksen mukaisiin tarpeisiin.

Matkailuauto rakennetaan yleisemmin siten, että otetaan henkilöautoa kevyemmin verotettu alusta ja ruuvataan sen runkoon kiinni henkilöautoa kevyemmin verotettu styroxikoppi.
Rakennelmalle asetetaan henkilöautoa maltillisenpi nopeusrajoitus.

Ei siitä näillä rakentamiskeinoilla henkilöautoa tule. Jos et usko, kokeileppa ajaa matkailuautolla parkkihalliin.

Jos ja kun päästöverotukseen siirrytään, ei matkailuvaunua vetävä henkilöautokaan mene likikään niillä päästöillä joiden perusteella kyseisen vetoauton vero on määritelty...

PAAVILAINEN JUSSI 22.09.2009 19:54

kyllähän siinä lakiehdotuksessa sanotaan selvästi näin. "pakettiauton (n1 ja n1g luokka) ja erikoisauton perusveron määrä päivää kohden on 35 senttiä päivä" ja kyllä ainakin mun ducato/lmc yhdistelmän rekkariotteessa, lukee selvästi ajoneuvoluokan kohdalla, MUU/Erikoisauto.

NÄRHINSALO ANTTI 22.09.2009 20:09

Olli, olen ajanut parkkihalliin useinkin ja hyvn sinne pääsee. (En tosin Jumbossa ;) Esim. Kampin parkkihalliin mahtuu 2,7 metriä korkea vekotin, johon nykyinen Adria Twin mahtuu. Käytän autoa päivittäisessä työmatkaliikenteessä ja kesän lomamatkoilla Eurooppaan. Kahden auton pitämisestä luovuin keväällä, todettuani sen turhaksi.

En ole väittänytkään että matkailu-, tai retkeilyauto näyttäisi henkilöautolta. Joten kommenttiasi en tuolta osin ymmärrä. Totesinpa vain mitä autoliiton svuilla on tuosta verotusperusteesta kirjoitettu. Sen perusteella olen edelleen sitä mieltä, että vero on 35 snt / päivä.

JANHONEN MATTI 22.09.2009 21:17

Lain 10 § 1 mom. uusi teksti esitetään kuulumaan seuraavasti: "Perusveroa määrätään henkilö- ja pakettiautoille (M1-, N1-, M1G-,N1G luokka) sekä erikoisautolle, jonka suurin sallittu kokonaismassa on enintään 3500 kilogrammaa. Perusveron päiväkohtaisesta määrästä säädetään liitteen verotaulukoissa".

Mikäli autosi on kokonaismassa on alle 3500 kg ja se on otettu käyttöön ennen 1.1.2008 perusvero määräytyy taulukon 2. mukaan.

KNAAPI JUHA 22.09.2009 21:37

Minusta yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus edellyttäisi ehdottomasti, että henkilöautoihin ja pakettiautoihin kiinnitettäviä perävaunukoukkuja ryhdyttäisiin myös verottamaan. Voitaisiin ajatella, että hyötyperävaunujen koukut esim. 700 kiloon saakka verotettaisiin vain kevyesti, mutta autoissa, joissa on mahdollisuus vetää "ylellisyys"perävaunua, verotus seuraisi suunnilleen matkailuauton verotusta. Eipä väliä sillä, vetääkö vai ei. Onhan sillä sitten ainakin mahdollisuus vetää esim matkailuperävaunua.

KOSKINEN OLLI 22.09.2009 21:39

Kas vain, Antteja oli keskustelussa enemmänkin, vastaukseni ei ollut sinulle, vaan se on tarkoitettu Antti Lahdelle. :)

LAUKKANEN MAURI 22.09.2009 22:07

Kaikki on suhteelista,jos sinulla on se 50000€,kuljin niin siitä se veron osuus on 2%, vero noin 1000€. Tai se 25000€taitaa tulla 4%;ei se näin lasketuna ole paljon,mytta se kysymys;paljonko on paljon?,kun tämä karavaanarin elämä on niin hauskaa!.

NÄRHINSALO ANTTI 22.09.2009 22:37

Asia vilpitön :) Sattuuhan tuota, mielenkiintoista keskustelua kaikkinensa. -Antti N

LOIJAS JYRKI 23.09.2009 07:10

Niin. Onhan esim. kuuden hengen matkailuauto perheauto. Sinne sopii lastenistuimet ja lapset. Nykyiset ns. premium ym. -luokkien henkilöautot ovat naurettavan pieniä. Ei sinne sovi kolmea lastenistuinta taakse. Siinä mielessä matkailuautoa voi todellakin pitää autona.

LOIJAS JYRKI 23.09.2009 08:54

Verotus on sen jälkeen ok, kun päästöt on mitattu. Nyt käsittääkseni suurin osa menee kalleimpaan veroluokkaan. Itselläni esim. 2litran transit vm. 06 menee kalleimpaan veroluokkaan, vaikka luulisin sen päästöjen olevan hieman pienemmät kuin vuosimallin 85.

NYYSSÖNEN KAJ 23.09.2009 09:59

Entäs minun veroni? Auto M1 luokka vm 1980 kokonaispaino 15500 kg Perusvero tältä vuodelta on n. 94€

PS! Valtiovarainministeriö pyytää kiittämään täältä saatua verotusideaa. Kuormaautojen vetokidat verotetaan Max vetopainon mukaan siten että nekin kilot lisätään auton kokonaismassaan josta käyttövoimavero määrätään.

PAAVILAINEN JUSSI 23.09.2009 16:57

kaivelin tälläisen: www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20071311 kyllähän siinä on oikein kataisen allekirjoitus, että matkailuautoille perusvero on 35 senttiä päivä.

HAAPANEN TIMO 23.09.2009 17:44

Jos avaat tuon Matin laittaman ylimmäisen linkin, ja kelaat sen aivan alas, näkyy rinnakkain vasemmalla nykyinen laki, ja vierellä oikealla ehdotus tulevasta. Uusi ei vielä ole voimassa.

PAAVILAINEN JUSSI 23.09.2009 17:58

siinä se taas nähtiin... pitäis lukea kaikki viestit todella tarkkaan, ennen kuin käy huutelemaan. anyway, koskahan moinen laki astuu voimaan...

JANHONEN MATTI 23.09.2009 18:23

Laki tulee voimaan (esitys) valtioneuvoston erillisellä asetuksella. Tavoiteaikataulu on maaliskuu 2010. Lainmuutos edellyttää AKE:n tietojärjestelmien muutosta mm. siitä syystä, että Taulukon 2. piiriin kuuluvien autojen osalta on v.2010 kahdenlaista verotasoa. Taulukothan on jo edellisen veromuutoksen jäljiltä. Nyt niitä vain sovellettavaksi uusiin autoryhmiin. Tätä taas kutsutaan hienosti veropohjan laajentamiseksi.

RAUDASKOSKI MIKKO 23.09.2009 21:08

Fantastista, oikeeta lähimmäisen rakkautta osoittaa se, että nurkumatta antaa täältä missä jaettavaa riittää. Laskukin lankeaa kuin vaalituki KMS:lta - pyytämättä.

EEROLA TEEMU 23.09.2009 23:25

Tästä aiheesta on ollut palstalla vilkasta keskustelua aikaisemminkin. Saat ne esiin kirjoittamalla viestihakuun hakusanaksi " perusvero" tai "verot" (ilman lainausmerkkejä). Aika oikeaan loppupäätelmään silloin tultiin eli samaan kuin tässäkin ketjussa. Muutosta on vain siinä, että nyt on uudemmatkin vuosimallit tulossa mukaan "maksimiveron" piiriin kuin mitä aikaisemmin kuviteltiin.

Korotukset on aina ikäviä, mutta toisaalta voidaan olla tyytyväisiä, ettei m- autojen kohdalla olla tekemässä mitään todellisia sikaliikkeitä, esim. varsinaisen autoveron osalta ja vertailukohtana on edelleen pakettiautot. Koska veroeuroilla ei ole maksajan kannalta korvamerkkejä, niin tuo m- auton perusveron korotus on pikkujuttu verrattuna siihen mitä lähivuosina tulee tapahtumaan muiden verojen ja maksujen osalta. Tämän vaikutusta voi itse hillitä kun poistaa sopivasti käytöstä, mutta esim. kiinteistö-, kunnallisvero-, alvi ym korotukset ovat paljon vaikeammin vältettävissä. Konttorilla kerrottiin, että AKE saa vihdoin ensi keväänä aikaiseksi liikennekäytöstä poiston suoraan netistä. Uskotaan kun nähdään.

EKDAHL MARKKU 24.09.2009 13:15

Minusta tuon 2. taulukon soveltaminen kaikille tiettyä hetkeä aikaisemmin rekisteröidyille autoille on väärin ja syrjivää.

Oman 27.5.2007 ensirekisteröidyn matkailuautoni mukana on alkuperäinen, sarjanumerolla yksilöity vaatimustenmukaisuustodistus (COC), jossa autoni CO2 -päästöiksi yhdistetyssä ajossa on ilmoitettu 275 g/km, jolloin vero olisi vuodessa 293,095 euroa.

Taulukko 2. antaa kokonaispainon (3500 kg) mukaseksi veroksi 485,45 euroa vuodessa.

Kyllä tästä nyt joku osaava voisi älähtää, vaikkapa oma edunvalvojamme, eli SF-Caravan.

NYYSSÖNEN KAJ 24.09.2009 14:04

Taulukkoa 1 ja 2 ei lainkaan sovelleta Matkailuautoon eikä pakettiautoon. Tämä Tarja Halosen ja Jyrki Kataisen allekirjoittamassa versiossa teksti on eri kuin kuin esityksessä eduskunnalle.

Tässä allekirjoitettu viimeinen lause pykälä 10.

Pakettiauton (N1- ja N1G -luokka), matkailuauton ja erikoisauton perusveron määrä päivää kohden on 35 senttiä.

EEROLA TEEMU 24.09.2009 15:06

Uskoisin että varmaan älähdetäänkin, mutta muutoksen saaminen on aika epätodennäköistä, jos laki tulee voimaan jo muutaman kk päästä. Nyt vallitsee aivan erilainen tilanne kuin 2007, jolloin lamasta ja valtion tukevasta velkaantumisesta ei ollut tietoakaan. Kerätään kaikki mahdolliset marjatkin maasta, mitkä vaan täyttävät valtion kirstua.

Erilaisten rajanvetojen takia aina jotkut kärsivät, mutta positiivinen ajattelu saatttaa auttaa. Jos m- autojen veroista saisi päättää kansa huutoäänestyksellä, niin paljon löytyisi tietämättömiä, "ai ettei niistä ökyautoista makseta edes autoveroa". Meillähän saa ajaa vielä vanhimmallakin nokivasaralla vaikka pääkaupungin keskustaan.

JANHONEN MATTI 24.09.2009 16:15

Olen kanssasi prikulleen samaa mieltä vaikkei asia henkilökohtaisesti koskekaan. Ennen 1.1.2008 on aivan varmasti tehty pakettiautojen moottoreille direktiivin 1999/100/EY mukaisia päästömittauksia puolueettomien ja hyväksyttyjen tutkimuslaitosten toimesta. Näistä moottoreista on (kuten sinulla) saatavissa CoC josta moottorin päästöt yksiselitteisesti käy ilmi. Veikkaampa, että esim. Saksan rekisterissä nämä pakettiautojen eri moottorien päästötiedot on jo ainakin v. 2006 alkaen. Lakiesityksen perusteluissa = (Katekismuksen teksti "Mitä tämä on") kuitenkin lähdetään kylmästi siitä, että 1. ja 2. taulukon raja on 1.1.2008 eikä itse hankituilla perusteluilla (COC) ole merkitystä, ellei maahantuoja ole tehnyt virhettä ja jättänyt auton päästöt rekisteriin ilmoittamatta. Mikäli virhe on tapahtunut voidaan selvitykseksi päästöistä hyväksyä auton vaatimustenmukaisuustodistuksessa (CoC)ilmoitetut päästöarvot. Verostahan mahdollinen oikaisu ei vapauta mutta verotus muuttuu taulukon 1. mukaiseksi.

Tämä homma vaikuttaa vähän samalta kun monopoli-Alko:n hinnoittelupolitiikka aikoinaan "Niitä nostetaan, mitä ostetaan".

NYYSSÖNEN KAJ 24.09.2009 16:40

Matti lue nytten läpi se lakiteksti jossa on nimet alla. pykälässä kymmenen noudatetaan vain päästömaksuja henkilöautoille mutta taulukot tulevaa käyttöä varten laitettiin myös paketti ja matkailuautoille. Erityisesti lue viimeinen lause pykälässä 10.

Verohallinen ATK-sta johtuen ei paketti ja matkailuautojen veromuutosta olisi kuitenkaan saanut voimaan 2010 alkupuolelta. Hekilöautoille taitaa tulla tuo 35 c/päivä + päästömaksu - vaiko luuleeko joku että veroa oltaisiin laskemassa?

JANHONEN MATTI 24.09.2009 17:13

En minä lue voimassa olevaa lakia 1311/2007, vaan maan hallituksen 15.9.2009 tekemää ehdotusta Eduskunnalle em. autoverolain 10 § muuttamisesta. Esitys liittyy v. 2010 budjettilakeihin.

SIIRONEN SEPPO 24.09.2009 22:02

Vielä tällä hetkellä voimassaolevassa laissa sanotaan :

10 § Perusvero

Perusveroa määrätään henkilö- ja pakettiautolle (M1-, N1-, M1G- ja N1G-luokka) sekä erikoisautolle, jonka suurin sallittu kokonaismassa on enintään 3 500 kilogrammaa.

Perusveron määrä päivää kohden on 26 senttiä ajoneuvosta, joka on otettu käyttöön ennen tammikuun 1 päivää 1994, ja 35 senttiä ajoneuvosta, joka on otettu käyttöön mainittuna päivänä tai sen jälkeen.

Vuonna 2007 tuli lakimuutos ko. pykälään, ja siinä sanotaan perusverosta sanotaan seuraavasti:

Pakettiauton (N1- ja N1G -luokka), matkailuauton ja erikoisauton perusveron määrä päivää kohden on 35 senttiä.

Tämän muutoksen voimaantuloajankohdasta oli tuon lakimuutoksen voimaantulolauseen mukaan määrä säätää asetuksella erikseen, mutta nyt näyttää siltä ettei tuo muutos taida koskaan tuollaisena tullakaan voimaan vaan taidetaankin siirtyä nykyisestä suoraan tuohon uuden lakiehdotuksen mukaiseen menettelyyn, siis hiilidioksidipäästön tai sen tiedon puuttuessa kokonaispainon mukaan määräytyvään perusveroon myös matkailuautojen osalta.

NYYSSÖNEN KAJ 25.09.2009 09:04

Tämä laki vuodelta 2007 voidaan ottaa käyttöön 2010 alkaen jolloin päästömaksut alkaisivat henkilöautoille 03 2010. Eduskunnan asetusehdotuksessa todetaan että ATK-teknisistä syistä ei paketti ja matkailuautojen veroa voida saada voimaan ennen 03 2011.

Eli lykkääkö valtio ha-veropäätöstä vuodella saadakseen paketti ja matkailuautot yhtäaikaa voimaan?

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.