Espanjan liikenneympyrät

Harri Halinen 08.06.2017 16:06

Mitäs tuo edellinen kirjoittamasi on? Todistapa ensin edes tietojeni määrä ja minulle tuleva vahinko sekä mieti mitä kirjoitit. Eihän tuota usko muut kuin yksinkertaiset kannattajasi.
Pelkällä solvailulla ei ole arvoa muille kuin itsellesi ja siitä ei kannata sinulta tulevana arvostaa mutta ethän sitä ymmärrä.
Et huomaa kuinka heikoilla olet itsesi kanssa.

Matti Janhonen 08.06.2017 17:08

Halinen
Minä en hae täältä kannatusta, koska en sitä tarvitse - en sitten yhtään mihinkään, enkä missään.
En ole ollut suosionkerjäläinen koskaan, eikä minusta sitä koskaan tule. Olen omien polkujeni kulkija.

Autan ja neuvon muita karavanareita täällä parhaan kykyni mukaan heidän arkisissa asioissaan niin tekniikkaan kun matkustamistakin liittyen. Asiaa auttaa se, että kokemusta erityisesti ulkomaanmatkailuun liittyen on kertynyt jo kohtuullisesti Euroopan eri maista.

Olen aika tarkka siitä, että vastaan siihen mitä on kysytty, en neuvo tietoisesti väärin, antamani neuvot on sopusoinnussa lakien ja ohjeiden kanssa ja jakamaani tietoon voi luottaa.
Tähän liittyy riski, koska harrastuksen liittyvä tieto on jatkuvassa muutoksessa mistä seuraa, että omienkin tietojen päivitystarve on jatkuvaa, ja jos sen laiminlyö voi antaa väärää tietoa.
Oletan, että ulkomailla liikkuvat karavanarit laajemminkin arvostaa näitä periaatteita.

Mitä yhteiskunnalliseen kirjoitteluuni täällä tulee niin siinä linja on selvä - olen aina pienen ihmisen puolella.

Harri Halinen 08.06.2017 19:26

Kannatusta kovin paljoa ei täältä saa edes pienen ihmisen kannattamisesta sillä niin läpinäkyvää suosion hakua sellainen on. Sen esilletuonti täällä jo kertoo sen.
Jos tehdään jotain hyvää asiaa niin pyyteettömästi sitä tekevä ei sitä esille tuo. Ihmisiä on paljon ja lisäksi kaikki eivät ole mainittuja fraasin mukaisia "pieniä ihmisiä",
Valtaosa ihmisistä on kannattamisen arvoisia.
Tosin olen ymmärtänyt kirjoituksistasi ettet kovinkaan arvosta mm. työnantajia ja henkilöitä jotka investoimalla luovat työpaikkoja vaan paremminkin olet ehdottanut että koska saavat tuottoja niin ne tulisi verottaa yhteiskunnan käyttöön investointien asemasta. Ainakaan ei mieleen tule yhtään kirjoittamaasi työpaikkoja tai muuta yhteiskuntaa tukevaa muuten kuin verotuksen lisäämistä muille kuin mainitsemillesi "pienille ihmisille".
Voin myös tuoda esimerkkejä kirjoituksistasi joissa ehdotat lisäveroja niille jotka todellisuudessa tuovat yhteiskuntaan työpaikkoja ja verotuloja. Tulisi ottaa selville mihin ne valtavat yrittäjätuotot Suomessa menevät kuvitelmien asemasta.

Edelleen toistan kun ei kerran tajuntaasi mene niin ei nämä kirjoitukset ole oppikirjoja tai luotettavia tarkastettuja tutkimuksia joista tulisi oppia ottaa, Muualta luotettava tieto on haettava. Koskee myös sinun kirjoituksiasi. Luepa muitakin kirjoituksia kuin vaikka tätä sarjaa ja tutki niitä. Pidätkö niitäkin kaikkia opin arvoisina?

Sitten vielä siihen espanjalaisessa liikenneympyrässä ajamiseen. Kerrot antavasi ohjeita lain ja ohjeiden mukaan.
Kun tartuit minun tapaani ajaa esitän taas kerran sinulle kysymyksen: Mikä minun tavassani on lain tai ohjeiden vastaista? Pystytkö tähän vastaamaan? Tosin jo aiemmin pyydetyt esittämäsiesi asioiden todisteet ovat selvittämättä.
Vai tuleeko tähänkin se vakiovastauksesi jonka osaat?

Kaj Nyyssönen 09.06.2017 09:24

Voi teitä tunareita olette hukanneet Epanjan liikenneympyrät.

Harri Halinen 09.06.2017 11:36

Kyllä, siinä vaiheessa kun liikenneopettajaksi ryhtyy toisille ja luulee täältä saavansa apua ajamiseen liikenteessä.

Matti Janhonen 09.06.2017 13:42

Tämä Halinen se oikein diplomi-liikenneopettaja on.
Neuvoo kiihdyttämään ympyrään ajettaessa vauhtia.

Loistava ohje vieraassa maassa ja liikeympäristössä liikkuvalle karavaarille!

Harri Halinen 09.06.2017 14:28

Ei ole edelleenkään muuttunut neuvoksi vaan kerroin tapani osoittaa. mitä aion tehdä enkä jää odottamaan ympyrän tyhjentymistä joka monilla on tapana. Eihän täyteen ympyrään aja väkisin kuin tyhmä muuta liikennettä huomioimaton.

Seppo Yliniemi 09.06.2017 21:29

Olen Puolassa seurannut eräässä liikenneympyrässä ajoa parituntia,kaksi autokouluautoa on kiertänyt koko ympyrän ja ovat vilkuttaneet vasemmalle ympyrästä ulosajoon asti,muut suurinosa ei vilkkua minekkään.
Hyvin on silti onnistunut ei yhtään Tees läheltä piti tilannetta.
Luultavasti autokouluauto ajoi Puolan liikennesääntöjen mukaan.

Matti Janhonen 10.06.2017 17:15

Niinmuttaku.

Jotkut on niin aatteen sokaisemia etteivät käytä edes vasenta vilkkua.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.