Pohjoismaiset Karavaanipäivät Matkailukeskus Rauhalahdessa Kuopiossa siirtyy vuoteen 2021
Pohjoismaiset Karavaanipäivät Matkailukeskus Rauhalahdessa Kuopiossa siirtyy vuoteen 2021
31.3.2020
Pohjoismaiset Karavaanipäivät Matkailukeskus Rauhalahdessa Kuopiossa siirtyy vuoteen 2021
Pohjoismaiset Karavaanipäivät 6.-10.7.2020 on koronaviruspandemian vuoksi peruutettu tältä vuodelta. Tapahtuma siirtyy pidettäväksi seuraavaksi vuodeksi. Uusi päivämäärä on 5.-9.7.2021, paikkana edelleen Matkailukeskus Rauhalahti Kuopiossa.
Tapahtuman järjestäjä SF-Caravan ry perustelee päätöstä vieraiden terveydellä ja turvallisuudella. Tapahtumaan olisi tullut väkeä Suomen lisäksi muista Pohjoismaista ja Euroopasta. Asiantuntija-arvioiden perusteella on oletettavaa, että pandemia kestää sen verran pitkälle kesään, että kokoontumisen turvallisuutta ei voida tässä vaiheessa varmistaa. Lisäksi matkajärjestelyt muista maista veisivät oman aikansa. Tapahtuman siirtäminen vuodella perustuu myös pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa käytyihin keskusteluihin.
Tapahtumaan jo ilmoittautuneisiin ollaan lähiaikoina yhteydessä. Mahdolliset jo maksetut osallistumismaksut palautetaan ilmoittautuneille.
Lisätietoa asiasta www.nct2020.fi
Uutiset
SF-Caravan ry hakee toiminnanjohtajaa ja johdon assistenttia 21.9.2023
Caravan-lehden jakeluun muutoksia 15.9.2023
Äänestys käynnissä: Vuoden Caravan-alueet 2023 18.8.2023
Toimistolla sähköpostiongelmia 10.7.2023
Kauko Meriläinen Vuoden karavaanari ja SF-Caravan Valkeakosken seutu Vuoden yhdistys 2022 22.5.2023
Messuarvonta Caravan Show suoritettu 15.5.2023
Karavaanarialue Onnela ja SF-Caravan Alatalo Vuoden 2022 Caravan-alueiksi 22.4.2023
Liiton puheenjohtajuudessa jatkumo, liittohallituksen jäsenyyttä tavoittelee seitsemän ehdokasta 22.3.2023
Kiuruvedellä 2024 järjestettävät Pohjoismaiset Karavaanipäivät herättää kiinnostusta 10.3.2023