Seisontavakuutukselle vai ei

HÄMÄLÄINEN TOIVO 17.09.2007 09:29

Täällä kysellään paljon as.autojen talvisäilytyksestä, joten tuntuu siltä, että tuo seisottaminen talvella on varsin yleistä. Vanhan koslan aikaan -90 luvulla minullakin oli tapana panna auto talveksi seisontavakuutukselle. Vakuutus oli kallis (bonuksia vähän), talviajoja ei juuri ollut ja piti säästää. Nyt on tolanne hieman muuttunut, lähes täydet bonukset, uudempi kosla ja ajoja jopa talvella. Jotenkin tuntuu siltä, että jo auton kunnossa pysymisen vuoksi, sitä ei yksinkertaisesti kannata panna talveksi seisontaan. Säästöä tulisi vakuutuksesta jonkin verran, mutta onko se sen väärti. Mitä vaaroja tuo seisottaminen yleensäkin tuo tullessaan, jos tuo?

JANHONEN MATTI 17.09.2007 11:19

Jos vastakkain asetatetaan auton talviseisottaminen ja siitä mahdollisesti aiheutuvat vahingot ja auton talvikäyttö niin kyllä talvikäyttö kuluttaa autoa huomattavasti enemmän kun seisottaminen. Mutta eihän tämä sitä estä etteikö matkailuautolla voisi ajaa läpi talven jos autossa on lohkolämmitin. Ajetaanhan vastaavilla alustoilla olevilla pakettiautoillakin ympäri vuoden. Lohkolämmitintä käytettäessä moottorissa ja vaihdelaatikossa/perässä on liikkeelle lähdettäessä aina "kesä" mutta auton muissa laitteissa on ankarat talviolosuhteet. Kovalla pakkasella tunnoton kuljettaja, lämmin moottori ja pakkasesta aiheutuva heikko voitelu onkin varsin huono yhdistelmä. Erityisesti pyöränlaakerit, vetonivelet, iskarit ja ohjauslaitteet on pakkasella kovilla koska voitelu toimii alussa heikosti tai ei lainkaan. Ainoa asia joka "kuluu" seisottamisen aikana on auton ja asunto-osan akku/akut. Niitä on ladattava seisottamisen aikana silloin tällöin koska akulla ihan luonnostaan on taipumus purkautua pikkuhiljaa ja purkautunut akku jäätyy jolloin siitä tulee "vainaa". Mikäli auto on talven seisontavakuutuksessa ei ole pahasta jos sen moottorin käyttää täysin lämpimäksi aina silloin tällöin. Suojasää on hyvä kun ei tarvita talvilaatua. Eikä sekään pahenna asiaa jos autoa hieman liikuttelee jolloin laakerit ja nivelet saa "työtä" vaikken kunnollisten laakerien "makuuhaavojen" syntymiseen muutaman kuukauden seisottamisen aikana uskokaan.

LAMPINEN PERTTI 17.09.2007 11:32

Ja nykyäänhän saa myös ajoneuvoveron palautuksen seisonta-ajalta

AHOLA JARI 17.09.2007 12:03

Seisontavakuutus muuttuu marraskuussa 2007, tässä siitä tietoa;

http://www.ake.fi/AKE/AKE_tiedottaa/Uutta%20marraskuusta%202007

KORPPI SEPPO A J 17.09.2007 13:54

Tärkeä yksityiskohta AKE:n sivulta poimittuna Liikennekäytöstäpoisto ja -otto ovat normaaleja rekisteröintitoimenpiteitä. Molemmista veloitetaan kertamaksuna normaali rekisteröintitoimenpidemaksu, joka vuonna 2007 on liitteettömästä rekisteri-ilmoituksesta 10,20 euroa ja liitteellisestä 13 euroa. Mutta onneksi siellä on laskuri, millä voi todeta toimenpiteen kannattavuus.

HÄMÄLÄINEN TOIVO 17.09.2007 14:10

MattiV vastasi melko hyvin, mutta eikö esim. jarrulevyt ruostu enemmän pitemmällä aikavälillä. Tulee "kuoppia" sileään pintaan ja pito vähenee. Moottorikin ruostunee, kun ei ole vähän väliä lämpimänä ja kuivana jne.

HAAPANEN TIMO S 17.09.2007 18:21

Minä vältän talviseisokilla myös suolateillä ajelun.Edellinen auto oli rippikouluikäinen pois vaihdettaessa,eikä hiukkaakaan ruosteessa. Sama näkyy jatkuvan nykyisessä piirongissa,nätti maali alustan osissakin.

RAUTIAINEN KARI 17.09.2007 20:20

No sitten vakuutusehdoista. Useimmilla yhtiöillä on seisonnassakin voimassa palo ja varkaus, eli suppea kasko. Mutta jos puu kaatuu päälle tms. sitä ei korvata.

HALMEENMÄKI JUHANI 17.09.2007 21:06

Suurin riski on Ducatoissa (pyörän ym) laakerit jotka ovat muutenkin kulutustavaraa. Eli pitäisi keventää pukeilla pidemmän seisonnan aikana. Moottorille on omat aineensa, jos vaan viitsii käyttää koska on hieman vaivalloista suihkia palotilaan säilytysrasvaa. Jarruille pintaruostetta vaarallisempaa on kiinniryytyminen.

Riippuu tietysti talvesta ja paikkakunnasta, mutta parasta olisi tehdä kunnon ajolenkki vaikkapa kerran kuussa, kunhan ei ole suolaa. Niin kauan että moottori on todella lämmennyt (termostaatti auki). Ja ajaen, ei paikallaan käyttäen.

HAAPANEN TIMO S 18.09.2007 18:22

Vaikeita on ajolenkit talvella jos auto on seisonnassa kesärenkain, ja ajaa pitäis suolaamattomilla teillä.

TERNI KIMMO 19.09.2007 12:39

Niin hullulta kun se kuulostaakin auto pysyy kunnossa ajamalla,esmes Ducaton pyöränlaakerit eivät ole ongelma nälkäkilpisissä,300-400t ei ole harvinaisuus mut piironki jolla ajetaan 10t vuodessa ja sekin kolmenkuukauden aikana...50t?? Koneen osalta jousikuormitteiset osat esmes nokka-akseli on seisoessa kovilla,

NYYSSÖNEN KAJ 19.09.2007 12:59

Seisonta-ajalta saa helposti 1000-5000 remontin eli ei taida säästää seisottamalla. Jopa ne talvirenkaat ovat halvat ylläolevaan verrattuna, ne eivät tarvitse olla kummoisetkaan koska et lähde ajamaan jos on kovin liukasta - siirrät lämmityskäyttöpäivän säätietojen mukaan. Näin olen tehnyt monta talvea tosin kesärenkaat alla (yli 3,5 tonnia).

TENLEN SAULI 19.09.2007 14:37

Ei se seisonta talven yli juuri mitään vaikuta. Jakohihnaa pitäisin kriittisimpänä osana ja sekään ei mene parin vuoden seisonnassa miksikään. En pidä järkevänä pitää autoa talvet liikenteessä vain siksi että pelkää seisonnan haittoja. Itse ostin keväällä -72 mallisen escortin joka oli seissyt 7v, eikä mitään ongelmia ole ilmennyt. Oma piironki huilaa aina talven kylmässä hallissa ja väitän että parempana pysyy kuin ajossa ympäri vuoden. Huuhaata tuo remonteilla pelottelu on.

TERNI KIMMO 20.09.2007 14:44

Ei se jakohihna seisomisesta kyttyrää tykkää vaan painon alla seisovat laakeroinnit,otappa huomioon et piironki seisoo käytännössä kantavuuskuormassa.

PALIN MATTI 20.09.2007 15:39

Höpötät nyt Kimmo! Paikallaan seisovassa vierintälaakerissa ei tapahu staattisen kuormituksen aikana minkäänlaista aineen muokkautumista. Laakerit tehhään nykysin korkealaatusista teräksistä, ei laktritsista. Kosteuen aiheuttama korroosio voipi iskeä vaikka iliman kuormitustaki. Mutta en mie kuiteskaan usko, että kellään olis vesi syrjäyttäny laakerirasvoja. Toinen asia sitte on, jos auto seisoo talaven josaki aktiivisella maanjäristysalueella, eli se laakeri olis koko ajan alttiina tärinälle. Sillon syntys kosketuspinnoile semmosta kulumisjäläkeä, mistä saattaas sitte vuosien saatosa alakaa lähteen liikkeele vierintäpintojen vaurio.

Ja ku täsä kerta seisontavakkuutuksesta on puhe, ni mie oon vahavasti sitä mieltä, että se vakkuutus kannattaa otta, ku vielä seisoo. Enkä mie usko, että mikkään yhtiö sitä jäläkikätteen myöntäskään. ☺ ☺ ☺

HONKANEN JUHANI 20.09.2007 17:19

Jos ajatellaan vakuutusmaksujen kannalta asiaa, eikä laakerien sunmuiden joita ketjussa on puitu, niin ilman muuta kannattaa.

Itse käytämme autoa talvisin paljon vähemmän kuin kesällä ja auto on seisontavakuutuksissa.

Käyttöön auton saa tarvittaessa yhdellä puhelinsoitolla tai "virka-ajan" ulkopuolella netin kayttä muutamassa minuutissa.

TERNI KIMMO 20.09.2007 17:28

Kuules Palliini,katteleppas noita piipityksiä tukaaton pyöränlaakerinlaukeemisista,kyl taitaa olla materiaali ainaki näis tuppervaarevehkeissä vissii sitä aitoo pruumperintekemää,näläkäkilpisillä ku ajetaan pariinvuoteen pahimmillaan pualmillii ja rullat kestää,eikkai ny piironkis lakrut o eritavaraa??

LAHTI ANTTI 20.09.2007 17:37

Eikö nämä olekaan tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön? Ainakin vaunua käytän niin kesällä kuin talvellakin. ☺☻ ☺☻

TERNI KIMMO 20.09.2007 17:40

Itseasiassa meneekö laakerit viidessäkymmenessä vai viidessäsadassatuhannessa on itteasiassa aika epäoleellista,jos kyse on tavallisesta alumiinipeltistyroksirimakananluuvirityksestä pal hankalampaa on korin kärsiminen pakkaskelillä liikutellessa

PALIN MATTI 20.09.2007 18:20

Mie oon aina luullu, että net Tukaatinki, niiku muittenki, laakerit hajoaa ajosa, ei paikallaan seisoesa.

HAAPANEN TIMO S 20.09.2007 18:53

Onkohan näitä laakereita menny sellaisistakin piirongeista jotka ei ole jatkuvassa ylikuormassa. Nälkäkilpiset taitaa kulkea normaalipainoissa.

KUIKKA ARI 20.09.2007 20:20

Kyllä ovat onnelisia ne joilla ei ole ollenkaan asuntoautoa/vaunua. Säästyy vuoden vakuutusrahat eikä kulu laakerit seisonnassa eikä ajossa eikä haurastu läskiremmit. Tietääköhän nuo itekkään onnellisuudestaan. Toivottavasti pitävät viisaat rahat pankissa. Tv. Ari

Jk. Justiinsa menee maksuun vakuutumaksu 149,96€ ja neljä kertaa vuodessa.

LAHTI ANTTI 20.09.2007 22:34

Älä Ari muuta virka. Keväällä minäkin maksoin vaunun vuoden liikennevakuutuksen 17,10€ ja osakaskon 45,14€. Saa nähdä riittävätkö rahat enää kuinka reissaamiseen.

TENLEN SAULI 21.09.2007 09:17

Kun on noita "autoja" rekisterissä 6 kpl ja perheessä vain kaks kuskia, niin mieluusti laitan seisontaan välillä. Kertyy niistä sitä maksettavaa silti tarpeeksi. Ihan hieno juttu että marraskuusta alkaen saa myos ajoneuvoveron ja käyttövoimaveronkin katkolle ilman kilpien narikkaan vientiä. Aina on jurppinut se että kuukauden tai kaks käytössä olevasta harrasteautosta on pitänyt pulittaa koko vuoden verot ja käyttömaksut.Tervetullutta säästöä ainakin minulle.

KORPPI SEPPO A J 21.09.2007 09:48

Saat pistää vaan, Sauli, aika pitkäksi aikaa seisomaan, jotta säästäisit. Seisomaan laitto kun tulee maksamaan kympin verran mennen tullen. Nimittäin rekisteriotemaksu, vai mikä se on nimeltään. Mutta AKE:n sivulta löytyy laskuri, missä voi laskea paljonko "tienaa". Minäkin laskin. Sitikan Xsaran jos laitan seisomaan, niin kahdessa kuukaudessa säästö oli n. 3 (kolme) juroa. Sillälailla.

LEIVO JUKKA 21.09.2007 10:29

Meikäläisen M-auto seisoo 4kk ja säästöä 473€ Ake:n sivuilta laskettu.

GRÖNLUND JORMA A 21.09.2007 10:47

Laskit väärin. Siinä laskukoneessa on ylempänä se veronalennuslaskuri. Siinä alempana on sitten vakuutusalennuslaskuri.

NYYSSÖNEN KAJ 21.09.2007 10:49

Juuri maksoin kulkurin diselveron ja tämän tilapäisen yksivuotisen autoveron yht. 605 eur/vuosi. Vakuutusmaksut yht. 450 eur/vuosi. Enkä ajo säästää kulkuria seisottamalla kun voi muutakin seisottaa. niinkaj

RAUTIAINEN KARI 21.09.2007 13:16

Tapiolan sivuilta en löytänyt, mutta mikä on seisonta-ajan vakuutusturva. Ainakin aiemmin oli niin että seisonta-ajan kasko oli sama kuin vanha palo ja varkaus. Onko se riittävä vakuutusturva?

Jos siis puu kaatuu päälle, oksa putoaa kattoa vaurioittaen, tms. joka ei mene palo ja varkautta vastaavaan kuvaukseen?

Ainakin Tapiolassa voi jopa siirtää seisonta-ajalta bonuksetkin toiseen ajoneuvoon.

HONKANEN JUHANI 21.09.2007 14:10

Kukin käyttää miten käyttää :) Jos autoa käyttää paljon talvellakin, niin ei varmaankaan kannata alkaa pelaamaan vakuutusten kanssa.

Itse käytämme ehkäpä pari kertaa talven aikana autoa, eli nakkikioski seisoo suurimman osan talvea turhan panttina. Kuten jo totesinkin, niin seisontaan ja seisonnasta pois ( puhun nyt vakuutuksista...:) saa helposti ja nopeasti.

Me pulitamme vakuutusyhtiölle muutenkin niin paljon perheen omasta kansantuotteesta mammonaa, että lanttiakaan ylimääräistä ei viitsi maksaa.

KUIKKA ARI 21.09.2007 18:32

Aikaisemmin oli osakasko omassa 129€/v. Kun tuohon täyskaskoon saa heti sen 70% bonuksia niin maksan 145€ täyskaskosta. Jos jollain on osakasko niin kokeilkaapas lasketuttaa paljonko pitää täyskaskosta antaa rahaa. Taitaa kyllä olla niin , ettei se ole voimassa jos auto on seisonnassa. Tv. Ari

GRÖNLUND JORMA A 21.09.2007 22:01

Tällaisen vastauksen sain viime syksynä kun kysyin seisontavakuutuksesta.... henkilön nimen sottasin, koska en ole kysynyt lupaa tämän kirjeen julkaisuun netissä.

Hei

Olit tiedustellut vakutuuksen voimassaoloa seisonta-ajalla. Seisonta-ajalla tapahtunutta kolarointivahinkoa ei korvata,eli jos esim. toinen auto törmää Asuntovaunuun,tai jäälohkare/oksa putoaa vaunun päälle.

Myrskyvauriot korvataan,mutta se edellyttää poikkeuksellista myrskyä,kuten trombi. Tavallinen syysmyrsky ja sen johdosta kaatunut puu vaunun päälle ei ole korvattava vahinko.

Palo-varkaus vakuutus on voimassa seisonta-ajalla.

Terveisin,

TAPIOLA-RYHMÄ Moottoriajoneuvovakutuuspalvelu

korvausneuvoja p.(09)4537723

RAUTIAINEN KARI 22.09.2007 10:55

No toihan selvensi asian. On siis huomattava muutakin kuin vain se että pikkasen säästää.

EEROLA TEEMU J 03.10.2007 14:52

IFin autovakuutusehdot sanoo seisonnasta: " Ilmoitettuna liikennenkäytöstä poiston aikana ei törmäysturva ole voimassa lukuun ottamatta törmäysturvaan sisältyviä välittömiä esinevahinkoja, jotka aiheutuvat luonnonilmiöstä ulkoapäin äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti". Tarkemmin kysyttäessä tämä mm. puun kaatumisen osalta tarkoittaa, että korvausta ei tule jos puu kaatuu omia aikojaan auton päälle, mutta mitään "strombi"- luokan myrskyä ei edellytetä -syysmyrskykin riittää.

Vakuutusyhtiöillä on vähintään kolmenlaisia ehtoja seisonta- ajan törmäyksille: Tiukkaa "strombi"-vaatimusta, myrskyä tai sitten "ei mitään korvata koskaan" esim. Lähivakuutuksella. Yleensä ns. isokaskoissa on seisonnassakin voimassa maksullisina palo,- varkaus- ja ilkivaltavakuutukset.

Olen käyttänyt seisontavakuuttamista vuosikymmeniä, koska harrasteautoista ei kannata maksaa läpi vuoden. Myös m- auto on ollut joskus useitakin kertoja vuodessa seisomassa vähintään 30 vrk jaksoja tai kovimmat talvikuukaudet. Netti on tuonut ilmoittamiset ja muutokset niihin todella vaivattomiksi, mutta uusi maksullinen käytäntö suosii pitempiä seisokkeja lähinnä siksi että ilmoituksia ei voi tehdä yhtä helposti. Suurimman osan vuotta seisoville harrasteautoille verosta vapauttaminen onkin ainoa kohtuullinen vaihtoehto.

Jos ajoneuvo- ja käyttövoimavero palautetaan seisonnan ajalta, niin jo 30 vrk seisonta "kannattaa" saman verran kuin tähän asti pelkkä vakuutusmaksujen palautus. M- autosta minulta menee em. veroja 20,28 e/kk, mikä vastaa AKE:n älyttömien ilmoitusmaksujen ( 2 x 10,20 e ) määrää. Vakuutuksista tulee palautusta n. 40 e/kk. Ellei m- autolla ole käyttöä keskitalvella, niin 3 kk "nettohyödyksi" tulee n. 160 e. Onhan se sentään lähes vuoden TV- lupa ilmaiseksi.

HÄMÄLÄINEN TOIVO 04.10.2007 08:51

Entäs se vetopeli, ei vakuutuksia vai?

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.