Politiikkaa.

Harri Halinen 17.04.2024 15:43

Vahinko etten tunne yhtään kansaneläkeläistä Espanjassa jotta voisin kysyä ovatko tulossa uuteen kotipaikkansa - Suomeen.
Melko varma olen siitä, että tuskin kukaan yksityispuolelta saavia työeläkeläisiä on palaamassa ainakaan nyt tehtyjen muutosten takia.
Siellä on tehty muutoksia vakituisesti siellä asuville mutta toistaiseksi ainakin järki mukana vaikka ovat monimutkaistaneet asioita.
Edelleen eläminen siellä on halvempaa kuin Suomessa.

Vahinko ettei julkaista henkilö lukuja heistä jotka saavat eläkettä Suomesta ja maksavat veroja pääosin Espanjaan. Huom. Uusi vero sopimus. Kun luvuista puhutaan esillä ovat määrät joita suomalaisia on Espanjassa. Heitä on paljon, mutta kokonaismäärästä ylivoimainen määrällinen osa on henkilöitä jotka oleskelevat siellä muutamasta päivästä kuuteen kuukauteen maksaen tuloveronsa Suomeen.
muokattu: 17.4.2024 15:58
Kari Rautiainen 17.04.2024 15:50
Harri Halinen

Vahinko etten tunne yhtään kansaneläkeläistä Espanjassa jotta voisin kysyä ovatko tulossa uuteen kotipaikkansa - Suomeen.
Melko varma olen siitä, että tuskin kukaan yksityispuolelta saavia työeläkeläisiä on palaamassa ainakaan nyt tehtyjen muutosten takia.
Siellä on tehty muutoksia vakituisesti siellä asuville mutta toistaiseksi ainakin järki mukana vaikka ovat monimutkaistaneet asioita.
Edelleen eläminen siellä on halvempaa kuin Suomessa.

Kyse oli kansaneläkkeestä. En tiedä koskiko tuo muita eläkkeitä. Todennäkösesti ei, ja sillonhan voi jatkaa kuten ennenkin olemistaan. Ja eikös sekin loppunut että espanja verotti vakituisesti siellä asuvia ainakin eka 10 vuotta 0%

Harri Halinen 17.04.2024 16:00

Hyvä huomio jonka kirjoitit sillä aikaa kun kirjoitin lisäyksen.

Huomioitava myös valtion töistä maksettava eläke, ettei tule virhettä budjetoinnissa eläke menoissa. En tosin seuraa valtion rahallisia maksuja koska en ole valtiolta mitään rahallista saanut jollen ole sitä itse aiemmin sinne aiemmin maksanut suurempana summana.
muokattu: 17.4.2024 17:23
Kari Rautiainen 17.04.2024 17:23

Kelan sivuilla on toistaiseksi näin :

Suomessa ansaittu työeläke maksetaan sinulle riippumatta siitä, missä maassa asut tai minkä maan kansalainen olet.

Kansaneläke voidaan maksaa EU- ja ETA-maihin, Isoon-Britanniaan, Sveitsiin, Australiaan, Chileen, Israeliin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Jos muutat yli vuodeksi näiden maiden ulkopuolelle, Kela keskeyttää kansaneläkkeesi maksun.

Tohon kansaneläkkeeseen se muutos on vissiin tulossa. Sehän ei ole ansaittua eikä siten omaisuudensuojan piirissä.

Niin ja valtion, kuntien, ja kirkon eläkkeethän verotetaan aina suomessa.
muokattu: 17.4.2024 17:27
Markku Hämäläinen 17.04.2024 22:46

Eläkkeitä ei maksa valtio, vaan Keva tai yksityiset eläkeyhtiöt.
Saatiinhan sentään eläkeläiset maksamaan Orpolle nopeampaa junayhteyttä, vaikka tuskin käyttää junaa.
Siinä olisi ollut hyvä säästökohde, joka ei olisi kirpaissut ketään (paitsi Orpoa).

Kari Rautiainen 17.04.2024 23:13

Näinhän se ”niinku” on. Keva on itsenäinen julkisoikeudellinen yhteisö. Entinen nimi oli Kuntien Eläkevakuutus. Eipä se valtio ole. Niinku.

Harri Halinen 18.04.2024 08:39

Parempi olisi etten kirjoittaisi tätä?
Suomen ja Espanjan välillä on erillinen sopimus eläkkeistä. Koska ei koske minua en tunne tarkemmin.
Ymmärtääkseni koskee juuri Kevaa, ei yksityisiä muita eläkeyhtiöitä, ellei ole muuttunut.
Tästä oli aiemmin kohu.

Kohu liittyi varhaiseläkkeisiin?
muokattu: 18.4.2024 09:05
Kari Rautiainen 18.04.2024 09:30

En tunne asiaa minäkään. Joku muutos siihen tuli jokunen vuosi sitten. Mutta verottajan sivuilla sanotaan että kansaneläkkeen verottaa aina suomi.

Veli-Pekka Merikallio 18.04.2024 14:56

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/elaketulon_verokortt/elaketta_suomesta_ulkomaille/el%C3%A4kett%C3%A4-suomesta-espanjaan/

Mitäpä tuota arvuuttelemaan, mehän olemme lukutaitoisia, ehkä??

Kari Rautiainen 18.04.2024 15:32

Ollaan joo. Kunhan Purran uutuudet sinne joskus kerkiää. Toisaalta ulkomailla, suomen kansaneläkettä saavista suurinosa on ruåtsissa.

Veli-Pekka Merikallio 18.04.2024 15:51

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010366999.html

Tuotapa juuri ounastelin tuolla edellä, porvarihallituksen keppihevonenhan koko juttu on!

Luotan siihen, että Jan Hurri on paneutunut asiaan ehkäpä meitä syvällisemmin, ei ainakaan latele joitakin tyhjänpäiväisyyksiä vakavan asian tiimoilta.

Tuon onnettoman hallituksen ei olisi tarvinnut kyykyttää koko kansaa niin halutessaan. Pelkästään ponnistelut harmaan talouden kitkemiseksi (joka vuosi n. 11 miljardia jää tulouttamatta veroja) olisi riittäneet, puhumattakaan listaamattomien yritysten osinkojen verottamisesta. Eipä kiinnostanut hallitusta (miksikähän ei), päinvastoin tutkintaresursseja vähennettiin harmaan talouden selvittämisestä.

Kari Rautiainen 18.04.2024 18:04

Listaamattomien osinko, ja pääoman palautukset.

Markku Kujanpää 18.04.2024 18:36
Veli-Pekka Merikallio

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010366999.html

Tuotapa juuri ounastelin tuolla edellä, porvarihallituksen keppihevonenhan koko juttu on!

Luotan siihen, että Jan Hurri on paneutunut asiaan ehkäpä meitä syvällisemmin, ei ainakaan latele joitakin tyhjänpäiväisyyksiä vakavan asian tiimoilta.

Tuon onnettoman hallituksen ei olisi tarvinnut kyykyttää koko kansaa niin halutessaan. Pelkästään ponnistelut harmaan talouden kitkemiseksi (joka vuosi n. 11 miljardia jää tulouttamatta veroja) olisi riittäneet, puhumattakaan listaamattomien yritysten osinkojen verottamisesta. Eipä kiinnostanut hallitusta (miksikähän ei), päinvastoin tutkintaresursseja vähennettiin harmaan talouden selvittämisestä.

Ei ollenkaan onneton hallitus.
Vaihtoehdottomuus naurattaa klevömpää kansaa.

Että kun sitä yhtä sannaa hehkutettiin. Voi hyvä isä kuitennii.
muokattu: 18.4.2024 19:05
Heikki Ikonen 18.04.2024 19:18

Kannattais köppä ukon olla .... piip... no EI vain voi olla ja kattoa ko tsiding ja BANg.. Kyllä se vauhkoontunu hevonen aikanaan kävelle.
Kun himmeemmät (valo päijen, kerma perseijen vastakohtien???, ei tarvihe loukkantua) ei käsitä pusineksen termejä, niin VOI VOI.
Eikai se voi olla pien yrittäjien vika, HE jotka yrittää kaikkesa, vai?

Suomeksi. Kun listaamaton PIENI yrittäjä JOUTUU !! vähentämään hyvää henkilökuntaansa on se yrittäjä ennen sitä HENKILÖKOHTAISESTI joutunu panttaamaan aina pankille pantiksi yrityksen koko omaisuuden lisäksi oman kotinsa työpaikkojen säilymisen puolesta. EI SE LISÄ VEROJA KESTÄ!

Mutta... eihän sillä oo väliä kohan vain palakka himmeemmille tulee välittämättä, lyhyessä tai pitkässä juoksussa KAUANKO??? Jos työn antaja / työ paikka könähtää.. päiväraha juoksee ja ko loppuu sitte alakaa kitinä.... Näin ymmärsin ko katoin kysely tunnin tänään ja sitä käh....ää kuuntelin..... :/ H

Harri Halinen 18.04.2024 19:25

Ei ole oppositio esittänyt ainakaan tähän päivään mennessä 9 miljardin järkevää/parempaa/tehokkaampaa pakettia. Miksihän?
Totta kai täytyy koettaa kampittaa vastapuolen menestymisyritys. Se ei ainakaan ole oikein.
Tärkeintä olisi päästä taloudellisesti eturintamaan, ei lohduta yhtään että noin puolet eu-jäsenistä on noin yhtä huonoja tai huonompia.
Toivottavasti tuota ei seuraavaksi aseteta kriteeriksi.

Sirpa Eskelinen 18.04.2024 19:48

Lasteni ikäiset ihmiset itkevät tulevia eläkkeitään, koska heillä on liian vähän lapsia elättämässä heitä, kun tulevat tähän ikään.
Kolme lasta olen synnyttänyt, kasvattanut, huolehtinut kouluihinsa, opettanut että vain rikas voi ottaa velkaa.

Omat matkailuni olen minimoinut antaakseni lasteni sukupolvelle mahdollisuuden nähdä maailmaa ja solmia suhteita markkinatalousmaailmaan.

Lapseni, ainakaan minulle, eivät itke verojaan, koska tietävät että on lyhytnäköistä omia vain itselleen.

Hyvinvoivat ihmiset elävät hyvinvointivaltiossa !

Ainut asia, jossa en enää voi auttaa on tosiasia. - En voi synnyttää tulevia veronmaksajia tämän päivän itkevälle työikäisten joukolle. Taidot ovat tallella, mutta välineet ovat vanhenneet. Sorry !

Sirpa

Markku Kujanpää 18.04.2024 19:55
Harri Halinen

Ei ole oppositio esittänyt ainakaan tähän päivään mennessä 9 miljardin järkevää/parempaa/tehokkaampaa pakettia. Miksihän?
Totta kai täytyy koettaa kampittaa vastapuolen menestymisyritys. Se ei ainakaan ole oikein.
Tärkeintä olisi päästä taloudellisesti eturintamaan, ei lohduta yhtään että noin puolet eu-jäsenistä on noin yhtä huonoja tai huonompia.
Toivottavasti tuota ei seuraavaksi aseteta kriteeriksi.

Tuo on tarkkaan suunniteltu kalastelu tuleville äänestäjille, eli kertoa hallituksen päätökset tietyssä, paskamaisessa valossa. Kepu edes myöntää jonkun linjauksen olevan oikean suuntaisia, mutta punaset hakkaa kaikkea vastaan pää punasena. Tuppurainen on siellä päätetty jargoneeraamaan.

Kari Rautiainen 18.04.2024 20:05
Heikki Ikonen

Kannattais köppä ukon olla .... piip... no EI vain voi olla ja kattoa ko tsiding ja BANg.. Kyllä se vauhkoontunu hevonen aikanaan kävelle.
Kun himmeemmät (valo päijen, kerma perseijen vastakohtien???, ei tarvihe loukkantua) ei käsitä pusineksen termejä, niin VOI VOI.
Eikai se voi olla pien yrittäjien vika, HE jotka yrittää kaikkesa, vai?

Suomeksi. Kun listaamaton PIENI yrittäjä JOUTUU !! vähentämään hyvää henkilökuntaansa on se yrittäjä ennen sitä HENKILÖKOHTAISESTI joutunu panttaamaan aina pankille pantiksi yrityksen koko omaisuuden lisäksi oman kotinsa työpaikkojen säilymisen puolesta. EI SE LISÄ VEROJA KESTÄ!

Mutta... eihän sillä oo väliä kohan vain palakka himmeemmille tulee välittämättä, lyhyessä tai pitkässä juoksussa KAUANKO??? Jos työn antaja / työ paikka könähtää.. päiväraha juoksee ja ko loppuu sitte alakaa kitinä.... Näin ymmärsin ko katoin kysely tunnin tänään ja sitä käh....ää kuuntelin..... :/ H

Kannattaa pienestä yrityksestä tehdä iso ja menestyvä niin ei tartte pantata mitään. Iso ja menestyväkin voi olla listaamaton. Tai siis voihan sen listatakin, mutta jos kasvunsa tekee omalla tulorahotuksella niin miksi listautua.

Heikki Ikonen 18.04.2024 20:24

Kari... miltäs se kalakeitto maistuu iliman (pieniä yrityksiä) SUOLAA, tai tie saahaan kantavaksi sekottamalla eri maalajeja tai pitääkö pato allas vettä jos se on rakennettu pelekistä ISOISTA kivistä ... jne jne ... porukalla sovussa yhessä Suomi saajaan uuteen nousuun. Tarvitaan tyon tekijät ja se pörrö joka sijoittaa myntiti tuvan rakentamiseen missä yhessa , sovussa töuhuta... .. ;) H

Markku Kujanpää 18.04.2024 21:14

"Kannattaa pienestä "yrityksestä tehdä iso ja menestyvä niin ei tartte pantata mitään. Iso ja menestyväkin voi olla listaamaton. Tai siis voihan sen listatakin, mutta jos kasvunsa tekee omalla tulorahotuksella niin miksi listautua."
Just noin, kun vaan yrityksen oma toimintaympäristö sen salli
No, laajentaa sitten, mutta silloin kalastellaaan ....ties millä vesillä taloudellisten riskien kanssa.

Hitto ! Unohdin ton lainauksen tota just noin kommenttini edellä ja kaiken sen jälkeen
muokattu: 18.4.2024 21:18
Kari Pykälä 18.04.2024 21:38

Matkalla banaanivaltioon https://www.youtube.com/watch?v=LBlaQ4jaR1Y Matka jatkuu Suuntana sotatalous?

Kari Rautiainen 18.04.2024 21:50
Markku Kujanpää

"Kannattaa pienestä "yrityksestä tehdä iso ja menestyvä niin ei tartte pantata mitään. Iso ja menestyväkin voi olla listaamaton. Tai siis voihan sen listatakin, mutta jos kasvunsa tekee omalla tulorahotuksella niin miksi listautua."
Just noin, kun vaan yrityksen oma toimintaympäristö sen salli
No, laajentaa sitten, mutta silloin kalastellaaan ....ties millä vesillä taloudellisten riskien kanssa.

No tää on se mitä oon aiemminkin puhunut. Palkkaa johtoon huippuammattilaisia. Kutsu hallitukseen hallitusammattilaisia joilla on oikeesti annettavaa putiikille. Palkkaa vain itseäs parempia. Tää kioski mitä me alettiin harrastamaan 25 vuotta sitten vaihtaa (2022) 800.000.000€. Ja kasvu kiihtyy. Henkilökuntakaan ei enään sovi mun henkilöautoon niinkun joskus oli.

Sirpa Eskelinen 18.04.2024 21:58

Pojat ovat pöyhistelleet yrittämisellä ja osaamisellaan tälläkin sivustolla.
Moniko teistä on noussut kaupan kassatytöstä maailmoja syleileväksi, kauneudestaan hehkutetuksi strategiseksi neuvonantajaksi ?
No, ministeritä on monenlaisia. Arvaan, että Purrallakin on suurempi päämäärä kuin tämä piskuinen Suomi.
Ministeri Juuso käyttääkin muutamaan numeroa liian suuria saappaita, kun on joutunut sosiaali- ja terveysministeriksi - sääliksi käy
Sirpa

Kari Rautiainen 18.04.2024 22:01

Ikinä ollu kassatyttö. Onko tommonen tytöttely oikeestaan asiallistakaan. Sehän on nimittelyä semmonen.

Sirpa Eskelinen 18.04.2024 23:00
Kari Rautiainen

Ikinä ollu kassatyttö. Onko tommonen tytöttely oikeestaan asiallistakaan. Sehän on nimittelyä semmonen.

En oletakaan Kari Rautiaisen olleen ikinä tyttö, saati kassatyttö. Enkä oleta
Tytötteleminen on sallittua nuorille naispuolisille, ainakin oli siihen aikaan, kun kyseinen henkilö oli töissä kaupan kassalla.
Enkä ole nimitellyt Rautiaista maailmoja syleileväksi, kauneudestaan hehkutetuksi strategiseksi neuvonantajaksi.
Sirpa

Eero Bruun 18.04.2024 23:01

https://www.youtube.com/watch?v=hGI2d31M7Ns

Eero Bruun 18.04.2024 23:05

Tämä video oli Karille. Puhui valkotakkisista noutajista. :o)=

Kari Rautiainen 18.04.2024 23:27
Sirpa Eskelinen

En oletakaan Kari Rautiaisen olleen ikinä tyttö, saati kassatyttö. Enkä oleta
Tytötteleminen on sallittua nuorille naispuolisille, ainakin oli siihen aikaan, kun kyseinen henkilö oli töissä kaupan kassalla.
Enkä ole nimitellyt Rautiaista maailmoja syleileväksi, kauneudestaan hehkutetuksi strategiseksi neuvonantajaksi.
Sirpa

Täh? Siis ettenkö ole kaunis?

Kari Pykälä 18.04.2024 23:45

Ottamatta kantaa politiittkkaan voimakkasti mutta kuitenkin oikeudemukaisuuteen. Kassatyöntekijästäkin voi tulla "vaikuttaja" Siihen en ota kantaa mihin vaikuttaa.
Siihen voisin ottaa kantaa, että Torniolainen ministeri ei pidä oman aluueensa etuja tavoiteltavina. Kemi , Tornio ja Keminmaa ovat teollisuusalueita (useita tehtaita), joissa asuu lapin työtätekevistä ihmistä ennemistö. Alueen keskussairaala ollaan tekemässä terveskeskusksentasoiseksi palveluntarjoajaksi Viittaan edellisseen saman puolueen ministeriin Mäntylään. Hänkään ei puollustanut Lapin etuja.
Täälläkin mainittu Rkp on puollustanut aluidensa etuja kiitettävästi. Muun muuassa säätiöitä ei edelleenkään veroiteta, heillähän on vaikutusalueella suurimmat sääätiöt. Olisiko suomen meriliikenteessä myöskin näitä säätiöitä? Vikingline yms? Tietenkin joku räyhähenki ajattelee samaa myös ammattiliitojen osingoista ja omistuksista, nehän on kuitenkin hankittu suomen työläisten turvaksi..vai onko? Velkaantuminen korona-aikana tehtiin kuitenkin Suomen yrityksien takia. Kaikki yritykset jotka osasivat hakea tukia myös melko varamasti sen saivat. Lapissa hakivat mm. matkailualan yritykset miljoona tuet ja myös saivat (Esim Levillä Hullu Poro Areena 2,7 miljoonaa euroa). Kuitenkin koronasta johtuen heidän taseensa kasvoivat, koska ulkomaille ei päässyt. Silti sitä tuettiin valtionvaroista useilla miljoonilla euroilla. Tänä päivänä nämä velat korona ajan hallituksen toimista maksatetaan siis kellä? Nyt lyödään sitä perusrunkoa joka suomen sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin on kerryttänyt? Itse asun länsirajalla. Helppo siirtää kamat ja elämänsä toiseen kotimaahan Ruotsiin, sitä vaihtoehtoa ei toki kaikilla ole, ainakaan helposti toteuttavissa. Kuitenkin elämä on valintoja? Ainakin siihen asti kun sen työeläkkeen vielä Ruotsiin saa. Kaikille tähän asti lukeneille sanoisin, että tietoa asioista kannattaa hakea muistakin kuin valtamedioista, kuin iltasanomat jne.. Suosittelen myöskin englanninkielisiä hakutermejä asiohin, se helpotaa ajattelua. Aika paljon!. Käyttäkää vpn palveluita myös, se poistaa hakurajoituksia ja pitää sinut turvassa! ulkopuoliselta seurannalta, mikäli sitä haluat?

Ps. ymmärrän senkin että Suomella menee huonosti. Onko "piikin" maksajat valittu oikeudenmukaisesti?, mielstäni ei

Toivo Koistinen 19.04.2024 07:37

Tuossa kun rantalenkillä käveleksin, ja kun hanki on, käveleskelin joen jäälläkin hienossa ilmassa, tuli mieleen Pullo-Eki Tornion puhtaanapitäjä.
Kattelin netistä, viimeset tiiot v 2022, nin sillon hän oli kerännyt roskia, ja pulloja 55 vuotta. Niillä keruurahoilla on käynyt 38 maassa. Lähtee joka aamu kierrokselle.
Tämä oli oikeastaan johtu, kun pohdiskelin ihmisen ahneutta, että mihin miljonääri, ja miljardööri tarvii niitä rahoja, ja miksi pitää lisää saada.
Palkkoja pohdiskelin, etä kyllä sitä ihminen pärjää jos palkka on kuussa 10 000. Oikeastaan koko mietelmä, kun eilissä uutisissa, niin isoin kunnan johtajan palkka yli 18 000 kuussa.
Mutta tämmöstähän se ihmiselämän pätkä matkalla ikiuneen ja kalmistoon.
Tp

Kari Rautiainen 19.04.2024 09:51

Se kansaneläkkeitten maksaminen ulkomaille. Vuonna 2023 Kelan kansaneläkettä sai ulkomailla 25 691 henkilöä. Näistä valtaosa eli 18 000 asuu Ruotsissa. Keskimääräinen kansaneläke vähän toistasataa. Tälläkö se valtiontalous korjataan. Luulen että nuo ihan oikeesti sen satasensa tarvitsisivat.

keskimäärin kansaneläkkeen suuruus oli 132 euroa kuukaudessa. Säästöt siis 38 miltsiä.
muokattu: 19.4.2024 10:13
Ari Kuusisto 19.04.2024 10:38

No meininki on nyt semmoista kun eilistä A-Talkia katteli että lapsi lentää pesuveden mukana eikä heittäjät edes siitä paljon välitä kun voivotella eivätkä halua löytää vaihtoehtoja.

Kari Rautiainen 19.04.2024 11:17

Se on Toivo semmonen juttu ettei yhen kunnanjohtajan palkka isossa kuvassa vaikuta yhtään mihinkään. Pullonkerääjänkin tulo perustuu samaan. Jos kaikki niitä keräis niin kukaan ei matkusta mihinkään. Loppus putelit kesken heti alkuunsa.

Toivo Koistinen 19.04.2024 13:40

Nimenomaan jos kaikki keräisivät pullot pois, tai oikeastaan jos kukaan ei heittäisi yhtään roskaa tienvarsiin, ja luontoon, nin siitä hyötyisivät kaikki.
Tekisi mieli sanoa, että meillä mene liian hyvin, kun sitä matkaan otettua tölkkiä, taai pulloa ei kannata palauttaa uudelleen kaupasa käydesä, ja ottaa se pieni palautusraha itselle, van nakatan se auton akkunasta tienvarteen muun eväspakkausjätteen mukana.
Siinä ihmiskunnan maailman sotkemisessa ei ole mitää puolusteltavaa. En koskaan tule uskomaan että Pullo-Eki pahastuisi jos joutuisi työttömäksi.
Tp

Kari Rautiainen 19.04.2024 14:00
Toivo Koistinen

Se on just noin. En kait mä puolustellutkaan mitään muuta. Kyse oli vaan nyt vähä isommasta kuvasta.

Sirpa Eskelinen 19.04.2024 15:20
Kari Pykälä

Ottamatta kantaa politiittkkaan voimakkasti mutta kuitenkin oikeudemukaisuuteen. Kassatyöntekijästäkin voi tulla "vaikuttaja" Siihen en ota kantaa mihin vaikuttaa.
Siihen voisin ottaa kantaa, että Torniolainen ministeri ei pidä oman aluueensa etuja tavoiteltavina. Kemi , Tornio ja Keminmaa ovat teollisuusalueita (useita tehtaita), joissa asuu lapin työtätekevistä ihmistä ennemistö. Alueen keskussairaala ollaan tekemässä terveskeskusksentasoiseksi palveluntarjoajaksi Viittaan edellisseen saman puolueen ministeriin Mäntylään. Hänkään ei puollustanut Lapin etuja.
Täälläkin mainittu Rkp on puollustanut aluidensa etuja kiitettävästi. Muun muuassa säätiöitä ei edelleenkään veroiteta, heillähän on vaikutusalueella suurimmat sääätiöt. Olisiko suomen meriliikenteessä myöskin näitä säätiöitä? Vikingline yms? Tietenkin joku räyhähenki ajattelee samaa myös ammattiliitojen osingoista ja omistuksista, nehän on kuitenkin hankittu suomen työläisten turvaksi..vai onko? Velkaantuminen korona-aikana tehtiin kuitenkin Suomen yrityksien takia. Kaikki yritykset jotka osasivat hakea tukia myös melko varamasti sen saivat. Lapissa hakivat mm. matkailualan yritykset miljoona tuet ja myös saivat (Esim Levillä Hullu Poro Areena 2,7 miljoonaa euroa). Kuitenkin koronasta johtuen heidän taseensa kasvoivat, koska ulkomaille ei päässyt. Silti sitä tuettiin valtionvaroista useilla miljoonilla euroilla. Tänä päivänä nämä velat korona ajan hallituksen toimista maksatetaan siis kellä? Nyt lyödään sitä perusrunkoa joka suomen sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin on kerryttänyt? Itse asun länsirajalla. Helppo siirtää kamat ja elämänsä toiseen kotimaahan Ruotsiin, sitä vaihtoehtoa ei toki kaikilla ole, ainakaan helposti toteuttavissa. Kuitenkin elämä on valintoja? Ainakin siihen asti kun sen työeläkkeen vielä Ruotsiin saa. Kaikille tähän asti lukeneille sanoisin, että tietoa asioista kannattaa hakea muistakin kuin valtamedioista, kuin iltasanomat jne.. Suosittelen myöskin englanninkielisiä hakutermejä asiohin, se helpotaa ajattelua. Aika paljon!. Käyttäkää vpn palveluita myös, se poistaa hakurajoituksia ja pitää sinut turvassa! ulkopuoliselta seurannalta, mikäli sitä haluat?

Ps. ymmärrän senkin että Suomella menee huonosti. Onko "piikin" maksajat valittu oikeudenmukaisesti?, mielstäni ei

Kertaus on opintojen äiti.
Siksipä, Kari Pykälä, lainasin tekstisi.

Harmittelin A-talkia katsoessa ministerin tietämättömyyttä ensiapupisteiden, myöskin yleislääkärivetoisten, toiminnasta.
Luotan mieluummin lääkärin koulutukseen kuin monenkirjavaan ambulanssiväen näkemykseen, kun ihminen saa sairauskohtauksen. - Yleislääkäri pystyy erottelemaan vakavan ja vähemmän vakavan sairauden, aloittamaan hoidon ja määräämään lääkityksen.
Taksit ja ambulanssit, toki, tienaavat nykyisen suunnitelman mukaan, kun ensihoito aloitetaan sadan (100) kilometrin päässä tapahtumapisteestä ja potilas aamulla palautetaan lähisairaalaansa jatkohoitoon, joka olisi voitu aloittaa omassa hoitopisteessä.

Sirpa

Sirpa

Kari Rautiainen 19.04.2024 15:46

Tuota Pykälä, miten noilla yrityksillä tase kasvoi ?

Ari Kuusisto 19.04.2024 15:51

Hesari uutisoi:Hallituslähteet STT:lle ,tuhansia virkamiehiä irtisanotaan ensi vuonna ja lomautuksia tänä vuonna.
Fazer miettii uuden suklaatehtaansa kohtaloa,että rakentaisko sittenkään,koska makeisvero.
Mitä ihmettä, työllisyyshän lähtee nousuun, luvattu on.
Tämän vuoden muutoksilla tulee kuulemma 60-65000 uutta työpaikkaa.
Niin joo ei huomattu kysyä montako työpaikkaa vanhoja tippuu pois.

Toivo Koistinen 19.04.2024 17:02

Milainenkohan olisi hyvä hallitus Suomeen..?
Tp

Kari Pykälä 19.04.2024 17:21
Kari Rautiainen

Tuota Pykälä, miten noilla yrityksillä tase kasvoi ?

Myönnän oli huonosti muotoiltu. Osalla yrityksistä tuet meni varallisuuteen. Riippuen siitä miten hoisivat kulurakenteensa henkilöstö yms. Toinen kysymys onkin se olivatko kaikki toimet tarpeellisia kriisin hoidossa?
https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/korvaus-ja-vahinkopalvelut/yritysten-kustannustuki/#koronatuet_2-sulkemiskorvaus-22-3-20-4-2022
https://yle.fi/a/3-11543606
https://www.stat.fi/julkaisu/ckg0q1blk00jq0109gbn0aicl
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/komissio-jatkaa-valtiontukisaantojen-korona-ajan-joustoja-30.6.2022-asti-seka-laajentaa-niiden-kayttoa?__cf_chl_tk=3I.9s7w_mCTyFn4bqzJl14hSZM7MVz.uJvgx3rLD6a8-1713536332-0.0.1.1-1877

Kari Rautiainen 19.04.2024 18:39
Seppo Yliniemi 19.04.2024 19:17

Miksiköhän kermaperseet haluaa lopettaa polittiset lakot??
Mikäs seuraavaksi??

Toivo Koistinen 19.04.2024 19:36

Muotoilin kysymyksen hieman huonosti. Siis mitkä puolueet olisivat yhteen sopivia, ja tekisivät hallituksen joka toimisi aidosti, ja pyyteettömästi kansan parhaaksi.
Sellaisia puolueita äänestäisin.
Tp

Kari Rautiainen 19.04.2024 20:25
Toivo Koistinen

Muotoilin kysymyksen hieman huonosti. Siis mitkä puolueet olisivat yhteen sopivia, ja tekisivät hallituksen joka toimisi aidosti, ja pyyteettömästi kansan parhaaksi.
Sellaisia puolueita äänestäisin.
Tp

Ei tässä maassa. Itänaapurissa on kyllä.

Toivo Koistinen 20.04.2024 08:03

Elikkäturha köyhän, ja pienituloisen äänestää, kun ei ole puoluetta, joka ajaa aidosti sen kansanosan etua.
Tosin sen ymmärtää, koska ei meiltä pienituloisilta puolueet saa rahallista vaalitukea, emmekä kuluta, ja tue talouskasvua.
Turhaa väkeä..
Oma syy kuten minullakin elämän pätkätyöläisellä. Miksikäsen ollu viisas, ja rikastunnu, Tosin sillonhan se politiiikka olisi sivuseikka minulle.
Antasin muutaman kymppitonnin poliittista vaaliavustusta, ja käskisin oman puolueen kontata minun käskystä.
Jop
Tp

Kari Rautiainen 20.04.2024 09:40

Se on toivoton näkemys. Tosin, kyllähän nää äänet olis menny toisin jos ois tiedetty…

Markku Kujanpää 20.04.2024 10:37

"Elikkäturha köyhän, ja pienituloisen äänestää, kun ei ole puoluetta, joka ajaa aidosti sen kansanosan etua."

Jos ajaa oikein aidosti, niin sitten jää myös aidosti vahtimatta taikinan kohoaminen paistovalmiiksi.

Harri Halinen 20.04.2024 11:15
Seppo Yliniemi

Miksiköhän kermaperseet haluaa lopettaa polittiset lakot??
Mikäs seuraavaksi??

Saako naapuria lyödä jios sinä teet virheen?
Saako sinua lyödä kun naapuri tekee virheen?
Kyse ei ole lakkokiellosta vaan väärään kohteeseen kohdistetusta lakosta jossa lakkoilija kohdistaa lakon muuhun kuin siitä kärsivään kohteeseen.

Toivo Koistinen 20.04.2024 11:43

Se on toivoton näkemys. Tosin, kyllähän nää äänet olis menny toisin jos ois tiedetty… kopio.
Mille puolueille...
"Elikkäturha köyhän, ja pienituloisen äänestää, kun ei ole puoluetta, joka ajaa aidosti sen kansanosan etua."
Jos ajaa oikein aidosti, niin sitten jää myös aidosti vahtimatta taikinan kohoaminen paistovalmiiksi.
Kopio.
Niinhän se on. Olen kyselyt mikä on se puolue.... kahdessa kolmessa viimeisessä halituksessa eikö ollut jo kaikki isommat puolueet.
Ei jos oikeen käsitin hommat menneet hyvin maan kannalta.
Noh alakaa olla nämä maailman menoon verrattuna pientä, kun hiekanjyvä hiekkarannalla.
Tp

Kari Rautiainen 20.04.2024 12:08

Sen kansanosan etua… kyllä suurin kansanosa olisi eläkeläiset mutta kun ne ei tunnista asemaansa. Jos tunnistaisi ja olisi puolue joka vähäsenkin välittää noin isosta kohderyhmästä… sitäpaitsi, sillä kansanosalla on kokemusta vaikka mistä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.