Onpa merkillistä

IPATTI VEIKKO 16.11.2009 19:27

Asiasta josta m-autoilijat ovat aina muistaneet mainita, verosta, joka on vain pakettiauton veron luokkaa. Nyt kun se nousee roimasti päästöarvojen puuttumisen takia, alkaa hitonmoinen kalabaliikki. Onhan saatu nauttia tähän saakka melkeinpä olemattomasta verosta ja olkaamme hyvillämme että se nousee vasta nyt. Tottakai se kirpaisee mutta muistakaamme että tää meitin harrastus on vapaaehtoista. Mielestäni on ala-arvoista kirjoittelua, että kun meidän vero on nostettu, niin myös veneille ja jopa ökyveneille sekä matkailuvaunuille on tehtävä sama. Sellaisesta kirjoitteluista kuultaa selvästi läpi se kuuluisa suomalainen kuusikirjaiminen sana jota ei saa mainita, mutta jonka me kaikki tiedämme. Uskoisin monen ajattelevan samoin. Kukaan meistä ei varmasti pidä veroista, mutta ne lienevät välttämättömia ja yhteiskunnan kannalta tarpeellisia. Uskokaamme vakaasti että esitetyt verotkin ovat niitä samoja "väliaikaisia" kuin ennenkin. Kirjoitin tämän siiä huolimatta, että se sohaisee meitä kaikkia ja antaa varmasti paljon ajateltavaa ja paljon erinlaista palautetta. Mutta kirjoitettu mikä kirjoitettu , asia varmasti jatkuu.

SUOMI SEPPO 16.11.2009 19:54

Täällä on usein kehuttu huumorin ymmärrystä ? Näyttää siltä että huumorin ironia ja sarkasmi sekoitetaan tosikkomaisuuteen. Hymiöiden käyttöä arvostellaan. Kirjoitetusta tekstistä ei löydetä huumoria, kun ei näe hymyileekö kirjoittaja vai onko naama punaisena :P @seppo

SILMUNEN HANNU 16.11.2009 20:37

Minun mielestäni ei ole ala-arvoista, vaan tasapuolisuuteen pyrkivää, että kaikkia harrastekäyttöön tarkoitettuja moottorikäyttöisiä ja sitä kautta saastuttavia vempaimia verotettaisiin saman kaavan mukaan. Ihan yhtälailla sitten asuntoautoja ja huviveneitä, laivaristeilyja jne. Jos lähtökohta on se, että kyseessä on "vain henkilökohtainen hupi", ja se saastuttaa, niin siitä vaan, maksetaan veroja ja kohdennetaan ne siihen ko.tarkoitukseen, ympäristön hyväksi, mutta ei niin, että maksumiehinä on vain joidenkin harrastus.

Puhumattakaan niin sanotusta "autourheilusta", sehän on kaikkein kaameinta, kun syöksee ilmoille muun saasteen lisäksi järjettömän melusaasteen. Yritäkkää vain vain nauttia kuulaasta syyspäivästä vaikka Virttaankankaan mahtavissa harjumaisemissa...stressi ja verenpaine nousee, ja järki meinaa mennä, kun joutuu kuuntelemaan moottoriradalla tapahtuvaa autojen ulvotusta, todella monen kilometrin päähän...Mutta niistä ei taideta maksaa veroja lainkaan?

t.Kaarina

KARVONEN SAKARI 18.11.2009 18:17

Menee oma aikansa kun kalusto uusiutuu ja uusiin asuntoautoihin tulee nuo päästöarvot . Siihenkait tuolla verotuksella pyritään,eikä suoraan verojen korotukseen. Toki voi olla uudehkot autot vielä kauan liikenteessä Esim , jos on co2 arvot jossakin 220 g/km kieppeillä ,niin ei se verotus muutu juuri miksikään ,nykyiseen verrattuna. Saastuttava kalusto on saatava pois liikenteestä.

AHJOS TIMO 18.11.2009 18:41

"Siihenkait tuolla verotuksella pyritään,eikä suoraan verojen korotukseen."

Luulen kyllä, että asia on päin vastoin. Valtiolla on jo hurjasti velkaa. Pitää löytää keinoja laajentaa veropohjaa ja korottaa sellaisia veroja, joiden korottamisesta ei seuraa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Ympäristöargumentit ovat siinä mainio apuväline.

PULKKI MARTTI 18.11.2009 21:06

Siitä kaluston uusimis ajatuksesta: Uskon veron menevän ympäristötarkoituksiin vain jos se voidaan todistaa.On kyllä nähty ennenkin minne ne rahat menevät. Voisin hyväksyä mutisematta jos m.autoilioilta kerättävä vuotuinen kolehti olisi korvamerkittyä käytettäväksi ympäristöasioihin, ja varsinkin niihin joita me harrastaessamme matkailua aiheutamme.

PYLKKÖ RAIMO 18.11.2009 21:52

Matkailuautojen verotus on ollut kohtuullista,mutta nyt joillekkin se muuttuu isommaksi ja joillakin taitaa jäädä melkein samaan,kuin ennen. Moottorikäyttöisien laitteiden kilpailusta löytyisi joitakin lajeja,jotka pitäisi energian tuhlauksen ja ympäristön saastumisen takia heti lopettaa..vesiformulakisat suuritehoisilla (useilla) moottoreilla vesialueilla ja toinen on se traktoeien vetokilpailu.Siinä tuprautetaan tosi mustaa savua ilmoille,mikä siinäkin on niin ihmeellistä katsottavaa?. Meillkin kotimaassa olisi parantamisen varaa,mutta ulkomailla sitä löytyisi huomattavasti enemmän.

RYHÄNEN MATTI 18.11.2009 22:53

Muuten hyvä mutta taitaa olla aika harva matkailuautotehdas, joka ilmoitta ko.CO2 päästöarvot. Kun vielä mikään muu maa Euroopassa ei käytä ko. järjestelmää on valmistajilla kait hirvä hinku tehdä ko. päästömittauksia jokaiselle erivarustein olevalle mallille. Ko. mittaus kun ei ole ihan ilmaninen. Todennäköisesti suurin osa uusista matkailuautoista tulee olemaan ilman ko. päästöarvoja vielä monta vuotta (tämä ei koske nyt ihan kaikkia valmistajia, nuo pakettiautoista tehdyt peltikuoriset ilmeisesti saavat päästöarvonsa aika helposti, mutta muut???). Tämä tarkoittaa veron määräytymistä painon mukaan, vaikka päästöt olisivat kuinka pieniä. Ehkä joskus viiden - kymmenvuoden päästä voimme saada matkailuautoja joihin ko. päästöarvot on ilmoitettu.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.