SF-Caravan ry hakee markkinointisuunnittelijaa

SF-Caravan ry hakee markkinointisuunnittelijaa

16.5.2022


SF-Caravan ry on vuonna 1964 perustettu matkailuajoneuvon käyttäjien muodostamien yhdistysten valtakunnallinen keskusjärjestö, joka valvoo alansa etuja ja edistää jäsentensä yhteisiä pyrkimyksiä. Liiton jäseninä on 79 yhdistystä eri puolella Suomea, joissa on liki 67 000 henkilöjäsentä. Olemme vakiintunut ja vahva toimija. Johtava ajatuksemme on ihmisten vapaus ja hyvinvointi.


Markkinointisuunnittelija

Kasvava jäsenmäärämme ja lisääntyvä kiinnostus karavaanariharrastukseen tarvitsee tuekseen uuden asiantuntijan vastaamaan liiton brändin sekä viestinnän kehittämisestä yhdessä liiton henkilökunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Työn painopiste on markkinoinnin suunnittelussa ja erilaisten markkinointitoimien läpiviennissä. Tuet tekemiselläsi niin järjestöämme kokonaisuutena kuin sovittavalla tavalla jäsenyhdistyksiämme tavoitteidemme saavuttamisessa. Huolehdit myös talousarviosta omalla vastuualueellasi.

Tehtävässäsi tarvitset innovatiivista ja modernia näkemystä sidosryhmiemme ja eri harrastamisen tapoja edustavien tulevien karavaanareiden tavoittamisesta heille parhaiten sopivalla tavalla. Ymmärrät modernit alustat ja sinulla on näkemystä yhteisöviestinnän kehittämisestä sekä mielellään kokemusta sen toteuttamisesta. Omaat analyyttisen ajattelutavan. Kykenet viestimään suomen kielen lisäksi englanniksi. Ruotsin kieli katsotaan olevan etu tehtävän hoitamisessa.

Sinulla tulee olla kehittämiseen suuntaava ja avoin, yhteistyöhakuinen asenne. Arvosi kohtaavat meidän arvomme. Harrastuksellemme vapaus, monipuoliset harrastamisen tavat, hyvinvointi arjen vastapainoksi ja vastuullisuus valinnoissa ovat tärkeitä. Koulutuksesi ja kokemuksen suhteen olemme avoimin mielin tietäen ajantasaisen koulutuksen antavan tämän tehtävän kannalta hyviä välineitä onnistumiseen. Kokemus matkailuajoneuvoharrastuksesta on hyödyllinen, mutta ei välttämätön edellytys tehtävässä menestymiselle.

Kuulemme mielellämme näkemyksiäsi harrastuksen myönteisen julkikuvan ja houkuttavuuden edelleen kehittämiseksi. Olemme uuden edessä ja siksi haemme markkinointisuunnittelijaa aluksi vuoden mittaiseen määräaikaiseen tehtävään. Tyypillisesti järjestömme työntekijät ovat viihtyneet tehtävässään pitkään. Tarjoamme tehtävään valittavalle hyvät työskentelyedellytykset toimistollamme Hämeenlinnassa. Tarjoamme tässä vaiheessa vuoden mittaista määräaikaista tehtävää elokuusta 2022 alkaen. Keskusteluissa on ollut mahdollisuus tehtävän muuttamisesta myöhemmin toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi   

Toivomme sinun esittävän hakemuksen yhteydessä näkemyksesi tehtävästä maksettavasta palkasta.

 

Lisätietoja antaa vanhempi konsultti, psykologi Antti Lavanti / InterSearch Oy

Puhelin 040 575 5333, sähköposti antti.lavanti@intersearch.fi

 

Hae tehtävään täyttämällä hakulomake osoitteessa https://intersearch.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=45  liitä mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 30.05.2022 mennessä.