Suodattimet

Paavo Kylmänen 23.03.2017 08:19

Timprailen talven mittaan aikani kuluksi pikkujuttuja autoihini niin kuin karavaanarit tapaavat tehdä.
Olen nyt laittanut 2008 retki-Dukatoon pohjalevyn, ja etulokarien takaosiin 3mm kumilevystä lokarit, joiden pitäisi vaimentaa rengasmelua.
Myös öljyn ja suodattimen vaihto.
Nyt vasta tuli mieleen, että en ole koskaan kajonnut ilmasuodattimiin, en retkeilyautossa, enkä vain talvella käyttämässäni 2009 Meganessa. Siis raikasilmasuodatin ja moottorin ilmasuodatin. Onko teillä näkemyksiä ja kokemuksia niiden vaihtamisesta tai vaihtamattomuudesta. Olisi kiva kuulla.

t. Boxstar

Timo Haapanen 23.03.2017 08:35

Paljonko on kilometrejä? Ja missä ajaa, itse muistan hyvin töissä ollessa kaupunkien pölyt keväisin, aivan mustat suodattimet joka kesä. Tosin kilometrejä tuli kuukaudessa sen verran kuin vähän liikkuvalle vaanarille vuodessa.

Vaimo ajaa viitisentuhatta vuodessa ja siitä iso osa puhtaalla mökkitiellä, sisäilmansuodatin ei vuosikausiin tule miksikään. Tutussa korjaamossa olen katsellut roskiksessa olevia sisäilmansuodattimia jotka eivät uudesta eroa mutta kun on pyydetty vaihtamaan niin mikä ettei vaihdeta. Homeitiöteorioihin en oikein usko.

@timppa


Toisinpäin. Tytär vaihtoi autoa ja raitisilmasuodattimessa oli kaikkea mahdollista, kuivuneesta hiirenraadosta alkaen. Samaten kun itse vaihdoin aikoinaan kolmevuotiaaseen 40 000 ajettuun Sprinteriin ei puhaltimesta tullut kunnolla ilma läpi isoimallakaan teholla.
muokattu: 23.3.2017 08:39
Toivo Koistinen 23.03.2017 08:56

Ilmansuodatin kannatta tarkistaa ainakin kerran vuodesa, vaikka vähän ajaa, ettei mitään vauriota, eikä ohivuotoa tapahdu. Vaihtaa tarvittaessa.
Ilmaa ahmii kone melkoiset määrät, ja hiekanpöly ei hyvää tee.
Tuo sisäilma suodin. Se on sitten kuten edellinen kirjoteli on sitten oman ajatuksen asia. Siellä voi tosiaan olla mitä vain, tai aivan hyvä.
Mutta parin suotimen liiankin tiheän vaihdon kustannus ei vuositasolla taloutta kaada, samoin polttoaine suodin, ja veden erottimen puhdistus.
Öljysuodinhan vaihdetaan aina öljyn vaihdon yhteydessä.
Toivopoika

Matti Janhonen 23.03.2017 10:05

Ilmanpuhdistajien "välihuollon" voi tehdä myös kuivalla paineilmalla.
Suodatin irti ja jos suodatin on kostea niin se kannattaa kuivattaa huoneilmassa ennen paineilmalla puhallusta, koska kuiva pöly irtoaa herkemmin.
Paineilmapistooli sopii asiaan hyvin ja suodatin kestää rakenteen siitä muuttumatta varsin kovaa painetta.
Paineilmasuihkun painehan on jo 10 cm suuttimesta ihan eri kun putkipaine.
Puhallussuunta luonnollisesti vastakkainen mikä on virtaussuunta.

Toivo Koistinen 23.03.2017 11:12

Joitakin suotimia ei saa paineilmalla puhaltaa, myös jos paineilmalaite vanhemmiten puhaltaa öljyä mukana.
Myös imuri, ja harjasuutin on hyvä putsari. Muistaa imeä kuten Matti sanoi sinneppäin mistä suodin ilman imee.
Toivopoika

Paavo Kylmänen 23.03.2017 22:49

Kyllä aika on tehdä suodatinhuolto, autoissa kilometrejä n. 60 000.
Katsoin vain että sisäilmasuodattimiin pääsy on niin paljon arvailua, että syytä on teettää työ ammattiliikkeellä, ettei tule turvatyynyvahinkoa. Moottorin ilmasuodattimia voinee värkätä itsekin.
Kiitokset teille asiallisista tiedoista.

t. Boxstar

Reijo Suonkanta 24.03.2017 18:55

Tässä autoosi ohjeet suodatin vaihtoon,klikkaa raitisilmasuodattimen kohdalla olevaa työkalun kuvaa.
https://catalog.mann-filter.com/EU/ger/vehicle/MANN-FILTER%20Katalog%20Europa/Fahrzeuge/PKW%20%2B%20TRANSPORTER/FIAT/Ducato%202007%20(250~251~252~254~290)/2.3%20JTD%20F1AE0481C~D%20(T68427)

Juhani Halmeenmäki 25.03.2017 10:04

Hupaisa keskustelu :)
Moottorin ilmansuodattimen vaihtoväli on autosta riippuen 20.000 - 60.000 km normaalioloissa.
Epänormaaleiksi voi lukea pk-seudun ja Oulun, niissä vv pitäisi olla lyhyempi.
Oikea vv selviää esim huoltokirjasta, joten se katsotaan sieltä, eikä kysymällä naapurilta, jolla on eri auto.
Moottorin ilmansuodattimen kuntoa vaihtovälin aikana voi arvioida katsomalla sen läpi aurinkoa. Päivänvalon pitää paistaa läpi kirkkaana, jotta suodatin olis vielä käyttökelpoinen.
Se suodatin kannattaa kopistella irtoroskista puhtaaksi samalla, mutta ei sen enempää. Ei paineilmaa, riittävä paine joka jotain irrottaisi paperin sisältäkin on jo riski rikkoa paperi. Eikä imurointikaan poista paperista sitä likaa, joka tukkii paperin. Se, että puhdistaa ne isoimmat roskat pois, on vain hetken kosmeettinen etu, koska se tukkeutuva paperikudos ei noilla puhdistu.
Ja ilmansuodatin on sen verran halpa vakuutus moottorille & kulutuksen laskija, että ei kannata nuukailla.
Kannattaa googlata, paljonko sen suodattimen läpi kulkee ilmaa. On meinaan melko huima luku!
Se suojaa moottoria sinne joutuvalta roskalta, joka aiheuttaisi ennenaikaista kulumista. Ja toisaalta tukkoinen suodatin nostaa polttoaineen kulutusta sekä laskee tehoa, eli säästö kääntyykin negatiivisesksi.

Raitisilmasuodatin on vieläkin herkempi ympäristölle. Eli ympäristön pölyisyys vaikuttaa siihen, miten nopeasti se tukkeutuu, ja enemmän kuin yllä. Ja niissäkin on autokohtaisia vv-suosituseroja ihan samalla tapaa.
Tavanomainen vv on joka huollossa, eli tiheämmin kuin moottorin ilmansuodatin.
Miksi raitisilmasuodatin on? Se pitää sisäilman pölyttömämpänä. Se vähentää allergioita. Se pitää myös tuulilasin puhtaampana sisäpuolelta. Ja se säästää lämmitys- & ilmastointilaitetta.
Niitä on kolmea eri tyyppiä. Paperinen raitisilmasuodatin poistaa vain pölyn.
Aktiivihiilimalli poistaa myös esim homeitiöt. Silloin ilmastoinnin sisäkennolla ei ala kasvaa homejuustoa, ja sisällä ei synny hajuja.
Polyfenolikäsitelty malli poistaa myös ulkoilmasta tulevia hajuja.
Tukkoinen raitisilmasuodatin taasen rasittaa sekä lämmitys- että ilmastointilaitetta (myös kompressori!) ja huurruttaa ikkunat.
Raitisilmasuodattimen vaihto on yleensä erittäin helppoa. Ohjeet löytyy netistä, kuten vaikka tuolta Mannin sivuilta. Tuossa Ducatossahan vaihto on hieman keskimääräisä vaikeampi, oikein vartin homma.
Ja ne vaikeat autot on yleensä vanhempia tai aasialaisia.
Turvatyynyriski on melkoisen hassua pelottelua. Eipä ole tullut vastaan automallia, jossa olisi oikeasti jotain riskiä.

Veli-Pekka Merikallio 25.03.2017 10:30

Hyvä Jussi, mystiikasta realismiin, täst mie tykkään!

Matti Janhonen 25.03.2017 13:27

Halmeenmäki on hieman kokemusta tuosta paineilmalla puhdistamisesta ja muistakin vehkeistä kun h-autoista, kuten hyvin pölyisissä paikoissa toimivista työkoneista, jossa suodattimen puhdistus puhaltamalla oli tehtävä vähintään kerran viikossa. Turvekoneissa jopa joka päivä.

Toimii ihan hyvin ja varmasti, kun puhallusilman on kuivaa.

Mitä paineeseen tulee niin on täysin kaksi asiaa lertkupaine ja paine on mitattuna suuttimen päästä vaikka 10 tai 20 sentin päästä. Kyllä työ tekijäänsä opettaa.

Timo Haapanen 25.03.2017 14:33

''Moottorin ilmansuodattimen vaihtoväli on autosta riippuen 20.000 - 60.000 km normaalioloissa.
Epänormaaleiksi voi lukea pk-seudun ja Oulun, niissä vv pitäisi olla lyhyempi. Oikea vv selviää esim huoltokirjasta, joten se katsotaan sieltä''

Minä en kyllä katso huoltokirjasta vaan katson suodattimesta onko se likainen. Huoltokirja ei tiedä missä minä ajelen.

@timppa

Timo Haapanen 25.03.2017 14:40

Tuossa kuva tyttären auton raitisilmasuodattimesta edellisen omistajan jäljiltä. Luulisi tuon hiirenraadon pikkuisen tuoksahtavat ennen kuivumistaan.

@timppa

Juhani Halmeenmäki 25.03.2017 16:53
Timo Haapanen

''Moottorin ilmansuodattimen vaihtoväli on autosta riippuen 20.000 - 60.000 km normaalioloissa.
Epänormaaleiksi voi lukea pk-seudun ja Oulun, niissä vv pitäisi olla lyhyempi. Oikea vv selviää esim huoltokirjasta, joten se katsotaan sieltä''

Minä en kyllä katso huoltokirjasta vaan katson suodattimesta onko se likainen. Huoltokirja ei tiedä missä minä ajelen.

@timppa

Suodattimia on kovin eri kokoisia, ja eri tehoiset moottorit imevät eri määriä ilmaa suodattimen läpi. Siksi se huoltokirjan vv on oikeampi kuin naapurin Kalen tieto. Ja kuten kirjoitin, normaalioloissa. On luonnollisesti hyvä tarkistaa ja vaihtaa useamminkin, muttei harvemmin.

Toivo Koistinen 25.03.2017 16:56

Raitis ilmasuodatinta ei kannata putsailla, vaan vaihtaa Itsellä vähintään kerran vuodessa, samoin ilmansuodatin. Kone voi hyvin, ja kuski. Ilmamäärät ovat siksi suuria, että pienestä reijästä pääsee turhaa ainetta. Myös asennus on hyvä tehdä huolella. Itse samalla kun vaihdan ilmansuodinta imuroin suodatin kotelon
Matin kanssa samaa mieltä, tosin koneiden suotimet ovat hieman erilaisia, ja kestävät hyvin sitä puhaltamista, kun ei pilliä paina kiinni siihen
Kaivoksella, ja montuissa sitä piti harrastaa kuivina kesäpäivinä. Elijärvi oli kamala paikka
Toivopoika

Juhani Halmeenmäki 25.03.2017 16:58
Matti Janhonen

Halmeenmäki on hieman kokemusta tuosta paineilmalla puhdistamisesta ja muistakin vehkeistä kun h-autoista, kuten hyvin pölyisissä paikoissa toimivista työkoneista, jossa suodattimen puhdistus puhaltamalla oli tehtävä vähintään kerran viikossa. Turvekoneissa jopa joka päivä.

Toimii ihan hyvin ja varmasti, kun puhallusilman on kuivaa.

Mitä paineeseen tulee niin on täysin kaksi asiaa lertkupaine ja paine on mitattuna suuttimen päästä vaikka 10 tai 20 sentin päästä. Kyllä työ tekijäänsä opettaa.

Jossain turvekoneessa taitaa ollakin riskinä isompien partikkelien aiheuttama suodattimen tukkeutuminen, kuin se hienojakoinen pöly, jota kevyen kaluston suodatin pysäyttää sisäänsä ajon aikana.
Keskivertoautoilijaa työ tuskin ihan heti pääsee opettamaankaan: jos vuotuinen keskimääräinen ajosuorite on 18 tkm, niin kerran pari vuodessa harjoitellen ei oikein pääse kartalle. Lisäksi harvalla on kunnon paineilmalaitteitta, eikä nuo suodattimetkaan montaa kymppiä maksa vaihtaa.

Timo Ahjos 26.09.2020 18:10

Ajattelin vaihdattaa raitisilmasuodattimen tavanomaisen määräaikaishuollon yhteydessä, mutta sitten tuli mieleen, että kun siinä Ducaton ohjaamossa on myös ilmastointi, niin kaipaako se jäähdytyslaitekin jotakin huoltoa ja kannattaisiko raitisilmasuodatin vaihtaa siinä yhteydessä? Onko se tavallisen autokorjaamon vai jonkin erikoisliikkeen hommaa?

Toivo Koistinen 26.09.2020 19:06

ilmastointi kanatta huoltaa märäajoin. Viime kesänä huolatin henkilöautoon, nin totesivat piene vuodon ilmastoinnin syylärissä.
Kun vaihtoivat sen, niin sen, ja koneen syylärin välissä oli ihmeesti roskaa kaikenlaista hytys eläimistä lähtiin.
Elikkä näköjään noiden syyläreiden välikin kannatta putsata.
latoseisojassa on meillä hyttysverkko keulassa tuon takia aina.
Tp

Ari Kuusisto 27.09.2020 10:31

Raitisilmasuodattimen ,aktiivihiilellä, olen kyllä vaihdellut itsekin, joskus hyvin likainen joskus puhtaampi.
Teetin merkkihuollossa määräaikaishuollon keväällä ja siinä yhteydessä kun tehtiin ilmastointihuolto ,
otetaan kylmäaineet ulos järjestelmästä kosteus poistetaan, pistetään oikea määrä kylmäainetta.
Mulla oli retkeilyautossa vajausta aika paljon , jos pyörii kauan vajaalla voitelu toimii huonosti ja voi aiheuttaa ennenaikaisia vaurioitumisia kompressorille, eli säästösyistä kannattaa ajoissa teettää huolto.(50€+aineet lasku siitä ilosta)Kompura kuitenkin tonniluokkaa maksaa.
Jos huomaa ettei kylmää tule tarpeeksi kannattaa ottaa AC napista pois käytöstä ja viedä huoltoon.
Henkilöautoni "huolenpitoon" kuuluu ilmastointihuolto kolmen vuoden välein, ja sanovat yleisesti että hyvä olisi teettää 2-3 vuoden välein ilmastointihuolto.
Yhdessä julkaisussa näin faktantarkistajat varmistakoot:
"Jos kylmäaineet ovat pysyneet autossa, huolto ei ole paljon entistä kalliimpi, sillä silloin vanha kylmäaine puhdistetaan ja ajetaan takaisin järjestelmään. Ainetta lisätään vain hävikin verran. Lähtökohtaisesti ainetta ei pitäisi hävitä lainkaan, mutta käytännössä 5–10 % vuodessa on hyväksyttävä hävikki."

Timo Haapanen 27.09.2020 13:06

Varsinaisesti suodattimen vaihto ja ilmastointihuolto eivät liity toisiinsa, suodatin on keskikonsolin kohdalla muutaman ruuvin irroituksen takana. Ilmastointihuolto tehdään konepellin alla.

Kumpikin työ hoituu milllä tahansa ajan tasalla olevassa korjaamossa. Työt voisi kannattaa teettää samanaikaiseti koska ilmastoinnin täyttö vie aikaa jossa ei miehen tarvitse tehdä mitään muuta kuin odottaa järjestelmän tyhjennystä ja täyttöä jonka kone hoitaa täysin itsenäisesti. Tällä välin vaihtuisi suodatin miehen toimesta auton sisäpuolelta.

@timppa

Ari Kuusisto 27.09.2020 14:05

No Mesessä ne molemmat hoituu konepellin alla, ja siinä mielessä asiat voi yhdistää kun huoltoajankohdat voivat natsata, ja tulee hoidettua ,teknistä hyötyä sinänsä ei ole asian samanaikaisella tekemisellä.
Olen vaan kerran erehtyny meneen tiukassa paikasa "ei merkkipajaan", luulin osaamista olevan kun tiesin mitä huoltavat,"ei merkkipaja" korjas sillon Postin Meset ja Volsut.
Eivät löytäneet testerillä suutinongelmaa vaan epäilivät konerikkoa, päivän etsivät kuin kone kalkatti, puhuivat 6 tonnin laskusta ja mäntärikosta koneen aukaisusta.
Vihelsin pelin poikki,maksoin etsintälaskun ja siirryin merkkipajaan, naftavanaa pystyi seuraan, kun vein auton merkkikorjaamoon sadekelillä, jättivät paluuputken löysälle.
Merkkipajan testerissä paljastui 2 viidestä CDI suuttimesta särki.
Ei aina voi olla varma mikä huolto on ajan tasalla.
En sano että aina ja joka paikassa näin, voi olla päinvastoinkin, oikeastaan ei ole tarvinnut pettyä valintani jälkeen isosti.


Tämä vuodatus ei Fiat merkkihuoltojen kanssa välttämättä päde kun niiden merkkihuoltojen historiat ei ole kovin pitkiä ,käsittääkseni vaihtuvuutta esiintynyt. Miten sitten on osaamisten kehittyminen.
muokattu: 27.9.2020 14:24
Timo Haapanen 27.09.2020 16:47

Mutta ilmastoinnin huolto on aivan eri asia, se ei juurikaan liity automerkkiin, työ on melko samanlainen joka autossa. Liittimet kiinni ja huoltokone käymään.

https://www.google.com/search?q=auton%20ilmastointihuolto%20helsinki&rlz=1C1GCEA_enFI877FI877&oq=auton+ilmastontihuolto+helsinki&aqs=chrome.1.69i57j0l4.10623j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8&sxsrf=ALeKk02r2hP2ZdyrThjre6qbe8AzeHTu_g:1601214365923&npsic=0&rflfq=1&rlha=0&rllag=60249906,24944926,5405&tbm=lcl&rldimm=6370950256178139505&lqi=CiBhdXRvbiBpbG1hc3RvaW50aWh1b2x0byBoZWxzaW5raRmsW76Ml8SZy1o7ChdhdXRvbiBpbG1hc3RvaW50aWh1b2x0byIgYXV0b24gaWxtYXN0b2ludGlodW9sdG8gaGVsc2lua2k&ved=2ahUKEwixt_WrvInsAhVyBhAIHRz1BEoQvS4wAXoECAsQNA&rldoc=1&tbs=lrf:!1m4!1u3!2m2!3m1!1e1!1m4!1u2!2m2!2m1!1e1!2m1!1e2!2m1!1e3!3sIAE,lf:1,lf_ui:2&rlst=f#rlfi=hd:;si:6370950256178139505,l,CiBhdXRvbiBpbG1hc3RvaW50aWh1b2x0byBoZWxzaW5raRmsW76Ml8SZy1o7ChdhdXRvbiBpbG1hc3RvaW50aWh1b2x0byIgYXV0b24gaWxtYXN0b2ludGlodW9sdG8gaGVsc2lua2k;mv:[[60.290928699999995,25.1887141],[60.1567079,24.823873]];tbs:lrf:!1m4!1u3!2m2!3m1!1e1!1m4!1u2!2m2!2m1!1e1!2m1!1e2!2m1!1e3!3sIAE,lf:1,lf_ui:2

@timppa

Timo Ahjos 28.09.2020 16:58

Kiitos näistä neuvoista! Minulla tulee jakohihnan vaihto ajankohtaiseksi marraskuussa ja samalla teetän myös määräaikaishuollon. Tähän saakka olen huollattanut autoni Fiat-osuuden Raskoneessa, jonne matkailuautoilijoiden arvostama työnjohtaja siirtyi Delta-Trucks Oy:n kaupan myötä. Nyt siinä on vain ongelmana, että joutuisin tulemaan kotiin lentoaseman bussilla, missä saattaa olla koronatuomisia ulkomailta. Siksi harkitsen nyt huoltojen teettämistä Delta-Autossa, joka on viime viikosta alkaen taas Ducato-merkkikorjaamo. Heillä on myös OmaKuski-palvelu, jossa 39,90 eurolla auto haetaan kotoa huoltoon ja palautetaan. Sitä aion korona-aikana käyttää. Ehkä se ilmastointihuolto kannattaa kuitenkin teettää mieluummin firmassa, joka erityisesti mainostaa sellaisia tekevänsä. Esim. tuosta Timpan linkistä avautuva Mosan Autohuolto olisi minua lähellä. Toisaalta, siellä voisi teettää myös jakohihnan vaihdon ja ne kaikki muutkin työt. Onkohan siitä firmasta kenelläkään kokemuksia?


Kauankohan kestää, että Delta Auto saa omille sivuilleen tiedon, että he ovat aloittaneet Fiat-alustaisten matkailuautojen huollot. Ja onkohan sitä osaamista? Antti Siljamäki tuosta kertoi 25.9.2020 (liikkuvakoti.fi).
muokattu: 28.9.2020 17:22
Ari Kuusisto 28.09.2020 18:09

Ilmastonti huoltokin kannattaa tietysti ottaa sieltä mistä edullisimmalla saa ja luottaa tekemiseen, siksi minä käytin merkkiliikkeessä.
Tuo on Fiateilla vähän eri maailma kun puhutaan jakohihnasta ,huollot monessa paikkaa vaihtunut kun paita.
Mulla kävi Raskoneella juuri tuo suutinepisodi josta kyllä jo aikaa ja eri paikkakunta.

Timo Haapanen 28.09.2020 19:38

Ajat kesällä johonkin Motonetin pihaan, eikös melkein joka pihalla ilmastointeja huolleta. Istut autossa ja odotat.

Tai tuolla Mosan huollossa. Mosa on entinen Sinisalo & Hyytiäinen

@timppa

Timo Ahjos 29.09.2020 14:12

Täytin Mosan Autohuolto Oy:n monisivuisen huoltovarauslomakkeen, mutta kun lopuksi klikkaan painiketta "Lähetä varauspyyntö", mitään ei tapahdu!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.