Kosteus

Toivo Koistinen 11.12.2016 14:58

Joutesa kun hiljasta on vähän.
Tänä syksynä olen antanut höpöauton seistä tallissa ilman mitään kosteuspoistajaa.
Nyt on ollut suuret lämmönvaihtelut, ja kosteitakin ilmoja.
Väliin on akkunat, ja sisä puolen pinnatkin aivan kostean ilman jälkeen, vasta äskenkin aivan kuurassa.
Kävin äsken halkoja, ja kattelin, ja haistelin sisältäkin.
Kun pakkanen kiri nyt jo 25 asteeseen, nutta toiselle kymmenelle kohta viikon.
Kaikki pinnat kuivat, ilma raikas huurre hävinyt.
Taitaa olla niin, että se kosteus, mikä ulkona on, on sisällä, ja kun ilma kuivaa pakkasella, varsinkin keväällä, niin myös kaikki kuivaa samalla lailla, ja se on siinä.
Tosin meillä se on talissa että lumi, ja vesi ei sada katolle, mutta noita katoksiahan on kaikenlaisia, ja kausipaikoilahan nuo ovat taivas alla, muutakun lumet huolehtii katolta, ja alapohjan että tuuletus toimii.
Olen sitten noitten suolojen kanssa turhaan touhotanut.
Toivopoika

Matti Janhonen 11.12.2016 17:32

Niinpä.
Miksi heinätalleissa, puuliiteriissä ja venevajoissa vain katon piti pitää sadetta ja seinät sekä permanto sai mieluusti olla kun harakan pesä, kunhan rakenne oli irti maasta. Koska ulkosäilytystiloissa jossa ilma vaihtuu ja ilma (luonto) itse saa hakea kosteustasapainon ilman eristeitä ja muoveja tavarat säilyy parhaiten.

Toivo Koistinen 11.12.2016 17:45

Niinpä. Ajattelin asiaa sillai, että kosteus mikä siihen kerääntyy, rakenteisiin, ja sisäpinnoille, myös kuivaa sama tietä.
Ajattelin ennen liian monimutkaisesti, vaikka ittellä katoksessa kuivaa halot
Toivopoika

Erkki Kauppi 11.12.2016 19:07

Kylmässä mutta hyvin tuulettuvassa ulkovarastossa minunkin autoni viettää vapaa-aikaansa välillä se on ihan kuuran peitossa koko auto, pidän ohjaamon sivuikkunoita vähän raollaan että kosteus vähän tasapainottuu silloin ikkunat eivät huurru sisäpuolelta.

Kimmo Kemppinen 11.12.2016 21:25

Jep. Nyt aika vastan, kun pakkanen lauhtui muutamassa tunnissa yli 20 astetta, niin matka-auton sisäkattoon tiivistyi todella paljon kosteutta. Pyyhin enimmät pois, ja kävin ajeleen vähän ja jätin lämmön päälle, että kuivahtaa. Olen vuosien varrella huomannut, että nämä kosteuden poistajat jäätyä jämähtää suomen pakkasissa, eivätkä ne sitten hetkessä sulakaan, ja siten ollen ne eivät mitään kosteutta poistakkaan, ennen kuin sulavat.

Timo Haapanen 11.12.2016 22:48

Tuo nopea parinkympin lauhtuminen on se tilanne jossa kannattaa pikkuisen lämmittää. Voi ennakoidakkin kun säätiedoitukset ovat niin tarkkoja.

@timppa

Markku Hämäläinen 11.12.2016 23:10

Onko joku tavannut kosteusvauriota joka on syntynyt kylmässä ajoneuvossa sisältäpäin?
Minä en ole.
Kaikki näkemäni kosteusvauriot ovat tulleet ulkopellin reijistä tai saumavuodoista.
Kosteusvaurion voi kyllä saada sisäseinään pitämällä pitkään lämpimässä ajoneuvossa esim. sohvan selkänojaa tiiviisti seinää vasten jolloin kastepiste voi syntyä seinän sisäpinnalle eikä se pääse kuivumaan.
Siinäkin tilanteessa kastuu yleensä vain sisäseinä.

Timo Haapanen 12.12.2016 10:05

Justiinsa noin se menee. Jos auto on sellainen missä on tuuletusrako seinän ja yläkaappien, sänkyjen yms. välissä ei pitäisi ongelmia olla. Itsellä edellisessä autossa piti talveksi siirtää yläkaappien tavarat irti seinästä ja jättää luukut auki.

@timppa

Raimo Hytönen 12.12.2016 11:16

Lisätään nyt vielä eräs oleellinen seikka. Tallissa säilytettävän matkailuauton (tai vaunun) sisäilman pitää päästä tuulettumaan. Toisin sanoen kattoluukkua kannattaa pitää ilman vaihtumiseksi hieman raollaan talvisäilytyksen ajan. Hyttysverkko kannattaa pitää päällä, ettei linnut tai hiiren pääse sisälle tuhojaan tekemään.

Ja jos tallissa on naftisti korkeutta, luukku pitää muistaa myös sulkea, ettei se rikkoudu oven yläkarmiin kalustoa keväällä ulos peruutettaessa.

Jarmo Välimäki 12.12.2016 21:42

Meillä kun linnut syö jo ikkuna verkkoonkin reiän, jos on nailoni verkkoa,tiä mikä siinä niin hyvää,ei sellanen verkko kyllä pidätttele.En avaa, . JV

Kalervo Myllyrinne 12.12.2016 22:47

Olen nähnyt hometta kertyvän talvella vaunun sisäpinnoille. Kunnollisen tuuletuksen järjestäminen on tärkeää, sillä luultavasti estettäisiin tuollaiset vauriot.

Toivo Koistinen 13.12.2016 06:31

Liekkö luonnon vastaisku ihmisen töille, kun tiaisista on tullut vihasia lintuja.
Kopina kuluu ulkorakennuksen seinistä mistä millonkin, ja akkunoiden sääskiverkot hajoilee niiden kynsissä. Pitää jokavuosi uusia niitä, ettei kesällä hyttynen pääse repimään nukkujia.
Kyllä, tuuletus on noissa nimenomaan, kun niistä on pyritty ulkoisen kosteuden pääsyn estämiseksi tekemään tiiviitä ulospäin.
Toivopoika

Timo Haapanen 13.12.2016 08:33

Avokatos on sellainen säilytyspaikka missä hometta ei synny. Viidentoista vuoden kokemus päädyttömästä pressutallistä.

@timppa

Veli-Pekka Merikallio 13.12.2016 09:17

Mulla Hymer Starlinessa kesät talvet läpivirtaustuuletus jo tehtaalta lähtiessä, lienee tarpeellinen nukkujien hapensaannin turvaamiseksi. Keulassa ylhäällä tuuletusritilä ja vessan kattoluukku tuulettuva. Koskaan en ole nähnyt kosteusvauriota tai hometta, mitä se on? Autot ovat vuosikymmenet olleet pihalla suojaamattomina ulkoilemassa, lumet pois kattoluukun ympäriltä ilmankierron varmistamiseksi, silloin tällöin.

Tuuletus on kosteuden ja homeen vihollinen number one, niin kotona kuin autossakin, milloin olette nähneet homeisen ladon?

Satu Valkila 24.12.2016 23:49

Sellainen kysymys tähän kosteuteen liittyen että tyhjäättekö auton kaikista tavaroista ja jätättekö esim petivaatteet yms autoon?

Miikka Joki 25.12.2016 08:35

En ole autosta poistanut talveksi muuta kuin irtaimen elektroniikan ja sapuskat.Ilman lauhtuessa nopeesti ,niin sitten lämmittänyt auton.Hyvin mennyt.Kaverin autoon tässä yhtenä kenkku talvena tuli sisälle pientä hometta,helposti lähti pois pyyhkimällä.
Katos olisi hyvä,pressua kokeilin,muuten hyvä,mutta hiero auton pintaa .

Matti Janhonen 25.12.2016 10:29

Kaikki sellainen irtain johon kosteus voi varastoitua tai jotka estää tuuletusta pois autosta.
Eikä auto muutenkaan ole hyvä paikka säilyttää petivaatteita talven yli.

Patja on vähän vaikea saada pois ja monelle toinen ongelma syntyy siitä mihin muualle sen varastoit.
Samoin kaikki mikä vähänkin haiskahtaa ruoalle pois autosta.
Hiirillä on "ammattinsa" puolesta erittäin hyvä hajuaisti.

Satu Valkila 25.12.2016 11:14

Ruokatarvikkeet olen vienyt pois lukuunottamatta säilykkeitä tai mausteita. Mutta eka talvena vein kaikki petivaatteet pois patjaa lukuunottamatta. Säilytyspaikkaongelma. Viime talvena jätin taas kaikki autoon. Mikään ei ollut homehtunut. Ystävän mökkiä oltiin laittamassa talviteloille, niin hän oli aina jättänyt sinne kaiken niin uskalsin kokeilla. Eka talvena nostin kaikki istuimien pehmusteetkin pystyyn keskelle mutta viime talvena sai kaikki olla paikallaa. Auto suulissa ja sähkössä kiinni ja lattialämmitys päällä. Siis vaikuttaa noin pari astetta lämpimämpi kuin ulkoilma.

Toivo Koistinen 25.12.2016 15:58

Patjat, ja istuintyynyt on autossa, koska muuten ne pitäisi viedä vintille, ja se nyt on samanlainen kylmä tuulettuva tila, ja herraparatkoon sisältää vaate, ynnä muuta tavaraa PALJON, jonka sinne saapumista en kyllä tällä järjellä ymmärrä.
Mutta maailman kaikkeudessa on korkeampia voimia, jotka konkretisoituu meillä rouva päällikköön.
Toivopoika

Timo Haapanen 25.12.2016 18:49

Koskaan en ole vienyt auton petivaatteita enkä muitakaan vaatteita autosta pois. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia. Tänäkin syksynä vein lakanat ja pyyhkeet autoon takaisin pesun jälkeen ja puhtaat kesävaatteet roikkuvat siellä vaatekaapissa valmiina käyttöön. Kesäkengät ovat myös autossa.

Saippuat, dödöt, hammastahnat yms. odottelevat autossa kevättä ja ovat aina olleet käyttökelpoisia talven jälkeen.

Kolmenkymmenen vuoden kokemus asiasta.

@timppa

Matti Janhonen 26.12.2016 12:51

Tunnustaan olevani sisäsiisti. Ei tulisi kuuloonkaan, että tavarat on jatkuvasti autossa.

Kyllä autossa pitää muutenkin kun kosteuden torjunnan vuoksi viedä kamat ulos, imuroida ja pyyhkiä pinnat, pestä verhot ja matot ja aika usein myös penkkien ja sohvan verhoukset pesurilla.
Ja matkalla pieni imuri mukana jolla saa pölyt pois autosta.

Toivo Koistinen 26.12.2016 13:10

Tavaroiden siirtelyssä lienee monella meistä korkeammat voimat asiaa hoitaa. Kuten meillä.
Osalleni lankeaa suurempien esineiden siirtely, ja kuljettelu osoitettuihin paikkoihin.
Siivoaminen, matkalle lähtiissä, ja sieltä tutua, ynnä pienempien tarve-esineiden, joita on suuri määrä auton kokoon, ja matkan pituuteen nähden, kuuluu sitten järjestelyineen Päällikön reviiriin
Siihen puuttuminen sanallisestikkaan on niinsanottu itsemurha.
Toivopoika

Timo Haapanen 26.12.2016 14:16

Suursiivoukset autoon on mukavampaa tehdä kesällä, onnistuukin paremmin hyvässä valossa ja lämpimällä ilmalla.

@timppa

Matti Janhonen 26.12.2016 17:48

Täällä ei näköjään fysiikan lait paljon paina.

Jos ne tavarat autossa edistää auton sisätilan säilymistä niin viekää ihmeessä lisää kosteutta sitovaa kamaa autoon. Samalla saatte aikaan viiveen, jossa kosteus pysyy autossa pidempään kun tyhjässä autossa olosuhteiden muuttuessa.
Esim. paksut lattiamatot kylmän lattiamuovin päällä on oikein hyvIä kosteuden varastoijia, lähes tiskirätin veroisia.




Veli-Pekka Merikallio 27.12.2016 08:50

Matin kanssa samoilla linjoilla.
Tiedä sen tarkemmin noista fysiikan laeista, vaan tuntuu vain kurjalta jättää esim. telkkaria pakkaseen ja säiden vaihteluiden armoille (kosteus). Sama koskee mattoja ja paksuja istuintyynyjä, ja muuta roinaa.
Pikkuhomma syksyllä, kun lämmintä säilytystilaa on ja mukava aloittaa kevään koittaessa puhtaalta pöydältä.
Ehkäpä enemmän psyykkistä kuin fysikaalista.

Matti Janhonen 27.12.2016 11:05

Jokainen varmaan on kokenut tämän verhouksiin ja lattiamattoihin kiinnittyneen kosteuden haitat henkilöautoissa. Jos autoilla ajetaan talvella vain lyhyitä matkoja ja vallankin jos autoon kannetaan lunta kengissä niin auto kostuu sisältä ja sen lasit jäätyy tai ikkunat vetää huuruun hyvin helposti.
Ja erityisen helposti lasin jäätyy jos ne on likaiset, koska vesihöyryn kiinnittymistä edistää jopa pölyhiukkanen.

Jos autolla ajetaan pitkiä matkoja talvella lämmityslaite päällä niin auto ehtii kuivua kunnolla sisältä, jolloin lasit jäädy ei jäädy likikään niin helposti kun kosteassa autossa.

Ja jos haluaa, että lasit ei jäädy ajon jälkeen lainkaan niin heti ajon jälkeen auton ovet auki jolloin auton sisälämpötila laskee samaksi ulkolämpötilan kanssa ja lasit ei jäädy. Ei kylmän varaston, leikkimökin tai puuliiterin lasit koskaan jäässä ole.

Timo Haapanen 27.12.2016 17:03

Taas on sellaista henkeä ilmassa että jos joku toimii eritavalla kun joku toinen, vaikka on tehnyt sen onnistuneesti kymmenet vuodet, on fysiikan lakeja tuntematon epäsiisti tollo.

Tuolla Satu Valkila kysyi miten olette toimineet ja hänelle vastasin oman, tomivan talvisysteemini, turha siihen on alkaa jankuttamaan omaa toimintatapaansa muita arvostellen.

@timppa



Matti Janhonen 27.12.2016 17:41

Timo käy jälleen kuumana.
Elämääsi helpottaa jos lopetat hyppimisen palstalta toiselle jäljessäni. Tavaksesi on tullut kirjoittaa AINA toisin kun mitä olen kirjoittanut. En tiedä mihin tuolla pyrit, mutta kun en tänne paskaa kirjoita niin saattaapi olla, että olet tehnyt huonon valinnan.

Eikä mikään sitä tosiasiaa miksikään muuta, että auton säilymisen kannalta on parasta silloin kun autoa säilytetään kylmässä (katos tai pressun alla), että auto on tyhjä ja puhdas ja siellä on toimiva tuuletus.

Venemiehille nämä asiat on itsestään selvyys, mutta monella karavaanarilla vielä hakusessa.
http://venelehti.fi/wp-content/uploads/vene/library/attachments/1677269.pdf

Toivo Koistinen 27.12.2016 18:26

Vanhaan aikaa aitassa säilytettiin vaatteita. Hirsinen tiivis salvettu rakennus senkin takia, ettei päässyt tuholaisia. Ilman kosteus oli siellä mikä oli, mutta mikä kostui, se kuivui.
Vilja, leivät siellä säilytettiin, samoin possuvainaa jos ei ollut liian lämin, että piti suolaan.
Sama oli meillä aiemin vintillä. Niin tiiviiksi rakennettu, että kun tuleen syttyi vesikatto piipun vierestä, ei saanut happea, ja kerkisi sammuttajat 30 kilometrin päästä sammuttamaan.
Sielläkin oli vaatetta, ja tavaraa, ja paljon. Joskus kuurassa kovastikkin, mutta kun ilma kuivui ulkona, niin kuivui myös vintti, ja tavarat.
Autoissa, ja vaunuissa enemmänkin rakenteen sisällä, eli seinien, katon, ja lattian. Koska ulkoapäin koitetaan estää sinne kosteuden pääsy, niin on hyvä, että jos sinne sitä päätyy, pääsy sisäänpäin sille on avoin myös kuivua.
Halkopinotkin kastuvat ulkona sateessa, mutta kuivuvat taas, ja säilyvät kyllä, jos on pinon päällä katto.
Tuuletus sitten kunnossa, varsinkin kun ulkona säilyttää ettei lumi tuki tuuletusta.
Kausilaisten luulisi tietävän, koska heillä vaunut seisovat vuosikausia ulkona, ja lienee peti, sun muut kamppeet siellä aina.
Toivopoika

Timo Haapanen 27.12.2016 18:54

Vene on huono vertauskohde matka-autolle. Venelehden linkissä kerrotaan näin:
''Lähtökohta on, että puhtaat ja
kuivat kankaat eivät homehdu.
Veneet ovat yleisesti ottaen kankaille
lähestulkoon kamala ympäristö,
sillä jatkuvaan ympäröivään
kosteuteen on usein yhdistetty
täysin riittämätön sisätilojen
tuuletus. ''

@timppa

Raimo Eskelinen 22.01.2017 18:40

Hyvä ja halpa "kosteudenpoistaja" tupa-autoon ja miksei vaunuunkin.
Laita kilo karkeata merisuolaa avonaiseen astiaan vaikka auton keittiön pöydälle.

Toivo Koistinen 22.01.2017 21:09

Olen nyt näinä vuosina kokeillut sähköistä, ( joka on tehokas, ja ainoa todella varteenotettava laite, ulkona sisotaessa, jos ilmat pitkään ovat häijyjä, mutta pitää muista sammuttaa pakkasiin, ellei osta kallista erikois laitetta, millä rakennuksien rossipohjan alusia pidetään kuivina ongelma tapauksissa ),
Tosin sitäkin parempi vaihtoehto pitää jonkin asteinen lämmitys päällä siihen soveltuvalla lämpöpuhaltimella, joka pakkasta ei pelkää
Kosteuden poisto pusseja, karkeaa suolaa kahdessa astiassa, toisen ollessa vuorollaan leivin uunin päällä kuivumassa.
Nyt tämä talvi ilman mitään laitetta.
Tulos on En eroa ole huomannut tämän talviseen. Huurtuneet on ikkunat, mutta ulkopuolelta, smoin kuuraantuneet, ja sisäpuoli on ollut aivan kuiva, ja raikas.
Tosin syksy ei kaikein sateisin ollut, ja meillä auto seisoo tuulettuvassa isossa ladossa, mikä lienee helpottaa sen elämää
Toivopoika


Eräs tuttava piti suolaa sukkahousujen teräosassa roikkumassa astian päällä, ja sanoi sitä tehokkaammaksi astiassa olevaa suolaa kalsiun kloridi olisi suolaa parempaa luullakseni
muokattu: 22.1.2017 21:14
Toivo Koistinen 26.01.2017 08:28

Nousi pakkanen yli -25 asteesta + 2 lämpöön. Auto päältä kuurassa, muta sisältä ilma raikas, ja pinnat kuivat. Suodatin pussitkin kuivat.
Ei mitään kosteuden poistoa.
Toivopoika

Timo Haapanen 26.01.2017 17:44

Heitäppä ovet auki tallista.

@timppa

Hannu Jylhä 26.01.2017 21:03

Parhaiten kulkimet pysyvät kuivina kunnon kuivaimella. Ovat pienimmätkin ehkä turhan järeitä yhdelle vaunulle/autolle, mutta jos saa muutaman kulkimen suht lähelle toisiaan niin esim Muntersin kuivaimilla pysyy hyvin kunnossa. Ei tarvitse huolehtia edes elektroniikan pois viennistä. Kohde vain pitää tiivistää kohtuu hyvin. Suhteellinen kosteus tulisi pitää alle 55% niin mitään kosteudesta johtuvaa korroosio- tai homeongelmaa ei pääse syntymään.
Noita matkakulkimia ja veneitä ei kovin kannata verrata. Veneet tuppaavat olemaan alapuolelta tiiviitä ja tuuletusilma tulee vain kansiventtiileistä. Niissä veneissä missä tuloilma tulee pohjan kautta on yleensä melko pahat kosteusongelmat.

Timo Haapanen 27.01.2017 10:44

Totta tuo toimimaton venevertaus, mutta miten nykyisestä autosta viedään pois elektroniikka? Sinnehän jää kymmeniä auton omia tietokoneita ja piirilevyjä. Laturi ja näyttöpaneli ovat täynnä elektroniikkaa. Kamera/navi/radio-yhdistelmäkin on mahdoton tapaus pois vietäväksi.

Pientä on niiden rinnalla jos telkkari autossa talvehtii vai mitä muuta siellä on?

@timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.