![]() |
SF-Caravan ry on antanut 8.10.2009 kirjallisen lausunnon Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle. Lausunto koskee lakiesitystä matkailuautojen ajoneuvoveron sitomisesta auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin.
HE 135/2009 vp laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 10 § muuttamisesta
Kirjallinen lausunto / SF-Caravan ry
SF-Caravan ry kiittää mahdollisuudesta tulla kuulluksi lain valmisteluvaiheessa.
Henkilö- ja pakettiautojen ajoneuvoveron sitominen auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin on oikeansuuntainen. Ymmärrämme tavoitteet polttoainekulutuksen pienentämiseen ja pienhiukkaspäästöjen vähentämiseen.
Emme kuitenkaan hyväksy matkailuautojen verotuksen perustumista ajoneuvon kokonaismassaan tapauksissa, joissa ajoneuvon päästötietoa ei ole. Ajoneuvon kokonaismassa ei aiheuta CO2-päästöjä. Massaan perustuva verotus on siten mielivaltainen ja väärä eikä sitä mielletä oikeudenmukaiseksi, myönteisesti ympäristönsuojelua edistäväksi toimeksi.
Nykyisessä muodossa toteutuessaan lakiesitys olisi matkailuautoilijoille kohtuuton.
Taustaa
Matkailuautoja on maassamme noin 38 000. Valtaosa näistä autoista on kokonaismassaltaan hieman alle 3 500 kg. Matkailuautolla tarkoitetaan erikoiskäyttöön tarkoitettua M-luokan ajoneuvoa, jossa on majoitustilat, joissa istuimia, pöytä, makuupaikkoja (jotka voidaan muuntaa istuimista), keittovälineet ja varastotiloja. Matkailuautot on tarkoitettu vapaa-ajan käyttöä ja harrastuksia varten. Matkailuautoja voidaan käyttää ympäri vuoden, mutta niillä ajetaan huomattavasti vähemmän kuin tavallisilla henkilöautoilla. Matkailuautojen aiheuttama kokonaiskuorma CO2-päästöissä on henkilöautoja vähäisempi. Lakiesityksen mukaan matkailuautojen käyttöä verotettaisiin käytännössä huomattavasti ankarammin kuin tavallisia henkilöautoja. Matkailuautot rakennetaan pakettiautojen tai kuorma-autojen rungolle.
Matkailuautojen määrä on viime vuosina kasvanut tasaisesti 1500 - 2000 kappaleen vuosivauhtia. Matkailuauto on harrastusvälineenä melko kallis hankinta, joka usein hankitaan osamaksulla tai määräaikaisella rahoituksella.
Perustelut
Matkailuautojen asuinosien korien valmistajat, jotka pääsääntöisesti sijaitsevat Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Sloveniassa, eivät ilmoita ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä, koska sitä ei mikään viranomainen vaadi. Edes uusille tai uudehkoille, 1-3 vuotta vanhoille autoille päästömääriä ei siis ole saatavissa lakiesityksessä mainittavalla tavalla. Matkailuautojen valmistuksessa tuotantosarjat ovat pieniä pakettiautoihin verrattuna. Siten CO2-mittauksia ei ole toteutettu asianmukaisesti valmistusvaiheessa. Matkailuautoja ei tässä asiassa voida suoraan verrata pakettiautoihin.
Matkailuauton omistaja ja käyttäjä joutuu kohtuuttomaan ja muihin autoilijoihin verrattuna epätasa-arvoiseen asemaan joutuessaan verotetuksi ilman, että omistajana itse pystyisi vaikuttamaan asiaan edes matkailuauton hankintavaiheessa. Esimerkiksi nykyisin 3 500 kg painavan matkailuauton omistaja maksaa ajoneuvoveroa 0,35 euroa/päivä eli 127,75 euroa vuodessa. Lakiesityksen mukaisen, ajoneuvon massaan perustuvan vastaavanlaisen ajoneuvon veron määrä olisi 1,33 euroa/pv eli 485,45 euroa vuodessa. Verotus siis kiristyisi nykyisestä lähes 280 %. Matkailuautoilijoiden valtakunnallisena keskusliittona emme pidä tätä kohtuullisena.
Lakiesityksen toteutuminen johtaisi siihen, että matkailuautoja poistettaisiin osaksi vuotta liikenteestä entistä useammin. Kuitenkaan lakiesityksessä ei oteta kantaa liikenteestä poiston kustannuksiin. Selvää lienee, että liikenteestä poiston kustannukset tulisivat suoraan autoilijan maksettavaksi. Siten lakiesityksen toteutuminen lisäisi autoilijan verorasitusta entisestään. Tätäkään lähtökohtaa SF-Caravan ry ei hyväksy.
Kokonaismassaltaan alle 3500 kg matkailuautot rakennetaan pääasiassa samoille alustoille kuin pakettiautot. Pakettiautojen päästömittaukset tehdään valmistajan toimesta, ja ne päätyvät valmistajan ilmoittamana AKEn ajoneuvorekisteriin. Uusissa matkailuautoissa, jotka siis ovat yhtä vähäpäästöisiä kuin vastaavilla alustoilla toimivat pakettiautot, ei ole välttämättä niin suuria rakenteista johtuvia massaeroja, että päästömäärät kasvaisivat merkittävästi. Lakiesityksen mukaan sellaisia autoja, joilla CO2-todistusta ei ole, verotettaisiin massaperusteisesti. Kuluttajan maksettavaksi laitettaisiin ylimääräisiä maksuja, joihin ei ole oikeita perusteita ja joiden syntymiseen ei kuluttaja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.
SF-Caravan ry esittää
Esitämme, että lakiesityksestä poistetaan matkailuautojen kokonaismassaan perustuva ajoneuvovero.
Esitämme edelleen, että matkailuautojen ajoneuvovero pidettäisiin entisellään siten, että hiilidioksidipäästöpohjaiseen verotukseen siirryttäisiin aikaisintaan viiden (5) vuoden siirtymäajan jälkeen esimerkiksi vuonna 2015. Siirtymäaika mahdollistaisi kunnollisen päästömittauksen ilmoittamisen alan teollisuudelle sekä kuluttajille, matkailuautojen omistajille ja käyttäjille.
Mikäli lakiesitys toteutuu nyt esitetyssä muodossa, esitämme, että matkailuauton omistajilla olisi mahdollisuus saada verohuojennus esittämällä matkailuautonsa CO2-päästöistä luotettava todistus. Laissa tulisi määritellä millainen todistus vaadittaisiin ja miten se saataisiin rekisteröityä AKEn ajoneuvorekisteriin.
On kohtuutonta, että AKEn ajoneuvorekisteriin ei tämän hetken tietojen mukaan saataisi tehtyä minkäänlaisia muutoksia tai täydennyksiä ensirekisteröinnin jälkeen. Luonnollisesti tällaisten muutosten hallintokulut tulisivat olla kuluttajalle maksuttomia.
Toteutuessaan lakiesitys aiheuttaisi vaikeuksia sekä uusien että käytettyjen matkailuautojen kaupalle. Matkailuautokauppa vähentyisi auton korkean ajoneuvoveron vuoksi. Liikkuva matkailuautoilija on merkittävä taloudellinen vaikuttaja erityisesti kotimaan matkailussa. Matkailuautoileva seurue työllistää palveluja käyttäessään ja yöpyessään mm. leirintäalueita, pienyrittäjiä, matkailukohteita, elintarvikeliikkeitä jne.
Katsomme, että hallituksen esityksen vaikutukset olisivat matkailuautolla tapahtuvan leirintämatkailun kannalta vahingollisia.
Kunnioittavasti
SF-CARAVAN RY
Juha Hämäläinen, puheenjohtaja, puh. 0400 655 842Timo Piilonen, toiminnanjohtaja, puh. 050 592 6561
Ellet halua SF-Caravan ry:n Uutiskirjettä jatkossa, voit perua sen täällä.



