Wanhat Wehkeet Myllyjoki Camping Karstulasta ja SFC-Kuninkaanlähde Kankaanpäästä Vuoden 2016 Caravan-alueiksi

Wanhat Wehkeet Myllyjoki Camping Karstulasta ja SFC-Kuninkaanlähde Kankaanpäästä Vuoden 2016 Caravan-alueiksi

13.1.2017

Karavaanarit ovat valinneet Wanhat Wehkeet Myllyjoki Campingin Karstulasta ja Kankaanpäässä sijaitsevan SFC-Kuninkaanlähteen Suomen parhaiksi leirintäalueiksi. Huomionosoitus on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.

SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden Caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden suunnitelmallinen kehittäminen ja muu merkittävä toiminta leirintämatkailun hyväksi. Wanhat Wehkeet Myllyjoki Camping nimettiin parhaaksi yleiseksi leirintäalueeksi. Parhaaksi jäsenalueeksi eli SFC-alueeksi nimettiin Kankaanpäässä sijaitseva SFC-Kuninkaanlähde. Vuoden Caravan-alueet julkistettiin Caravan Show -messujen avajaisissa Turussa 13.1.2017.

Wanhat Wehkeet kiinnittää Keski-Suomessa ajelevan matkailijan huomiota erikoisen nimensä lisäksi monipuolisella ja omaperäisellä palvelutarjonnallaan. Alueen välittömässä läheisyydessä on mm. automuseo, keilahalli nimeltä Täyskaato ja korsusauna. Leirintämatkailijalle on tarjolla 60 sähköistettyä matkailuajoneuvopaikkaa, lomamökkejä, korkeatasoinen huoltorakennus, erilaisia ruokapalveluita ja autonpesumahdollisuus. Tärkeää on, että toiminta on ympärivuotista. Alueesta on tullut melkoisen lyhyessä ajassa karavaanareiden suosikkikohde ja karavaanareiden muodostamien yhdistysten suosikkipaikka erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Kesätekemistä tarjoaa luonnonrauhan ja luontoharrastusten lisäksi kesäteatteri. Wanhoja Wehkeitä vetää yrittäjäpariskunta Merja Välilehto ja Jari Lasonen, jotka ovat kehittäneet aluetta vahvassa yhteistyössä Karstulan kunnan kehittämisyhtiön kanssa vuodesta 2005 saakka. SF-Caravan ry:n palkintoraati toteaa perusteluissaan, että yhteistyöllä keskisuomalaiseen kuntaan on luotu mielenkiintoinen, monia virikkeitä tarjoava ja erityisesti auto- ja leirintämatkailijat tervetulleeksi toivottava matkailukohde, joka houkuttelee pitempäänkin pysähdykseen seutukunnalla.

Kuninkaanlähde erityisesti lapsiperheiden suosikki

SFC-Kuninkaanlähde on Kankaanpäässä toimivan SF-Caravan Satakunta ry:n hoitama perinteinen ja valtakunnallisesti legendaarisen maineen saanut leirintäalue. Kuninkaanlähde on erityisesti lapsiperheiden ykkössuosikki maauimalansa ja vesiliukumäkien vuoksi. Viime vuosina aluetta on kehitetty entistä laadukkaammaksi. Yhdistys on investoinut uusiin vedenparannusjärjestelmiin, uusinut vesivaraajia ja runkoputkistoa sekä hankkinut tehokkaan vesi-ilmalämpöpumpun. Uusi huoltorakennus pikkusaunoineen lisää alueen käytettävyyttä ja viihtyisyyttä. Kuninkaanlähde on maamme leirintäalueiden ympäristö- ja turvallisuusratkaisujen edelläkävijöitä. Yli 2 000 jäsenen ja viime vuonna 45 vuotta täyttänyt SF-Caravan Satakunta ry on yksi SF-Caravanin aktiivisimpia jäsenyhdistyksiä. Aktiivisuus näkyy myös Kuninkaanlähteen alueen talkooväen uutteruutena, yhteishenkenä ja ulospäin suuntautuvana ystävällisyytenä, josta maamme karavaanarit saavat nauttia. Erityisen kiitoksen SF-Caravanin palkintoraati antaa alueen järjestelmällisestä ja pitkäjänteisestä laatu- ja turvallisuustyöstä.